Huoli lähisen alkoholin käytöstä
Olen todella huolissani läheiseni alkoholin käytöstä. Kyseessä on työtön yh-äiti. Alkoholia haetaan päivittäin kaupasta, joskus jopa kahteen kertaan. Ei väliä onko arki vai viikonloppu. Lapset on kuitenkin hoitanut aina hyvin; ruokaa, puhtaita vaatteita ja rakkautta on. Sossu on mukana kuvioissa mutta tämä henkilö on itsekin myöntänyt että kaunistelee heille asioita. Tiedän, että alkoholiongelmaa on ollut jo pidempään. Tunnen henkilön usean vuoden takaa eikä hänen elämänsä ole todellakaan ollut aina sitä ruusuisinta.
Huoleni heräsi entisestään, kun tästä henkilöstä ei enää oikeastaan kuulu mitään. Aiemmin soittelimme usein ja kyläilimme. Nykyään ainoa syy soittoon on jokin pyyntö, esim. lainaatko rahaa tai vietkö jonnekin. Usein olen lainannut, vaikka tiedänkin, mihin rahat menevät. Hän on ikään kuin eristäytynyt. Jos soitan ja kyselen kuulumisia, puhelut yleensä loppuvat lyhyeen: täytyy mennä kauppaan tai onkin joku homma kesken. En viitsi tungeksia, joten yhteydenotot ovat omaltakin osaltani vähentyneet. Miten voisin auttaa läheistäni, vinkkejä?
Kommentit (4)
Onko teillä yhteisiä tuttuja tai tunnetko hänen tärkeitä sukulaisiaan? Interventio tuli itselleni mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Miten voisin auttaa läheistäni, vinkkejä?
Osta lisää juomaa kerran toinen tykkää ryypiskellä.
Kykeneeköhän enää lapsistaan huolehtimaan jos pari kertaa päivässä olutta hakee? Pyörii kyllä jo aika tiukasti viinan ympärillä elämä.
Kerrot sossuille totuuden.