Lue keskustelun säännöt.
Yksinhuoltajat, kertokaa, miten hyvin olette jaksaneet! Olen raskaana ja harkitsen aborttia
Vahinkoraskaus
10.02.2016 |
Olen 24-v terve nainen ja tulin vahingossa raskaaksi kortsun käytöstä huolimatta. Olisin alusta asti luultavasti yksinhuoltaja, joten minua kiinnostaa kuulla yksinhuoltajien kokemuksia lapsen hoidosta. Harkitsen yhtä lailla sekä aborttia että lapsen pitämistä.
Uskon, että olisin hyvä äiti ja haluan lapsia jossain vaiheessa elämääni. Olisin tyytyväinen pikkulapsiarkeen jo nyt. Valmistun nyt keväällä hoitoalan ammattiin ja rahaa tililläni on noin 25 tonnia, eli taloudellinen puoli on melko ok.
Asun opiskelupaikkakunnallani. Vanhemmat ja muut sukulaiset (= tukiverkko) ovat kaukana pienellä paikkakunnalla, jossa ei ole juurikaan töitä.
Vietän jonkin verran aikaa lapseni isän kanssa, mutta olemme lähinnä kavereita ja olemme tunteneet vasta muutaman kuukauden ajan. Kyseinen mies pitää lapsista. Hän on silti melko ailahteleva, halukas olemaan suhteessa monien naisten kanssa ja minua paljon vanhempi (+40-vuotias). Hän on myös entinen narkomaani, joka on vapautunut juuri vankilasta. Vaikka hän yrittää laittaa elämäänsä järjestykseen, niin tuskinpa hän elää esimerkiksi seuraavaa 18 vuotta.
Lapsen isän varaan en siis voi päätöstäni perustaa ja minun on ajateltava sitä, että luultavasti joutuisin kasvattamaan lapsen aika lailla yksin. Murehdin, miten jaksaisin aivan ensimmäiset kuukaudet lapsen synnyttyä tai miten jaksaisin lapsen uhmaiän itsekseni jne. Toisaalta pelkään, että jos teen abortin, kadun sitä varsinkin, jos en myöhemmässä elämässäni saa enää lapsia.
Miltä tämä kuulostaa ja mitä ajatuksia herättää?
Kommentit (11)
Rankkaa tulee olemaan mutta todennäköisesti sen arvoista. KOliikki, univelka, uhmaiät, kaikesta yksin vastuussa oleminen ja varsinkin se, että ei ole hetken rauhaa on niitä asioita jotka rassaavat ainakin minua eniten. Silti enemmän on niitä hyviä, korvaamattomia hetkiä.
Kannattaa selvittää onko paikkakunnallasi kerhoja, muskareita, MLL-yhdistystä, josta voisi saada samassa elämäntilanteessa olevaa seuraa ja vertaistukea. Se on korvaamatonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan, kuinka tuijotin kahta viivaa tikussa ja pää löi ihan tyhjää. Sitten, ikuisuuden kuluttua sinne tuli ensimmäinen ajatus: ihmiset on sanoneet, että tämä on parasta mitä heille on tapahtunut.
Se ajatus kantoi ja kantaa yhä. Minusta ei olisi ollut aborttiin, joten päädyin ottamaan päivän kerrallaan. Hyvin on mennyt tähän asti, kohta tuo menee lukioon. Ja vahinkoraskaus on ollut minulle parasta mitä on tapahtunut.
Olin suunnilleen saman ikäinen kuin sinä, minulla ei ollut edes kovin suuria säästöjä, mutta ammatti ja työpaikka. En vaan osannut perustella, miksi olisi pitänyt tehdä abortti. En silti ole aborttia vastaan, monessa tapauksessa se on parempi päätös.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoituksestasi päätellen nyt on ihan hyvä aika vauvalle. Yksin se on toki rankempaa kuin jos isäkin olisi mukana mutta pärjäät kyllä yksinkin.
Ja tuossa tilanteessa voi olla ehkä rankempaakin, jos isä olisi mukana. Raitistuneella tai raitistuvalla käyttäjällä on todella rankkaa itsensä kanssa. Joten kun lähdet siitä, että hankit oman verkostosi (ole aktiivinen!) niin pärjäät hyvin.
Kiitos vastauksista, rohkaisi kovasti :) Lisää mietteitä muiltakin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse sain yhden lapsistani täysin yksin, isä ei ollut missään vaiheessa mukana. Lapsi ei ollut ensimmäiseni joten tottakai oli helpompi hoitaa lasta ns. kokemuksella, mutta välillä oli rankkaakin. Täytyy olla jonkinlainen tukiverkosto (minulta se puuttui), jos haluaa harrastaa tai tarvitsee välillä hengähdystaukoa. Oma lapseni on nyt 4-vuotias eikä niitä hengähdystaukoja ole vieläkään, otan omaa aikaa kun lapset nukkuvat, jonain päivänä ehkä vielä harrastankin :D Summa summarum, välillä on raskaampia hetkiä, mutta lapsi on ollut kaiken sen arvoinen. En vaihtaisi mihinkään tätä pientä vipeltäjää.
Kannattaa käydä sukupuolitautitesteissä. Entisen narkkarin kanssa lisääntyessä tulee herkästi hepatiitti kaupan päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulin äidiksi 20vuotiaana. Minulla ei ollut ammattia, kotia tai työtä silloin. Kaiken rakensin tyhjästä. Nyt on amk-tutkinto, työ ja aviomieskin nykyään. Hyvin on mennyt. Tytär on jo hieno nuori, josta saan olla ylpeä päivittäin. Pärjää sitä kyllä kun niin päättää. Näin jonkun ohjelman tyttären ollessa vauva, jossa nuori yksinhuoltaja valitti, kuinka ei voi opiskella tai tehdä töitä ja pakko elää sossun rahoilla, koska on yh. Silloin päätin, että minusta ei ainakaan tule tuollaista. Tsemppiä!
Täällä yksi! Olen alle vuoden ikäisen lapsen yksinhuoltaja. Tähän tottuu. Minulla ei ole tukiverkostoa, ei minnekään mihin voisin laittaa lapseni hoitoon. Käyn lapsen kanssa tapaamassa ystäviäni niinkuin ennenkin. Mikään muu siinä ei ole muuttunut kuin vaipat, ruoat, rattaat ja pieni ihminen mukana. Olen onnellinen. Lapsi on aika vaativa, mutta rakas. Tällä hetkellä ei ole ns. Aikaa itselleni yksinään, mutta joku päivä tiedän sitä olevan liiaksikin ettei se haittaa. En kyennyt tekemään aborttia, vaikka tiesin päätyväni yksin. En ole koskaan halunnut paljon lapsia, joten oletan tämän olevan viimeinen. En ole tapaillut tai jutellut uusien miesten kanssa, enkä ole osannut kaivatakaan sitä. Tsemppiä päätökseen, teet varmasti oikean valinnan juuri sinulle :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä sain esikoisen juopon miehen kanssa, ja kyllä yksin olisi ollut paljon helpompaa, lapsi oli helppo, mies vaikea. Lapsella ei onneksi ollut koliikkia eikä uhmaa.
Siihen aikaan ei ollut nettiä, ja mullakin tukiverkot monen sadan kilometrin päässä. Kun ajattelee niin nyt siinä tilanteessa olisi ollut paljon enemmän tukijoita, ei tarvisi kuin mennä oman paikkakunnan mammaryhmään facessa, niin apua ja vertaistukea saisi helposti. Täällä Kokkolassa jossa "hätakahvit" keksittiin on pitkälle toistatuhatta pienten lasten äitejä ryhmässä ja suurin osa juuri parikymppisiä, minä olen siinä ryhmässä se vanha kurppa kun olen jo nelikymppinen.
Kirjoituksestasi päätellen nyt on ihan hyvä aika vauvalle. Yksin se on toki rankempaa kuin jos isäkin olisi mukana mutta pärjäät kyllä yksinkin.