Milloin vahingonilo on sallittua?
Oon aika vahingoniloinen ihminen. En pahansuopa suinkaan, enkä siis saa kiksejä jos jollain menee oikeasti huonosti, mutta sellaset ihmisten pikkukämmit ja paha saa palkkansa-tilanteet saa mut kyllä myhäilemään.
Tämä on toisaalta ristiriidassa empatiakykyni kanssa. Olen todella empaattinen ihminen. Muistan esim lapsuudestani tilanteita jossa joku (läheinen) on mokannut jotain ja ne tilanteet saattaa vielä tänäkin päivänä "ahdistaa" tai jotenkin kaivella. Ja tosiaan en tule hyvälle mielelle koskaan jos jollekin käy oikeasti jotain tosi kurjaa, vaikka kyse olisi jostain "vihamiehestä" tai muuten epämiellyttävästä henkilöstä.
Mutta niin siis, milloin / minkälaisissa tilanteissa vahingonilo on sopivaa? Vastaavasti, milloin ei?
Kommentit (6)
Silloin, kun paha saa palkkansa, vahingonilo on ihan paikallaan. Ei missään tapauksessa sellaisessa tilanteessa, jossa paha saa välillisesti osan palkkaansa ja viaton joutuu välimieheksi - esimerkiksi siis silloin, kun päättävässä asemassa oleva ihminen käyttää valtaansa väärin tai laistaa velvollisuuksistaan ja tämän vallankäytön seurauksena hänen oma sukulaisensa joutuu kärsimään.
Ainakin silloin, kun joku pitää itseään korvaamattomana työnantajalle ja piilovittuilee työttömäksi jäänelle tutulle, että "kyllä tekevä aina töitä löytää" ja "en ole päivääkään ollut työttömänä", "milloin ajattelit mennä töihin", "siellä-täällä-toisella-puolella-Suomea on kahden viikon sijaisuus (alalta, joka ei edes liippaa omaa koulutusta tai työkokemusta), voisit mennä sinne" ja "oletko katsonut työpaikkoja netistä tai käynyt kysymässä töitä".
Sitten, kun tämä ihminen jää työttömäksi eikä niitä töitä löydykään, niin se ilo on kerrassaan korvaamatonta.
Silloin kun tilanne on myös vahingon kohteen kannalta huvittava.
Joku viisas on jossain sanonut, että vahingonilo on aidoin ilon muoto. Esimerkiksi tilannekomiikassa aito nauru on parasta ja hersyvää reagointia.