En jaksa olla kiitollinen työpaikastani

Älä lue jos purkautuminen suututtaa.

Tuntuu että aina jos sanoo jotain vähänkin sinne päin, että ei viihdy työssään, on heti kaikki huutamassa kurkku suorana että olisit kiitollinen että edes on töitä. Joo, on oltu kiitollisia. Onhan se kiva että saa palkkaa.

Mutta siihen se sitten jääkin. Työni on saman toistoa päivästä toiseen. Joka_ikinen_päivä_on_samanlainen! Joka_ikinen_päivä_on_samanlainen! Joka_ikinen_päivä_on_samanlainen! Joka_ikinen_päivä_on_samanlainen! Joka_ikinen_päivä_on_samanlainen! Joka_ikinen_päivä_on_samanlainen! Joka_ikinen_päivä_on_samanlainen!

Työttömät sanoo usein että pahinta työttömyydessä on näköalattomuus ja se, ettei päivissä ole sisältöä. Olen tismalleen samassa tilanteessa, saan vain kuukaudessa enemmän rahaa tilille ja vapaa-aikaa on huomattavasti vähemmän. Työssäni ei ole mitään etenemismahdollisuuksia. En voi vaihtaa työpaikkaa, koska tällä alalla töitä on erittäin niukasti. Olen siis todellakin "yksi harvoista onnekkaista" jolla on alalla suht hyväpalkkainen työ, mutta silkka kiitollisuus työpaikasta ei kanna kovin pitkään eteenpäin.

Minulla ei ole enää mitään motivaatio työhöni. Jokainen päivä on tuskien taival. Tiedän että monia työttömiä vituttaa lukea tätä, mutta en jaksa enää ajatella vain työttömien tunteita. Työnteko on paskaa. Valitsin niin väärän alan kuin ikinä vain voi. Tekisin melkein mitä tahansa mieluummin, mutta en saa tällä tutkinnolla mitään muuta paikkaa eikä ole varaa lähteä enää opiskelemaan. Samaa paskaa edessä seuraavat 30 vuotta ainakin. Miten helvetissä jaksan 30 vuotta, kun jokainen minuuttikin tuntuu ylivoimaiselta??!