Miksi on niin vaikeaa erota?
Olen ollut avopuolisoni kanssa yhdessä pian 6 vuotta. Nyt olen pikku hiljaa herännyt tajuamaan, että emme ehkä sovi toisillemme. Tulevaisuuden haaveemme kohtaavat vain hieman, eikä yhteistä säveltä löydy mm. hellyyden kanssa. Hän on erittäin negatiivinen ja kovia kokenut henkilö, ja ajoittain hänen huono tuulensa pilaa muidenkin fiiliksen.
Lisäksi olen havahtunut, että minua on henkisesti alistettu jo vuosia. Vaikka avopuolisoni ei varmasti tarkoita pahaa tai ymmärrä sitä, hän on mm. eristänyt minut ystävistäni jo kauan sitten, enkä ole uskaltanut tutustua uusiin kun en halua tapella. Hän mollaa perhettäni alinomaan. En "saa" käydä yksin tai kavereiden tai sisarusten kanssa baarissa, koska "en osaa tai muut eivät osaa huolehtia minusta." Raha-asiat on tasan puoliksi, ja pienempituloisena (mielenterveyskuntoutujana) olen jäänyt hänelle velkaa. Hän on mestari syyllistämään, mutta toisaalta en tiedä onko vika minussa kun otan itseeni...
Tunnumme enemmänkin kämppiksiltä (jos sitäkään) nykyään. En haluaisi avopuolisoni vain mollata kun hän ei ole läpeensä paha, hänessä monet asiat ovat todella hyviä ja ainutlaatuisia. Mutta pelkään että suhde sairastuttaa minut pysyvästi... Miksi tämä on niin vaikeaa? Mitä ja miten minun pitäisi tehdä?
Antaa kommenttien ja alapeukkujen sadella, tiedän että olen nössö alistuja joka sietää kaiken pahan.
Kommentit (11)
Taas yksi joka avautuu täällä mutta puolisolle et ole varmasti puhunut asiasta koskaan mitään. Mikä siinä keskustelemisessa niin vaikeaa on. Jos on ongelmia ne voi myös yrittää selvittää eikä heti seonEROemmäjaksa
Vierailija kirjoitti:
Taas yksi joka avautuu täällä mutta puolisolle et ole varmasti puhunut asiasta koskaan mitään. Mikä siinä keskustelemisessa niin vaikeaa on. Jos on ongelmia ne voi myös yrittää selvittää eikä heti seonEROemmäjaksa
Olen puhunut suuni puhtaaksi kerran, että tarvitsen ihmisiä ja ystäviä ympärilleni. Siihen hän kommentoi että ok, mutta en tykkää että teet sitä ja tätä ja tota muiden kuin mun kanssa. Hellyydestä olen sanonut usein, mutta sanoo ettei itse tykkää ja antaa hellyyttä kun itse haluaa. Jos pyydän esim. Ottamaan kainaloon, yleensä tulee märinää että Äh ei jaksa.
-AP
Vierailija kirjoitti:
Ja miksi jatkat suhteessa?
Koska vaikka meillä on paljon erimielisyyksiä, välitän ihmisestä itsestään, enkä halua satuttaa häntä. Olen kyllä hölmö yksilö...
-AP
Läheisyyttä rakastavana miehenä ja sitä antavana ei voi kun ihmetellä niitä miehiä, jotka eivät pidä läheisyydestä. Kyllähän teillä keskustelun paikka on ja sinun pitää miettiä haluatko elää loppuelämäsi näin vai olisiko ero paras vaihtoehto. Mun mielestä ei kannata elää huonossa parisuhteessa ja mikäli keskusteluista huolimatta muutosta ei tule niin turha sitä on jäädä odottomaan. Voi olla, että joutuisit odottamaan hamaan tappiin saakka.
Vierailija kirjoitti:
Läheisyyttä rakastavana miehenä ja sitä antavana ei voi kun ihmetellä niitä miehiä, jotka eivät pidä läheisyydestä. Kyllähän teillä keskustelun paikka on ja sinun pitää miettiä haluatko elää loppuelämäsi näin vai olisiko ero paras vaihtoehto. Mun mielestä ei kannata elää huonossa parisuhteessa ja mikäli keskusteluista huolimatta muutosta ei tule niin turha sitä on jäädä odottomaan. Voi olla, että joutuisit odottamaan hamaan tappiin saakka.
Olemme naispari, mutta kiitos kauniista sanoista kuitenkin! Ehkä pitäisi vain hyväksyä että jos yksi ei tykkää läheisyydestä ja toinen tykkää, eivät he ole sopivia toisilleen.
Hän on antanut hellyyttä kun olen itkenyt/ollut asiasta selkeästi tuohtunut, mutta tuntuu että hän tekee sen silloin väkinäisesti jotta minulle tulisi parempi olo.
Joskus hän väitti että itken tahallani vain saadakseni huomiota ja kosketusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja miksi jatkat suhteessa?
Koska vaikka meillä on paljon erimielisyyksiä, välitän ihmisestä itsestään, enkä halua satuttaa häntä. Olen kyllä hölmö yksilö...
-AP
Voithan sä välittää loppuelämäsi, mutta älä hyvä ihminen tuhlaa elämääsi jos et ole onnellinen.
Eroa. Se ei ole yhtään vaikeaa.