Mitäs jos mä saan ison perinnön ja äitini alkaa kuppaamaan siitä?

Ei siinä mitään sanoja tarvitse asetella. Ei äitisi voi edes odottaa mitään perintöä jos on miehestään eronnut. Perintö tulee vain sinulle ja se on itsestäänselvyys, josta ei tarvitse edes keskustella.

Sanot että olisi varmaan pitänyt pysyä naimisissa isän kanssa. Rahat on minun ja sillä sipuli.

No, ainakin se alkaa ovella ruikuttaa, ettei pärjää. Voi vittu mulla menee herne nenään siinä, kun ei tee tasan yhtään mieli auttaa, se loukkasi minua aikoinaan niin paljon lapsena.

Kumma juttu, että kun se on elänyt vuosikausia köyhänä ja mä koitin pitää häneen yhteyksiä, mutta en lopulta enää voinut, kun se mun arvostelu oli niin tolkutonta, niin nyt sillä on vuoden sisällä hajonnut (siihen asti kauan kestäneet) auto, telkkari ja tietokone. Se on vaan voi voi, oon aikaisemmin koitellut auttaa, jos oon saanut vaikka ennakkoperintöä, mutta noup. En halua sekaantua hänen asioihinsa enää.

ap

Kannattaa vähän symbolisesti ainakin tsempata äitiä. Muista että saat kuitenkin äidinkin perinnön joskus.

Jos olet jo aikuinen niin ei saa kupattua mitään ellet halua jotain antaa vapaaehtoisesti

Sanot suoraan vaan. Että voi, "rahapula on ikävä juttu. Ai multako sä pyydät rahaa? Ei käy, tarvitsen perintörahat ihan itse."

Jos rupeaa kyselemään, että mihin sä muka niin paljon tarvitset, niin sanot ihan rauhallisesti, että "monenlaiseen, enkä ole tilivelvollinen sinulle".

Kuulostaa vähän ap siltä, että olet yhä äitisi tossun alla, jos et osaa olla jämäkkä. Vaikka on ollut sinulle huono äiti. No, ymmärtääk tuon, jos äiti on sinulta pienestä pitäen pyrkinyt nujertamaan itsetunnon.

Nyt olisi kumminkin selkärangan kasvattaminen viimeistään tarpeen. Tuollainen lapsellaan kerjuulla köyminen on noloa. Eri asia, jos lapsi oma-aloitteisesti haluaa auttaa, mutta kinuaminen on niin noloa.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa vähän symbolisesti ainakin tsempata äitiä. Muista että saat kuitenkin äidinkin perinnön joskus.

Se asuu vuokralla. Tuskin saan silleen mitään. ap

Vierailija kirjoitti:

Sanot suoraan vaan. Että voi, "rahapula on ikävä juttu. Ai multako sä pyydät rahaa? Ei käy, tarvitsen perintörahat ihan itse."

Jos rupeaa kyselemään, että mihin sä muka niin paljon tarvitset, niin sanot ihan rauhallisesti, että "monenlaiseen, enkä ole tilivelvollinen sinulle".

Kuulostaa vähän ap siltä, että olet yhä äitisi tossun alla, jos et osaa olla jämäkkä. Vaikka on ollut sinulle huono äiti. No, ymmärtääk tuon, jos äiti on sinulta pienestä pitäen pyrkinyt nujertamaan itsetunnon.

Nyt olisi kumminkin selkärangan kasvattaminen viimeistään tarpeen. Tuollainen lapsellaan kerjuulla köyminen on noloa. Eri asia, jos lapsi oma-aloitteisesti haluaa auttaa, mutta kinuaminen on niin noloa.

Äiti ei oo niin "tyhmä", että se varsinaisesti kinuaisi. Se selittää ja valittaa tilannettaan, joka onkin hieman lohduton ja sitten se vaikkapa tekee suoran pyynnön. Jos sanon ei, alkaa syyllistäminen. Ja äiti ainakin onnistuu syyllistämään minua jostain, se vetoaa aina johonkin, missä en ole sitten sellainen "hyvä ihminen". Kyllä niitä asioita löytyy. Ja sitten mä tietty hermostun, kun syyllistetään ja tiedän itsekin, että minussa on vikaa ja kun ei toivoisi että äiti ois koskaan ollut mulle paha, vaan rakastais, ja toivois, että se edes nyt rakastais, sitten voisin mielelläni auttaakin. Mutta ei.

Niin kun suutun ja alan huutaa, niin äiti raivoaa mulle ja syyllistää lisää.

Sitten mulla on maailman paskin fiilis ja edelleenkään äiti eikä kukaan muukaan maailmassa rakasta minua.

ap

Ja äidissä ei ole koskaan mitään vikaa, rahapulakaan ei ole oma vika, no, ehkei olekaan, mutta kun sekään ei ole hetki, jolloin tää ämmä tarkastelis omaa käytöstään mua kohtaan. Miten kehtaakin haukkua omaa aikuista lastaan oli syy sitten ihan mikä tahansa oma paha olo, mistä se kumpuaa? En vain tajua. Vittu jos mulla ois haulikko, niin menisin ja tappaisin sen, ellei siitä sais samaa tuomioo kuin ihmisen tappamisesta. Prkl että mua VITUTTAAAA.

Kusen sen silmille ja lähetän postikortin Waldorf-Astoriasta sille Nykistä 10 000e /yö sviitti sitten siellä. No, ehkä en mutta mieli tekis. Mutta ehken viiti tuhlata. ap

Voi ressukkaa :( kamala äiti sinulla. Hänhän manipuloi sinua pahasti. Hänellä on sinuun ote, koska sinä toivot hänen rakkauttaan, mutta mitä et ilmeisemmin tule saamaan. Vaan pelkästään kieroa kohtelua. Jos voisit hyväksyä, ettei äitisi muutu ja irrottautua hänestä, niin manipulointi ei onnistuisi enää. Jos koittaisit sitä? Etsiä elämään muita ihmisiä, jotka välittävät sinusta oikeasti. Jokainen rakentaa kohtalonsa ja on vastuussa omasta onnestaan. Äitisi on omat valintansa tehnyt, ei sinun tarvitse häntä rahallisesti tukea. Muuta vaikka kauas hänestä, eläkä vastaa puhelimeen.

Minä tein niin. Ei huono äiti tarvitse mitään silkkihansikaskohtelua. Itseppä ei hoitanut ja rakastanut minua, kun olin pieni. Koitan katkaista kierrettä omien lasten kohdalla, mutta äitiä en elämääni enää ota takaisin. En aio käydä hoitamassa vanhainkodissa. Onpa ihan uskomattoman helppoa elämä nykyään, kun ei kukaan käy kaatamassa myrkkyään niskaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanot suoraan vaan. Että voi, "rahapula on ikävä juttu. Ai multako sä pyydät rahaa? Ei käy, tarvitsen perintörahat ihan itse."

Jos rupeaa kyselemään, että mihin sä muka niin paljon tarvitset, niin sanot ihan rauhallisesti, että "monenlaiseen, enkä ole tilivelvollinen sinulle".

Kuulostaa vähän ap siltä, että olet yhä äitisi tossun alla, jos et osaa olla jämäkkä. Vaikka on ollut sinulle huono äiti. No, ymmärtääk tuon, jos äiti on sinulta pienestä pitäen pyrkinyt nujertamaan itsetunnon.

Nyt olisi kumminkin selkärangan kasvattaminen viimeistään tarpeen. Tuollainen lapsellaan kerjuulla köyminen on noloa. Eri asia, jos lapsi oma-aloitteisesti haluaa auttaa, mutta kinuaminen on niin noloa.

Äiti ei oo niin "tyhmä", että se varsinaisesti kinuaisi. Se selittää ja valittaa tilannettaan, joka onkin hieman lohduton ja sitten se vaikkapa tekee suoran pyynnön. Jos sanon ei, alkaa syyllistäminen. Ja äiti ainakin onnistuu syyllistämään minua jostain, se vetoaa aina johonkin, missä en ole sitten sellainen "hyvä ihminen". Kyllä niitä asioita löytyy. Ja sitten mä tietty hermostun, kun syyllistetään ja tiedän itsekin, että minussa on vikaa ja kun ei toivoisi että äiti ois koskaan ollut mulle paha, vaan rakastais, ja toivois, että se edes nyt rakastais, sitten voisin mielelläni auttaakin. Mutta ei.

Niin kun suutun ja alan huutaa, niin äiti raivoaa mulle ja syyllistää lisää.

Sitten mulla on maailman paskin fiilis ja edelleenkään äiti eikä kukaan muukaan maailmassa rakasta minua.

ap

Jaa, no kyllä minä tuon kategorioin ihan suoraan kinuamiseksi.

Sinun kannattaa miettiä etukäteen joku uusi tapa reagoida, kun äiti alkaa syyllistää. Sen sijaan, että alat raivota äidille - silloin olet jo pelin hävinnyt - sanot ihan rauhallisesti, että "kuule, tuo syyllistäminen ei nyt enää tehoa. Jos sulla ei ollut muuta asiaa kuin kinuta rahaa ja haukkua minua, voit lähteä jo kotiisi. Minä lähden tästä kauppaan/kirjastoon/whatever"

Ja sitten otat ja lähdet, ja äitisi joutuu myös lähtemään kotiin. Et siis lähde ollenkaan mukaan siihen keskusteluin vioistasi, vaan lopetat tapaamisen siihen.

7

Toi on vaikea toi "jotka välittäisivät sinusta oikeasti". Miksi kukaan välittäisi minusta sen enempää, kuin oma äitini? Miksi kukaan välittäisi minusta "oikeasti"? Ei sellaista olekaan. Mitä se joku saa siitä?

ap

Ei tarvi ilkeäksi ryhtyä, mutta tuo esiin jämäkästi oma mielipiteesi. Äitisi on kyllä melkoinen tapaus, jos kehtaa ruveta vonkaamaan sinulta rahaa! Jos hän yrittää jotenkin tekeytyä ystävälliseksi ja haluaa muka parantaa äiti-tytär -suhdetta niin sitten voit sanoa, että myöhäistä on. Eiköhän aikuisten ihmisten tule tulla toimeen omillaan oli sitten eronnut tai ei.  Marttyyrin elkeet voivat tulla esiin, mutta pidä etäisyyttä: jos kerran lipeät ja autat häntä vaikka laskujen maksussa, olet pääsemättömissä. Tämä sama pätee muihin kukkarolla loisiviin. Sinun tukesi muuttuu itsestäänselvyydeksi. Omaa lastaan tulee jelpata tiukan paikan tullen sillon, kun he vielä opiskelevat tai joutuvat ahtaalle työttömyyden tai sairauden vuoksi.  Mutta ei silloinkaan pidä itsestään tehdä maksuautomaattia oli niitä tuloja vaikka reilumminkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanot suoraan vaan. Että voi, "rahapula on ikävä juttu. Ai multako sä pyydät rahaa? Ei käy, tarvitsen perintörahat ihan itse."

Jos rupeaa kyselemään, että mihin sä muka niin paljon tarvitset, niin sanot ihan rauhallisesti, että "monenlaiseen, enkä ole tilivelvollinen sinulle".

Kuulostaa vähän ap siltä, että olet yhä äitisi tossun alla, jos et osaa olla jämäkkä. Vaikka on ollut sinulle huono äiti. No, ymmärtääk tuon, jos äiti on sinulta pienestä pitäen pyrkinyt nujertamaan itsetunnon.

Nyt olisi kumminkin selkärangan kasvattaminen viimeistään tarpeen. Tuollainen lapsellaan kerjuulla köyminen on noloa. Eri asia, jos lapsi oma-aloitteisesti haluaa auttaa, mutta kinuaminen on niin noloa.

Äiti ei oo niin "tyhmä", että se varsinaisesti kinuaisi. Se selittää ja valittaa tilannettaan, joka onkin hieman lohduton ja sitten se vaikkapa tekee suoran pyynnön. Jos sanon ei, alkaa syyllistäminen. Ja äiti ainakin onnistuu syyllistämään minua jostain, se vetoaa aina johonkin, missä en ole sitten sellainen "hyvä ihminen". Kyllä niitä asioita löytyy. Ja sitten mä tietty hermostun, kun syyllistetään ja tiedän itsekin, että minussa on vikaa ja kun ei toivoisi että äiti ois koskaan ollut mulle paha, vaan rakastais, ja toivois, että se edes nyt rakastais, sitten voisin mielelläni auttaakin. Mutta ei.

Niin kun suutun ja alan huutaa, niin äiti raivoaa mulle ja syyllistää lisää.

Sitten mulla on maailman paskin fiilis ja edelleenkään äiti eikä kukaan muukaan maailmassa rakasta minua.

ap

Jaa, no kyllä minä tuon kategorioin ihan suoraan kinuamiseksi.

Sinun kannattaa miettiä etukäteen joku uusi tapa reagoida, kun äiti alkaa syyllistää. Sen sijaan, että alat raivota äidille - silloin olet jo pelin hävinnyt - sanot ihan rauhallisesti, että "kuule, tuo syyllistäminen ei nyt enää tehoa. Jos sulla ei ollut muuta asiaa kuin kinuta rahaa ja haukkua minua, voit lähteä jo kotiisi. Minä lähden tästä kauppaan/kirjastoon/whatever"

Ja sitten otat ja lähdet, ja äitisi joutuu myös lähtemään kotiin. Et siis lähde ollenkaan mukaan siihen keskusteluin vioistasi, vaan lopetat tapaamisen siihen.

7

Anteeksi, puhuin kuvainnollisesti, että äiti kinuaa ovella, onneksi hän ei asu täällä. Mutta siis "työntää jalkaa oven väliin" henkisesti.

Toi on ongelma mulle, että jos kuulen puhelimen toisessa päässä, että joku (äiti) pettyy ja arvaan, että se haukkuu minua jos ei edes ääneen niin uskon hänen ajattelevan minusta pahaa jo mielessään.

En kestä edes sitä. Ei auta, vaikken raivoaisi, miten se auttaa, kun äiti soitti, halusi jotain ja minun vastaukseni takia ajattelee minusta pahaa? Mun on jotenkin pakko uskoa, että se paha, mitä hän sanoo (tai ajattelee) minusta on totta, koska sen sanoo oma äiti. Sitähän ajatellaan, että läheisesi tuntevat sinut parhaiten. Mitä, jos he ovat sinusta tätä mieltä?

ap

Sitten aika ajoin äiti on ihan mukava ja normaali, mikä nollaa sen ajattelun, että hän olisi jotenkin sairas, eikä häntä tarttis uskoa, tai ei ottaa hänen mielipidettään huomioon. On todella vaikeaa sijoittaa hänen mielipiteitään mihinkään lokeroon, uskon ne, ne tuntuvat olevan tosia. Jotain on pahasti vialla minussa.

ap

Jos perintöjä tulee niin voit vain sanoa ettei se paljoa ollut. Jos äidin kanssa välit huonot ja äiti haukkuu ja käyttää taloudellisesti hyväksi ja vaatii rahaa niin tarviiko hänen kanssa olla tekemisissä. Puhelimeen ei tarvi vastata eikä tekemisissä olla.

Älkää nyt. Ap on lukuisten ketjujen äitihullu. Hän tässä pohtii varmaa perintöä, jonka saa varmasti 2-5 v kuluttua. Nyt kertoo, että isän perintöä. Vielä ei ole kertonut mistä tietää tämän, mikä sairaus isällä on.

Tämä on siis kuvitelmaa kuinka äiti voisi rahaa haluta... Tuskinpa. Muutenkin ihan kaikki on äidin vika. Kun vasti teiniä siivoomaan

Ap aikoo jättää perheensä perinnön saatuaan. Isä ja kaksi lasta. Ei huolta. Nytkään hän ei osallistu perheen elämään. Ei tee edes yhtä leipää lapselleen.

Ap on yli 40 v. Haaveilee toisesta mt ongelmaisesta. Tätäkin voi perinnön turvin tavoitella.

Vierailija kirjoitti:

Jos perintöjä tulee niin voit vain sanoa ettei se paljoa ollut. Jos äidin kanssa välit huonot ja äiti haukkuu ja käyttää taloudellisesti hyväksi ja vaatii rahaa niin tarviiko hänen kanssa olla tekemisissä. Puhelimeen ei tarvi vastata eikä tekemisissä olla.

Ei vaan haluan kääntää veistä haavassa ja näyttää sille, missä mä olen ja mitä se itse ei saanut. Mitäs haukkui myös mun isää mulle koko lapsuuteni ajan. Juokoon nyt vain tietoa siitä, että mä elän leveästi. Jos elän.mulla on oikeus saada se katkeraksi, toivon vain, että pääsen ITSE yli siitä, miten hän ei rakastanut minua ja opin itse rakastamaan itseäni ja edes jotakuta muuta, jolle se kelpaa. Katsotaan SITTEN voinko lopettaa olemasta kusipää.

ap