Lihooko muka oikeasti, jos syö herkkuja joka päivä?
Eikö siihen vaikuta kokonaisuus? Eli kuinka paljon syö herkkuja + kuinka paljon sen lisäksi syö oikeaa ruokaa + liikkuuko ja jos kyllä, niin kuinka paljon?
Muistelen koulu ajoilta, kun terkkari painotti sitä, ettei saa syödä joka päivä herkkuja koska lihoo. Itselläni oli tapana siis syödä ja on edelleenkin. Syön joka päivä noin kourallisen suklaata.
En ymmärrä, miksi se herkkujen syöminen joka päivä tuntuu olevan monille kirosana. Paljon sanotaan sitä, että herkutella kannattaa vain korkeintaan kerran viikossa ja sillonkin vain vähäsen.
Kommentit (12)
Sehän riippuu ihan täysin herkkujen määrästä (ja tietysti osittain myös laadusta).
Itse olen todennut, että herkkuhimoni pysyy kaikkein parhaiten kurissa, kun kaappi on täynnä suklaata ja saan syödä sitä sieltä vaikka joka päivä. Liian tiukka linja johtaa vain älyttömiin repsahduksiin. Pizzaakin syödään joka viikko (tosin tehdään itse eikä syödä kaikkea kerralla). Ollaan ihan normaalipainoisia ja terveitä.
Herkuttelen ihan joka päivä kolmesti ja olen normaalipainoinen.
Kokonaisuus ratkaisee.
Jos "herkuilla" tarkoitat sokerisia juttuja, niin sokerihan on epäterveellistä. Mutta siinäkin ratkaisee kokonaisuus. Eli jos sokerin mussutus jää vain pieneen määrään suklaata, etkä sen lisäksi vedä kaksin käsin sokerijugurtteja, limsaa, sokerileipää jne., ei mitään hätää.
Ja jos et tuolla ruokavaliolla ole kerran lihonut, niin sitten et liho tuolla ruokavaliolla... simppel äs tät.
Kyse on siitä, ylittääkö syömiesi ruokien (yhdentekevää onko herkku vai ei) kalorimäärä kokonaiskulutuksesi.
Herkuissa on monesti paljon rasvaa ja sokeria, eli paljon kaloreita, eli näin ollen niitä syömällä riski lihoa on tavallaan suurempi.
Itse syön joka päivä jälkiruuan, enkä ole läski.
Ovatko kalorit ja kulutus sinulle ihan uusia asioita?
Kyse on siitä, ylittääkö syömiesi ruokien (yhdentekevää onko herkku vai ei) kalorimäärä kokonaiskulutuksesi.
Herkuissa on monesti paljon rasvaa ja sokeria, eli paljon kaloreita, eli näin ollen niitä syömällä riski lihoa on tavallaan suurempi.
Itse syön joka päivä jälkiruuan, enkä ole läski.
MÄÄRÄ on se merkittävä seikka tässä kohtaa.
Energia sisään - energia ulos = lopputulos
Totta kai siihen vaikuttaa, liikkuuko ne saadut kalorit pois. Monilla ihmisillä se herkuttelu ei kuitenkaan jää siihen kouralliseen, eikä harrasteta minkään sortin liikuntaa. Siitä voi olla sitten montaa mieltä, onko päivittäinen sokerisörsseleiden syönti muuten terveellistä.
Itsekin syön suunnilleen päivittäin ja paino pysyy samassa (normaalipainon keskiväli) aina vain. En jaksa syödä erityisen paljon ruokaa kylläkään eivätkä päivät kalorit usein täyty edes herkkujen jälkeen, mutta toki jos isohkojen annosten lisäksi söisi herkkuja niin voisi lihoa.
Pipsa ainakin onnistui lihoamaan.
Riippuu korvaako niillä herkuilla muita ruokia vai syökö herkkuja muun ruuan lisänä. Jatkuva pieni napostelu + oikea ruoka lihottaa...