Mikä avioerosta toipumisessa on se pahin asia? Miksi sattuu?

Epäonnistumisen tunne ja kaiken alusta aloittaminen olivat vaikeinta.

Toinen petti luottamuksen, rikkoi yksipuolisella päätöksellä perheen ja minä hölmö uhrasin sille ämmälle vielä parhaat vuoteni miehuudesta. Ei enää. Koskaan. Tai jotain siihen suuntaan.

Minua sattui eniten se, että rakas mieheni ei enää rakastanut minua. Olimme naimisissa 15 vuotta, ja hän halusi erota. Eroon ei liittynyt uutta naista, eikä mieheni kohdellut minua huonosti. Hän vain ei halunnut enää jatkaa liittoa kanssani. Ero hoidettiin asiallisesti ja siististi, olemme hyvissä väleissä. 

Erosta on kolme vuotta, enkä voi sanoa olevani täysin toipunut. Olen edelleen hyvin surullinen siitä, ettei hän enää rakasta minua, koska minä edelleenkin rakastan häntä. En ole masentunut, elän ihan hyvää elämää, olen päästänyt hänestä irti, mutta en voi sanoa olevani täysin onnellinenkaan. En halua uutta parisuhdetta.

Ootko kakkonen mun mies ? =)

Sullahan itselläsikin on jo toinen suhde menossa.

Mutta vitsit sikseen. Sopuisasti voi erota silloin kun tunteet toista kohtaan ovat kuolleet ja käytännön asioista voi keskustella. Ero ei mene minkään kaavan mukaan ja sitä surutyötä tehdään jo etukäteen suhteen kuollessa.

Sosiaalinen häpeä. Elintason romahtaminen. Rehellisesti sanon, että nämä painoivat eniten itselläni. Rakkaus taas oli kuollut jo aikoja sitten molempien osalta.

Vierailija kirjoitti:

Minua sattui eniten se, että rakas mieheni ei enää rakastanut minua. Olimme naimisissa 15 vuotta, ja hän halusi erota. Eroon ei liittynyt uutta naista, eikä mieheni kohdellut minua huonosti. Hän vain ei halunnut enää jatkaa liittoa kanssani. Ero hoidettiin asiallisesti ja siististi, olemme hyvissä väleissä. 

Erosta on kolme vuotta, enkä voi sanoa olevani täysin toipunut. Olen edelleen hyvin surullinen siitä, ettei hän enää rakasta minua, koska minä edelleenkin rakastan häntä. En ole masentunut, elän ihan hyvää elämää, olen päästänyt hänestä irti, mutta en voi sanoa olevani täysin onnellinenkaan. En halua uutta parisuhdetta.

Anteeksi kun leikin kyökkipsykologia, mutta eikö sinun kannattaisi löytää naiseutesi uudestaan? Minusta ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Ja itsekin sanot, ettet ole onnellinen.

Häpeä, suru, loukkaantuminen. Näin tiivistän viestinne.

Minullakin oli nuo tunteet, ja ne olivat helppoja nakkeja...Minulla pahinta oli huonouden tunne, riittämättömyyden tunne, hylätyksi tulemisen tunne, kelpaamattomuuden tunne. Siis huonous.

Eikö teillä ollut näitä?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua sattui eniten se, että rakas mieheni ei enää rakastanut minua. Olimme naimisissa 15 vuotta, ja hän halusi erota. Eroon ei liittynyt uutta naista, eikä mieheni kohdellut minua huonosti. Hän vain ei halunnut enää jatkaa liittoa kanssani. Ero hoidettiin asiallisesti ja siististi, olemme hyvissä väleissä. 

Erosta on kolme vuotta, enkä voi sanoa olevani täysin toipunut. Olen edelleen hyvin surullinen siitä, ettei hän enää rakasta minua, koska minä edelleenkin rakastan häntä. En ole masentunut, elän ihan hyvää elämää, olen päästänyt hänestä irti, mutta en voi sanoa olevani täysin onnellinenkaan. En halua uutta parisuhdetta.

Anteeksi kun leikin kyökkipsykologia, mutta eikö sinun kannattaisi löytää naiseutesi uudestaan? Minusta ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Ja itsekin sanot, ettet ole onnellinen.

Kannattaisi varmaan, mutta ei kiinnosta. En ole parisuhdetta vastaan, mutta en myöskään etsi, enkä halua sellaista. Jos nyt joku oikea vastaan kävelisi, voisin varmaankin kiinnostua, mutta niin paljon ei kiinnosta että alkaisin hakemaan. Elän elämääni ja katson mitä vastaan tulee. En ole erityisen onnellinen, mutta en myöskään onneton.

Vierailija kirjoitti:

Häpeä, suru, loukkaantuminen. Näin tiivistän viestinne.

Minullakin oli nuo tunteet, ja ne olivat helppoja nakkeja...Minulla pahinta oli huonouden tunne, riittämättömyyden tunne, hylätyksi tulemisen tunne, kelpaamattomuuden tunne. Siis huonous.

Eikö teillä ollut näitä?

Ap

Minulla ei ollut. En koe olevani huono tai epäonnistunut. Ei se ollut minun syytäni, että rakkaus loppui. Olen ihan hyvä ja rakastettava ihminen, mutta jostain syystä mieheni tunteet minua kohtaan kuolivat. En voinut sille mitään. Ei tunteita voi pakottaa, enkä olisi halunnut hänen jäävän liittoon pelkästään velvollisuudesta. Pakko vain hyväksyä, että näin tapahtui, eikä se ollut kenenkään vika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Häpeä, suru, loukkaantuminen. Näin tiivistän viestinne.

Minullakin oli nuo tunteet, ja ne olivat helppoja nakkeja...Minulla pahinta oli huonouden tunne, riittämättömyyden tunne, hylätyksi tulemisen tunne, kelpaamattomuuden tunne. Siis huonous.

Eikö teillä ollut näitä?

Ap

Minulla ei ollut. En koe olevani huono tai epäonnistunut. Ei se ollut minun syytäni, että rakkaus loppui. Olen ihan hyvä ja rakastettava ihminen, mutta jostain syystä mieheni tunteet minua kohtaan kuolivat. En voinut sille mitään. Ei tunteita voi pakottaa, enkä olisi halunnut hänen jäävän liittoon pelkästään velvollisuudesta. Pakko vain hyväksyä, että näin tapahtui, eikä se ollut kenenkään vika.

Ihailtavaa, että pystyt näkemään asian näin. Siis aivan huippujuttu. Minä kun näen sen omaksi viaksi, vaikka järjellä ymmärrän tuon saman asian. Tunne ei vain pysy mukana.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minua sattui eniten se, että rakas mieheni ei enää rakastanut minua. Olimme naimisissa 15 vuotta, ja hän halusi erota. Eroon ei liittynyt uutta naista, eikä mieheni kohdellut minua huonosti. Hän vain ei halunnut enää jatkaa liittoa kanssani. Ero hoidettiin asiallisesti ja siististi, olemme hyvissä väleissä. 

Erosta on kolme vuotta, enkä voi sanoa olevani täysin toipunut. Olen edelleen hyvin surullinen siitä, ettei hän enää rakasta minua, koska minä edelleenkin rakastan häntä. En ole masentunut, elän ihan hyvää elämää, olen päästänyt hänestä irti, mutta en voi sanoa olevani täysin onnellinenkaan. En halua uutta parisuhdetta.

Minulla ihan sama juttu! Vähän pitempään olimme yhdessä, erosta vähän vähemmän aikaa, mutta muuten juuri noin kuin kirjoitit, voisin allekirjoittaa jokaisen lauseen.

Muita analyyseja?

Huhuu?