Lue keskustelun säännöt.
Miten häpeästä pääsee eroon? Ja pettymyksestä siihen, miten elämä on mennyt?
24.01.2016 |
Taistelen tämän asian kanssa joka päivä, ja häpeän itseäni paljon. Häpeän kouluttamattomuutta, masennusta (vaikka ei siitä ihmiset edes tiedä), häpeän lihavuuttani ... ihan kaikkea.
Miten tästä pääsee eroon?
Kommentit (17)
Hankit alkuun kuntosalijäsenyyden ja sinne vaan kolistelemaan ja jumppaamaan.
Menet työkkäriin juttelemaan kouluttautumisesta ja ammattiauttajalle masennuksesta.
Jostain aloitat ja askel kerrallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oisko teillä esim. terveysasemalla jotain ravitsemusterapeuttia + laihdutusryhmää. Sellaisesta voisi olla hyvä aloittaa. Kun kilot karisee niin itsetuntokin paranee. Toki masennuskin pitää hoitaa.
Tai varaat suoraan ajan lääkärille / terveydenhoitajalle niin selvittelette mikä olisi paras keino edetä.
Hje. Jos masennus on niinpaha että estää opiskelun ja laihdttamisen, niin sitten se pitä hoitaa ensin. Kolme hyvää askelya sulle on kerrottu, toteuta missä järjestyksessä tahdot. Kaikkia ei välttämättä jaksa kerralla mutta kun yhdenkin osa-alueen saa korjattua niin saat itseluottamusta jatkaa muutosta.
En voi antaa kuin yhden neuvon: perse ylös penkistä. Ei ne työt tekemättä hoidu, kasvata munat ja poistu mukavuusalueeeltasi. Lupaan, että kun ylität itsesi fiilis paranee huomattavasti!
Muutos voi olla hidasta, mutta jos halut vaikkapa tiputtaa painoa, aloita pienillä kävely/juoksulenkellä, Pari kertaa viikossa, ihan lyhyt vartin kävelykin tekee hyvää. Ja lähde tekemään se lenkki, silloinkin et milllään jaksaisi lähteä. Fiilis sen jälkeen on superhyvä, voit olla ylpeä itsestäsi. Pikkuhiljaa alat rakastamaan sitä hyvää oloa, jonka saat kun poistut mukavuusalueeltasi ja saavutat jotain.
Masennusta sinun ei tarvitse hävetä, se on hyvin yleistä, Masennukseen voisi auttaa juurikin urheilu (niin kävi minullakin). Aloitin treenaamisen ensin ulkonäöllisistö syistä, halusin olla hoikka, halusin "hyvän perseen" jne. Salimotivaatio kuitenkin lopahti melkein yhtä nopeasti kuin oli alkanut, mutta viime keväänä yli vuoden tauon jälkeen aloitin taas urheilun, voidakseni hyvin. Ja vaikka mielummin makaisin sohvalla kuin lähtisin salille, pakotan itseni. Vaikka sitten kuntopyöräilemään vartiksi, ainakin voin olla ylpeä itsestäni, että lähdin, vaikka ei todellakaan olisi halunnut nousta sieltä sohvanpohjalta kuin jääkaapille ja vessaan korkeintaan. Sitten siellä salilla yleensä innostun, että hei kerran mä täällä olen, miksi en nyt sit tekisi ihan kunnon käsitreeniä vaikka. Ja se fiilis kun on taas 'ylittänyt itsensä' on joka kerta hyvä. Kertaakaan ei oo jälkeenpäin kaduttanut, kun on mennyt salille.
Kouluttautumuutta ei tarvitse hävetä, kyllä täällä on moni menestynyt ihan hyvin, jotka ovat jättäneet lukio/amiksen kesken. He ovat yrittäjiä.
Eli neuvoni sulle on lyhykäisyydessään: lakkaa haaveleimasta ja tee asialle jotain, kun voit. Pienistä puroista syntyy iso joki.
Asettele itsellesi pieniä tavoitteita joka viikolla ja iloitse itsesi ylittämisestä :-)
Tsemppiä elämänmuutokseen!
Jos häpeä kumpuaa jostain syvemmältä, esim. lapsuudesta, niin laihduttaminen ja maisterin paperit ei sitä poista. Et tule koskaan kelpaamaan itsellesi ja tuntemaan arvostusta, ellet käsittele ongelmiasi. Terapia auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli haluaisit olla samanlainen tiedostamaton zombie kuin 90% ihmisistä? Miksi ihmeessä? Onko samankaltaisuuden vaatimus niin kova? Jospa alkaisit ajatella itseksesi etkä aina sen mukaan mitä muut tahtovat.
MamaTeresa kirjoitti:
En voi antaa kuin yhden neuvon: perse ylös penkistä. Ei ne työt tekemättä hoidu, kasvata munat ja poistu mukavuusalueeeltasi. Lupaan, että kun ylität itsesi fiilis paranee huomattavasti!
Muutos voi olla hidasta, mutta jos halut vaikkapa tiputtaa painoa, aloita pienillä kävely/juoksulenkellä, Pari kertaa viikossa, ihan lyhyt vartin kävelykin tekee hyvää. Ja lähde tekemään se lenkki, silloinkin et milllään jaksaisi lähteä. Fiilis sen jälkeen on superhyvä, voit olla ylpeä itsestäsi. Pikkuhiljaa alat rakastamaan sitä hyvää oloa, jonka saat kun poistut mukavuusalueeltasi ja saavutat jotain.
Masennusta sinun ei tarvitse hävetä, se on hyvin yleistä, Masennukseen voisi auttaa juurikin urheilu (niin kävi minullakin). Aloitin treenaamisen ensin ulkonäöllisistö syistä, halusin olla hoikka, halusin "hyvän perseen" jne. Salimotivaatio kuitenkin lopahti melkein yhtä nopeasti kuin oli alkanut, mutta viime keväänä yli vuoden tauon jälkeen aloitin taas urheilun, voidakseni hyvin. Ja vaikka mielummin makaisin sohvalla kuin lähtisin salille, pakotan itseni. Vaikka sitten kuntopyöräilemään vartiksi, ainakin voin olla ylpeä itsestäni, että lähdin, vaikka ei todellakaan olisi halunnut nousta sieltä sohvanpohjalta kuin jääkaapille ja vessaan korkeintaan. Sitten siellä salilla yleensä innostun, että hei kerran mä täällä olen, miksi en nyt sit tekisi ihan kunnon käsitreeniä vaikka. Ja se fiilis kun on taas 'ylittänyt itsensä' on joka kerta hyvä. Kertaakaan ei oo jälkeenpäin kaduttanut, kun on mennyt salille.
Kouluttautumuutta ei tarvitse hävetä, kyllä täällä on moni menestynyt ihan hyvin, jotka ovat jättäneet lukio/amiksen kesken. He ovat yrittäjiä.
Eli neuvoni sulle on lyhykäisyydessään: lakkaa haaveleimasta ja tee asialle jotain, kun voit. Pienistä puroista syntyy iso joki.
Asettele itsellesi pieniä tavoitteita joka viikolla ja iloitse itsesi ylittämisestä :-)Tsemppiä elämänmuutokseen!
Pahinta mitä voit sanoa henkisesti rikkinäiselle ihmiselle on "perse ylös penkistä". Suomeksi: olet vain saamaton paska, tee jotain itelles. Jos se olis noin yksinkertaista, niin kai Ap olis jo toiminu? Tämä neuvo johtaa vain isompaan epäonnistumiseen ja lisähäpeään, kun ei Ap pysty tätä noudattamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli haluaisit olla samanlainen tiedostamaton zombie kuin 90% ihmisistä? Miksi ihmeessä? Onko samankaltaisuuden vaatimus niin kova? Jospa alkaisit ajatella itseksesi etkä aina sen mukaan mitä muut tahtovat.
Mielenterveysongelmaisilla on aina näitä defenssejä, että he olisivat muka jotakin systeemiä vastaan taistelevia henkisesti vapaita intiaaneja. Tosiasia on, että nuo "tiedostamattomat zombiet" ovat vitun paljon onnellisempia kuin se kotona kyhjöttävä, masentunut ja arvottomuutta tunteva ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Eli haluaisit olla samanlainen tiedostamaton zombie kuin 90% ihmisistä? Miksi ihmeessä? Onko samankaltaisuuden vaatimus niin kova? Jospa alkaisit ajatella itseksesi etkä aina sen mukaan mitä muut tahtovat.
En mitään muuta haluaisi yhtä paljon, kuin olla kuten kaikki muutkin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terapia. Se on ainut mikä auttaa. Ensin sinne. Nuo muut asiat korjaantuvat, kun alat voida henkisesti paremmin. Se on pitkä tie, mutta ainut, joka auttaa. Julkiselta puolelta pääsee vaan aika nihkeästi Kelan tukemaan terapiaan. Investointi siihen kuitenkin kannattaa.
Nämä "perse ylös penkistä" -tyypit ei tiedä mistä puhuu.
T. Saman läpikäynyt
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli haluaisit olla samanlainen tiedostamaton zombie kuin 90% ihmisistä? Miksi ihmeessä? Onko samankaltaisuuden vaatimus niin kova? Jospa alkaisit ajatella itseksesi etkä aina sen mukaan mitä muut tahtovat.
En mitään muuta haluaisi yhtä paljon, kuin olla kuten kaikki muutkin.
Ap
Yllättävän monella viiraa. Usko pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
MamaTeresa kirjoitti:
En voi antaa kuin yhden neuvon: perse ylös penkistä. Ei ne työt tekemättä hoidu, kasvata munat ja poistu mukavuusalueeeltasi. Lupaan, että kun ylität itsesi fiilis paranee huomattavasti!
Muutos voi olla hidasta, mutta jos halut vaikkapa tiputtaa painoa, aloita pienillä kävely/juoksulenkellä, Pari kertaa viikossa, ihan lyhyt vartin kävelykin tekee hyvää. Ja lähde tekemään se lenkki, silloinkin et milllään jaksaisi lähteä. Fiilis sen jälkeen on superhyvä, voit olla ylpeä itsestäsi. Pikkuhiljaa alat rakastamaan sitä hyvää oloa, jonka saat kun poistut mukavuusalueeltasi ja saavutat jotain.
Masennusta sinun ei tarvitse hävetä, se on hyvin yleistä, Masennukseen voisi auttaa juurikin urheilu (niin kävi minullakin). Aloitin treenaamisen ensin ulkonäöllisistö syistä, halusin olla hoikka, halusin "hyvän perseen" jne. Salimotivaatio kuitenkin lopahti melkein yhtä nopeasti kuin oli alkanut, mutta viime keväänä yli vuoden tauon jälkeen aloitin taas urheilun, voidakseni hyvin. Ja vaikka mielummin makaisin sohvalla kuin lähtisin salille, pakotan itseni. Vaikka sitten kuntopyöräilemään vartiksi, ainakin voin olla ylpeä itsestäni, että lähdin, vaikka ei todellakaan olisi halunnut nousta sieltä sohvanpohjalta kuin jääkaapille ja vessaan korkeintaan. Sitten siellä salilla yleensä innostun, että hei kerran mä täällä olen, miksi en nyt sit tekisi ihan kunnon käsitreeniä vaikka. Ja se fiilis kun on taas 'ylittänyt itsensä' on joka kerta hyvä. Kertaakaan ei oo jälkeenpäin kaduttanut, kun on mennyt salille.
Kouluttautumuutta ei tarvitse hävetä, kyllä täällä on moni menestynyt ihan hyvin, jotka ovat jättäneet lukio/amiksen kesken. He ovat yrittäjiä.
Eli neuvoni sulle on lyhykäisyydessään: lakkaa haaveleimasta ja tee asialle jotain, kun voit. Pienistä puroista syntyy iso joki.
Asettele itsellesi pieniä tavoitteita joka viikolla ja iloitse itsesi ylittämisestä :-)Tsemppiä elämänmuutokseen!
Pahinta mitä voit sanoa henkisesti rikkinäiselle ihmiselle on "perse ylös penkistä". Suomeksi: olet vain saamaton paska, tee jotain itelles. Jos se olis noin yksinkertaista, niin kai Ap olis jo toiminu? Tämä neuvo johtaa vain isompaan epäonnistumiseen ja lisähäpeään, kun ei Ap pysty tätä noudattamaan.
Siitäkö sitten olisi paljonkin apua, jos sanotaan että jatka entiseen malliin, kun et kuitenkaan voi kohtaloasi muuttaa? Jopa sitä ammattiapua on itse haettava, kukaan ei tule kotiovelle tyrkyttämään.
Ensinnäkin sun täytyy oppia arvostamaan itseäsi juuri sellaisena kuin nyt olet. Mieti mitä hyvää sinussa on ja mitkä ovat juuri sinun vahvuuksiasi. Oletko kenties empaattinen tai hyvä kokki. Mitä sinä arvostat tässä maailmassa, mitkä ovat sinun arvojasi?
Meidät on aivopesty luulemaan, että vain tuottavuus on oikea suunta ja vain siitä saa olla ylpeä. Ei siitä tule mitään, että yrität muuttaa itseäsi sellaiseen muottiin kuin yhteiskunta määrää. Ensin täytyy siis löytää se minuus, kuka sinä oikein olet. Sitä kautta voit sitten lähteä kasvattamaan identiteettiäsi ja löytää se sun oma paikka tässä elämässä sun omien vahvuuksiesi kautta. Riippumattomuus on monelle tärkeä arvo ihmisyydelle ja siksi kannattaa pyrkiä itsenäiseen elämään, mutta itse tuottavuus ei kannata olla se ainoa kriteeri ihmiselle, joka ottaa sen suoranaisena paineena ja esteenä onnellisuudelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taistelen tämän asian kanssa joka päivä, ja häpeän itseäni paljon. Häpeän kouluttamattomuutta, masennusta (vaikka ei siitä ihmiset edes tiedä), häpeän lihavuuttani ... ihan kaikkea.
Miten tästä pääsee eroon?
Hei! Onko kukaan sanonut sinulle, että kaikesta häpeästäsi, masennuksestasi, koulutuksen puutteesta ja muusta huolimatta sinä itse olet tavattoman arvokas ja rakas ihminen :) Mitkään puutteesi tai epäonnistumisesi eivät voi muuttaa tätä! Ja sinun elämäsi on korvaamattoman tärkeä, vaikka kokisitkin nyt puutteita tai toivottomuutta.Sydämestäni todella tarkoitan kaikkea tätä, koska kuvailemasi asiat ovat tuttuja itsellenikin, mutta olen löytänyt uutta toivoa ja tarkoitusta vaikeuksien keskellä. Joku viisas onkin sanonut, että syvin lääke häpeään on sellainen rakkaus, joka hyväksyy ihmisen täysin ja antaa luvan olla olemassa. Eräs kokenut psykoterapeutti-teologi kutsui tällaista häpeän parantavaa rakkautta armoksi.Sinäkin voit ihan varmasti päästä eroon masennuksesta ja häpeästä :) Nämä linkit voivat toivottavasti auttaa sinua, tutustu avoimella mielellä. Kaikkea hyvää sinulle!
http://www.fathersloveletter.com/Finnish/#4
http://www.healingrooms.fi/?sid=118
http://vod-2.tv7.fi/vod2/armon_kalliolla/armon_kalliolla-046-w.MP4
Häpeä on aina jotain suhteessa muihin ihmisiin. (Jos olisit ainoa ihminen maan päällä, et häpeäisi mitään, koska ei olisi mitään vertailtavaa). Pysähdy hetkeksi miettimään, että miten oikeasti hullua on viettää elämänsä vertailemassa itseäsi muihin! Kamalaa. Et kai oikeastaan voi tulla kovin onnelliseksi, ennenkuin alat ihan itse rohkeasti kertomaan itsellesi että riität, kelpaat, olet hyvä ja tarpeeksi ihana ihan sellaisena kuin olet. Niin kauan kun vertaat itseäsi muihin, tai haet muilta hyväksyntää, tuo huono mieli seuraa sinua - vaikka siihen ei ole mitään syytä!. Jossain luki hiljattain "ole armollinen itsellesi", ja siinä on ideaa.
Nyt siis menet ap heti peilin luokse sanomaan että "hitto miten hyvä tyyppi olenkin"! Ja sitten ala pikkuhiljaa etsiä ympärillesi sellaisia ihmisiä, joiden kanssa tällainen negatiivinen tunnemaailma ei ruokkiudu, vaan voit olla ihan oma itsesi.
Trust me, se kannattaa :) Tsemppiä! <3
Laihduttamalla, kouluttautumalla johonkin yksinkertaiseen perusammattiin, hankkimalla elämään rutiini sekä rytmi ja tarvittaessa keskustelemalla ammattiauttajan kanssa. Siinä se häpeäkin sitten jää vähitellen taka-alalle ja alkaa tuntea itsensä arvokkaammaksi. Lopulta se on vain itsestä kiinni.