Onko äidin äiti aina se ykkös-isoäiti?

Lyhyesti: ei.

mun lapsuudessa äidin äiti oli se "ykkösmummo" mutta osittain se johtui varmasti siitä että olin avioerolapsi niin äidinäitiä näin paljon useammin kuin isänäitiä

Ei ollut minulla eikä omilla lapsilla, isoäidit olivat aika lailla samalla viivalla.

Itselleni äidin äiti oli paljon rakkaampi kuin isän äiti. En oikeastaan edes tunne isäni äitiä, ja olin pienenä hämmentynyt, että hänkin on mummini. 

Omia lapsia ei mulla vielä ole, mutta olen huomannut, että sisareni lapset ovat myös paljon läheisempiä äidin äidin (eli siis oman äitini) kanssa kuin isän äidin. 

Mun ykkönen oli äidinäidin täti, ei kumpikaan omista isoäideistä. Mun veljelle kukaan noista ei ole läheinen ja siskolle äidinäiti. Kaikkien kanssa on vietetty yhtä paljon aikaa.

Riippuu miniästä ja anopista. Usein vielä enemmän miniästä.

Esimerkiksi meillä on miehen äiti ykkösmummu esikoiselle ja kakkoselle taas mun äiti. Syykin luonnollinen: esikoisen ollessa pieni oli miehen äiti pirteä eläkeläinen ja mun äiti töissä. Kakkosen synnyttyä oli miehen äitillä puhjennut muistisairaus ja mun äiti taas pirteä eläkeläinen. Ikäero lapsilla on aika iso, seitsemän vuotta. Kumpaakin mummua muistetaan tasaisesti, mutta huomaa esikoisen 14v.  ja sairaan mummun erikoissuhteen, kun taas mun äiti selvästi hössöttää enemmän 7-vuotiasta kuopusta. Kyllä se yhdessä vietetty aika sen suhteen rakentaa.

No ei näin kyllä ole kaikilla. Monilla saattaa toki olla, että äiti hoitaa lapsia enemmän kuin isä, jolloin äidin puolen sukukin tulee ehkä tutummaksi.

Kyllä on. Onhan tästä tehty paljon tutkimuksiakin.

Yksi syy on se, että äidinäiti voi olla varma biologisesta sukulaisuussuhteestaan lapsenlapseen. Isänäiti ei voi.

Lisäksi nyky-yhteiskunnassa perheen suhteista sukuun vastaa erittäin suuressa määrin äiti. Luonnollista on, että äiti on enemmän tekemisissä oman sukunsa kuin miehensä suvun kanssa. Näin lapsillekin muodostuu läheisemmät suhteet äidinpuoleisiin isovanhempiin kuin isänpuoleisiin.

Ja ennen kuin joku alkaa nillittää: ylläoleva pätee enemmistöön mutta ei kuitenkaan kaikkiin. Taatusti on monta lasta, joille isänäiti on syystä tai toisesta äidinäitiä läheisempi.

Itselleni isän äiti on ollut aina läheisempi. Vasta aikuisiällä olen lähentynyt äidinäidin kanssa, mutta silti isänäiti on se mummo. Omilla lapsillani ei ole vaihtoehtoa, kun isän äiti on kuollut

Meillä ei ole noin. Mun äiti on varsinainen bitchmummo ja lapset on inhonneet sitä aina. Kutsuvat sitä noita-akaksi eikä yksikään  neljästä ole ikinäkoskaan ollut äidinäitini luona hoidossa tai yötä. Ei siis ikinä.

Tosin ei ole tullut mieleen edes tyrkyttää, koska äitini ilmoitti heti, kun kerroin odottavani esikoista, että hän ei ala enää toukkia hoitamaan äläkä edes kuvittele, että hän mitenkään lykkisi sitä vaunuissa missään. Ei ole kuulemma aika eikä kiinnostusta mikä varmaan oli ihan totta jo silloin.

Äitini ei todellakaan ole mikään äidillinen tyyppi ja olen ihmetellyt miten kummassa se koskaan edes meni lapsia tekemään. Mummoa siitä ei saa, mutta ei ole tarpeenkaan, kun meillä on anoppi, joka kyllä ihana ihminen kaikin tavoin ja vielä ihanampi mummo.

No meillä on juuri näin, ihan miehen vanhempien tahdosta. He eivät käy koskaan, paitsi synttäreillä kylässä. Minun puolen sukuani taas käy todella usein. Me emme voi aina lähteä tuosta vaan ilman autoa, sitä ei monet ymmärrä. Myös meillä on työajat "hankalia", pidetään catering firmaa, joten ollaan pitkälti lomat töissä. En ikinä haluaisi kumpaakaan työntää pois, mutta jos itse haluavat olla etäisiä, ei sille voida mitään ja harmihan se on.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei ole noin. Mun äiti on varsinainen bitchmummo ja lapset on inhonneet sitä aina. Kutsuvat sitä noita-akaksi eikä yksikään  neljästä ole ikinäkoskaan ollut äidinäitini luona hoidossa tai yötä. Ei siis ikinä.

Tosin ei ole tullut mieleen edes tyrkyttää, koska äitini ilmoitti heti, kun kerroin odottavani esikoista, että hän ei ala enää toukkia hoitamaan äläkä edes kuvittele, että hän mitenkään lykkisi sitä vaunuissa missään. Ei ole kuulemma aika eikä kiinnostusta mikä varmaan oli ihan totta jo silloin.

Äitini ei todellakaan ole mikään äidillinen tyyppi ja olen ihmetellyt miten kummassa se koskaan edes meni lapsia tekemään. Mummoa siitä ei saa, mutta ei ole tarpeenkaan, kun meillä on anoppi, joka kyllä ihana ihminen kaikin tavoin ja vielä ihanampi mummo.

Kirjoittaja korjaa ekaa kappaletta: ÄIDINÄITINSÄ eli mun äidin, ei siis ole kyse kirjoittajan mummosta. Sorry kirjoitushärö.

Minulle oli huomattavasti läheisempi isänäitini, Mummi. Äidinäiti, Mummo, oli huomattavasti iäkkäämpi, eikä hänen kanssaan ollut samalla tavalla yhteistä tekemistä kuin Mummin. Mummi siis jaksoi leikittää ja jututtaa meitä lapsia enemmän ja keksiä yhteitä tekemistä, joten olimme siellä myös usein yökylässä yms. Molemmat ovat nyt edesmenneitä, ja näin aikuisena molempia arvosta aivan yhtä paljon, kun perspektiiviä lapsuuteen ja ihmisten erilaisiin ominaisuuksiiin on tullut lisää.

Isoäidit ja isoisät <3 :)

Olen huomannut saman ilmiön monessa perheessä ja myös omassa suvussani. Varsinkin jos on avioerolapsia, niin se menee lähes poikkeuksetta aina niin, että jo olosuhteiden pakosta isän vanhemmat näkevät lapsia harvemmin.

Toki jokainen varmasti tässä kohtaa ymmärtää, että asiaan vaikuttaa mm. se että onko isovanhempi ylipäätänsä elossa, onko rapajuoppo tai asuuko kaukana jne. Mutta tässä nyt onkin oletuksena, että isoäiti löytyy sekä äidin että isän puolelta ja molemmat asuvat suurinpiirtein yhtä pitkän matkan päässä.

Koska juuri sellaisista olosuhteista minun ja monen tutun isovanhempia olen vertaillut ja huomannut, että tosi usein äidinäiti on läheisempi. Ja syykin on aika selvä. Yleensä kun vauva syntyy ja jos jotain apua tarvitsee tai haluaa, niin onhan se luontevampaa soittaa omalle äidille kuin anopille.

Meillä on pelkkiä poikia ja epäreilultahan se tuntuu, että sitten kun tulee lapsenlapsia, niin toinen isoäiti on etulyönti asemassa. Varsinkin jos tulee ero, mikä on nykyaikana hyvin todennäköistä. Mutta itsestä se on tietysti paljon kiinni. Aion tietysti olla ihan huippumummi ja tehdä kaikkeni sen eteen, että olisin hyvissä väleissä lasteni, heidän puolisoiden ja lastenlapsieni kanssa.

Olisin todella onnellinen jos jompi kumpi isoäideistä haluaisi lapsenlapsiaan tavata.

Äidinäiti ei saisi olla sen läheisempi kuin toinenkaan.Miksi esim. erossa lyödään isänpuoleisia isovanhempiakin,miksi he eivät saa olla yhtä paljon lastenlastensa kanssa kuin äidinkin puoleiset.Olen kuullut monia tapauksia,joissa isän puolen isovanhemmat surevat ja itkevät menetystään kun erossa äiti päättää kaiken lapsiin liittyvän.Usein isä ei edes ole kuvioissa,joko omasta tai lasten äidin tahdosta,jasitten siitä kärsivät isovanhemmatkin.

No minä olen äidin puolen isoäiti neljälle lapselle ja kieltämättä olen se,joka ensisijaisesti tulee hätiin kun tarvitaan ja jota nähdään enemmän.Syy on kuitenkin se,että toinen mummo asuu eripuolella Suomea pyörittäen omaa yritystä.Viestit kulkevat lähinnä puhelimessa,kortein ja sähköpostein,Synttärilahjat tulevat usein paketteina,mutta sitten kun tämämummu hurauttaa paikkakunnalle,on riemu sitäkin suurempi.Viimeksi nyt jouluna.Lisäksi hänellä on lapsenlapsia toistakymmentä,niin että täytyy lyhyellä vierailulla tavata kaikkia,vipinää riittää.Vain yhden pojan perhe asuu siellä missä mummokin.Kun tämä mummo on paikalla,minä jään vähän taka-alalle ja niin täytyy ollakin,koska näen lapsenlapsiani jatkuvasti.

Ap on oikeilla jäljillä. Tutkimusten mukaan valtaosalla äidinäideistä on läheisempi suhde lapsenlapsiin kuin isänäidillä. Tähän vaikuttavat sekä biologiset että sosiaaliset syyt. Tämä siis tilastollisesti näin; yksittäisestä perheestä tilastot eivät tietysti kerro.

Vierailija kirjoitti:

Tulimme huomanneeksi, että lapsemme (6 ja 4v) pitävät äidin äitiä läheisempänä isoäitinä. Esimerkiksi hänelle haluavat puhua puhelimitse kun taas isän äidille ei.

Kumpaakin isoäitiä tavataan todella harvoin pitkien etäisyyksien takia.

Meillä molemmilla on sama kokemus omasta lapsuudesta. Isän äiti jäi isoäideistä selvästi etäisemmäksi, kun taas äidin äiti oli liki yhtä läheinen kuin äiti itse.

Toistammeko historiaa jotenkin tiedostamatta kauttamme lapsillemme vai onko kyseessä tavallisempi ilmiö?

Onko muilla samanlaisia havaintoja?

Tilastollisesti se vissiin on noin, mutta yksittäisen perheen kohdallahan tilasto ei merkitse mitään.

Omalla kohdallani isän äiti oli rakkain isovanhempi, omille lapsilleni rakkaimpia ovat isän vanhemmat ( mummin ohi vielä vaari), sitten isäni puoliso ja isäni ( tuossa järjestyksessä) sitten äitini ja hänen puolisonsa.

Minulla ei muuta mummoa ollutkaan koskaan, kuin isänäiti. Äidinäiti kuoli puoli vuotta ennen kuin synnyin. Lapsilleni on minun vanhemmat läheisempiä. Johtunee siitä, ettei anoppia juurikaan lapsenlapset kiinnosta.

Läheisempi kui äidin äiti oli minulle isän äitipuoli. Äidin äidillä kai 7 lasta ja lapsen lapsiakin siis riitti.

Isän äiti puoli taas oli itse lapseton ja isä oli ainoa lapsi, joten sain monin verroin huomiota isän mummolassa.

Olisko muilla samaa juttua, mutta äiti on ollut ainoa lapsi.