Mies sanoi mulle: "Vaikka mä rakastankin sua, ...

sä oot mulle aina vasta kakkonen. Nimittäin mun sisko on mulle ykkönen, nyt ja aina. Mut et sä huono kakkonen ole, älä ajattele niin."

Tuli eilen työreissulta kotiin ja ilmeisesti pari olutta pohjalla. Ei ollut mitenkään aivan sekaisin ja sanottuaan tuon teki iltapalaa ja meni nukkumaan. Mä heräsin aamulla ja hipsin töihin. En saanut oikein nukuttua, kun mietin noita sanoja... En mä voi pakottaa jotain pitämään mua ykkösenä elämässään, mutta jotenkin sanat silti viilsi. :( mies on minulle ainakin tärkein ihminen tällä hetkellä. Tuntuu kurjalta, etten ole sitä hänelle.

Valitanko turhasta vai onko teistä aihetta loukkaantua? :\