Ystävyys vs. riippuvuus

Tajusin, että ns. ystävyyssuhteissa aina ajaudun kuuntelijan ja kannustajan rooliin. Enkä voi sanoa mitään positiivista omasta elämästäni, ettei kaverille tule paha mieli. Se on jonkinlainen hoitajasuhde.
Olen miettinyt suhdetta äitiin ja pariin tätiini, jotka jo lapsea käyttivät minua kuuntelijana aikuisten asioille (sukulaisen traaginen kuolema, alkoholistimiehet...)
Millainen on terve ystävyyssuhde? Vai onko naisten suhteet aina tällaista kannattelua?