Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Rv 8+6(oletettavasti) ja raskaustesti haaleaa plussaa!

EräsMamma
06.03.2016 |

Tosiaan siis olen raskaana ja ensimmäinen neuvola on vasta ensi viikolla mutta viimeisistä menkoista laskettuna olen n. rv 8+6. Olen ollut hieman epävarma onko kaikki hyvin ja tänään huomasin kaapissa olevan vielä yksi raskaustesti ja ajatteli tehdä sen jotta saisin mielenrauhan ettei plussa ole haalentunut. No, mielenrauhaa en todellakaan saanut sillä plussa viiva todella oli haalentunut , selkeästi sen näki siitä ettei ihan tarvinnut tihrustaa, mutta oli se todella haalea. Edelliset kaksi testiä n.rv 4-6 olivat paljon selkeämpiä viivoja. Tiedän että tämä voi tarkoittaa keskenmenoa ja näin ollen raskaushormoni olisi hiipumassa koska sehän ei samantien kehosta lähde..Kysynkin siis onko kenelläkään tälläistä kokemusta mutta silti kaikki olisi ollut hyvin? Toivon sydämestäni pienellä kaiken olevan hyvin. Raskausoireet eivät silti ole hävinneet, eilenkin oli koko päivän kestävää äklötystä ja maha tuntui tyhjältä koko päivän vaikka olisin syönyt(tätä ollut alusta asti) , palelen ja eilen ensimmäistä kertaa rinnat olivat kipeät ja jomotteli. Myös alavatsassa ollut menkkamaisia tuntemuksia. Olisin kiitollinen jos kertoisitte omia kokemuksia. Ajattelin huomenna soittaa neuvolaan voitaisiinko neuvola-aikaa hieman aikaistaa koska en millään jaksaisi odottaa huolissani montaa päivää. Tämä on toinen raskauteni ja aiempia keskenmenoja ei ole ollut.

Kommentit (30)

Vierailija
21/30 |
06.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos tsemppaavista kommenteista!<3 Ei ole ollut vuotoa, mun ystävällä oli aikoinaan keskenmeno ilman vuotoja, selvisi neuvolakäynnissä ultrassa joten lähinnä siksi pelottaa että tässäkin näin käynyt. Mutta toivotaan parasta :) yritän olla liikaa hätäilemättä. Toivon että ensi viikon neuvolassa saisin edes jonkinmoisen varmistuksen raskaudesta, joko ne sydänäänet tai ultra, vaikka sanottiinkin että nykyään eri kaupungissa ultrat. Mietin voisiko se tarkoittaa vain näitä ns.isompia ultria, np-ultraa ja rakenneultraa...no sen näkee sitten.

Vierailija
22/30 |
06.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuli mieleeni myös tälläinen mahdollisuus että raskaus olisikin oletettua pidemmällä, jos oikein laskin, niin voisi olla mahdollista että olisinkin n.rv 12? Se toki olisi epätodennäköistä koska silloin ovulaation olisi pitänyt olla muutama päivä ennen viime kuukautisiani tai juuri niitten jälkeen. Tosi epätodennäköistä kyllä varmaankin mutta kai sekin voi olla mahdollista? Mietin että silloin raskaushormonin lasku olisi kai normaalia koska sehän alkaa hiipua ensimmäisen raskauskolmanneksen jälkeen. Jaa'a en tiedä, kaikkea sitä pähkäilee stressaantuneena.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/30 |
06.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teitkö testin samalla tavalla kuin aiemmat? Eli sama vrk aika, virtsa yhtä kauan rakossa, juominen samaa luokkaa, samanmerkkinen testi? Tänään voit ostaa esim clearbluen viikkonäyttötesti mikä kertoo ainakin sen jos hcg taso on hyvin alhainen (laskenut rv 4-5 tai alle vastaavaksi).

Vierailija
24/30 |
06.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huh nyt olen tosi helpottunut! Kävin kaupasta ostamassa uuden testin ja se näyttikin hyvin vahvaa plussaa vaikka olin valmistautunut varmistukseen toisesta haaleasta viivasta. Voi tätä helpotuksen määrää, ehkä kaikki onkin siis kunnossa ja voin odottaa rauhallisin mielin neuvolaa! :) En tiedä miksi aamulla tehty testi näytti niin haaleaa viivaa, ehkä oli virheellinen, luotin siihen kuitenkin täysin koska tein sen vieläpä aamuvirtsasta jolloin yleensä pitäisi kai olla luotettavin? Edelliset testit kaikki samaa merkkiä mitä nyt eli kaupan liuskatestejä ja kaikki tehty päivällä virtsasta, tänään aamulla tein ensimmäisen testin koskaan aamuvirtsasta ja se sitten näytti tosiaan sitä haaleaa. Iltapäivällä tehty vahvaa plussaa taas. Osaatteko sanoa voiko aamuvirtsalla olla osuutta asiaan vai olikohan vain virheellinen testi? Varmaan sekava kirjoitus mutta olen onnessani että voin huokaista helpotuksesta! :)

Vierailija
25/30 |
06.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Menkkajomotukset on siis eri asia kuin jomotukset, en tosin tiedä mitä ap:n meikäläiset tunteet on. Menkkajomotukset esiintyy vkot 5-6.

Vierailija
26/30 |
06.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jomotukset joita mulla on, on samantyyppisiä kun menkkajomotukset, en tiedä koska niitä kuuluisi esiintyä mutta mulla niitä on ollut edellisessäkin raskaudessa koko pitkän ensimmäisen kolmanneksen ja kaikki sujui silti aivan hyvin. Miksei näitä voisi olla myöhemminkin kuin ihan alussa? Ehkä kohdun kasvu ja liitosten venyminen tuntuu samantyyppiseltä kuin menkoissa ne jomotukset.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/30 |
06.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jomottelut ja oikeastaan kaikki muutkin oireet on niin kamalan yksilöllisiä, että liikaa en panikoisi siitä että jollain muulla on tuntunut joltain viikolla x. Se kun ei valitettavasti kerro omasta raskauden kulusta mitään.

Muakin ensikertalaisena vähän oudoksutti ekassa neuvolassa ettei siellä mitenkään varmistettu että edes on raskaana. Siis mitään testiäkään tehty yms. No, ei kai kukaan sinne tosissaan mene ei-raskaana. Itse maltoin just ja just odottaa nt-ultraan asti vaikka aikalailla kyllä kans kuumotteli että onko kaikki hyvin kun kauheasti ei ollut oireitakaan.

Tylsäähän se noilla viikoilla on, että ei voi kun odottaa ja yrittää olla stressaamatta liikoja.

Vierailija
28/30 |
06.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun raskaus etenee ja hcg määrä nousee, saattaa raskaustesti näyttää kumma kyllä haaleampaa viivaa johtuen että testi ikäänkuin ei pysty niin suurta hcg-määrää käsitellä. Digitestiäkään ei suositella enää tehtävän myöhemmillä viikoilla, tais lukea pakkausselosteessa, viikkonäyttötulos voi näyttää omiaan.

Mulla oli siis ihan sama noilla viikoilla et testit haaleni.-paniikki tuli. Luin sitten jotain engl. kielisiä palstoja, googlasin jotain "pregnancy test getting lighter" ja löytyi paljon keskustelua tästä. Siellä neuvottiin laimentamaan vedellä omaa pissanäytettä ja huolena hullusta näin teinkin ja plussat oli taas kirkuvan punaisia.

En enää sen jälkeen ikinä testannut, turhaa huolta vaan tein ku jatkoin alun jälkeen testailua. Vaikea sitä raskautta on uskoa, varsinkin jos oireita on vähän, mutta tsemppiä - se pitää vaan jotenkin kestää.

Nyt sylissä nukkuu 5 vk vanha vauva.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/30 |
06.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Okei kiitos paljon viimeisimmästä kommentista, nuo tiedot on ihan hyvä tietää nyt!😊

Vierailija
30/30 |
12.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tulin vielä kertomaan että ensimmäinen neuvola on nyt ohi ja kauan saatiin etsiä mutta lopulta löydettiin sydänäänet! Helpotus oli suuri mutta kaikki oli siis hyvin!😊

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kuusi kuusi