Tuossa mietiskelin

Että olen erittäin onnekas, kun minuun halutaan poikkeuksetta tutustua paikassa kuin paikassa. Mutta miksi ihmeessä kaveruussuhteet eivät enää säily? Esimerkkejä: koulussa tutustuin mukavaan tyttöön, hän hakeutui seuraani (ujohkona en pahemmin itse tyrkytä seuraani.) Olin iloinen uudesta tuttavuudesta, kunnes pari muuta hakeutuivat meidän seuraamme - ja minä luisuin ulos porukasta. Edelleenkään en ymmärrä syytä.
Koulussa taas: Mukava tyttö hakeutui taas seuraani, kaikki rullasi luonnollisesti ja pidin hänestä todella. Ajattelin, että nytpä sain varmaan loistokaverin, onpa hienoa. En tiedä mitä tapahtui, mutta niin vain sekin loistokaveri "katosi" ja taas harmitti niin vietävästi. Kolmas tilanne oli työkaveri, hänenkin kanssaan juttu luisti, mutta pikku hiljaa sekin kaveruus/kaveruuden alku jäi, en edes tiedä miksi. No oli minulla lähemmäs 10 vuotta sama kaveriporukka, mutta lähiaikoina en ilmeisesti enää ollutkaan niin tärkeä, koska sekin porukka vain "katosi" eikä koskaan enää kysellyt perääni.
mikä hitto minussa on kun ei kaveruussuhteet voi ikinä pysyä... En tiedä olenko itse tehnyt jotain, kun ei kukaan ole mitään sanonut. Ei uskalla/kehtaa/jaksa vaivautua? en tiedä...