Olenko todella ainoa "julma" ihminen joka tekee koiralle näin..
Koiralle opetetaan että sen paikka on eteisessä,se ei saa liikkua vapaasti koko talossa tuhoamassa paikkoja ja karvastamassa.
Ulkona saa viettää suurimman osan ajasta ja siellä on reilun pitkä vaijeri jossa pystyy liikkumaan ja vahtimaan pihaa.
Koiraa emme lenkkeilytä vaan pääsee liikkumaan vapaasti kun ollaan lasten kanssa pihalla.Asumme maalla joten liikumme metsissä ja pelloilla joissa koira pääsee vapaasti juoksemaan ja reuhaamaan.
Minusta koiran paikka ensisijaisesti on ulkona ja jos sisällä pakkasilla on niin pääsee yöksi eteiseen ja lämmittelemään mutta talo kuuluu ihmisille eikä koiralla ole minusta mitään tarvetta saada koko talossa liikkua.
Kommentit (126)
Ihan oikeasti, jokainen koira on LAUMAELÄIN. Sitä ei saisi eristää tuolla tavoin muista lauman jäsenistä, ja miksi pihallakin joku hiton vaijeri? :/ Antakaa sitten edes olla vapaana ulkona. Ja samanlaisen tapauksen tiedän, jossa koiraa ei päästetty asuntoon samoista syistä, ja koiran paikka oli aina vain eteisessä.....lopulta koira alkoi käyttäytyä aggressiivisesti ja muutamien purematapauksien jälkeen koira oli lopetettava. Mielestäni kaiken pahan alku ja juuri tälle oli juuri tämä koiran eristäminen laumasta: koira ei ymmärrä asiaa kuin te, että te olette ihmisiä joilla on "oikeus olla sisällä" ja hän on "vain koira" jonka paikka ei ole talossa. Ihan oikeasti, tuollainen voi johtaa juuri käytöshäiriöihin koiralla. Te olette sen oma lauma, perhe, ja koira ei saa olla teidän kanssa samoissa tiloissa. Mieti mitä se koiralle viestittää?
En tajua miksi ihmiset ottavat mitään eläimiä, jos niiden elo ei saa näkyä. Ei saa olla karvaa, likaa, kuolaa, niin suljetaampa sitten eläin eteistilaan eroon muusta laumasta kun joku pihatonttu, jota ei nyt jakseta katsella.
Mun vinkki teille? Antaakaa koira parempaan kotiin, jossa sitä kohdellaan LAUMANJÄSENENÄ, ja saa ansaitsemansa elinympäristön:(
Vierailija kirjoitti:
Te kyselette yhtä ja samaa..mikä rotu ja miksi koira..menee niin yhtäjaksoseksi että en jaksa.
No kuitenkin tällä maalla on hyvä pitää koiraa kun saa ainakin ulkoilla tarpeeksen ja juosta vapaana!
Ei se ulkoilu ole sitä, että pyörii vaijerissa pihalla, vaan että kuljeskellaan muihin paikkoihin ja haistellaan ja jätetään hajumerkkejä yms.
Eikä se teidän koiranne saa juosta vapaana. Vaijerissahan se oli.
Takaan sinulle, että meidän keskustassa asuva kerrostalokoiramme on paljon onnellisempi kuin teidän maalaiskoiranne...
Meillä ollut kanssa maalla ulkokoiria aina, mutta sitä en käsitä, miksi ette vie lenkille. Koira tarvitsee paljon liikuntaa ja saa olla pihalla kun mekin ollaan vapaasti ei riitä. Tai metsään mukaan. Pitäisi viedä kunnon lenkille joka päivä, vaikka kuinka olisi ulkokoira. Sen takia alapeukkua annoin. Tosin meillä ulkokoirakin sai tulla sisälle pyörähtämään samalla kun otettiin eteiseen nukkumaan/ haettiin jotain "yhdessä" sisältä, mutta tiesi että makuuhuoneisiin ei mennä yms. berhandilainen oli vuosia ja sitten sekarotuisia. Ja lapset istui kyllä eteisessä rapsuttelemassa aina kun oli sisällä, paitsi kun nukuttiin :D
Kyllä mua itkettää tällaset jutut. Toivonkin, että tää on taas joku vitun huono vitsi, kun jonkinlaista sairasta huomiota kaipaat. Koira on ainakin mulle paras ystävä, jonka kanssa haluun jakaa kaiken ja ottaa sen mukaan joka paikkaan. Toivottavasti annat koiras parempaan paikkaan, toi on eläinrääkkäystä :,( puistattaa tällaset tyypit

Nää on näitä, kun otetaan koira mukamas vahdiksi ja turvaksi. Sitten, yhtäkkiä ollaankin niin helvetin laiskoja ja saamattomia, että koira saa kärsiä. Ei jaksa siivota, ei jaksa lenkittää, ei jaksa kouluttaa... Sitten ei voi koiraa ottaa, jos ei aika ja voimavarat riitä.
Pitiki eksyä taas tänne sivuille päivänsä pilaamaan ja tajuumaan taas kuin paska ja julma tää maailma ja siinä olevat "ihmiset"? OVAT
En ole sanonut etten jaksa lenkittää enkä kouluttaa.Koira lenkkeilee vapaana joka päivä useita tunteja perheen kanssa.Kaikki perusasiat pitää olla kunnossa kuten luoksetuleminen ja seuraaminen ja porukassa pysyminen.Koiraa koulutetaan ja ihan jo siksi että lapsiperheessä koira ei voi käyttäytyä kuin hollitollissa.
Älkää laittako sanoja suuhuni.
Mutta minusta koiran paikka ei ole talossa eikä makuuhuoneessa.Kyllä sillä täytyy olla paikka jossa se viettää aikansa ja kesällä viettää aikansa ulkona niin päivät kuin yötkin.
En ymmärrä niitä jotka ottavat koiran kerrostaloon ja se siellä asunnossa on tunteja yksin ja käytetään kusella nurkalla hihnassa.Se on koiran rääkkäystä.
Vierailija kirjoitti:
Kuinkas sitten ne jotka pitävät eläintä aitauksessa pihalla aina.Kyllä ne huskyt ja metsästyt koirat ovat aina siellä aitauksessa ja sieltä otetaan vain jos sille eläimelle on jotain tarvetta.Ei niitä missään sohvilla pidetä.Tottakai koiralle pitää opettaa sen oma paikka jossa on yöllä ja silloin kun ei ole ulkona.Monella koira on pihassa eihän siinä mitään ihmeellistä ole?
No kuinkas sitten, huskyt ja vastaavanlaiset "ulkokoirat" ovat yleensä ulkona häkissä oman laumansa kanssa, muiden huskyjen tai muun rotuisten. koira on laumaeläin, joko ihmiset taikka muu koiraporukka, kissatkin ovat, jos kissoja on perheessaä, koiran laumaan kuuluvia.
Olet brutaali sadistipaskiainen, joka joutaa hirteen.
No ei sitä koiraa nyt mihinkään ole eristetty mutta sen paikka on tuossa eteisessä,ei täällä talossa kuljeksimassa.
Ja kyllä koira kuuluu ulos.
ja hain sen ihmiseltä jolla niitä koiria oli sitten lauma..kyllä haisi koirankusi siinä talossa.Että en voi kun sääliä teitä laumanpitäjiä..
Vierailija kirjoitti:
En ole sanonut etten jaksa lenkittää enkä kouluttaa.Koira lenkkeilee vapaana joka päivä useita tunteja perheen kanssa.Kaikki perusasiat pitää olla kunnossa kuten luoksetuleminen ja seuraaminen ja porukassa pysyminen.Koiraa koulutetaan ja ihan jo siksi että lapsiperheessä koira ei voi käyttäytyä kuin hollitollissa.
Älkää laittako sanoja suuhuni.
Mutta minusta koiran paikka ei ole talossa eikä makuuhuoneessa.Kyllä sillä täytyy olla paikka jossa se viettää aikansa ja kesällä viettää aikansa ulkona niin päivät kuin yötkin.
En ymmärrä niitä jotka ottavat koiran kerrostaloon ja se siellä asunnossa on tunteja yksin ja käytetään kusella nurkalla hihnassa.Se on koiran rääkkäystä.
Se onkin koiran rääkkäystä, jos ei lenkitä tarpeeksi. Minusta myös tuollainen laumasta eristäminen on rääkkäystä. Ei meilläkään koira tule sänkyyn ja sohville, mutta muuten saa kyllä olla sisällä ihan vapaana meidän touhuissa mukana. Mieluiten makaa omassa pedissään järsimässä puruluuta olohuoneessa, kun me vaikka katsomme telkkaria. Tulee myös yöllä sängyn viereen nukkumaan.
Toi mitä teet on eläinrääkkäystä. Musta tuntuu että sun paikkas olis wc:ssä. Joku vaan tois sulle aamulla ja illalla ruoan kupissa sinne.
Vierailija kirjoitti:
No ei sitä koiraa nyt mihinkään ole eristetty mutta sen paikka on tuossa eteisessä,ei täällä talossa kuljeksimassa.
Ja kyllä koira kuuluu ulos.
ja hain sen ihmiseltä jolla niitä koiria oli sitten lauma..kyllä haisi koirankusi siinä talossa.Että en voi kun sääliä teitä laumanpitäjiä..
Ei meillä vaan haise, kun on jo sisäsiisti ;) ulos tekee tarpeensa.
Rakentaisitte edes koiralle häkin niin ei tarvitse narun päässä päivät pitkät olla. Vaijeri ei ole turvallinen eikä mukava ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Te kyselette yhtä ja samaa..mikä rotu ja miksi koira..menee niin yhtäjaksoseksi että en jaksa.
No kuitenkin tällä maalla on hyvä pitää koiraa kun saa ainakin ulkoilla tarpeeksen ja juosta vapaana!
Elit et joko tiedä yhtään mitä rotuja siinä on tai sitten siinä ei ole pisaraakaan sellaista rotua joka millään muotoa sopisi ulkokoiraksi joten et suostu kertomaan.
Tyypillistä maalaisten touhua. Lapsuudenkotini naapurissa oli juuri tuollainen perhe, joilla oli pystykorva pihavahtina. Yleensä ne tulivat niin vihaiseksi, ettei edes oma väki päässyt lähelle ja joutuivat lopettamaan ...ja ottivat aina uuden. Siskoni asuu siellä edelleen ja sama meno jatkuu edelleen. Sukupolvi on vaihtunut ja koirarotu schäferiksi. Kyllä maalaiset osaavat pitää ja käsitellä koiria!
Tekisi mieli sanoa jotain tosi rumaa.
:(
Ei ole inhimillistämistä sanoa, että koira on laumaeläin. Eläimilläkin on tarpeensa ja et kai satuttaisi eläintä fyysisesti tai näännyttäisi sitä nälkään, koska se olisi inhimillistämistä? Koira ei voi hyvin tuolla tavalla pidettynä.