Miten jaksaa paskassa työyhteisössä?

Teillä on siis sisätilaongelmia, onko tehty kosteus- ja radonmittaus ;)

Minulla on hieman samanlainen tilanne eräässä vapaaehtoisjärjestössä. En aina itsekään ymmärrä miksi jatkan siellä, kun tuota kuppikuntailua yms on ihan selkeästi nähtävissä. Luulen, että osittain siksi olen niin tiukasti kaikessa mukana, että en haluaisi antaa ihmisille sitä iloa, että he saavat tahtonsa lävitse. Olisi kamalaa, jos joutuisi palkkatöissäkin olemaan tuollaisessa paikassa. Vaatisi sitä, että kaikki muut jättäisivät nämä pari mätää omenaa keskenänsä, mutta jostain kumman syystä juuri näillä ihmisillä on todella hyvät sosiaaliset taidot ja he saavat porukkaa mukaan juttuihinsa, huvittaa välillä katsella niiden lampaiden touhua.

Asiatkaat huomaavat myös huonon ilmapiirin ja se johtaa asiakkaiden katoamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Asiatkaat huomaavat myös huonon ilmapiirin ja se johtaa asiakkaiden katoamiseen.

Varmasti! Ajattelin pitää palkkatöistäni kiinni. Näinä aikoina työpaikka ei ole itsestäänselvyys. Annan ihmisten puhua ja vääristellä asioita. En todellakaan enää välitä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Asiatkaat huomaavat myös huonon ilmapiirin ja se johtaa asiakkaiden katoamiseen.

Niin totta.

Kamalinta on se, kun tulehtunutta työilmapiiriä esiintyy esimerkiksi vaikkapa jossain työkkärissä tai kelalla missä asiakkaiden on asioitava pakottavista syistä-- ja siellä sitten nakellaan niskoja kollegalle keskinäisessä vuorovaikutuksessa, leikitään kuuroa/sokeaa ja kettuillaan toiselle muka "rivien välissä". Kiva asiakkaan olla siinä luottavaisena että nytpä sujuukin tämä asioiden hoito ammattimaisesti.

Myöskin ihan käsittämätöntä meininkiä voi esiintyä esimerkiksi lihatiskillä toiselle myyjälle (nähty on kuinka lihapalat ja kalafileet saa kyytiä mielenosoituksellisesti) tai pankissa pankkivirkailija yllättäen tykkää piikitellä kanssasisartaan siten että nuoren uuden työntekijän pyytäessä neuvoja tulee vittuuntunut seniorikollega siihen näpyttelemään painostavana apua pyytäneen olan yli kumartuen ylikypsän mutta ah niin pätevän näköisenä.

Kukaan alan ihminen ei uskalla tästäkään puhua mutta just noissa tet-toimistossa/keloilla/sos.alalla on ilmeisesti paineen alla ihan karseita draamoja joita asiakas saa todistaa asiakaskohtaamisen aikana . Myöskin asiakkaille tiuskitaan välistä mitä sattuu. Niin että koittakaa nyt himputti vieköön hoitaa hommanne työpaikoillanne asiallisesti tai antakaa duuninne sellaiselle joka oikeasti osaa olla ihmisten kanssa -- sekä työkavereiden että asiakkaiden.

Meillä on kans paska työyhteisö, mutta onneksi ei tarvitse jatkuvasti olla vuorovaikutuksessa. Jotenkin jaksaa pienissä erissä ja kun voi tehdä etätöitä.

Vierailija kirjoitti:

Työyhteisömme on mätä. Vuosikaudia jatkunut kyräily, vähätteleminen, paskan puhuminen, suosiminen, kuppikunnittuminen ja savustaminen on arkipäivää. Joukolsa on hyviäkin tyyppejä, mutta 1-2 mätää omenaa saa tämän kaiken aikaan. Toiset katselevat vierestä kun yksi kerrallaan ihmisiä savustetaan ulos. Työterveydessä tämä tiedetään, mutta keinot puuttua syystä tai toisesta uupuvat.

Miten jaksaa tällaista paskaa?! Työstäni pidän muuten kyllä.

Olisin voinut itse kirjoittaa tämän. Lisäksi meillä on yksi patologinen valehtelija, joka myös manipuloi ihmisiä. Eräs joka puhuu kaikista, siis kaikista pahaa. Näkee kaikissa jotain vikaa. Ja tämä pahanpuhuja on johtavassa asemassa. Päin naamaa osaa sentään käyttäytyä.

Vähintään joka viikko tulee jotain tällaista epäoikeudenmukaista esille ja tekisi mieli sanoa " lopettakaa se draama ja keskittykää asioihin".

Tahallista mustamaalaamista on todella ikävä katsoa ja kokea. Vie työnilon.

Onneksi se vielä löytyy itse työstä, mutta toisinaan on työpäivän jälkeen vaikea unohtaa tämä kaikki.

Mene esimiehesi tai esimiehen esimiehen puheille ja kerro, että Nönnönnöö ja Xyz tekevät käytöksellään ja toimillaan työskentelyn yrityksessä todella vaikeaksi, ja kysy miten asiaan pitäisi reagoida. Jos ei esimiehiäkään asia kiinnosta, niin tee niin vähän kuin pystyt ja pommita hakemusta hakemuksen perään.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on hieman samanlainen tilanne eräässä vapaaehtoisjärjestössä. En aina itsekään ymmärrä miksi jatkan siellä, kun tuota kuppikuntailua yms on ihan selkeästi nähtävissä. Luulen, että osittain siksi olen niin tiukasti kaikessa mukana, että en haluaisi antaa ihmisille sitä iloa, että he saavat tahtonsa lävitse. Olisi kamalaa, jos joutuisi palkkatöissäkin olemaan tuollaisessa paikassa. Vaatisi sitä, että kaikki muut jättäisivät nämä pari mätää omenaa keskenänsä, mutta jostain kumman syystä juuri näillä ihmisillä on todella hyvät sosiaaliset taidot ja he saavat porukkaa mukaan juttuihinsa, huvittaa välillä katsella niiden lampaiden touhua.

Minäkin olen huomannut, että kahdella ilmapiirin pilaajalla on hyvät sosiaaliset taidot. Tai ehkä he kertovat kahdenkesken juoruja muista ja heidän kanssaan kaverrataan, jotta ei itse joutuisi valheiden kohteeksi. Valitettavasti se ei toimi..

Toivoisin edes alkeellisia käytöstapoja töihin. Mikä siunä voi olla niin vaikeaa

Minäkin haluan tietää miten jaksaa tällaista töissä.

Miten jaksaa kamalassa työyhteisössä, kysyi alkuperäinen kirjoittaja.

Voi sopeutua ja muuttua samanlaiseksi (hakea liittolaisia, liehitellä, teeskennellä, muuttua samanlaiseksi paskiaiseksi kuin enemmistö).

Voi irrottautua henkisesti työyhteisöstä. Olla läsnä fyysisesti olematta läsnä psyykkisesti. Köy raskaaksi ennen pitkää mutta moni tällä tyylillä päästelee välillä toki ihmetellen miksi päätä/vatsaa särkee ja alkaa työmatkalla ahdistaa kun työpaikka alkaa lähestyä ja sunnuntaina kasvaa jo hiljainen paniikki alkavasta työviikosta kun on valmistauduttava näyttelemään /olemaan zombie.

Voi nostaa kytkintä ja pelastaa psyykkeensä/avioliittonsa/terveytensä/itsetuntonsa/inhimillisyytensä/uskonsa ihmiseen/ oikeutensa iloita työstään mihin voi antaa parhaansa kokien ansaittua arvostusta sekä työtoverina että yksityishenkilönä.

(itse nostin kytkintä vuosia sitten unelmaduunistani joka oli suoraan helvetistä henkisellä hyvinvoinnilla mitattuna , kaksi läheistä mukavaa kollegaa jäi sinne -- toinen muuttui vuosien varrella samanlaiseksi kuin paikan pahimmat paskiaiset kaveeraten heidän kanssaan -- toinen sai burnoutin ja koki avioeron ja masislääkityksellä pärjäilee sairiksella päivä kerrallaan. Itse en ikävöinyt/katunut sekuntiakaan vaikka syöksyin silloin suoraan epävarmuuteen ja köyhyyteen niin silti kannatti koska tiesin että kyseisiä työpaikan vampyyrejä minun ei tarvitsisi ikinä enää nähdä, eikä mikään tuntipalkka ollut niin suuri että olisin jäänyt hengittämään samaa happea ilkeiden pikkupirujen kanssa. Status lähti mutta mielenterveys ja itsekunnioitus pelastui! Suosittelen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiatkaat huomaavat myös huonon ilmapiirin ja se johtaa asiakkaiden katoamiseen.

Varmasti! Ajattelin pitää palkkatöistäni kiinni. Näinä aikoina työpaikka ei ole itsestäänselvyys. Annan ihmisten puhua ja vääristellä asioita. En todellakaan enää välitä.

ap

Ihan samat tunteet ja ongelmat kuin ap:llä, ja yritän ajatella vaan noin, että on oltava kiitollinen että on edes työ. Mutta älä lannistu ap. Koita jaksaa. Itse en ole keksinyt muita selvitymisstrategioita kuin pakotettu optimismi (tästä tulee hyvä päivä! Jes! Hyvähyvä!) ja tietynlainen välinpitämätön viha työyhteisöä kohtaan, jota puran sitten ystäville, läheisille ja täällä palstalla. Ja tuolle työkkäri/kelaveikkaajalle pisteet, julkinen hallinto on työilmapiiriongelmien luvattua maata

Kuinkahan moni tunnollinen ja kiltti normiuurastaja sairastuu  työnsä vuoksi ennenaikaiselle sairaseläkkeelle -- ei sisäilmaongelmista-- vaan paskamaisten työkavereiden tai esimiehen luoman päivittäisen psyykkisen piinan vuoksi jota on pakko kestää työpäivästä toiseen ja vuodesta toiseen. Tilastoja?

Vierailija kirjoitti:

Miten jaksaa kamalassa työyhteisössä, kysyi alkuperäinen kirjoittaja.

Voi sopeutua ja muuttua samanlaiseksi (hakea liittolaisia, liehitellä, teeskennellä, muuttua samanlaiseksi paskiaiseksi kuin enemmistö).

Voi irrottautua henkisesti työyhteisöstä. Olla läsnä fyysisesti olematta läsnä psyykkisesti. Köy raskaaksi ennen pitkää mutta moni tällä tyylillä päästelee välillä toki ihmetellen miksi päätä/vatsaa särkee ja alkaa työmatkalla ahdistaa kun työpaikka alkaa lähestyä ja sunnuntaina kasvaa jo hiljainen paniikki alkavasta työviikosta kun on valmistauduttava näyttelemään /olemaan zombie.

Voi nostaa kytkintä ja pelastaa psyykkeensä/avioliittonsa/terveytensä/itsetuntonsa/inhimillisyytensä/uskonsa ihmiseen/ oikeutensa iloita työstään mihin voi antaa parhaansa kokien ansaittua arvostusta sekä työtoverina että yksityishenkilönä.

(itse nostin kytkintä vuosia sitten unelmaduunistani joka oli suoraan helvetistä henkisellä hyvinvoinnilla mitattuna , kaksi läheistä mukavaa kollegaa jäi sinne -- toinen muuttui vuosien varrella samanlaiseksi kuin paikan pahimmat paskiaiset kaveeraten heidän kanssaan -- toinen sai burnoutin ja koki avioeron ja masislääkityksellä pärjäilee sairiksella päivä kerrallaan. Itse en ikävöinyt/katunut sekuntiakaan vaikka syöksyin silloin suoraan epävarmuuteen ja köyhyyteen niin silti kannatti koska tiesin että kyseisiä työpaikan vampyyrejä minun ei tarvitsisi ikinä enää nähdä, eikä mikään tuntipalkka ollut niin suuri että olisin jäänyt hengittämään samaa happea ilkeiden pikkupirujen kanssa. Status lähti mutta mielenterveys ja itsekunnioitus pelastui! Suosittelen.

Itse harkitsin jo suunnitelmia irtisanoutumisesta, mutta perhe ei hyväksy. Tärkeä läheinen sai lannistettua mut pois niistä suunnitelmista. Täytyy olla kiitollinen ja jatkaa, minussa on vika kun en kestä. Ajattelin nyt vaan sinnitellä. Pelkään milloin teen jonkun ison virheen töissä,vaikka itse työ ei ole haastavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten jaksaa kamalassa työyhteisössä, kysyi alkuperäinen kirjoittaja.

Voi sopeutua ja muuttua samanlaiseksi (hakea liittolaisia, liehitellä, teeskennellä, muuttua samanlaiseksi paskiaiseksi kuin enemmistö).

Voi irrottautua henkisesti työyhteisöstä. Olla läsnä fyysisesti olematta läsnä psyykkisesti. Köy raskaaksi ennen pitkää mutta moni tällä tyylillä päästelee välillä toki ihmetellen miksi päätä/vatsaa särkee ja alkaa työmatkalla ahdistaa kun työpaikka alkaa lähestyä ja sunnuntaina kasvaa jo hiljainen paniikki alkavasta työviikosta kun on valmistauduttava näyttelemään /olemaan zombie.

Voi nostaa kytkintä ja pelastaa psyykkeensä/avioliittonsa/terveytensä/itsetuntonsa/inhimillisyytensä/uskonsa ihmiseen/ oikeutensa iloita työstään mihin voi antaa parhaansa kokien ansaittua arvostusta sekä työtoverina että yksityishenkilönä.

(itse nostin kytkintä vuosia sitten unelmaduunistani joka oli suoraan helvetistä henkisellä hyvinvoinnilla mitattuna , kaksi läheistä mukavaa kollegaa jäi sinne -- toinen muuttui vuosien varrella samanlaiseksi kuin paikan pahimmat paskiaiset kaveeraten heidän kanssaan -- toinen sai burnoutin ja koki avioeron ja masislääkityksellä pärjäilee sairiksella päivä kerrallaan. Itse en ikävöinyt/katunut sekuntiakaan vaikka syöksyin silloin suoraan epävarmuuteen ja köyhyyteen niin silti kannatti koska tiesin että kyseisiä työpaikan vampyyrejä minun ei tarvitsisi ikinä enää nähdä, eikä mikään tuntipalkka ollut niin suuri että olisin jäänyt hengittämään samaa happea ilkeiden pikkupirujen kanssa. Status lähti mutta mielenterveys ja itsekunnioitus pelastui! Suosittelen.

Itse harkitsin jo suunnitelmia irtisanoutumisesta, mutta perhe ei hyväksy. Tärkeä läheinen sai lannistettua mut pois niistä suunnitelmista. Täytyy olla kiitollinen ja jatkaa, minussa on vika kun en kestä. Ajattelin nyt vaan sinnitellä. Pelkään milloin teen jonkun ison virheen töissä,vaikka itse työ ei ole haastavaa.

Hyväksyykö sun perhe sitten sen että  elät onnettomana ja pahimmassa tapauksessa mokaat hajamielisenä jotain peruuttamatonta?

Kyllä itseänikin pelotti aikoinaan astua tyhjän päälle mutta voin sanoa että helpotuksen tunne oli VALTAVA kun ei tarvinnut enää katsella sitä touhua. Helpotus tuli välittömästi heti kun sulki viimeisen kerran sen kusipaikan (anteeksi, mutta se paikka oli oikeasti karsee)  oven perässään  ja energian määrä mikä vapautui sekä kehossani että mielessäni yllätti totaalisesti . Kun ei tarvinnut enää sinnitellä eikä kärvistellä työpaikassa missä kaikki voi huonosti. Painajaisia näin joskus siitä duunipaikasta (tai siis niistä tilanteista ja ihmisistä)  mutta nekin väheni ja loppui kokonaan kun hermojännitys pikkuhiljaa poistui täysin ja sai nukuttuakin oikein kunnolla mieltä ravitsevaa unta. Työkaveri joka myös jäi jälkeeni pois (vauvaloman myötä tosin) joutui jopa käymään terapiassa , siis miettikää että ihminen joutuu käymään terapiassa sen takia että työpaikan yhteisössä ei saa rauhassa tehdä työtään vaan on niin kipeetä touhua että mielenterveys vaarantuu.

Vieläkin muistan sen helpotuksen tunteen ja ylitsevuotavan ilon kun tajusi että vipaa kertaa löi oven perässään kiinni. Muut työpaikat + työkaverit sen jälkeen olleet (ihan tiedoksi) oikein asiallisia, fiksuja  ja normaaleja. Vieläkin puistattaa ajatus että olisi jäänyt sinne rotanloukkoon.

AINOA hyvä asia tuosta pahasta kokemuksesta oli se, että niin sanottu kurppatutka syntyi varoittamaan tulevissa työhaastatteluissa, eli heti erotti potentiaalisen puupäähaastattelijan/omituisen kyttääjän haastattelutilanteessa  ja melko heti antoikin ymmärtää heille että tässä tuhlataan nyt molempien osapuolten aikaa (eli etten ole kiinnostunut oikeastaan työskentelemään heidän työyhteisössään missä olin siis haastatteluissa, miksi mennä ojasta allikkoon? )  

Samoin terveen työyhteisön alkoi havaita välittömästi ja siksi työhaastatteluissa teki kaikkensa että pääsi juuri hyväksi havaitsemaansa paikkaan, hyväksi tiedetyn esimiehen alaiseksi  ja totta tosiaan niissä paikoissa oli hyvä työskennellä, helppo olla osana työyhteisöä  ja se näkyi myös omassa työssään niin että sekä teki parhaansa että myös ylitti itsensä ja mikä hienointa --- koki työniloa!

On totta että työpaikat ovat nyt kortilla ja uutta ei välttämättä saa enää koskaan. Mutta miettikää oikeasti te, joilla on todella paha olla työpaikassanne: teillä on vain 1 elämä, miettikää missä sen kulutatte ja kenen hyväksi, keiden kanssa. Onko päivittäinen potutus todella sen arvoista.

Olen joskus miettinyt (kun kuulee yllättävistä itsemurhista tai onnettomuuksista) että kuinkahan moni ressukka on työmatkalla tommoseen paskapaikkaan tahallaan ajanut vaikka päin puuta tai jotain autoa kun ahdistus on käynyt niin suureksi ettei ole jaksanutkaan kun negatiivisuuden olon sietokyky on ylittynyt.

Työyhteisön ilmapiiri

http://www.tyoturva.fi/index.phtml?s=133

Tämä takia mädät omenat tulisi ihan tietoisesti poistaa.

Itse tuon asian aina ääneen ilmi. Monet ajattelevat samoin, mutta eivät ryhmäpaineen takia uskalla tuoda asiaa ilmi tai muuten vaan pelkäävät konfrontaatiota. 

Tälläisten henkilöiden kuuluisi saada kengänkuva persuksille. 

Vierailija kirjoitti:

Miten jaksaa kamalassa työyhteisössä, kysyi alkuperäinen kirjoittaja.

Voi sopeutua ja muuttua samanlaiseksi (hakea liittolaisia, liehitellä, teeskennellä, muuttua samanlaiseksi paskiaiseksi kuin enemmistö).

Voi irrottautua henkisesti työyhteisöstä. Olla läsnä fyysisesti olematta läsnä psyykkisesti. Köy raskaaksi ennen pitkää mutta moni tällä tyylillä päästelee välillä toki ihmetellen miksi päätä/vatsaa särkee ja alkaa työmatkalla ahdistaa kun työpaikka alkaa lähestyä ja sunnuntaina kasvaa jo hiljainen paniikki alkavasta työviikosta kun on valmistauduttava näyttelemään /olemaan zombie.

Voi nostaa kytkintä ja pelastaa psyykkeensä/avioliittonsa/terveytensä/itsetuntonsa/inhimillisyytensä/uskonsa ihmiseen/ oikeutensa iloita työstään mihin voi antaa parhaansa kokien ansaittua arvostusta sekä työtoverina että yksityishenkilönä.

(itse nostin kytkintä vuosia sitten unelmaduunistani joka oli suoraan helvetistä henkisellä hyvinvoinnilla mitattuna , kaksi läheistä mukavaa kollegaa jäi sinne -- toinen muuttui vuosien varrella samanlaiseksi kuin paikan pahimmat paskiaiset kaveeraten heidän kanssaan -- toinen sai burnoutin ja koki avioeron ja masislääkityksellä pärjäilee sairiksella päivä kerrallaan. Itse en ikävöinyt/katunut sekuntiakaan vaikka syöksyin silloin suoraan epävarmuuteen ja köyhyyteen niin silti kannatti koska tiesin että kyseisiä työpaikan vampyyrejä minun ei tarvitsisi ikinä enää nähdä, eikä mikään tuntipalkka ollut niin suuri että olisin jäänyt hengittämään samaa happea ilkeiden pikkupirujen kanssa. Status lähti mutta mielenterveys ja itsekunnioitus pelastui! Suosittelen.

Saman tein.

Päivääkään en ole katunut vaikka olen 45v

Yksikään työpaikka ei ole terveyden väärti. Mielummin köyhänä ja terveenä kuin "rikkaana" ja sairaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten jaksaa kamalassa työyhteisössä, kysyi alkuperäinen kirjoittaja.

Voi sopeutua ja muuttua samanlaiseksi (hakea liittolaisia, liehitellä, teeskennellä, muuttua samanlaiseksi paskiaiseksi kuin enemmistö).

Voi irrottautua henkisesti työyhteisöstä. Olla läsnä fyysisesti olematta läsnä psyykkisesti. Köy raskaaksi ennen pitkää mutta moni tällä tyylillä päästelee välillä toki ihmetellen miksi päätä/vatsaa särkee ja alkaa työmatkalla ahdistaa kun työpaikka alkaa lähestyä ja sunnuntaina kasvaa jo hiljainen paniikki alkavasta työviikosta kun on valmistauduttava näyttelemään /olemaan zombie.

Voi nostaa kytkintä ja pelastaa psyykkeensä/avioliittonsa/terveytensä/itsetuntonsa/inhimillisyytensä/uskonsa ihmiseen/ oikeutensa iloita työstään mihin voi antaa parhaansa kokien ansaittua arvostusta sekä työtoverina että yksityishenkilönä.

(itse nostin kytkintä vuosia sitten unelmaduunistani joka oli suoraan helvetistä henkisellä hyvinvoinnilla mitattuna , kaksi läheistä mukavaa kollegaa jäi sinne -- toinen muuttui vuosien varrella samanlaiseksi kuin paikan pahimmat paskiaiset kaveeraten heidän kanssaan -- toinen sai burnoutin ja koki avioeron ja masislääkityksellä pärjäilee sairiksella päivä kerrallaan. Itse en ikävöinyt/katunut sekuntiakaan vaikka syöksyin silloin suoraan epävarmuuteen ja köyhyyteen niin silti kannatti koska tiesin että kyseisiä työpaikan vampyyrejä minun ei tarvitsisi ikinä enää nähdä, eikä mikään tuntipalkka ollut niin suuri että olisin jäänyt hengittämään samaa happea ilkeiden pikkupirujen kanssa. Status lähti mutta mielenterveys ja itsekunnioitus pelastui! Suosittelen.

Saman tein.

Päivääkään en ole katunut vaikka olen 45v

Yksikään työpaikka ei ole terveyden väärti. Mielummin köyhänä ja terveenä kuin "rikkaana" ja sairaana.

En pysty ymmärtämään miksi häiriökäyttäytyjiä ei poisteta, vaan kunnolliset työntekijät joutuvat vaihtamaan paikkaa.