vanhemmuudesta ja mieheydestä

Edellisestä viestistä inspiroituneena kirjoitan minäkin sanan isyydestä käytävästä keskustelusta.



Ensinnäkin. Vaikka tällä keskustelupalstalla käytettävästä tekniikkaan keskittyvästä puheesta voisi tehdä sen johtopäätöksen, että isiksi itsensä määrittävillä vanhemmilla ei ole juuri mitään välitöntä kontaktia lapsiinsa, niin uskon ja toivon, että tilanne ei ole näin synkkä. Miehuuden ja isyyden yhteensopivuudella (tai oikeammin yhteensopimattomuudella) on pitkä historiallinen taakka harteillaan.



Jos ympäristössämme äitiys nostetaan automaattisesti ensisijaiseksi vanhemmuuden muodoksi, on asetelmaa hankala kääntää toisin päin. Tämän säännön taakse ei kuitenkaan voi jäädä piilottelemaan.



Uuden isyyden ja vanhemmuuden ajan tulisi jo viimeistään olla käsillä. Lapsi juurruttaa maailmaan. Vanhemman sukupuolesta riippumatta toisen pienen elämän kohtaamisella on valtava merkitys. Sen tulisi muuttaa tapaamme nähdä maailmaa. Lapsen riippuvuus hoitajistaa ilmentää tapaa, jolla me olemme viime kädessä kaikki suhteessa toisiimme.



On siis herättävä huomaamaan tämä vastuu, joka riippuvuudesta seuraa. Sekä lapsen meille asettamasta vaateesta että omasta riippuvuudestamme maailmaan.



Muutama seikka voi esimerkillistää kysymyksiä, jotka tällöin tulevat välttämättä vastattaviksi. Vain muutama prosentti miehistä käyttää vanhempainvapaitaan. Miten tämä on mahdollista? Mikä on saanut miehet arvostamaan vanhemmuuttaan niin vähän. Mitkään perheautojen ostot tai mekaaniset itkuhälyttimet eivät korvaa sitä, että jo työn priorisoi vastasyntyneen lapsen läsnäolon edelle.



Ja kysymykset, jotka laajenevat toisiin kohdistuvaa etiikkaa. (Tästä lapsi, elämä sinänsä meitä muistuttaa jatkuvasti.) Velvollisuutemme pitää huolta toisistamme, globaalistikin, ja ympäristöstämme eivät voi sallia perheautojen ostoa ja ylenmääräistä kuluttamista. Se vauva, jonka vuoksi tämä " isyydeksi ensisijaisesti määräytyvä toiminta" tehdään, tulee kärsimään sen seurauksesta muun muassa ilmastonmuuutoksen myötä jo elinaikanaan.



Vanhemmuus ja isyys on suuri vastuu. Niinkuin eläminen yleensä. Monet eivät herää kysymään toimintatapojensa oikeutusta ennen kuin liian myöhään, jos koskaan. Isyyttä tulisi siis arvostaa enemmän. Se avaa meille uuden oven olemassaoloon. Uskalletaan astua siitä.



Parahin terveisin,



Aku, hoitovapaalla kahden nassikan kanssa, melko hyväntuulisena isänä