Tuntuu turhalta olla duunari

Lähdin 16-vuotiaana amikseen josta valmistuttuani olen enemmän tai vähemmän ollut pienipalkkaisissa duunarihommissa. Nyt olen 25-vuotias ja minulla on suht varma loppuelämän työpaikka alaltani. En nyt erityisesti nauti työstäni ja palkka on pieni, mutta olin pitkään tyytyväinen siihen että minulla on työpaikka.

Nyt kuitekin olen alkanut tuntea pahaa alemmuudentuntoa ikätovereihini. Opiskelevat yhä, mutta aloja joista nauttivat täysillä ja saavat haasteita elämäänsä. Työllistyessään saisivat paljon mielekkäämpiä ja parempia töitä kuin minä. Olen alkanut katumaan "helppoa" alavalintaani ja miettimään, pitäisikö itsekkin lähteä opiskelemaan jotain parempaa ja haastavampaa. Tuntuu kuitenkin pelottavalta ajatukselta hylätä varma työpaikka ja lähteä silmät sidottuna tuntemattomaan ottaen samalla tuhansia euroja lainaa sen mahdollistaakseen. Enhän loppujenlopuksi tiedä saavatko tuttuni koskaan valmistuessaan edes töitä näiltä aloiltaan... Mutta jos saavat, tuntuu kyllä todella pahalta että itse jumahdin heti teininä duunarialalle jossa ei ole haasteita eikä etenemismahdollisuuksia ja palkkaakin nostavat vain ikälisät.

Pitäisikö vain olla tyytyväinen jo tehtyihin valintoihin ja siihen mitä on saanut, vai ottaa isoja riskejä sillä mahdollisuudella, että voisi saada jotain parempaa?