Lue keskustelun säännöt.
Asetin yhteisen elämän ehdoksi miehen laihtumisen - kivittäkää pois
21.02.2016 |
No niin kanssamammat, tuomitkaa:
Olen seurustellut jonkin aikaa miehen kanssa, joka on reilusti ylipainoinen. Oli ylipainoinen jo seurustelun alkuvaiheessa, nyt lihonnut lisää ja BMI jo yli 40...
Painostaan huolimatta hän on kiltti ja kultainen ihminen, ja haluaisi kovasti vakiintua. Minä olen ilmaissut, etten halua naimisiin tai lapsia, ennen kun mies tiputtaa kiloja edes sen verran, ettei ole enää sairaalloisen ylipainoinen. Mies on tästä loukkaantunut.
Omasta mielestäni en ole kamalan kohtuuton: miehen paino on viime aikoina huolettavasti noussut, on uniapneaa ja muutenkin mielestäni normaali-ihmistä heikompaa jaksamista. Ei tällaiseen kuvioon ainakaan lapsia halua hankkia, kun toisen terveydentila ei ole paras mahdollinen eikä jaksaminenkaan sellainen, että uskaltaisin perherumbaan lähteä. Ja en haluaisi itseäni nähdä nelikymppisenä leskenä, että ihan yhteisen tulevaisuudenkin takia toivoisin hänen ottavan terveytensä vakavammin.
Mies on loukkaantunut siitä, että haluaisin hänen aloittavan elämäntaparemonttia. On kuulemma aiemmin yrittänyt ja epäonnistunut, "ei pysty". Olisin tietenkin valmis tukemaan ja auttamaan (itse ole normaalipainoinen ja haluaisin mm. liikkua vielä nykyistä enemmän, eli sopisi omiin suunnitelmiin kanssa), mutta hän ei vaan usko laihduttamisen mahdollisuuteen. Eikä se minun tavoitetilani hänelle ole mikään sellainen, että nyt laihdut normaalipainoon tai ei tule jatkoa tälle suhteelle. Tavoittelen lähinnä lihoamisen pysähtymistä, hidastakin painonpudotusta ja jotain muutosta tähän tilanteeseen.
Olenko nyt kamala paskiainen kuten mies vihjailee? Kaipaan oikeasti ulkopuolisen mielipidettä, kun olen nyt jo epävarma, mitä toiselta voi pyytää. :(
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Itse en pystyis menemään sänkyyn ylipainoisen miehen kanssa. Ei vaan kiihota makkarat. Ymmärrän sua kyllä.
Onneksi aika moni muu näyttää pystyvän...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän kaksipiippuinen juttu. Mitäs sitten, jos mies alkaa taas jossain vaiheessa lihoa? Alat uhkailla erolla? Et saa uhkailulla sohvaperunasta sporttista. Luulen, etteivät elämäntapanne yksinkertaisesti sovi yhteen.
Rakastaminen, välittäminen ja yhteisen elämän jakaminen ovat kaikki eri asioita. En itse kykenisi suhteeseen tupakoivan, alkoholistin tai vakavasti mielenterveysongelmaisen kanssa. Tupakointi siksi, että olen liian herkkä tupakansavulle/hajulle. Alkoholismi ja vakavat mielenterveysongelmat siksi, että minusta tulisi enemmän huoltaja kuin kumppani. En pystyisi suhteeseen myöskään sairaalloisen ylipainoisen kanssa, joka ei edes halua tehdä terveydentilalleen mitään. On todella raskasta katsoa vierestä, kun elämänkumppani tekee hidasta itsemurhaa sipsipussi kerrallaan. Mitä enemmän välittää ja rakastaa, sitä raskaampaa se on.
En lähtisi pitkästä suhteesta jos kumppani lihoisi, sairastuisi tms, mutta jos tietäisin alkavan suhteen perustan olevan jo valmiiksi heikolla pohjalla, en lähtisi siihen mukaan.
En tosiaan tiedä normaalipainoisena mitä on olla lihava. Tiedän kuitenkin mitä on, kun kumppani tuhoaa terveyttään päivä toisensa jälkeen, eikä huoli apua. En suostu enää sellaiseen suhteeseen, missä en itse voi hyvin. Sellainen ei pidemmän päälle anna kummallekaan osapuolelle mitään.
Rakkaudelle ei voi asettaa ehdoksi kilomäärää, mutta suhteelle voi. Ihan samalla tavalla voisi edellyttää tupakoinnin tai juopottelun lopettamista. Pienistä rinnoista ei ymmärtääkseni ole terveyshaittaa, joten en vertaisi tilannetta silikonirintojen vaatimiseen.
Jaakon peruna kirjoitti:
Vähän kaksipiippuinen juttu. Mitäs sitten, jos mies alkaa taas jossain vaiheessa lihoa? Alat uhkailla erolla? Et saa uhkailulla sohvaperunasta sporttista. Luulen, etteivät elämäntapanne yksinkertaisesti sovi yhteen.
Vaikea juttu.
Kun tapasimme, mies oli ylipainoinen, mutta kuitenkin selkeästi nykyistä hoikempi. Hän oli myös kaikesta huolimatta liikunnallinen, ja puhuukin yhä välillä, että haluaisi liikkua enemmän.
Minulle nykyinen kilomäärä näyttää lumipalloefektiltä, joka vain pahenee. Kuten sanoin jo ensimmäisessä viestissä, en uskalla haaveilla normaalipainosta. Haluaisin vaan nähdä taas miehen, joka ei juo litrakaupalla kokista ja syö kiloa sipsiä, vaan osaa huolehtia itsestään.
Olisin halunnut kirjoittaa tämän jo numerolle 18 eilen. Olen pahoillani, että miehesi jankuttaa sinulle laihduttamisesta, ja ymmärrän, että se tuntuu pahalta. Huomautan kuitenkin, että BMI 30 ja BMI >40 (tarkkaa lukua en enää edes tiedä) ovat todella eri asioita. Jos minun mieheni olisi joskus painoindeksiltään n. 30 ja harrastaisi jonkun verran liikuntaa, olisin häneen enemmän kuin tyytyväinen. En voi korostaa tätä tarpeeksi: minua ei haittaa ylipaino tai "pehmeämpi vartalo" sinänsä. Olen valmis hyväksymään sitä tiettyyn rajaan asti. Raja tulee kuitenkin joskus vastaan.
Mieheni paino tippuu esim. tämän taulukon ulkopuolelle (http://images.coronaria.fi/6105323.gif). Kun aloitimme, paino oli ihan taulukon rajoissa. Minä olen saavuttanut pisteen, jossa en voi seurata tätä pidemmälle. Minua pelottaa. Hirvittää. Ahdistaa. En voi ajatella häntä tulematta surulliseksi, koska pelkään menettäväni hänet.
Moni täällä kirjoittaa, että harrastan epäreilua kiristystä. Ymmärrän tämänkin näkemyksen. Omasta mielestäni olen niin rehellinen, kun tässä tilanteessa voi olla. En halua kierrellä ja kaarrella hääasioissa, haluan että hän tietää totuuden. Elämäntapamuutos, edes pieni sellainen, on aito ehto jatkolle. Jos hän kokee sen niin, että luottamukselliset välimme ovat lopullisesti hajalla eikä tästä tule enää mitään, en voi kuin hyväksyä sen.
Minun voimani ovat kuitenkin loppu. Haluan sanoa mahdollisimman rehellisesti myös sen, että tässä ei ole kyse ulkonäöstä tai hänestä ihmisenä/kumppanina. Kyse on pelkästään terveydestä ja pelosta. Mielestäni tämä on reilumpaa, kun vaan keskustelematta jättää mies. Haluan olla rehellinen ja antaa mahdollisuuden.
Onhan se mahdollista, että taas 2-3 hyvän, terveellisemmän vuoden jälkeen valumme uudelleen tähän tolkuttomaan ylensyömiseen, ja minun täytyisi todella miettiä silloin elämää uudelleen.
Ehkä näin runsasta ylipainoa voisi verrata tupakointiin tai alkoholismiin, kuten moni kommentoija on tässä tehnyt jo aiemmin. Raitistuneen ex-juopon kanssa voi rakentaa tulevaisuutta, mutta jos raju kaljan kittaaminen tulee taas uudelleen kuvioihin, on aika hakea apua uudelleen. En silti sanoisi, että jokainen ex-alkoholisti on pysyvästi parisuhdekelvoton.
- Ap
En ymmärrä, miksi jankkaat miehelle painonpudotuksesta, kun elintavat ovat ongelma. Mikset voisi sanoa, että et halua rakentaa perhettä ihmisen kanssa, joka juo limua kaksin käsin ja syö ylisuuria annoksia herkkuja tai liian usein näitä. -> Esimerkki tuleville lapsille.
Jos mies alkaa toteuttaa kohtuutta ruokatavoissaan, paino laskee itsestään ja stressaamatta ja itse henkilöön puuttumatta. Jos taas epäterveiden ruokatapojen ylläpito on tärkeää, ehkä sinun on parasta väistyä. Itse väistyin kaljantissuttelijan viereltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö ylenpalttisen syömisen taustalla ole yleensä henkiset syyt?
Ehtoja laittamalla pahennat hänen oloaan.
Oletteko käyneet lääkärillä juttelemassa? Hän voisi herättää huolen kehon hyvinvoinnista.
Kuntoilun ja ruokavalion ohessa olisi varmasti terapia myös paikallaan.
Auttaa voit osallistumalla. Terveys pitäisi prioirisoida ajankäytössä korkealle, eli telkkari pois kodista ja joka päivälle treeniä seuraavaksi viideksi vuodeksi.
Eikä pelkkää salia, vaan kaikkien mahdollisten harrastusten läpikäynti että mielenkiinto pysyisi yllä. Kaikki pallolajit, uiminen, talviurheilu, pyöräily kesällä piknikille, että liikkumista ei ole pelkästään tietty tunti kalenterissa, vaan se tuleekin siinä muun tekemisen ohessa.
Loppujen lopuksi muutoksen pitää tapahtua korvien välissä ja sen päätösen tulee pysyä koko loppuelämän. Ei dieettejä tai että yksi vuosi tehdään, täytyy muuttaa koko elämisen tapa, opetella uusi tapa. Sen on todella vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi jankkaat miehelle painonpudotuksesta, kun elintavat ovat ongelma. Mikset voisi sanoa, että et halua rakentaa perhettä ihmisen kanssa, joka juo limua kaksin käsin ja syö ylisuuria annoksia herkkuja tai liian usein näitä. -> Esimerkki tuleville lapsille.
Sen verran haluan oikaista, että en ole tästä mitenkään jankannut. Tämä ei ole mikään meidän vakituinen iltakeskustelu, että minä painostan ja mies ahdistuu.
Olen kauan puhunut liikunnasta, ravinnosta, jopa herkkujen vähentämisessä säästyvästä rahasta. Jotenkin tämä kaartelu on mennyt häneltä ihan ohi korvien, ei ole herättänyt ajatuksia.
Nyt sanoin kerran yksittäisessä keskustelussa painosta, ja siitähän se helvetti sitten pääsi irti. Olen pyrkinyt painottamaan noita elämäntapoja, mutta koska mies on kaivannut konkretiaa, mainitsin, että haluaisin painon pysyvän pois sairaalloisen ylipainon alueelta. Ehkä se ei ollut viisasta. Olisi pitänyt pysähtyä ajattelemaan, siinä tilanteessa yritin vaan mahdollisimman rehellisesti ja selkeästi kertoa, mitä ajan takaa.
Tuota esimerkki-selitystä en tajunnut käyttää, vaikka se olisi voinut olla toimiva. Todellinen huoli kun on nimenomaan toisen jaksamisesta ja huonossa terveydestä, joten olen keskittynyt siihen. On ehkä totta, että se tuntuu liikaa henkilökohtaiselta hyökkäykseltä.
- Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käytin väärää verbiä, kun kirjoitin jankkaamisesta.
Pointti on kuitenkin se, että mielestäni on kohtuutonta vaatia atleettisuutta tai vartalonmuokkausta tai dieettiä, ne tulevat sisäsyntyisesti. Mutta ylensyönti, juopottelu, sisätupakointi, alastomana kulkeminen jne. ovat sellaisia kodin arvoihin ja henkeen kuuluvia asioita, että niissä olisi hyvä olla konsensus. Ja jos miehesi lopettaisi epäterveellisten tuotteiden liikakäytön, painokin asettuisi parempiin lukemiin ihan automaattisesti. En minäkään haluaisi katsoa kotonani alati lihovaa mussuttajaa.
26
Vierailija kirjoitti:
Ja jos miehesi lopettaisi epäterveellisten tuotteiden liikakäytön, painokin asettuisi parempiin lukemiin ihan automaattisesti.
26
Jep, näin minäkin uskon. Kun löytäisin jonkun taikasauvan, jota heilauttamalla hänkin sen uskoisi. Ja samalla uskoisi, että on mahdollista elää ilman hillittömiä annoskokoja ("mutkun nälkä") ja että hän on kyllin vahva vastustamaan mielitekoja. :)
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sovi, että teette kokeen. Laitat hänelle kaksi viikkoa ihan superterveellistä ruokaa. Ei siis mitään laihdutusruokaa, mutta itse valmistettua, paljon lohta, hyvää lihaa, hedelmiä, persiljaa, basilikaa, raakakakkuja, tuorepuuroja, itse tehtyjä lämpimiä teeleipiä jne. Niin että mies saa paljon ravinteita. Nälkä lakkaa. Hän syö hulluna niitä herkkuja, koska keho huutaa ravinteita, ei kaloreita. Ja mitä enemmän hän syö sitä tyhjää ruokaa, sitä enemmän hänen kehonsa huutaa ruuan perään. Hän vaan syytää sinne sisään väärää kamaa, joka ei ratkaise ongelmaa.
Asetitko jonkun takarajan sille koska yhteiselämä loppuu jos muutosta ei tapahdu? Entä jos miehen kohdalla takaraja on juuri tuossa ja yhteiselämä loppuu joka tapauksessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asetitko jonkun takarajan sille koska yhteiselämä loppuu jos muutosta ei tapahdu? Entä jos miehen kohdalla takaraja on juuri tuossa ja yhteiselämä loppuu joka tapauksessa?
Vastasin tähän osittain jo aiemmin.
Jos miehen mielestä tässä menee raja ja hän haluaa päättää yhteiselomme tähän, sopeudun siihen. Olen henkisesti varautunut siihen, että jotain tässä täytyy muuttua joka tapauksessa. En olisi vetänyt parisuhteen jatkumista pöydälle, ellen olisi valmis siihen, että myös mies voi haluta suhteen päättää. Minulla ei ole vaan voimia katsoa sivusta, kun toinen tuhoaa elämänsä (ja siinä samalla myös minun). Ehkä ero on tosiaan parempi molemmille, jos pyyntöni on kohtuuton.
Minä en ole asettanut tarkkaa takarajaa. En voi sanoa, että jos ei vuodessa ole lähtenyt kahdeksaa kiloa, se on menoa. Haluan nähdä, onko mies valmis ottamaan askeleita kohti terveellistä elämää vai ei. Suunta on tärkeä, ei se aika, missä muutoksia syntyy. Mutta jos mitään ei vaan tapahdu eikä miestä innosta vielä kuukausienkaan päästä lähteä kanssani pyörälenkille tai kävelyllä, teen omat johtopäätökseni.
- Ap
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole asettanut tarkkaa takarajaa. En voi sanoa, että jos ei vuodessa ole lähtenyt kahdeksaa kiloa, se on menoa. Haluan nähdä, onko mies valmis ottamaan askeleita kohti terveellistä elämää vai ei. Suunta on tärkeä, ei se aika, missä muutoksia syntyy. Mutta jos mitään ei vaan tapahdu eikä miestä innosta vielä kuukausienkaan päästä lähteä kanssani pyörälenkille tai kävelyllä, teen omat johtopäätökseni.
- Ap
Tuo kuulostaa parisuhteelta jota en itse olisi valmis jatkamaan eikä se mitä puoliso minulta toivoo ihan noista tavoitteista selviä. Parisuhdetta on turha jatkaa "löysässä hirressä" ehkä jatkan jos muutos on toivottu ehkä en.
Selkeä tavoite voisi olla se että yhteiselämä esim. loppuu jos pano on noussut vielä 3 kk siitä mitä se on nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
... teen omat johtopäätökseni.
- Ap
Mikä estää tekemästä niitä johtopäätöksiä jo nyt?
Mun mielestä ajattelet fiksusti ap. Oletan että nyt on kyse todella suuresta ylipainosta, ei mistään bm 30-meiningistä. Elämän kaikki osa-alueet kärsivät huomattavasta ylipainosta, ja minä olisin sinuna ihan yhtä lailla huolissani kumppanistani tuossa tilanteessa. Et ole ollenkaan kohtuuton. Jos mies ei saa nyt itseensä potkua itseensä, niin hän ei todennäköisesti tule saamaan koskaan. Tiedän monta (miestä sekä naista), jotka rakastuessaan ovat laihtuneet, jotkut vahingossa, toiset tarkoituksella (ja siis jo ihan omasta halusta, mulla ei ole vaikeasti ylipainoisia ystäviä kavereina).
Toivottavasti arvostat myös itseäsi sen verran, ettet jatka suhteessa ihmisen kanssa, jonka omaishoitajaksi saattaisit joutua jo aika piankin. Sanoisin tämän neuvon myös jos puhuisimme naisen sairaalloisesta lihavuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
... teen omat johtopäätökseni.
- Ap
Mikä estää tekemästä niitä johtopäätöksiä jo nyt?
Koska ajattelen, että ihmiselle pitää aina antaa mahdollisuus. En voi vaan vihjailla ja kierrellä ja kaarrella, ja sitten ilmoittaa että sorry, tää oli kynnyskysymys ja mulle tuli mitta täyteen. Mielestäni on reilumpaa kertoa etukäteen, jotta toinen selvästi tietää, mistä on kyse.
Niin ainakin itse haluaisin tulla kohdelluksi.
- Ap
miehelläsi on virheelliset elämänviittaukset eli elää dereferenssissä.
Tuo kuulostaa parisuhteelta jota en itse olisi valmis jatkamaan eikä se mitä puoliso minulta toivoo ihan noista tavoitteista selviä. Parisuhdetta on turha jatkaa "löysässä hirressä" ehkä jatkan jos muutos on toivottu ehkä en.
Selkeä tavoite voisi olla se että yhteiselämä esim. loppuu jos pano on noussut vielä 3 kk siitä mitä se on nyt.
Niin, sitten et olisi. Yritän tässä nyt yhä selittää sitä, että tokihan kumppanillani on yhtälainen oikeus kokea minut epäreiluksi ja päättää suhteemme. Ja siihen olen varautunut. Mikä tahansa muutos on parempi kuin tämä ahdistus, jossa olemme velloneet jo liian kauan.
- Ap
Vierailija kirjoitti:
En voi vaan vihjailla ja kierrellä ja kaarrella, ja sitten ilmoittaa että sorry, tää oli kynnyskysymys ja mulle tuli mitta täyteen.
- Ap
Minusta sinä juuri kiertelet ja kaartelet että annan selvää vastausta mistä ja etenkään sitä milloin mittasi mahtaa tulla täyteen.
LOL, nyt puhutaan miehistä.
Kasvaako miehen leuka, pituus, muna ja tilipussi siinä kiloja karistellessa?