Mielestäni uusi äitipuoli nyt ns. ylittää valtuutensa :/ Mitä olette mieltä?
Siis eksän uudesta avovaimosta kyse. Mulla eksän kanssa kaksi lasta, 6- ja 8-vuotiaat. Erosta parisen vuotta, molemmilla uudet kumppanit. Eksä muutti vasta tän nykyisensä kanssa yhteen, ja siis korostan nyt heti alkuun että pidän tästä naisesta kovasti ja lapsetkin pitää, sekä olen onnellinen eksän puolesta, koska ennen tän naisen tapaamista hän oli pitkään masentunut meidän erosta ja elämäntyyli oli..No, vähän niin ja näin. Siis on lyhyesti sanottuna nyt hän on tsempannut isyydessä ja elämän joka osa-alueella tän nykyisen naisen myötä.Ja hyvä niin.
Mut siis se mun asia. Tämä lasten uusi "äitipuoli" nyt on alkanut käyttäytymään tavalla, jota vähän (tai no aika paljonkin) vierastan. Esim. tytön hiuksia leikkaa omavaltaisesti, kun "polkka on niin paljon käytännöllisempi!", mun lapsille ostamia vaatteita on isäviikonloppuina vienyt kierrätykseen/mihin lie ja ostanut tilalle uutta, kun "onhan tää nyt paljon nätimpi!", on näyttänyt ja ostanut pojalle pelejä/videoita jotka esim K12, vaikka olen toivonut ja sen sanonut, että noudatettaisiin ikärajoja.. Kun "eihän se nyt niin tarkkaa voi olla!". On luvannut ostaa lapsille liudan lemmikkejä, vaikka tasan tarkkaan tietää, että olen allerginen. "No voihan ne olla täällä meillä, ja sitten vois käydä lapset useemminkin"! Tuossa vaan muutama esimerkki.
Varmaan hän ei tarkoita pahaa, mutta pahalta tuo silti tuntuu.
:(
Kommentit (82)
VAIN lapsen äidillä on oikeus lastensa hiuksiin.
Olen ydinperheen äiti ja elänyt itse aina ydinperheessä ja voin olla väärässä mutta minusta tuon äitipuolen toiminta on selvää piikittelyä ja ilkeilyä juuri sillä rajalla, ettei häntä voi saada siitä kiinni. Onhan se nyt ihanaa, että ostaa uusia vaatteita, antaa katsoa videopelejä ja leikkauttaa hiuksia. Kuitenkaan kukaan äiti ei ikinä tekisi tuollaista toisen äidin lapsille. Ei tulisi mieleenikään leikkauttaa kummityttöni hiuksia, vaikka hän käy meillä kerran kuukaudessa yökylässä ja matkustaa kesälomisin lisälapsena perheemme kanssa. Olen ostanut hänelle uusia vaatteita enkä ole heittänyt ainuttakaan vanhaa vaatetta pois, vaikka kuluneitakin ovat, koska tiedän, että ne vanhat vaatteet ovat tärkeitä äidilleen ihan siksi, että on itse ne hankkinut.
Kyllä nainen, joka vähättelee äidin valitsemia vaatteita, äidin suunnittelemaa kampausta ja äidin allergioita, ei ole reilu eikä kiva vaan ilkeilevä ja myöhmmin varmasti isoja ongelmia aiheuttava.
Vierailija kirjoitti:
Siis eksän uudesta avovaimosta kyse. Mulla eksän kanssa kaksi lasta, 6- ja 8-vuotiaat. Erosta parisen vuotta, molemmilla uudet kumppanit. Eksä muutti vasta tän nykyisensä kanssa yhteen, ja siis korostan nyt heti alkuun että pidän tästä naisesta kovasti ja lapsetkin pitää, sekä olen onnellinen eksän puolesta, koska ennen tän naisen tapaamista hän oli pitkään masentunut meidän erosta ja elämäntyyli oli..No, vähän niin ja näin. Siis on lyhyesti sanottuna nyt hän on tsempannut isyydessä ja elämän joka osa-alueella tän nykyisen naisen myötä.Ja hyvä niin.
Mut siis se mun asia. Tämä lasten uusi "äitipuoli" nyt on alkanut käyttäytymään tavalla, jota vähän (tai no aika paljonkin) vierastan. Esim. tytön hiuksia leikkaa omavaltaisesti, kun "polkka on niin paljon käytännöllisempi!", mun lapsille ostamia vaatteita on isäviikonloppuina vienyt kierrätykseen/mihin lie ja ostanut tilalle uutta, kun "onhan tää nyt paljon nätimpi!", on näyttänyt ja ostanut pojalle pelejä/videoita jotka esim K12, vaikka olen toivonut ja sen sanonut, että noudatettaisiin ikärajoja.. Kun "eihän se nyt niin tarkkaa voi olla!". On luvannut ostaa lapsille liudan lemmikkejä, vaikka tasan tarkkaan tietää, että olen allerginen. "No voihan ne olla täällä meillä, ja sitten vois käydä lapset useemminkin"! Tuossa vaan muutama esimerkki.
Varmaan hän ei tarkoita pahaa, mutta pahalta tuo silti tuntuu.
:(
Joopa joo.
0/5 ja terkut porvooseen!
Vierailija kirjoitti:
Ottaisin yhteyttä lastenvalvojaan, ja pyytäisin tätä selittämään isälle, että:
ikärajat eivät ole suosituksia, vaan se on lainrikkomus, jos niitä ei noudata. Voit myös tehdä tuosta vaikka nimettömän ls-ilmoituksen, että lapsille näytetään ikärajattomia pelejä. Pyydä vaikka jotain ystäviä kysymään lapsiltasi "viattomasti", että mitä pelejä nämä ovat pelanneet... sen ls-ilmoituksen voit toki tehdä sinä nimettömästi. Toki sossu sitten tutkii, ja tuolloin voit sitten kertoa, että sinun luonasi ei näin tapahdu, ja tietämäsi mukaan se on ollut se nyxä, joka niin on tehnyt, ei lasten isä. Sitten tuosta selviää myös isälle, että vakavasta on kyse.
Sitten kyselet niitä vaatteita takaisin: sano, että olivat lainavaatteita suurin osa, ja nyt lainaaja haluaa ne takaisin, koska oma lapsi on taas sen kokoinen.
Hiusten leikkuuasian jätät nyt käymättä läpi. lastenvalvojalla käytte sopimassa isän kanssa uusista tapaamiskuvioista: kummankin luona ihan omat tavarat ja vaatteet, ja isä vie lapset pesulle uimahalliin aina tapaamisen päätteeksi, jotta karvat sun muut eivät tule sinun kotiisi. Tämä on todella tärkeää, että sovitte näin! Sitten isä ottaa kassiin ne kaikki vaatteet, jotka ovat olleet lasten päällä tullessa. Uimahallissa laitetaan päälle alusvaatteista lähtien isoissa minigrpip-pusseissa olleet vaatteet, jotka tulevat sinun luotasi. Ennen kuin lapset astuvat sisään ulko-ovesta isänsä luo, niin kengät, ulkotakit yms. laitetaan laukkuun, jota ei viedä sisälle, vaan isä vie sen esim. autoon jne.
Näin saat viranomaisten vahvistusten näihin ongelmiin, eikä sinun tarvitse millään tavoin ottaa siihen nyxään ja hänen käytökseensä sen enempää kantaa.
Lähtikö vähän lapasesta?! :D Äidillä, eikä lastenvalvojallakaa ole tuollaiseen mitään valtuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Tässähän ihan selvästi lapsille haluaa tuottaa iloa ja sinä suutut siitä.
Kaikki mitä äsken mainitsit on täysin normaalia. Hiusten leikkuu , vaatteet ja lemmikit. Ethän sinä siellä exälläsi asu joten miksi luulet että sinulla on mitään päätösvaltaa mitä he tekevät siellä.
Ai normaalia lupailla lapsille liuta lemmikkejä vaikka lapset eivät pysty niitä edes hoitamaan säännöllisesti? Ei todellakaan ole normaalia opettaa että on ok ottaa lemmikkejä ja hoitaa niitä vain silloin kun jaksaa ja huvittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antaako äitiys sinulle jotain diktatuurimaista rajantonta valtaa määritellä miten lasten tosessa kodissa toimitaan. Kuulostaa hyvältä, että lapset voisivat olla isällään enemmän.
Jaa että lapsella voi olla polkkatukka aina isällä ollessaan ja pidempi kun on äidillä? Nyt valot päälle! Ei todellakaan ole äitipuolen asia päättää lapsen hiuksista.
Ei äitipuolen asia, mutta onko isällä oikeutta vaikuttaa lapsensa kampaukseen?
Missä sanottiin että se oli myös isän mielipide? En huomannut sellaista viestiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässähän ihan selvästi lapsille haluaa tuottaa iloa ja sinä suutut siitä.
Kaikki mitä äsken mainitsit on täysin normaalia. Hiusten leikkuu , vaatteet ja lemmikit. Ethän sinä siellä exälläsi asu joten miksi luulet että sinulla on mitään päätösvaltaa mitä he tekevät siellä.
Ai normaalia lupailla lapsille liuta lemmikkejä vaikka lapset eivät pysty niitä edes hoitamaan säännöllisesti? Ei todellakaan ole normaalia opettaa että on ok ottaa lemmikkejä ja hoitaa niitä vain silloin kun jaksaa ja huvittaa.
Hetkinen nyt...Miksi lasten sitten pitäisi pystyä hoitamaan niitä säännöllisesti? Eikö vastuun kuintekin ole vielä sentään ole aikuisella? Vastuullista hoitoa voi opettaa vaikka lapset eivät 24/7 ole sitä lemmikkiä hoitamassa.
Vai meinaako, että lemmikit olisi omillaan kun lapset eivät toisessa kodissaan ole?
Vierailija kirjoitti:
. Anteeksi, viimeinen lause oli katkera, sen oli tarkoitus olla jopa sarkastinen kiteyttäen sen kokemani ristiriidan :/ Siis, ihanaa että hän välittää. Mutta kuitenkin tuo ärsyttää. ap
Nyt ihminen. Ei sun tarvi selitellä toisen tekemisiä ja olemista parhain päin! Tai pyydellä anteeksi omia tunteitasi! Totta helkkarissa ärsyttää. Ja oli syytä ärsyyntyä tai ei, niin jokuhan tuossa hiertää.
Mäkin olen äitipuoli. En ole leikannut lapselle polkkaa, mutta ihan täysin hamppuja latvoja olen kyllä leikannut. Siis niin hamppuja ettei niistä tahdo mennä harja läpi! Vaatteet meillä on lapselle omat täällä meillä kun äidillänsä on koira ja lapsen isä on allerginen astmaatikko. Tästä syystä ei lelut eikä vaatteet kulje kotien välillä, ulkovaatteita myöten on meillä omat.
Meillä on omat säännöt, jotka on päätetty yhdessä ja joiden mukaan eletään. Lasten äiti saa kyllä vaatia ja näin mutta loppupeleissä kyse on mieheni, minun ja lapsen kodista, ei händn, eikä hänellä ole mitään sanottavaa siihen mitä meillä tapahtuu.
Apllekkin vain sellaisia terveisiä, että sinun perhe ja sinun tavat siellä omassa kodissasi. Sitten vain luotat siihen että isä osaa luoda hyvät olosuhteet sinne toiseen kotiin, vaikka sitten äitipuolen avustuksella.
Tuosta vaateasiasta, suosittelen että sopisitte että kummassakin kodissa omat vaatteet, ja niissä pysytään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässähän ihan selvästi lapsille haluaa tuottaa iloa ja sinä suutut siitä.
Kaikki mitä äsken mainitsit on täysin normaalia. Hiusten leikkuu , vaatteet ja lemmikit. Ethän sinä siellä exälläsi asu joten miksi luulet että sinulla on mitään päätösvaltaa mitä he tekevät siellä.
Ai normaalia lupailla lapsille liuta lemmikkejä vaikka lapset eivät pysty niitä edes hoitamaan säännöllisesti? Ei todellakaan ole normaalia opettaa että on ok ottaa lemmikkejä ja hoitaa niitä vain silloin kun jaksaa ja huvittaa.
Hetkinen nyt...Miksi lasten sitten pitäisi pystyä hoitamaan niitä säännöllisesti? Eikö vastuun kuintekin ole vielä sentään ole aikuisella? Vastuullista hoitoa voi opettaa vaikka lapset eivät 24/7 ole sitä lemmikkiä hoitamassa.
Vai meinaako, että lemmikit olisi omillaan kun lapset eivät toisessa kodissaan ole?
Kysytkö tosissasi??? Eläimiä EI oteta, jos niistä ei kyetä kunnolla huolehtimaan. Silloin niitä lemmikkejä ei luvata lapsille vaan ne otetaan koko perheen lemmikeiksi.
Ok! Kiitos tiedosta! Yritän muuttaa tapani. Olisi ollut ihan kiva jutella asiasta kasvotusten. T. Äitipuoli
Kuulostaa siltä, että halua astua varpaillesi ja näyttää, kenellä se paras valta on. Kuulostaa ikävältä anopilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässähän ihan selvästi lapsille haluaa tuottaa iloa ja sinä suutut siitä.
Kaikki mitä äsken mainitsit on täysin normaalia. Hiusten leikkuu , vaatteet ja lemmikit. Ethän sinä siellä exälläsi asu joten miksi luulet että sinulla on mitään päätösvaltaa mitä he tekevät siellä.
Ai normaalia lupailla lapsille liuta lemmikkejä vaikka lapset eivät pysty niitä edes hoitamaan säännöllisesti? Ei todellakaan ole normaalia opettaa että on ok ottaa lemmikkejä ja hoitaa niitä vain silloin kun jaksaa ja huvittaa.
Hetkinen nyt...Miksi lasten sitten pitäisi pystyä hoitamaan niitä säännöllisesti? Eikö vastuun kuintekin ole vielä sentään ole aikuisella? Vastuullista hoitoa voi opettaa vaikka lapset eivät 24/7 ole sitä lemmikkiä hoitamassa.
Vai meinaako, että lemmikit olisi omillaan kun lapset eivät toisessa kodissaan ole?
Kysytkö tosissasi??? Eläimiä EI oteta, jos niistä ei kyetä kunnolla huolehtimaan. Silloin niitä lemmikkejä ei luvata lapsille vaan ne otetaan koko perheen lemmikeiksi.
Eikö kaksi tervettä aikuista pysty huolehtimaan lemmikistä vaan siihen tarvitaan lapsi...edelleen oletat, että lemmikki olisi omillaan kun lapset eivät ole paikalla. Julistat nyt vaan oman pään pyhään totuutta kuten evankeliumia, etkä huomaa sitä aikuisen roolia tässä asiassa. Mutta kuitenkin huudat silkasta huutamisen ilosta sen perään. Samasta vastuusta tässä nyt kuitenkin käydään hedelmätöntä juupas eipäs "keskustelua".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässähän ihan selvästi lapsille haluaa tuottaa iloa ja sinä suutut siitä.
Kaikki mitä äsken mainitsit on täysin normaalia. Hiusten leikkuu , vaatteet ja lemmikit. Ethän sinä siellä exälläsi asu joten miksi luulet että sinulla on mitään päätösvaltaa mitä he tekevät siellä.
Ai normaalia lupailla lapsille liuta lemmikkejä vaikka lapset eivät pysty niitä edes hoitamaan säännöllisesti? Ei todellakaan ole normaalia opettaa että on ok ottaa lemmikkejä ja hoitaa niitä vain silloin kun jaksaa ja huvittaa.
Hetkinen nyt...Miksi lasten sitten pitäisi pystyä hoitamaan niitä säännöllisesti? Eikö vastuun kuintekin ole vielä sentään ole aikuisella? Vastuullista hoitoa voi opettaa vaikka lapset eivät 24/7 ole sitä lemmikkiä hoitamassa.
Vai meinaako, että lemmikit olisi omillaan kun lapset eivät toisessa kodissaan ole?
Kysytkö tosissasi??? Eläimiä EI oteta, jos niistä ei kyetä kunnolla huolehtimaan. Silloin niitä lemmikkejä ei luvata lapsille vaan ne otetaan koko perheen lemmikeiksi.
Vedä nyt vähän henkeä ja keskity lukemaasi.
Minusta ainoa outo asia on se, että vaatteita heitetään pois. Jos äiti on ostanut vaatteita ja äitipuoli ostaa uusia, niin vanhat palautetaan ostajalle.
Jos lapsi itse halunnut hiuksia leikattavan, niin ok.
Äitipuoli saa ostaa eläimiä jos haluaa. Sitten vain tarkasti omat vaatteet molemmissa paikoissa.
Äitipuoli saa ostaa lapsille niitä pelejä, joita haluaa. Hänen ei tarvitse noudattaa äidin sääntöjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrittää ostaa itselleen asemaa lasten elämässä. Lyhytnäköistä ja hiemaa tyhmää, kun joskus tuo on lopettava kuitenkin ja aloitettava vanhemmuus. Käykää keskustelu: jos haluaa ostaa vaatteita, sen kun ostaa, vaatteet odottavat lapsia siellä heillä, sun hankkimat vaatteet tulee takaisin sun luo eikä kirpparille. Tämä on järkevääkin, jos sinne iskälle ollaan hankkimassa jotain eläintarhaa. Ikärajat pitää, niistä ei keskustella, ja niin peleissä kuin leffoissa. Ja huom! myös kännykkäpeleissä. Parturi: sopikaa, että viette lapsia vuorotellen ja lapsi päättää mitä tahtoo, kyllä 6v nyt jo sen verran tajuaa, meillä ainakin on tajunnut ja ovat vielä poikia kaikki. Ja sama keskustelu on käytävä aina kun uusia juttuja tulee esiin. Yhteinen, yhdessä sovittu ja kaikilel sopiva linja on tärkeä. Tuo ikärajahomma on helppo, kun sen kertoo teille valmiiksi joku muu.
.
No jo on katkeraa puhetta! Eihän tossa nyt herranjumala mitään tekemistä ole minkään "ostan aseman lasten elämään". Meillä olen äitipuoli ja meillä lasten äiti yrittää tuolla tavoin päsmäröidä ja niuhottaa, eikä tunnu tajuavan, että lasten isällä on myös yhtäläinen oikeus päättää säännöistä. Meillä mennään meidän säännöillä ja hyvin tuntuu lapset viihtyvän. Eikä meilläkään mitenkään pellossa eletä: on nukkumaanmenoajat, karkkipäivää ja muut. Äidillä sitten on tiukempaa. Ja en todellakaan ala vaatimaan lasta vaihtamaan vaatteita kun lähtee äidilleen! Vaikka katkera mustasukkainen ex tätä vaatisikin. Mielestäni siinä ei todellakaan ajatella lapsen parasta vaan äidin parasta, ettå kahdessa kodissa olisi muka eri vaatteet.
Sä et sitten osaa lukea?
Vai muuten vaan provoilet?
.
Mistähän tosta nyt voi provosoitua? Todella monella äidillä on ongelma, ettei tajua kuinka tärkeä isä on ja isällä on yhtäläiset oikeudet, en minä meillä lapsille sääntöjä määrää vaan lasten isä.
Tuollainen isän vetäminen kaikkeen tällaiseen on silkkaa lässytystä ja tekosyytä jyrätä lasten äiti!! Usein tuota harrastaa ne vähemmän kivat anopit!!! Eikö lasten äidin mielipide merkitse mitään?? Siihen on sanomista VAIN lasten isällä, kukkan muu ei voi alkqaa lässyttämään lasten isän oikeuksista, kuin korkeintaan lapsen isä itse, jos niin OIKEASTI IHAN ITSE TAHTOO.
Vierailija kirjoitti:
Äitipuoli saa ostaa lapsille niitä pelejä, joita haluaa. Hänen ei tarvitse noudattaa äidin sääntöjä.
Eli ei sitten ikärajoja tarvitse noudattaa? Sehän tuossa oli se "äidin sääntö".
Sulle, joka kirjoitti pikkutytön pitkien hiuksien olevan "korvaamattomat": kannattaisko hankkia elämä?
Vaikutat ihanalta ihmiseltä! Aika paskamainen ämmä eksäs nykyinen. Vaatteet roskiin tms... Älä anna lasten viedä uusia vaatteita sinne. Teillä kotona eri vaatteet ja siellä eri. Käykää eksänne kanssa vielä läpi yhteisiä sääntöjä mitkä on asetettu esim. Noiden rajoitusten kanssa. Voin sanoa, että jos mun tyttären hiukset ois leikattu eksän nykyisen toimesta niin lähtis naisen omatkin hiukset päästä.
Hiustenleikkuu lupaa kysymättä kaikkein törkein juttu. Päällepäsmäriltä vaikuttaa. Sinä olet sentään lapsen oikea äiti, ei hän, vaikka niin ilmeisesti luulee.