Lue keskustelun säännöt.
koira lopetettiin tänään, syyllisyys on musertava
22.01.2016 |
Koira sairasti pitkään, viime aikoina on ravattu eläinlääkärissä yhtenään. Kuukausia mietin eutanasiaa parantumattoman sairauden edessä. Oireita toki olisi voinut lievittää. Viime viikolla meni väsyneeksi, haisi oudolle eikä halunnut lähteä ulos. Varasin eutanasiaan ajan. Viimeiset päivät olikin sitten virkeä ja jaksoi ulkoilla. Vointi aaltoili. Pysyin silti päätöksessä ja koira lähti ikiuneen. Kun katsoin kuollutta koiraani, tunsin itseni ihan murhaajaksi. Syyllisyys on aivan valtava. En osaa surra koiraa, keskityn vaan vihaamaan itseäni. Mitä jos hyviä päiviä olisikin tullut lisää? Oliko päätös hätäinen? En osannut odottaa näin kamalaa oloa. Meneekö tämä ohi..?
Kommentit (40)
Ehkä koirillekin tulee ns. "surge before death". Ihmisillähän tämä on ihan oikea ilmiö, jossa kuolemansairaille tulee viimeinen elinvoiman pyrskähdys ennen lopullista murtumista. Ajattele, että tämä oli koirasi "surge" ja hän sai lähteä arvokkaasti kun olo oli hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otan osaa.
Muista että koirasi vointi ei olisi siitä muuttunut kaiken kaikkiaan paremmaksi, sen sairaus olisi sen väsyttänyt täysin. Ihana että saitte hyvät viimeiset päivät ja saitte nauttia niistä yhdessä. Et tehnyt mitään väärää!
Teit oikein.
On kamalaa tehdä tuo päätös.
Otan osaa, anna itsellesi lupaa surra.
Parempi tuossa vaiheessa kuin liian myöhään, ei ole hyvä jos toinen joutuu liikaa kärsimään. Nyt hän pääsi lähtemään rauhassa ja hyvin. Voisi olla toisin. Älä tunne syyllisyyttä, teit viimeisen hyvän palveluksen parhaalle ystävällesi.
Menee se tietenkin ohi. Kaikki elämässä menee... Niin ilot kuin surut.
Itse en muuten ollenkaan oletusarvoisesti lopetuta koiria. Saavat elää vanhuutensa ja kuolla luonnollisesti, ellei sitten ihan selvästi ole tuskien tms. takia elämänhalu silmistä kadonnut jo. Vain yhden koiran olen yli 20 vuoden koiranomistajuuden aikana lopetuttanut. Muut ovat kuolleet rauhassa kotonaan. Ajattelen että teen muille kuten toivon itselleni tehtävän, myös eläimistä. En minäkään halua tulla lopetetuksi esim. vanhuuden tai kroonisen sairauden takia, ellei sitten tosiaan ole niin, että elämä on niin suurta kipua ja tuskaa että ei vaan enää jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osanottoni. :(
Teit aivan oikein, sen ystävän viimeisen palveluksen rakkaalle.
Voi olla että hyviä päiviä olisi ollut vielä joitakin jossain välissä, mutta varmasti vielä nykyistäkin kivualiaampiakin päiviä paljon ja valitettavasti enemmän kuin hyviä.
Lisäksi kivuliaita eläinlääkärikäyntejä olisi ollut edessä ja koiralle stressiä.
Se kipu mitä me nähdään koirista, tuntuu koirasta paljon pahemmalta koska piilottelevat sitä kaikin tavoin.
Voimia suruun, toimit oikein.
Vierailija kirjoitti:
Menee se tietenkin ohi. Kaikki elämässä menee... Niin ilot kuin surut.
Itse en muuten ollenkaan oletusarvoisesti lopetuta koiria. Saavat elää vanhuutensa ja kuolla luonnollisesti, ellei sitten ihan selvästi ole tuskien tms. takia elämänhalu silmistä kadonnut jo. Vain yhden koiran olen yli 20 vuoden koiranomistajuuden aikana lopetuttanut. Muut ovat kuolleet rauhassa kotonaan. Ajattelen että teen muille kuten toivon itselleni tehtävän, myös eläimistä. En minäkään halua tulla lopetetuksi esim. vanhuuden tai kroonisen sairauden takia, ellei sitten tosiaan ole niin, että elämä on niin suurta kipua ja tuskaa että ei vaan enää jaksa.
Piti sitten tulla pätemään tähän...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos järkevästi ajattelee niin pahinta olisi jos viivyttelisi lopetusta ja eläin joutuisi kärsimään. Vanha eläin ei siitä enää nuorru ja tule paremmaksi.
On pikemminkin itsekästä että ei lopeta eläintä ajoissa.
Ihan oikein teit. Ymmärrän, että tuskasi on kova, mutta ajettele koiraasi, joka pääsi kärsimyksistään. Jos olist antanut koirasi elää, se olisi kärsinyt edelleen, mutta toki olisit itse päässyt vähemmällä ainakin jonkin aikaa. Ennemmin tai myöhemmin olisit kaikesta huolimatta joutunuttekemään saman päätöksen. Voimia. Teit oikein koirallesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Osanottoni. :(
Teit aivan oikein, sen ystävän viimeisen palveluksen rakkaalle.
Voi olla että hyviä päiviä olisi ollut vielä joitakin jossain välissä, mutta varmasti vielä nykyistäkin kivualiaampiakin päiviä paljon ja valitettavasti enemmän kuin hyviä.
Lisäksi kivuliaita eläinlääkärikäyntejä olisi ollut edessä ja koiralle stressiä.
Se kipu mitä me nähdään koirista, tuntuu koirasta paljon pahemmalta koska piilottelevat sitä kaikin tavoin.
Voimia suruun, toimit oikein.
Tämä oli ihana viesti ❤ itku tuli
Koirat eivät herkästi osoita kivun tunnetta. Eli kun tietää koiran olevan parantumattomasti sairas, ei kannata odottaa siihen saakka että koira vaikuttaa tuskaiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teit aivan oikein! Itse kärsin syyllisyydentunnoista lopun elämääni, kun luotin eläinlääkäriin joka ei ymmärtänyt rakkaan koirani olevan vakavasti sairas ja kuolemassa. Koira koki tuskallisen kuoleman katsoessani avuttomana vieressä. :`(
Tein armollisen teon koirallesi.
Mikään ei ole musertavampaa, kuin nähdä rakkaan lemmikin kärsivän! Koiramme kannettiin eläinlääkäriin viimeiselle matkalleen tuskasta huutavana ja vapisevana. Mikään ei ole ollut hirveämpää ja se hetki tulee välillä uniinkin. Sitten se viimeinen pistos ja koira katsoi kiittäen silmiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanaa, että lemmikkisi viimeiset hetket olivat hyviä vanhuudesta ja sairaudesta huolimatta. Torjut nyt surua noilla itseinhon tunteillasi. Kun olet valmis suremaan, syyllisyyskin hellittää.
Kuule, päätöksesi oli ihan oikea. Älä syytä itseäsi. Meidänkin koiralla oli elämänsä lopussa välillä hyviä päiviä, vaikka enimmäkseen se oli huonona. Näiden hyvien päivien takia kuitenkin viivytimme päätöstä aivan liian pitkään. Kunnes sitten tulikin se huonoin päivä ja koira meni kivusta shokkiin, jolloin kutsuimme eläinlääkärin lopettamaan sen heti.
Kaikkemme mekin yritimme uusien hyvien päivien toivossa ja ravasimme eläinlääkärillä. Edelleen tuntuu pahalta, kun emme tehneet eutanasiapäätöstä aiemmin. Mieluummin vähän liian aikaisin kuin liian myöhään.
Itse koiran omistajana en edes pysty ajattelemaan tuota päivää, jolloin näen koirani viimeistä kertaa elossa. Tippa meinaa tulla jo ajatuksesta linssiin. Toivottavasti se päivä on vielä kaukana mutta metsästyskoiralla voi päivät olla salamana ohi. M38.
Palasin tähän keskusteluun nyt pari päivää myöhemmin. Syyllisyyttä ja 'mitä jos' -ajattelua on hetkittäin yhä, mutta kyllä tämä on suruksi enemmän kääntynyt. Jälkikäteen näen että ei ne hyvätkin päivät oikeasti niin hyviä olleet. Tänään käytiin terveen koiramme ja perheen kanssa ulkoilemassa noin 40 min. Tajusin että vastaavaa reippailua ei ole puoleen vuoteen ollut... Lenkit jäi aika lailla korttelin ympäri kävelyyn. Pitkään sairastaneen koiran rinnalla sitä jotenkin tottuu siihen että koiran kunto on huono. Sittenkin vaikka vieressä on toinen elämänsä kunnossa oleva koira. Kauhulla katsoin myös eläinlääkärilaskuja, eipä olisi enää montaa kuukautta ollut varaa moiseen, vaikka vakuutus korvasi osan :( Lämmöllä muistelen niitä aikoja kun koira vilisti agilityradoilla ja menestyi näyttelyissä ♥ Näistäkin muistoista jo yli 4 vuotta aikaa. On se koiran elämä vaan lyhyt ihmiselämän rinnalla... Tämä eli 8,5 vuotta. Pari vuotta olisin toivonut enemmän.
Sitä kyllä mietin että miten nämä eutanasian vastustajat hoitavat sairaita koiriaan? Lääkitys loppuun asti, jätetään hoitamatta? Antaako eläinlääkärit kotiin edes mitään kunnon kipulääkkeitä, esim morfiinia? Aika rajulta tuntuisi itsestä saattohoitaa kotona oma koira, sehän on ihan 24/7 hommaa.
Olisihan meidän koiran hoitoja voinut vielä jatkaa. Edessä olisi ollut ainakin 2 isoa toimenpidettä/leikkausta eikä varmuutta siitä olisiko sittenkään parantunut. Uskon että näin oli parempi koiralle ja lopulta myös minulle. Itseinho koiran lopetuksen jälkeen oli kyllä yllätys. En ymmärrä miten jotkut pystyy siihen 'pitovaikeuksien' tms takia kun itselle oli musertava kokemus sairaudenkin vuoksi. Yritän ajatella että syyllisyys on vain osoitus siitä että oikeasti väliin koirasta ja siten merkki että tein oikein.
AP
Vierailija kirjoitti:
Menee se tietenkin ohi. Kaikki elämässä menee... Niin ilot kuin surut.
Itse en muuten ollenkaan oletusarvoisesti lopetuta koiria. Saavat elää vanhuutensa ja kuolla luonnollisesti, ellei sitten ihan selvästi ole tuskien tms. takia elämänhalu silmistä kadonnut jo. Vain yhden koiran olen yli 20 vuoden koiranomistajuuden aikana lopetuttanut. Muut ovat kuolleet rauhassa kotonaan. Ajattelen että teen muille kuten toivon itselleni tehtävän, myös eläimistä. En minäkään halua tulla lopetetuksi esim. vanhuuden tai kroonisen sairauden takia, ellei sitten tosiaan ole niin, että elämä on niin suurta kipua ja tuskaa että ei vaan enää jaksa.
Työssäni pieneläinklinikalla törmään näihin "luonnollisen kuoleman" odottajiin ,jotka antavat eläimen kitua viikkotolkulla omissa eritteissään. Jos haluat luonnollisen kuoleman, heitä eläin ulos äläkä ruoki sitä. Kyllä luonto korjaa aikanaan. Onneksi suurin osa eläimen omistajista ymmärtää eläimensä parasta ja suovat inhimillisen tavan kuolla. Toivon myös että aikanaan itse saan päättää viimeisestä piikistäni ,enkä kidu eritteissäni terveyskeskuksessa.
Se oli parantumattomasti sairas kuitenkin. Ja lopputulos oli kuitenkin selvä. Ehkä oli parempi että viimeiset päivät eivät olleet kitumista. Teit siis ihan oikein.