Päiväkodista soitellaan nykyään lähes viikoittain kesken päivän
Eli siis silmät rähmivät tms. tai lapsi on liian väsynyt, jolloin pitää hakea lapsi kotiin kesken päivän. Tuossa taannoin lapset olivat kokonaisen viikon kotihoidossa ja itse jouduin olemaan poissa töistä ja heti seuraavalla viikolla tiistaina tuli taas soitto... Onko tuo normaalia vai ovatko lapsemme jotenkin epätavallisen sairaita vai onko päiväkodeissa standardit liian korkeita? Lapsilla ei ole ollut juurikaan flunssia kummempia ja nekin kaikki ovat tarttuneet samaisesta päiväkodista. Menetän tällä menolla kohta työpaikkani, kun kesken päivän häiritään ja joudun saikuttelemaan melkein joka toinen viikko, vaikka mieskin osallistuu hieman. T. Katkera kahden lapsen äiti
Kommentit (68)
Kannattaisikohan ottaa yhteyttä ylempään tahoon jos päiväkodin johtajan kanssa ei keskustelu johda mihinkään? Tuohan on jo ammattitaidotonta ja (asiakkaille) haittaa, jopa vahinkoa aiheuttavaa toimintaa.
No ei ole normaalia. Kai siellä päiväkodissa on johtaja tai muu vastuuhenkilö, joka vastaa toiminnasta? Keskustele hänen kanssaan tilanteesta ja kysy kuka heillä tekee päätöksen milloin vanhemmalle soitetaan ja millä kriteereillä (kuume, oksentelu tms.). Esim rähmivä silmä ei kyllä ole mikään syy soittaa vanhemmalle.
Tottakai päiväkodista soitetaan vanhemmille heti, kun huomataan että lapsi on sairas. Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin päiväkoti ei ole sairaala ja toiseksi sairas lapsi tartuttaa kaikki muut ympärillään. Vielä kolmas asia voisi olla se, että kenenkään lapselle päiväkodissa ei ole varattu henkilökohtaista hoitajaa, joten yksi aikuinen ei pysty viettämään aikaansa vain tämän sairaan lapsen kanssa.
Varmaan joku sisäilmaongelmainen paikka.... Mulle ei ole koskaan soitettu päiväkodista eikä eskarista. Lapsella on ollut joskus nuhaa, mutta sen takia ei ole tarvinnut olla poissa.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai päiväkodista soitetaan vanhemmille heti, kun huomataan että lapsi on sairas. Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin päiväkoti ei ole sairaala ja toiseksi sairas lapsi tartuttaa kaikki muut ympärillään. Vielä kolmas asia voisi olla se, että kenenkään lapselle päiväkodissa ei ole varattu henkilökohtaista hoitajaa, joten yksi aikuinen ei pysty viettämään aikaansa vain tämän sairaan lapsen kanssa.
Tottakai soitetaan heti kun huomataan että lapsi on sairas. Mutta huomasitko/ymmärsitkö että nyt soitellaan toistuvasti vaikka lapsi EI ole sairas.
Mun lapset ei oo päiväkodissa mutta isompi (4-v) kerhossa ja pienempi (2,5-v) puistotoiminnassa.
Kerhosta soittivat kerran "turhaan", lapsi oli kuulemma kipeän oloinen. Lähdin sit hädissäni töistä.. no ei ollut kipeä. Itse pidin kuitenkin positiivisena että soittavat herkästi, tietää ainakin että pitävät huolta siellä. :)
Puistosta on soitettu pari kertaa, kun pikkujäbä on ollut huonolla tuulella, valitellut kylmää tms. Ja silloinkin on ollut hyvä että soittavat, turha sitä lasta siellä on väkisin pitää jos on huono päivä ja kiukuttaa vaan. Ainakin kerran pojalle oli oikeasti tullut kylmä, vaikka vaatetta oli paljon niin silti oli tuulisessa puistossa tullut vilu. Oma mokani, kun esikoinen on huomattavasti lämminverisempi niin pitänyt pienemmän kohdalla oppia kantapään kautta, että lapset on erilaisia.
Toisella kertaa soitto tuli samasta aiheesta, mutta tällöin lapsi oli kyllä ihan hyvissä ruumiin ja sielun voimissa, hänellä vaan oli huono päivä ja oli sitten kiukutellut puistotädille että kaikki huonosti ja kylmäkin on. Vaikkei ollut. Toisinaan myös sekoittaa kylmän ja kuuman että tiedä sitten kumpi on kyseessä kun herra alkaa negaamaan. :D
Mielummin otan tämmöiset "turhat" soitot kuin että lapsi joutuis kärsimään. No, mulla onkin joustava työ, että ei oo ongelma lähteä vaikka joka päivä kesken päivän. Ja mies kotona joten heitän lapset sinne ja meen ite takas töihin.
Mutta onhan se varmasti kurjaa jos päikystä jatkuvasti soitellaan turhaan. En usko että kiusallaan kuitenkaan, ehkä siellä on vaan tarkat kriteerit lasten voinnista? Tai joku hoitaja on herkkä tulkitsemaan pienen väsymyksen/ei-kiinnostamisen kipeydeksi?
Vierailija kirjoitti:
Tottakai päiväkodista soitetaan vanhemmille heti, kun huomataan että lapsi on sairas. Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin päiväkoti ei ole sairaala ja toiseksi sairas lapsi tartuttaa kaikki muut ympärillään. Vielä kolmas asia voisi olla se, että kenenkään lapselle päiväkodissa ei ole varattu henkilökohtaista hoitajaa, joten yksi aikuinen ei pysty viettämään aikaansa vain tämän sairaan lapsen kanssa.
Minä olen kysynyt päiväkodista, onko lääkäri todennut sairauden vai onko se lastenhoitajan oma diagnoosi. Onko mitattu kuume, onko selvitetty muut oireet, onko kysytty lapselta itseltään vointia. Meille voi soittaa keskellä päivää, että lapsi on väsynyt, mutta vastaan aina samalla tavalla, että niin varmasti onkin, koska nukkui viime yönä ehkä 5 tuntia. Pakkopäiväunet aiheuttavat sen, että lapsi ei saa illalla unta ja väsymys on ihan luonnollinen olotila. Lisäksi olen tehnyt hyvin selväksi, että vaikka lähden samantien lasta hoidosta noutamaan, en ole perillä ainakaan kolmeen tuntiin.
Yllättäen joka kerta soiton jälkeen minua odottaa päiväkodissa ihan terve ja reipas lapsi. Esimerkiksi pakkasenpunaamat posket eivät kerro korkeasta kuumeesta, vaikka LTO minulle niin eilen väitti soittaessaan, että lapsi on todella pahasti sairas. En ennättänyt samantien noutamaan ja terve veijari siellä taas odotti.
Ei ole normaalia. Tuli mieleen, että yrittääkö ne hoitaa hoitajavajetta keksimällä lapsille sairastumisia...
Joka tapauksessa sanoisin, että seuraava turha soitto vie asian ylemmälle taholle.
Kun soitto tulee, varaan ajan lääkäriin samantien, käytän lapsen siellä ja nykyisin aika usein palautan takaisin päiväkotiin lääkärintodistuksen kera. Lääkäri on todennut lapsen terveeksi, joten syytä vapaapäivään ei ole. Kyllä ne siellä narisee, että heidän mielestä on sairas, mutta eivät voi mitään, koska on todistus siitä, että ei ole. Ennen joulua sanoin, että tänä vuonna alan laskuttamaan päivähoitoa näistä tarpeettomista käynneistä. Siihen loppuis se soittelu.
Lapset sairastelevat, se on fakta. Sairaat lapset hoidetaan kotona eikä päiväkodissa, se on selvä. Jos lapsi on kipeä eikä päiväkodista soiteta, tekee henkilökunta virheen. Lapsen etu menee vanhempien edun ja mukavuuden edelle. Ellet pysty hoitamaan kipeitä lapsiasi itse, palkkaa hoitaja kotiin. Ei se henkilökunnan vika ole, jos lapsesi on kipeä.
Vierailija kirjoitti:
Olisko mitään mahdollisuutta vaihtaa hoitopaikkaa tai jopa muotoa, esim perhepäivähoitajalle, jos ko päiväkodin hemkilökunta ei ota järkipuhetta vastaan? Saisitte lapsesi kanssa arvostavaa ja asiallista palvelua.
Perhepäivähoitajat vasta tarkkoja ovatkin! Lasta ei saa viedä hoitoon jos on nuha. Se on vaan valitettavaa, että pienet lapset sairastaa usein. Flunssassa ei voi viedä hoitoon, muut saavat tartunnan ja lapsi ei jaksa ryhmän mukana. Ei hoitajille ole mahdollisuutta keskittyä vain yhteen lapseen päivän aikana. Surullista mutta totta.
Vierailija kirjoitti:
No ei ole normaalia. Kai siellä päiväkodissa on johtaja tai muu vastuuhenkilö, joka vastaa toiminnasta? Keskustele hänen kanssaan tilanteesta ja kysy kuka heillä tekee päätöksen milloin vanhemmalle soitetaan ja millä kriteereillä (kuume, oksentelu tms.). Esim rähmivä silmä ei kyllä ole mikään syy soittaa vanhemmalle.
Todellakin on syy soittaa jos silmä oikeasti rähmii. Tiedätkö kuinka helposti silmätulehdus tarttuu?!
Vierailija kirjoitti:
Lapset sairastelevat, se on fakta. Sairaat lapset hoidetaan kotona eikä päiväkodissa, se on selvä. Jos lapsi on kipeä eikä päiväkodista soiteta, tekee henkilökunta virheen. Lapsen etu menee vanhempien edun ja mukavuuden edelle. Ellet pysty hoitamaan kipeitä lapsiasi itse, palkkaa hoitaja kotiin. Ei se henkilökunnan vika ole, jos lapsesi on kipeä.
Miksi se päiväkodin henkilökunnan mielestä sairas lapsi on lääkärin mielestä ihan terve?

Totta kai lapset sairastaa. Mutta tässähän ei ole siitä kyse. Jos lapsi on sairas, sillä on yleensä jotain oireita. Muutakin kuin punaiset posket tai löysä kakka. Ja kuvitteleeko joku todella että vanhemmasta on mukavaa olla töissä, jos lapsi on oikeasti sairas? Että on jotenkin vanhemman etu, että sairas lapsi on päivähoidossa? Aika kipeä mielenmaisema.
Vierailija kirjoitti:
Siis kun itse olin lapsena päiväkodissa jne., niin eipä vastaavaa tapahtunut kertaakaan. T. Ap
Ettei vain henkilökunnalla olisi mielen päällä sanoa jotakin muuta, jota ei oikein osaa muotoilla? Lapsella itkuisuutta, vet'ytymistä ja ehkä kiusaamista tai on itse kiusaaja?
Kyllä teilä vanhemmilla on todella outo asenne tässä ketjussa. En ole itse mikään päiväkodin hoitaja, mutta eihän siellä nyt hyväjumala kukaan yritä teitä "höynäyttää" tai "laistaa vastuustaan".
Jos lapsi on oikeasti väsynyt eikä jaksa osallistua leikkeihin, hänet tulee hakea kotiin. Meidän päiväkodissa on ainakin ihan selkeät ohjeet tästä, että jos lapsi on selkeästi tulossa kipeäksi/toipilas eikä jaksa osallistua päiväkodin normaaliin arkeen, häntä ei saa sinne tuoda.
Silmätulehdus on TARTTUVA ja aivan hirveä tauti, kun se lähtee lapsiryhmässä leviämään. Samoin vesirokko -jos siitä on epäilys, niin ei silloin lasta pidetä päiväkodissa odottelemassa.
Niin se vain on. Perhepäivähoitajalla on vähemmän lapsia ja mahdollisuus pitää sairaitakin lapsia siellä, koska ryhmäkoko on niin paljon pienempi. Hae sinne, jos on vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi se päiväkodin henkilökunnan mielestä sairas lapsi on lääkärin mielestä ihan terve?
Lääkäri näkee lapsen vähän aikaa kun lapsi istuu sylissä tai tuolilla. Ryhmässä lapsi on21-23 lapsen meluisassa joukossa, jossa pitää pärjätä, leikkiä, pitää puolensa, puhua, kuunnella, pukea, ulkoilla, juosta, odottaa, seisoa vanhempien työpäivää pidemmän ajan, ei hetken hiljaisuutta tai omaa rauhaa. Jos sinulla itselläsi olisi flunssainen ja kipeä olo ilman kuumetta, kummassa tilanteessa voisit paremmin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kun itse olin lapsena päiväkodissa jne., niin eipä vastaavaa tapahtunut kertaakaan. T. Ap
Ettei vain henkilökunnalla olisi mielen päällä sanoa jotakin muuta, jota ei oikein osaa muotoilla? Lapsella itkuisuutta, vet'ytymistä ja ehkä kiusaamista tai on itse kiusaaja?
No niin itse myös luulen, että ap:n lapset eivät ole oikein sopeutuneet päiväkotiin vaan esim. väsyvät siellä ja vanhemmat piätävät heitä mahdollisesti pitkiä päiviä siellä. Hoitajat huolissaaan, kun pienet nukahtavat ruokapöytään-tyylillä.
Vierailija kirjoitti:
Jossain päiväkodeissa tuntuu olevan soitto todella herkässä, jos joku lapsi on vähän huonovointinen, lämmin, väsynyt tms. Minä olen saanut kahden lapsen kohdalla mielestäni kerran turhan soiton. Kaksivuotias oli vähän huonovointinen tms. ja kotona ongelma ratkesi mehulasillisella. Muuten soitot ovat olleet ihan asiallisia, lapsi oksentaa tai on selvästi noussut kuume.
Turhat soitot ovat kohtuuton rasite vanhemmille, työpaikalle ja yhteiskunnallekin, monessa paikassa joutuu viemään heti ensimmäisestä päivästä lääkärintodistuksen. Parhaimmillaan sieltä terveyskeskuksesta haetaan sitten joku oikea tauti vanhemmalle ja lapselle.
Parasta olisi yhteiskunnalle lyhyt- ja pitkänäköisesti, jos ne lapset hoidettaisiin kotona ainakin 3 vuotiaaksi asti. Taitavat siksi soitella. Mielestään liian pientä lasta pidätte päiväkodissa kärsimässä.
Hoitsu
Olen yleensä yrittänytkin, kun siis haettuani lapsen on kunto yleensä kuitenkin moitteeton. Kerran tuli soitto asiasta, ts. lapsi oli ihan oikeasti tosi kipeänä, mutta muuten ovat olleet mielestäni ylireagointeja. Ja paha siinä on vängätä vastaan, jos toinen on lapsen vieressä ja väittää tällä olevan silmätulehdus, kun itse on toisaalla. Sitten kun haen lapsen, niin silmät ovatkin ihan normaalit. Tai on "mahatauti", jos tulee hieman pehmeämpi kakka. Näin on käynyt jo liian monta kertaa.