Toimeentulotuen hakemisesta: Olen opiskelija, joka on käyttänyt opintotukikuukaudet vuosia sitten. Täytyykö tämä jotenkin todistaa?
Opiskelijoita pyydetään opintotukipäätös ja pankin todistus opintolainan nostosta. En ole kutienkaan nostanut opintolainaan tai saanut opintotukea pitkään aikaan. Miten tällaisessa tilanteessa tulee menetellä?
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sun opinnot siis venyneet tai omaksi huviksesi opiskelet toista tutkintoa? Minun kaupunkini edellyttää näissä tapauksissa selvityksen siitä, miksi näin on käynyt. Jos sulla on ennestään tutkinto, joka oikeuttaa työmarkkinatukeen tai ansiosidonnaiseen, on sun kirjauduttava työttömäksi työnhakijaksi. Jos sulla on ensimmäinen tutkinto venynyt, niin opinto-ohjaajan kanssa tehty suunnitelma siitä, miten saata opinnot supernopeasti loppuun (ja etenemistä valvotaan siten, että joka kuukausi toimitat opinto-ohjaajan allekirjoittaman tositteen kertyneistä pisteistä). Näin meidän kunnassa ja ihan hyvä systeemi.
Ap:han sanoi jo otsikossa, että tukikuukaudet on käytetty vuosia sitten, niin ei varmaan ole enää opinto-oikeutta. Oppilaitoksissa ei myöskään ole mitään supernopeita linjoja olemassa. Pisteet ei myöskään kerry kuukausittain vaan lukukausien lopussa. Ja kenelläkään opinto-ohjaajalle ei todellakaan riitä työaika allekirjoitelle jotain lappusia joka kuukausi. Mutta tottakai, jos on oikeutettu työttämyyskorvaukseen kannattaa tietenkin opiskella sillä, onhan se suurempi summa. Ja muuten, tiedoksi vielä, toimeentulotukea ei voida evätä keneltäkään, jolla ei muuten ole rahaa. Se että opiskelee ei todellakaan oikeuta eväämään toimeentulotukea.
Työttömyyskorvauksen aikana ei voi opiskella.
Pöljä.
Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu:
Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu voi parantaa ammattitaitoasi ja mahdollisuuttasi saada työtä tai säilyttää työpaikka. Tuetun opiskelun koulutuspalvelut tuottaa oppilaitos ja etuuden maksaa Kansaneläkelaitos tai työttömyyskassa. Ennen koulutusta TE-toimisto arvioi, täyttyvätkö edellytykset opiskelua suunnittelevan koulutustarpeelle ja omaehtoisen opiskelun tukemiselle.
Työttömyysetuudella tuetaan vain päätoimista opiskelua, kuten tutkinnon suorittamista yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa. Lisäksi päätoimisia ovat nuorille suunnatut lukio-opinnot sekä opinnot, joiden laajuus on keskimäärin vähintään viisi opintopistettä, kolme opintoviikkoa tai neljä ja puoli osaamispistettä opiskelukuukautta kohden tai 25 tuntia viikossa.
Kaikki edellä mainittu perustuu tietysti siihen, että tt-tuki on todellakin viime sijainen ja väliaikainen tukimuoto, joka kattaa sen erotuksen joka ihmisen muista tuista ja tuloista jää puuttumaan välttämättömien menojen kattamiseksi. Jos on olemassa jokin keino muutoin elättää itseään, kuin tt-tuki on sitä käytettävä, eikä siitä voi neuvotella.
Opinto-ohjaajan resurssien hukkaamista on turha surra, sillä tt-tukea saavat viipyilevät opiskelijat ovat erittäin harvinaisia ja muunkin ohjauksen tarpeessa.
Toimeentulotuki kuuluu opiskelijalle ihan kuten muillekin. Pääkaupunkiseudulla toimeentulotukimenot lienevät kasvaneet voimakkaasti viime vuosina.
Opintopisteitä ei välttämättä kerry todellakaan joka kuukausi, vaan joskus niitä tulee rekisteriin käytännössä kaksi kertaa vuodessa, eli lukukausien loputtua. Näin jos kurssit kestävät aina lukukauden verran. Entä jos opiskelija tekee gradua? Siitähän saa nopat vasta kun gradu on hyväksytty, eli voi mennä vaikka vuosi.
Älkää nyt ihan satuja sepittäkö, mitään opinto-ohjaajan allekirjoituksia tarvitse kuukausittain kysellä.

Joku verenhimoinen kansakoulupohjalta elinikäisen työpaikan saanut etuisuuskäsittelijä varmaan taas kommentoimassa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki edellä mainittu perustuu tietysti siihen, että tt-tuki on todellakin viime sijainen ja väliaikainen tukimuoto, joka kattaa sen erotuksen joka ihmisen muista tuista ja tuloista jää puuttumaan välttämättömien menojen kattamiseksi. Jos on olemassa jokin keino muutoin elättää itseään, kuin tt-tuki on sitä käytettävä, eikä siitä voi neuvotella.
Opinto-ohjaajan resurssien hukkaamista on turha surra, sillä tt-tukea saavat viipyilevät opiskelijat ovat erittäin harvinaisia ja muunkin ohjauksen tarpeessa.
Itse asiassa opintojen suorittaminen loppuun toimeentulotuella on erittäin yleistä. AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sun opinnot siis venyneet tai omaksi huviksesi opiskelet toista tutkintoa? Minun kaupunkini edellyttää näissä tapauksissa selvityksen siitä, miksi näin on käynyt. Jos sulla on ennestään tutkinto, joka oikeuttaa työmarkkinatukeen tai ansiosidonnaiseen, on sun kirjauduttava työttömäksi työnhakijaksi. Jos sulla on ensimmäinen tutkinto venynyt, niin opinto-ohjaajan kanssa tehty suunnitelma siitä, miten saata opinnot supernopeasti loppuun (ja etenemistä valvotaan siten, että joka kuukausi toimitat opinto-ohjaajan allekirjoittaman tositteen kertyneistä pisteistä). Näin meidän kunnassa ja ihan hyvä systeemi.
Teen ensimmäistä tutkintoani ja valmistun kesällä. En ole kuullut tuollaisesta käytännöstä, että kertyneistä pisteistä tulisi toimittaa tiedot sosiaalitoimeen. Kuulostaa todella byrokraattiselta ja resursseja hukkaavalta. Missä tämmöistä harrastetaan? AP
Omassa kaupungissani "harrastetaan" tätä myös. Koska toimeentulotuki on viimesijainen etuus, haluaa sossu tietää kaikki syyt mikset saa opintotukea. Eli miksi opinnot ovat viivästyneet, ja milloin saat opiskelut päätökseen (jotta saisit esim. työttömyysetuuksia).
Syy, miksi opiskelija ei saa opintotukea, on yleensä se, että tukikuukaudet on käytetty loppuun. Niin minunkin tapauksessani. En tiedä, miksi opintojen viivästymisen syy kiinnostaisi sosiaalitoimea tai mitä selvityksiä siitä voisi edes tehdä. Opintosuunnitelma ja arvioitu valmistumisaika nyt voisivat olla jollakin tavalla oleellisia tietoja, mutta viime kädessähän siihen on ihan aikarajat, miten pitkään toimeentulotuella voi opiskella. AP
Koska toimeentulotuki on viimesijainen etuus, sinun ehkä pitää hakea myös lisäopintotukikuukausia eli opintotuen pidennystä. Itse joudun tekemään tänä keväänä niin. Silloin pitää tietysti selvittää, miksi opinnot ei ole edenneet siinä ajassa, että olisi valmistunut myönnettyjen tukikuukausien puitteissa.
Esimerkiksi aika moni masennuksesta kärsivä opiskelija joutuu pidennystä hakemaan, koska masennus hiipii salakavalasti ja sairauspäivärahalle ei heti ensimmäisestä masennuspäivästä kukaan tajua hakeutua eikä pääsisikään. Siinä masentuneena opinnot vaan ensin hidastuvat ja lopulta tökkäävät kokonaan, ja se voi viedä jopa vuosia. Muitakin syitä toki on, itselläni on ollut fyysinen sairaus. Joka tapauksessa on myös mahdollista saada pidennystä opintotukikuukausiin.
Toimentulotuki parantaa elintasoa opintotukeen nähden huomattavasti. Rahaa saa sen noin 350 euroa enemmän, mitä opintotuki on eikä tarvitse ottaa lainaa. Toimentulotuella saa uudet vaatteet, puhelimen ym. kun vain osaa byrokratian koukerot. Bonuksena myös sähkölasku ja sairauskulut maksetaan täysimääräisenä. Yleensä haluaavat jonkinlaisen suunnitelman miten opinnot aiotaan saattaa tavoitteeseen ja sitten pitää puolen vuoden päästä selittää, miksi ei opinnot suju tai osoittaa opintojen sujuvan. Tukea leikataan maks 40 % jos ei pysy tavoitteessa. Tästä voi teitysti valittaa, niin sitten saa takautuvasti kaikki tuet takaisin. Jos käy niin, että päätös on kielteinen on silloinkin tuki korkeampi mitä opintotuki. Mikäli ala jota opiskelee ei työllistä eikä mitään keikkatöitäkään saa, on järkevää elellä sossun rahalla ja opiskella siinä sivussa jotain hyödyllistä ja viivästyttämällä valmistumista.
Kerrotaanpa nyt oikea vastaus. Kävin opiskelijapalveluissa ja sain sieltä sekä kirjoillaolotodistuksen että todistuksen opintotukikuukausien käyttämisestä loppuun. Kummatkin ovat ihan standardipapereita, jotka sai heti leimattuna ja allekirjoitettuna mukaan. Rutiinijuttu. -ap
Voi mikäli asiasta on työvoimatoimiston kanssa sovittu ja se on kirjattu työllistymissuunnitelmaan