Voiko äitikin vaan lähteä välillä noin vaan, vaiks vkonlopuks pois?

miehen ei KOSKAAN ole tarvinnut tulla mistään kotiin niin että olisi ollut sekaista tai astiat tiskaamatta tms...

Ja jos mä olen ollut kipeenä enkä ole jotain jaksanut tehdä ne hommat on odottanut mua siihen asti kun olen taas terve ja jaksan (onnek näin ei ole käynyt ku 2 kertaa 7 vuoden aikana).



Meinaan että jos sitä jonnekkin lähtis niin on takas tullessa kahta kauheemmin hommia...

T:se linkin laittaja taas... =)

yhdessä.

Itse elin 10vuotta suhteessa miehen ehdoillaja oli todella raskasta. Minulla ei ollut mitään omaa ja väkisin otettu oma aikakin vain lisäsi työtaakkaa. Jälkeenpäin olen tajunnut ettei minua arvostettu ja enkä siksikään jaksanut olla mikään herttainen pikku vaimo. Masennuin ja tuli alko-ongelmia.

Nyt elän tasapainoisessa ja tasavertaisessa suhteessa kolmatta vuotta.On aivan ihmeellistä, että viihdymme yhdessä ja perheenä. Pääsisin yksinkin reissaamaan, mutta harvemmin edes tekee mieli. Mies on samoilla linjoilla kanssani.

Eikä kotiäitiys ole mikään syy tehdä naisesta lattiarättiä. Jotkut miehet eivät uskalla kokeilla miten mukavaa olisikin viettää aikaa ihan vain lasten kanssa. Ehkä tekisivät asiat eri tavalla kuin sinä, mutta onko se vaarallista?

vaan samassa veneessä ollaan...



Pieniä edistymisiä on ollut kuitenkin havaittavissa, mutta yleensä seuraava laiminlyönti suututtaa ja alkaa suututtaa kaikki vanhatkin jutut. En voi käsittää sitäkään et miksi ei vietä lapsen kanssa aikaa, siinä on tapahtunut parannusta kun lapsi oppi itse pyytämään isiä leikkimään...



Mutta pääasiallinen ketutuksen syy on ettei toinen IKINÄ tee oma-aloitteisesti muuta kuin astianpesukoneen tyhjennyksen. Imurointi joka on hänen heiniään ja pyydetty toteutettavaksi kerran viikossa niin ei. On ehdotettu et jos siisteyskäsitys on tyystin eri, niin merkkaisi kalenteriin (tai vaikka tussilla kirjoittaisi seinään) et imurointi päivä on aina yksi ja sama viikon seitsemästäpäivästä. Vaan ei, jos olen huomauttanut asiasta, et olisi varmaan aika taltuttaa rotankokoiset pölypallot niin EI. Minä en pahus sentään enää kaiken kodinhoidon lisäksi imuroi, äijä saa vaatteetkin kaappiin viikattuna...



Mä vaan vihaan sitä et aina saa pyytää ja siitä huolimatta mitään ei tapahdu. Ennen olin niin hölmö et imuroin aikani odotettuani, nyt en sitä tee joten hukumme paskaan.



Ai niin, anoppivihankin olen analysoinut siten, että sormella on helppo osoittaa sitä joka tämän miehen kasvatuksesta on ollut vastuussa. Perheen kuopukselle kun on katsottu kaikkea läpi sormien " se ei ehkä vaan ajatellut"



Sitten joku aiemmin kommentoi et kannattaisi suhteen alussa näitä juttuja miettiä...

Se arki todellakin muuttuu lapsen tultua ja ainakin täällä voi vain kauhulla katsella kuinka paikalla oleva isä ei ole läsnä, sama asia jota hänen isänsä jo ehti harmitella kun töiden takia missasi ison osan siitä ajasta kun lapset olivat pieniä. Mutta otettiinko isän sanoista oppia -EI TODELLAKAAN.

Mä tiedän tosi hyvin sun tunteet ap. Meillä tilanne oli samalainen (tosi mies ei ravannut missään lätkämatseissa, vaan oli 2-3viikon kestävillä työmatkoilla).



Sitten vain yks viikonloppu lähdin kotoa pois, toiseen kaupunkiin hotelliin. Ah, sitä lepoa.

Ja miehelläkin silmät aukeni, vähäksi aikaa....

hetken kuluttua olimme samassa tilanteessa.



Kunnes tajusin, että syytä on minussa itsessänikin. En tavallaan antanut miehen ottaa lapsenhoidosta vastuuta. Aina olin kotona suuna päänä hoitamassa asiat. En jaksanut odottaa, että mies tekisi iltapesu hommat omaan tahtiinsa lapsen kanssa , kyttäsin hulluna kellosta, että nyt kello on 19 ja iltapesusta ei saa myöhästyä minuttiakaan yms.



Sit päätin ja rupesin tekemään näin: kun mies tuli kotiin, lähdin samalla oven avauksella ulos lenkille, kirjastoon, kauppaan yms. yritin viipyä matkalla mahdollisimman kauan.

Lähtiessä huikkasin ovelta vaatteet päällä, että nyt on pakko mennä tai mulla pää halkeaa. lapsi on syönyt, ruokaa on jääkapissa anna siihen ja siihen aikaa ja käytä pesulla ja laita nukkumaan. Moi.



En jäänyt kuuntelemaan miehen kysymyksiä tai vastaväitteitä.

Eka kerran jälkeen mies suuttui mulle (tuli parin viikon reissun jälkeen kotiin), mutta sitten selitin ja väänsin asiaa rautalangasta. Ilman syyttelyä. Selitin miltä MINUSTA tuntuu, kuinka MINÄ voin huonosti ja MINUNKIN pitää päästä välillä neljän seinän sisältä yksin ulos jne.



Tsemppiä! TOivon, että tilanne paranee teillä. Meillä oleellisesti asian paranemiseen vaikutti myös se, että lapsi kasvoi isommaksi ja miehen helpompi nyt lapsen kanssa touhuta jne.

Mutta välillä meinaa asiat luiskahtaa taas takaisin entiselle radalle, ihan huomaamatta ja helposti. Sitten otan taas itseäni niskasta kiinni, teen ruuan perheelle valmiiksi ja kun mies astuu ovesta sisään olen jo vaatteet valmiina päällä menossa itse ulos.

mutta jotenkin sitä on kauheen syyllinen olo kun mies ollut päivän töissä että sitä sitten ite lähtis ovesta ulos ja jättäs miehen lasten kanssa kotiin...

Vaikka kyllä se hyvää sille miehelle tekis tuo samahan mulla on edessä kun syksyllä palaan töihin...

Ei se mullekkaan helppoa ollut, se kotoa lähteminen ja lapsen jättäminen - vaikkakin kyseessä oli vain yhdestä viikonlopusta ja/tai parista tunnista iltakävelyn merkeissä.



Mutta se tekee ihan oikeasti hyvää lapselle sekä isällä sekä myös äidille.

Kaikki siitä hyötyy ja voi paremmin.



Joten syyllisyyden tunnot roskakoriin, on LAPSEN oikeus ja etu viettää aikaa kaksin myös isän kanssa.



Miettikää asiaa siltä kannalta, että se on lapselle tosi tärkeää, myös muodostaa hyvä isäsuhde.



T. 28

Luin viestinne ja olin tyrmistynyt. Myös äidit tarvitsevat omaa aikaa, ja tuon asian pitäisi olla selviö.



Meille syntyi toinen lapsi puoli vuotta sitten, ja jo toisen lapsen odotusaikana ilmoitin, että haluan sitten vähintään yhden vapaaillan viikossa. Ja vapaailtani olen käyttänyt siitä lähtien kun lapsi oppi tuttipullosta juomaan (pumpattua äidinmaitoa). Vapaailtoinani olen käynyt ystävien kanssa kahvilla, ostoksilla, baarissa jne. Ihan joka viikko en ole vapaailtaa pitänyt, mutta toisilla viikoilla olen käynyt useammankin kerran jossain. Myös mieheni käy noin kerran viikossa jossain iltaisin yksin (usein pelaamassa jääkiekkoa). Minä ainakin olen sata kertaa paremman tuulinen ja parempi äiti ja vaimo tuollaisten virkistäytymisien jälkeen. Olen myös ensi kesänä menossa pitkäksi viikonlopuksi Ruotsiin ystäväni luokse ilman lapsia tai miestä. Kun oli vain esikoinen vietin pitkän Keski-Euroopan viikonlopun ystäväni kanssa ilman miestä tai lasta. Tuosta viikonopusta piti aikoinaan keskustella, ja miehestä tuntui " että jos säkin menet munkin pitää päästä johonkin" , vaikka mun viikonloppu oli tosi halpa kun saatiin lähes ilmaiseksi lentoliput (meillä ei ole rahaa käytössä kovinkaan paljon, joten raha rajoittaa matkustelua), mutta keskustelun jälkeen lähdin hyvillä mielin matkalle.



Meillä kyllä jos mies on ollut koko viikonlopun pois jossain niin ei se odotakkaan että koti olisi tiptop. Ollessani pitkiä aikoja yksin kotona lasten kanssa en tsemppaa kodin siisteyteen mitenkään erikoisesti. Sit kun mies tulee kotiin, niin se saa leikkiä lasten kanssa, ja minä esim. hieman siivoilen jos siltä tuntuu. Samalla lailla, kun mies on ollut lasten kanssa yksin kotona en oleta tulevani siistiin kotiin. MEillä tosin ei ole siistiä juuri koskaan.