Tutkimus: Naisen pelokkuudella on yhteys miesmakuun
Rikoksen uhriksi joutumista pelkäävä nainen valitsee mieluiten fyysisesti pelottavan ja hallitsevan oloisen kumppanin – oli hänellä syytä pelkoihinsa tai ei, osoittaa tuore brittitutkimus.
Aiemmin on todettu, että turvattomilla alueilla asuvat naiset pitävät vahvoja miehiä muita puoleensavetävämpinä. Syyksi on arveltu niin kutsuttua henkivartijailmiötä: voimakas ja pelkoa herättävä mies tarjoaa suojaa.
Uusi tutkimus vihjaa, että raavaisiin miehiin ihastuvat naiset ovatkin muita pelokkaampia.
”Ilmiö näyttää liittyvän naisen arvioon omasta haavoittuvaisuudestaan. Väkevistä miehistä viehättyvät tuntevat itsensä uhatummiksi kuin kanssasisarensa, riippumatta todellisista riskeistä”, toteaa tohtorikoulutettava Hannah Ryder Leicesterin yliopistosta tutkimustiedotteessa.
Asia selvisi kaksiosaisessa kokeessa, josta ensimmäiseen osallistui 158 iältään 19–62-vuotiasta naista. Toisessa kokeessa naisia oli mukana 40, ikähaarukkana 18–35.
Naisten kumppanimieltymyksiä kartoitettiin kysymyspatteristolla, jolla arvioitiin erilaisten ominaisuuksien merkityksellisyyttä pitkäaikaisissa parisuhteissa.
Sitten naisten piti arvioida sekä valokuvista että oikeissa ympäristöissä, kuinka vaarallisia tietyt paikat ja tilanteet heille olivat.
Analyysi osoitti, että naisten pelko joutumisesta rikoksen uhriksi vaihteli muun muassa paikan ja kellonajan mukaan. Yleinen rikoksen pelko kytkeytyi kuitenkin miesmakuun.
Mieltymys jämerään puolisoon pysyi samana, kohdistui koettu pelko mihin tahansa tilanteeseen tai rikostyyppiin.
Tutkimuksen julkaisi Evolution Evolution & Human Behavior.
http://www.hs.fi/tiede/a1456803070038?jako=044722526686a62748e2b91684ef…
Kommentit (26)
Hmm.. en ole kovin pelokas, enkä ole koskaan odottanut mieheltä suojelua ja olenkin aina ihaillut hoikkia älykköjä, kirjallisuudesta ja taiteesta pitäviä pasifisteja.
Nojoo mut isot miehet pelottaa kun ei niille mahda mitään. Lyttää vaan alleen.
Vierailija kirjoitti:
Nojoo mut isot miehet pelottaa kun ei niille mahda mitään. Lyttää vaan alleen.
Et sä niille normimiehillekään mitään mahda.
Vierailija kirjoitti:
Toimiikohan tämä myös henkisellä puolella? Pelkokas lankeaa henkisesti pelottavaan kumppaniin?
Tuntuisi toimivan, kun lukee tätä palstaa. Melkein joka päivä ketju jossa nainen ei uskalla erota miehestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nojoo mut isot miehet pelottaa kun ei niille mahda mitään. Lyttää vaan alleen.
Et sä niille normimiehillekään mitään mahda.
En nii :( ahistavaa
Mä pidän hoikista ja n.170cm miehistä. Lihaksia ei tarvitse paljo olla.