Oletko persoonaton?

Eikös persoonallisella tarkoiteta jollain tavalla normista poikkeavaa? En. Olen mahdollisimman tavallinen. Eli kai sitten persoonaton.

-John Lennon-

Ei. Persoonallinen ei ole hullu, vaan hänellä on aivan ikioma persoonallisuutensa.

a.p

Persoonalliseksi mua haukutaan. Olen poikkeava ulkoisesti ja sisäisesti.

Olisin persoonallinen, mutta en uskalla tuoda sitä esille. Olen sosiaalisesti varsin estynyt ja siksi vaikutan persoonattomalta muille. Myötäilen ja tarkkailen, en uskalla kertoa omia mielipiteitä tai edes yrittää hauskoja juttuja, jos ne vaikka epäonnistuvat. Sitten hävettää ihan suunnattomasti ja punastun.

Jo päiväkodista soitettiin kotiin, että teidän lapsenne on erilainen.

Yritän olla tavallinen, mutta olen kyllä vähän erikoinen ihminen.

Olen kaikkea muuta kuin persoonaton. Olen hyvinkin erikoinen, enkä piilottele sitä.

Varmaan jotain noiden väliltä. Aika kurjaa olisi ajatella olevansa jotenkin täysin persoonaton, koska ei ole poikkeuksellisen persoonallinen. On minulla oma persoonallisuuteni, mutta en sanoisi poikkeavani siltikään erityisesti oman ekolokeroni ihmisitä.

Vierailija kirjoitti:

Eikös persoonallisella tarkoiteta jollain tavalla normista poikkeavaa? En. Olen mahdollisimman tavallinen. Eli kai sitten persoonaton.

Eli olet tylsempi kuin pystyyn lahonnut puu?

Vai oletko "kaappi persoonallinen", eli olet oikeasti vähän vaikka rock ihmisiä, mutta et uskalla olla oma itsesi?

En miellä itseäni persoonalliseksi, mutta en nyt ihan samanlainenkaan ole kuin kukaan muu. Joskus minua pidetään myös omituisena.

Persoonallinenhan voi olla myös hillitysti ja myös tyylikkäästikin.

Elegantisti..

Persoonallinen. Vaikka yrittäisin peitellä sitä, paistaa aina läpi. Olen myös ujo. Tämä yhdistelmä ei kaikkia aina miellytä, mutta ei se mitään. Pääasia että oon löytänyt "omia ihmisiä" ympärilleni.

Ärsyttävä sana. Jokainen on oma persoonansa. Kuka määrittelee mikä on erikoista/tavallisesta poikkeavaa = persoonallista.

Aina sitä johonkin porukkaan verrattuna on erilainen. Ja kyllähän jokaisella on ikioma persoona. Itse voin vaikuttaa tavalliselta ulospäin, mutta jotkut on sanoneet, että olen vähän erikoinen sitten kun tuntee paremmin. Tai että ulkoinen olemus ei ole ihan sitä mitä sisin. Mä en jotenkin pidä ajatuksesta, että persoonallisuuden ja esimerkiks musiikkimaun tai maailmankatsomuksen pitäisi näkyä ulkoisessa olemuksessa. Miksi, siksikö, että muitten olisi helpompi lokeroida sut ja arvostella heti kättelyssä?

Voi kumpa mäkin löytäisin omanlaisiani ihmisiä.

Ympärilläni on ihmisiä kyllä ja josta olen kiitollinen, mutta.. Se tunne, kun on ollut huippu kiva ilta sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa vaan synkkaa!

Siis ihan samaa sukupuolta olevan ystävän kanssa.

Noh, onneksi mulla on puoliso sellainen omanlainen.

Josta ihmettelen kyllä suuresti, että on niin erilainen kuin vaikkapa vanhempansa..