Täydellisyyteen pyrkivän ihmisen elämä on rankkaa...

Tämän kaiken ymmärtää monesti vasta vanhana tai jotkut voi kyllä oivaltaa tämän jo nuorempanakin.

Ymmärrykseni mukaan tämän asian käsittämisellä on iso merkitys elämässä ja se voi saada paljon hyvää aikaan.

Aika ympäripyöreästi kuvattu mutta toivottavasti ymmärrätte mistä on kysymys.

Näin on. Itse en ole vielä neljänkympin ylittäneenäkään oppinut. Ehkä sitten lisävanheneminen auttaa. Mutta joo, raskasta on.

Esim. naapuri ostaa uuden auton ,toinen naapuri ostaa kohta vielä paremman.

Jos elämä pyörii vain kilpailun ja vertailun ympärillä, niin mielestäni elämä ei ole kuin pinnallista.

Ja se ei tuo onnea, vaan onni tulee aivan muista asioista elämään.

Tai sitten jotkut nauttivat siitä, että pääsevät kehittämän itseään, mutta sehän on kateellisten, laiskojen p*skojen vaikea ymmärtää 8))

No, mulla tuo täydellisyyden vaatimus kohdistuu vain omaan persoonaani, joka siis ei todellakaan ole täydellinen, mutta sen tietysti pitäisi olla. Autoista, asunnoista jne. en välitä, naapurikin asuu samassa talossa joten...

Olipa mukava lukea kirjoituksesi. Minulla on juuri nyt raskas vaihe elämässä, joka johtuu pääsääntöisesti omasta kunnianhimosta ja tunteesta että en voi pärjätä ellen tee "aina vähän enemmän". Olen miettinyt taakan keventämistä aktiivisesti, ehkäpä teenkin niin! Monesti olen miettinyt, että mistä se tunne on peräisin, että minun pitää tehdä enemmän, mutta muille riittää vähempi. En varmasti ole yksin tunteideni ja ajatuksieni kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Olipa mukava lukea kirjoituksesi. Minulla on juuri nyt raskas vaihe elämässä, joka johtuu pääsääntöisesti omasta kunnianhimosta ja tunteesta että en voi pärjätä ellen tee "aina vähän enemmän". Olen miettinyt taakan keventämistä aktiivisesti, ehkäpä teenkin niin! Monesti olen miettinyt, että mistä se tunne on peräisin, että minun pitää tehdä enemmän, mutta muille riittää vähempi. En varmasti ole yksin tunteideni ja ajatuksieni kanssa. 

Kirjoituksesi on mielestäni erittäin hyvin

kuvailtu. Mietin, että voisiko se johtua osittain siitä millainen 'pinnallinen ihanne' ihmisellä on kaikesta ympärillä olevasta. Jokainenhan meistä haluaa olla onnellinen ja hyvin voiva.

Mutta siinä mennään harhaan, että kaiken täytyisi päälle päin näyttää hyvältä. Jos haluaa muuttua ,täytyy miettiä mihin-ja mitä asioita omassa elämässä muuttamalla pääsee tasapainoiseen lopputulokseen.

Onnellisuutta lisää hidastunut elämäntahti, toisten ihmisten positiivinen huomioiminen ja se,että ajattelee myös toisen ihmisen parasta.

Auttaminen esim. oven avaaminen, avun tarpeessa olevan ihmisen kassien kantaminen jne.

varmasti lista on pitkä ,mutta tällaisia ajatuksia.

Kun laittaa hyvän kiertoon saa itsekkin hyvää.

Ehkäpä täydellisyyteen pyrkivä ei olisi tyytyväinen, jos saavuttaisi täydellisyyden. Ehkä se "rankkuus" on sitä, mitä hän tarvitseekin. Läheisille se voi olla rankkaa myös, ehkä vain heille. 

Joo, jattelin itsekin noin yläasteella ja lukiossa. Aikuiselämän aikana olen huomannut, että edes kohtuullisuuden saavuttamiseen ei riitä mikään muu kuin 180 %:sti panostaminen... Tuntuu että mitä vanhemmaksi itse tulen, sitä perfektionistisemmaksi kasvan. Ehkä mulla on vain ollut tietyissä asioissa huono tuuri.

Niin no, mitä kukin elämältään haluaa. Jos olisin ajatellut ap:n tavoin vaikkapa viimeiset kymmenen vuotta, olisin nyt ehkä työtön ja kouluttautumaton, ja huomattavasti vähävaraisempi kuin tällä hetkellä.

Vierailija kirjoitti:

Niin no, mitä kukin elämältään haluaa. Jos olisin ajatellut ap:n tavoin vaikkapa viimeiset kymmenen vuotta, olisin nyt ehkä työtön ja kouluttautumaton, ja huomattavasti vähävaraisempi kuin tällä hetkellä.

Raskas, mutta onnellinen elämä ovat muokanneet minusta sellaisen ,että minulla on arvo maailma muuttunut. Se selittää sen, että kohtuullisuus ihan joka asiassa on mielestäni hyvä juttu.

Ja voin tällä hetkellä ihan vilpittömästi sanoa, että olen onnellisempi kuin koskaan.

Täydellisyyteen pyrkivä on kävelevä valitusgeneraattori ja naama elefantin v*tulla aina kun ei mene jutut oman mielen mukaan. Kiitollisuudesta ei tietoakaan, ei edes silloin, kun kaikki menee "täydellisesti", koska pitävät sitä AINOANA heille kelpaavana ja itsestään selvyytenä, koska ovat tehneet asian eteen niin paljon kuin ovat kyenneet.

Eivät tajua, että on paljon ihmisiä, jotka myös kaikkensa tehtyään pärjäävät keskinkertaisesti. Ja siitä täytyy oppia iloitsemaan tai tyytymään.