En usko kenenkään välittävän minusta - haluaisin kyllä

En edes omien lasteni tai perheeni. En siis väitä, että he valehtelisivat, kun he sanovat välittävänsä, mutta kun se ei liikuta minua mitenkään. Tämä on ikävä tunne. Paraneekohan tästä koskaan? Ja ennen kuin joku haukkuu, että ahdistan lapsia jankkaamalla, ettei he välitä minusta niin yhden kerran olen tästä lasten läsnäollessa puhunut. Ehkä sekin liikaa mutta kun haluaisin niin tuntea jotain. Minua ihmetyttää itseänikin, miten en koe sellaista välittämistä edes omalta perheeltä. Tätä ei nyt varmaan saisi sanoa edes ääneen. Ehkä se liittyy siihen, että en itsekään kykene kauheasti välittämään kenestäkään. Mutta onko pakko? Ilmeisesti, jos haluaa, että minusta välitetään. Sitten se ihmetyttää, että minulle tullaan puhumaan aggressiivisesti tämän aloituksen kommenttikenttiin. Aivan kuin ei tajuttaisi, että tämä on ongelma, ei vittuilua taholtani.