Lue keskustelun säännöt.
Naiset ovat synnyttäneet satojen vuosien ajan.
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synnytys on oikeasti valtavan upea kokemus, kivusta huolimatta. Se voimaannuttaa, siinä ollaan jonkun ikiaikaisen ja primitiivisen äärellä. Kolme synnytystä takana, joista kaksi luomuna - ei sitä tarvitse pelätä, sen voin sanoa! Se on myös matka naiseuteen ja omaan itseen. Rohkeasti, luottakaa itseenne ♡
Lässynlässyn. Oma synnytyksesi ehkä, muttei tosiaankaan kaikkien.
Näin kätilön näkökulmasta voin kertoa, että kyllä se synnyttäjän oma asennekin ratkaisee paljon; se, miten hän kuuntelee kehoaan, noudattaa tuntemuksiaan ja luottaa siihen, että pystyy kyllä. Myös kyky vastaanottaa kipua on erilainen kuin epävarmoilla synnyttäjillä, joiden synnytys usein pitkittyykin kun kehoa ei kuunnella. Ikävää jos kokemuksesi on ollut huono, sellainen se ei kuitenkaan ole kaikille.
Vaikka kokemus ei ole huono kaikille, ei se tarkoita sitä, että se olisi hyvä suurimmalle osalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskomatonta mutta totta, kaikki eivät repeä eivätkä tarvitse ompeleita. Suurin osa synnytyksistä kuitenkin sujuu ilman kolmannen asteen repeämiä. Fakta :)[/quote]
Onko riskin käsite sinulle jotenkin vaikea?[/quote]
Sun elämä taitaa olla todella vaikeaa, kun pitää olla noin negatiivinen? Jos syön lihapullan niin kyllä, on riski että tukehdun siihen ja kuolen. Todennäköisempää on, että lihapulla päätyy ongelmitta alas ruokatorvestani matkaten mahalaukkuun ja siitä eteenpäin. Jos jätän lihapullat ja muun ravinnon syömättä tukehtumisriskin vuoksi niin on siinäkin riski kuolla. Tilastot ja todennäköisyydet, ystäväiseni. Elämässä ei selviä ilman riskejä mutta ei niistä pidä elämää hallitsevia peikkoja tehdä. Kyllä suurin osa synnytyksistä Suomessa sujuu hyvin ja turvallisesti :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synnytys on oikeasti valtavan upea kokemus, kivusta huolimatta. Se voimaannuttaa, siinä ollaan jonkun ikiaikaisen ja primitiivisen äärellä. Kolme synnytystä takana, joista kaksi luomuna - ei sitä tarvitse pelätä, sen voin sanoa! Se on myös matka naiseuteen ja omaan itseen. Rohkeasti, luottakaa itseenne ♡
Voitko kuvitella, ettei synnytyksessä kolmannen asteen repeämiä saanutta naista välttämättä lohduta tippakaan tapahtuman ikiaikaisuus tai primitiivisyys? Uskomatonta mutta totta!
Uskomatonta mutta totta, kaikki eivät repeä eivätkä tarvitse ompeleita. Suurin osa synnytyksistä kuitenkin sujuu ilman kolmannen asteen repeämiä. Fakta :)
Riittää, että se, joka repeää, olet sinä itse. Sinä ei tilastot auta yhtään. Ja sitähän ei etukäteen voi tietää. Joten pelko on ihan aiheellinen,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synnytys on oikeasti valtavan upea kokemus, kivusta huolimatta. Se voimaannuttaa, siinä ollaan jonkun ikiaikaisen ja primitiivisen äärellä. Kolme synnytystä takana, joista kaksi luomuna - ei sitä tarvitse pelätä, sen voin sanoa! Se on myös matka naiseuteen ja omaan itseen. Rohkeasti, luottakaa itseenne ♡
Lässynlässyn. Oma synnytyksesi ehkä, muttei tosiaankaan kaikkien.
Näin kätilön näkökulmasta voin kertoa, että kyllä se synnyttäjän oma asennekin ratkaisee paljon; se, miten hän kuuntelee kehoaan, noudattaa tuntemuksiaan ja luottaa siihen, että pystyy kyllä. Myös kyky vastaanottaa kipua on erilainen kuin epävarmoilla synnyttäjillä, joiden synnytys usein pitkittyykin kun kehoa ei kuunnella. Ikävää jos kokemuksesi on ollut huono, sellainen se ei kuitenkaan ole kaikille.
Minua, kahden lapsen alateitse synnyttänyttä, loukkaa tuollainen viherpiipertäjien "usko itseesi" -lässytys. Sillä arvotetaan synnyttävät äidit sen mukaan, koitko synnytyksen kivuaaliksi ja raskaaksi vai et. Puudutteen ottanut äiti on vaan nössö ja mukavuudenhaluinen.
Ihmisten kipukynnys vaihtelee, se on täysi fakta. Toinen äiti tai kätilö ei voi sanoa, että kivun kestää, jos ei ole toisen kehossa. Varmasti paniikkiin menemällä voi vaikeuttaa tilannetta, ja kohtuullista kipua voi lieventää esim. rentoutumalla ja hengittelemällä. Joku voi selvitä synnytyksestä ilman puudutusta, jos kipukynnys on korkea, synnytys etenee rauhallisesti ja vauva on oikeankokoinen ja oikeassa asennossa. Mutta ainakin omalla kohdallani voin sanoa, että kipu ei ollut hallittavissa. Se oli sellaista, jossa olin menettää tajuni. Kipu laittoi kroppani kramppaamaan niin, että olin pyörtyä ja kaatua suihkun lattialle (miksi ihmeessä laittavat synnyttäjän yksin suihkuun siinä tilassa?), jossen olisi viimeisillä voimilla saanut soitettua hätäkelloa. Minua ei auttanut kätilöopiskelijan vakuuttelu siitä, että synnytyskipu on hyvää kipua, ja että siksi en vielä saisi mitään kivunlievitystä. No, kohdunsuu oli avautunut 30 minuutissa 3 cm->10 cm. Eli puolta tuntia aiemmin vähäteltiin, vaikka sanoin, että vauva syntyy. Sitten minut haettiin suihkun lattialta rullatuolissa synnytyssaliin. Epiduraalin laittaminen meinasi epäonnistua kipukouristelujen vuoksi kokonaan. Ilman sitä en olisi pystynyt ponnistamaan tai varmaan pysymään tajuissani.
Äitini ja äidinäitini ovat synnyttäneet ilman kivunlievitystä. En ymmärrä miten ovat kyenneet. Ainoa selitys on, että minun kehoni kestää kipua eri tavalla. Äitini kun on kuvaillut omaa synnytystään kuin hieman kovemmiksi kuukautiskivuiksi.
Ketään ei mielestäni pitäisi nostaa jalustalle sen perusteella että on synnyttänyt luomuna. Se ei ole reippaudesta kiinni. Olen nimittäin itse monessa asiassa äärimmäisen sitkeä ja reipas.En valita vähästä. Ekan synnytyksen jälkeen päätin, että valmistaudun toiseen synnytykseen paremmin. Suhtaudun siihen positiivisena asiana. Lähdin synnyttämään intoa puhkuen ja onnellisissa fiiliksissä. Ensimmäiset tunnit sairaalassa hihkuin, että nyt tämä on erilaista kuin viime kerralla. Kyllä mä tämän kestän! Mutta siinä vaiheessa kun kohdunsuu kirjaimellisesti räjähti auki, ei mikään rentoutuminen, synnytyslaulu, valaan ujellus, mindfullness tai suihkuttelu auttanut.
Mutta sen kivun unohtaa. Ehkä ne, jotka sanovat, ettei sattunut ollenkaan, ovat unohtaneet enemmän kuin muut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synnytys on oikeasti valtavan upea kokemus, kivusta huolimatta. Se voimaannuttaa, siinä ollaan jonkun ikiaikaisen ja primitiivisen äärellä. Kolme synnytystä takana, joista kaksi luomuna - ei sitä tarvitse pelätä, sen voin sanoa! Se on myös matka naiseuteen ja omaan itseen. Rohkeasti, luottakaa itseenne ♡
Lässynlässyn. Oma synnytyksesi ehkä, muttei tosiaankaan kaikkien.
Näin kätilön näkökulmasta voin kertoa, että kyllä se synnyttäjän oma asennekin ratkaisee paljon; se, miten hän kuuntelee kehoaan, noudattaa tuntemuksiaan ja luottaa siihen, että pystyy kyllä. Myös kyky vastaanottaa kipua on erilainen kuin epävarmoilla synnyttäjillä, joiden synnytys usein pitkittyykin kun kehoa ei kuunnella. Ikävää jos kokemuksesi on ollut huono, sellainen se ei kuitenkaan ole kaikille.
Sähän oot ihan yleispätevä. Miten sä oot jääny vaan kätilöksi, kun pystyt aistimaan toisten ihmisten kivun määränkin? Eikö tuommosilla lahjoilla nyt olis jotain laajempaa käyttöä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä siitä oli voimaannuttava matka naiseuteen aika saatanan kaukana, kun toista vuorokautta tuuppasin nelikiloista esikoista maailmaan. Niissä kivuissa, hikisenä, verisenä ja pöydälle paskoneena ei tosiaan ollut mitään muuta kuin primitiivinen olo. Ei paljon matka omaan itseen ollut siinäkohtaa mielessä.
Kyllä siitä touhusta suurin osa selviää ihan hyvin, minäkin, mutta onhan se nyt herrantähden suurimmaksi osaksi ihan perseestä.[/quote]
Mutta eikö sullekin jälkeenpäin tullut olo, miten upeasti olet selvinnyt? Eivät kaikki puske ulos nelikiloista lasta. Oikeasti, ota kokemuksesta voimaa elämään koska ei varmastikaan tuon jälkeen ole mitään, mistä et selviäisi. Tunne ylpeyttä kokemuksestasi. Olet yksi esimerkki siitä, miten vahvoja me naiset ollaan ja mihin uskomattomiin suorituksiin me pystytään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synnytys on oikeasti valtavan upea kokemus, kivusta huolimatta. Se voimaannuttaa, siinä ollaan jonkun ikiaikaisen ja primitiivisen äärellä. Kolme synnytystä takana, joista kaksi luomuna - ei sitä tarvitse pelätä, sen voin sanoa! Se on myös matka naiseuteen ja omaan itseen. Rohkeasti, luottakaa itseenne ♡
Voitko kuvitella, ettei synnytyksessä kolmannen asteen repeämiä saanutta naista välttämättä lohduta tippakaan tapahtuman ikiaikaisuus tai primitiivisyys? Uskomatonta mutta totta!
Uskomatonta mutta totta, kaikki eivät repeä eivätkä tarvitse ompeleita. Suurin osa synnytyksistä kuitenkin sujuu ilman kolmannen asteen repeämiä. Fakta :)
Riittää, että se, joka repeää, olet sinä itse. Sinä ei tilastot auta yhtään. Ja sitähän ei etukäteen voi tietää. Joten pelko on ihan aiheellinen,
Voi kuule, älä nyt demonisoi asioita. Ystäväni sai 3.asteen repeämän emättimestä ilmeisesti peräsuoleen, mutta parantui hyvin. Hän synnytti viime marraskuussa alateitse uudelleen, koska halusi niin. En itseasiassa tiedä miksi halusi, mutta sanoi että on parantunut oikein hyvin. Vain hyvin pieni osaa saa mitään suuria repeämiä (olisiko joku 0,5%) ja heistäkin valtaosa paranee hyvin. Mutta kyllä sektioissa ja alateissä on täysin katastrofaalisia juttuja tapahtunut. Se on kuitenkin sama kuin pelkäisi, että ajaisi autolla kolarin -ajattele voit kuolla ja vammautua, mutta riski on aika pieni...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synnytys on oikeasti valtavan upea kokemus, kivusta huolimatta. Se voimaannuttaa, siinä ollaan jonkun ikiaikaisen ja primitiivisen äärellä. Kolme synnytystä takana, joista kaksi luomuna - ei sitä tarvitse pelätä, sen voin sanoa! Se on myös matka naiseuteen ja omaan itseen. Rohkeasti, luottakaa itseenne ♡
Voitko kuvitella, ettei synnytyksessä kolmannen asteen repeämiä saanutta naista välttämättä lohduta tippakaan tapahtuman ikiaikaisuus tai primitiivisyys? Uskomatonta mutta totta!
Uskomatonta mutta totta, kaikki eivät repeä eivätkä tarvitse ompeleita. Suurin osa synnytyksistä kuitenkin sujuu ilman kolmannen asteen repeämiä. Fakta :)
Riittää, että se, joka repeää, olet sinä itse. Sinä ei tilastot auta yhtään. Ja sitähän ei etukäteen voi tietää. Joten pelko on ihan aiheellinen,
Voi kuule, älä nyt demonisoi asioita. Ystäväni sai 3.asteen repeämän emättimestä ilmeisesti peräsuoleen, mutta parantui hyvin. Hän synnytti viime marraskuussa alateitse uudelleen, koska halusi niin. En itseasiassa tiedä miksi halusi, mutta sanoi että on parantunut oikein hyvin. Vain hyvin pieni osaa saa mitään suuria repeämiä (olisiko joku 0,5%) ja heistäkin valtaosa paranee hyvin. Mutta kyllä sektioissa ja alateissä on täysin katastrofaalisia juttuja tapahtunut. Se on kuitenkin sama kuin pelkäisi, että ajaisi autolla kolarin -ajattele voit kuolla ja vammautua, mutta riski on aika pieni...
Ja kuten jokainen tieteellistä tekstiä asiasta lukenut, tietää: on riski sektioissa ja alatiesynnytyksissö suurin vanhoilla ja ylipainoisilla synnyttäjillä. Yli 35-vuotias joutuu yli 20-kertaa todennäköisemmin esimerkiksi hätäsektioon kuin 25-vuotias.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä siitä oli voimaannuttava matka naiseuteen aika saatanan kaukana, kun toista vuorokautta tuuppasin nelikiloista esikoista maailmaan. Niissä kivuissa, hikisenä, verisenä ja pöydälle paskoneena ei tosiaan ollut mitään muuta kuin primitiivinen olo. Ei paljon matka omaan itseen ollut siinäkohtaa mielessä.
Kyllä siitä touhusta suurin osa selviää ihan hyvin, minäkin, mutta onhan se nyt herrantähden suurimmaksi osaksi ihan perseestä.
Mutta eikö sullekin jälkeenpäin tullut olo, miten upeasti olet selvinnyt? Eivät kaikki puske ulos nelikiloista lasta. Oikeasti, ota kokemuksesta voimaa elämään koska ei varmastikaan tuon jälkeen ole mitään, mistä et selviäisi. Tunne ylpeyttä kokemuksestasi. Olet yksi esimerkki siitä, miten vahvoja me naiset ollaan ja mihin uskomattomiin suorituksiin me pystytään!
Kuule kun kaikille ei tule tuollainen olo. Monelle paskat synnytyskokemukset laukaisee lapsivuodepsykoosin ja pitkäaikaisen masennuksen. Koittakaa nyt käsittää, että kaikki ei näe siellä synnytyssalissa mitään lenteleviä yksisarvisia laulamassa kumbaijaata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synnytys on oikeasti valtavan upea kokemus, kivusta huolimatta. Se voimaannuttaa, siinä ollaan jonkun ikiaikaisen ja primitiivisen äärellä. Kolme synnytystä takana, joista kaksi luomuna - ei sitä tarvitse pelätä, sen voin sanoa! Se on myös matka naiseuteen ja omaan itseen. Rohkeasti, luottakaa itseenne ♡
Lässynlässyn. Oma synnytyksesi ehkä, muttei tosiaankaan kaikkien.
Näin kätilön näkökulmasta voin kertoa, että kyllä se synnyttäjän oma asennekin ratkaisee paljon; se, miten hän kuuntelee kehoaan, noudattaa tuntemuksiaan ja luottaa siihen, että pystyy kyllä. Myös kyky vastaanottaa kipua on erilainen kuin epävarmoilla synnyttäjillä, joiden synnytys usein pitkittyykin kun kehoa ei kuunnella. Ikävää jos kokemuksesi on ollut huono, sellainen se ei kuitenkaan ole kaikille.
Minua, kahden lapsen alateitse synnyttänyttä, loukkaa tuollainen viherpiipertäjien "usko itseesi" -lässytys. Sillä arvotetaan synnyttävät äidit sen mukaan, koitko synnytyksen kivuaaliksi ja raskaaksi vai et. Puudutteen ottanut äiti on vaan nössö ja mukavuudenhaluinen.
Ihmisten kipukynnys vaihtelee, se on täysi fakta. Toinen äiti tai kätilö ei voi sanoa, että kivun kestää, jos ei ole toisen kehossa. Varmasti paniikkiin menemällä voi vaikeuttaa tilannetta, ja kohtuullista kipua voi lieventää esim. rentoutumalla ja hengittelemällä. Joku voi selvitä synnytyksestä ilman puudutusta, jos kipukynnys on korkea, synnytys etenee rauhallisesti ja vauva on oikeankokoinen ja oikeassa asennossa. Mutta ainakin omalla kohdallani voin sanoa, että kipu ei ollut hallittavissa. Se oli sellaista, jossa olin menettää tajuni. Kipu laittoi kroppani kramppaamaan niin, että olin pyörtyä ja kaatua suihkun lattialle (miksi ihmeessä laittavat synnyttäjän yksin suihkuun siinä tilassa?), jossen olisi viimeisillä voimilla saanut soitettua hätäkelloa. Minua ei auttanut kätilöopiskelijan vakuuttelu siitä, että synnytyskipu on hyvää kipua, ja että siksi en vielä saisi mitään kivunlievitystä. No, kohdunsuu oli avautunut 30 minuutissa 3 cm->10 cm. Eli puolta tuntia aiemmin vähäteltiin, vaikka sanoin, että vauva syntyy. Sitten minut haettiin suihkun lattialta rullatuolissa synnytyssaliin. Epiduraalin laittaminen meinasi epäonnistua kipukouristelujen vuoksi kokonaan. Ilman sitä en olisi pystynyt ponnistamaan tai varmaan pysymään tajuissani.
Äitini ja äidinäitini ovat synnyttäneet ilman kivunlievitystä. En ymmärrä miten ovat kyenneet. Ainoa selitys on, että minun kehoni kestää kipua eri tavalla. Äitini kun on kuvaillut omaa synnytystään kuin hieman kovemmiksi kuukautiskivuiksi.
Ketään ei mielestäni pitäisi nostaa jalustalle sen perusteella että on synnyttänyt luomuna. Se ei ole reippaudesta kiinni. Olen nimittäin itse monessa asiassa äärimmäisen sitkeä ja reipas.En valita vähästä. Ekan synnytyksen jälkeen päätin, että valmistaudun toiseen synnytykseen paremmin. Suhtaudun siihen positiivisena asiana. Lähdin synnyttämään intoa puhkuen ja onnellisissa fiiliksissä. Ensimmäiset tunnit sairaalassa hihkuin, että nyt tämä on erilaista kuin viime kerralla. Kyllä mä tämän kestän! Mutta siinä vaiheessa kun kohdunsuu kirjaimellisesti räjähti auki, ei mikään rentoutuminen, synnytyslaulu, valaan ujellus, mindfullness tai suihkuttelu auttanut.
Mutta sen kivun unohtaa. Ehkä ne, jotka sanovat, ettei sattunut ollenkaan, ovat unohtaneet enemmän kuin muut.
Jatkan vielä omasta kokemuksestani. Eka synnytys oli aivan samanlainen kuin toinen. Avautumisvaihe oli hyvin nopea ja kivulias. Ponnistuvaihe oli helppo siihen verrattuna. Tokan synnytyksen kohdalla minut sisään kirjannut kätilö kirjasi toiveeksi, että haluan kivunlievitystä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Kyselin kovasti, että missä vaiheessa voin sitä saada. Kuulemma periaatteessa heti kun siltä tuntuu. Ja eka vuorossa ollut kätilö kyseli koko ajan vointiani ja kiputuntemuksia ja sanoi, että kivunlievitystä saan heti kun niin sanon. Sitten vuoroon tuli tämä luomukätilöopiskelija höpöttelemään siitä, miten kipu kuuluu asiaan. Käytännössä jouduin kärvistelemään koko synnytyksen ponnistusta lukuunottamatta ilman puudutetta. Lääkäri menasi kieltäytyä laittamasta puudutetta, koska oli liian myöhä. Paikalla oli eka kätilö, joka oli raivoissaan siitä, että toivettani ei oltu kuunneltu. Sanoi, että siksi toiveet kirjataan järjestelmään, että kaikilla on sama tieto asiasta.
Eka synnytys oli ennenaikainen, joten en ollut ehtinyt miettiä synnytystoiveita. Tokan kohdalla ainoa toiveeni oli se kivunlievitys, jota en saanut. Vaikka kuulemma ihan hyvin olisin sen voinut saada jo silloin kun ensimmäistä kertaa pyysin. Kivun lisäksi synnytyksestä ja kammo siksi, että koin, että määräämisoikeus omaan kehoon meni. Olin kivuissani täysin muiden armoilla, ja kukaan ei auttanut. Onneksi emme enää suunnittele lisää lapsia. Jälkikäteen tarjottiin mahdollisuutta keskustella. En sitä käyttänyt, koska ajattelin sen olevan turha - kun en enää synnytä. Mutta pelko sairaaloita kohtaa on nostanut päätään. Pelkään sitä, että joskus sairastun vakavasti, ja minut jätetään taas virumaan avuttomana.
quote]
Riittää, että se, joka repeää, olet sinä itse. Sinä ei tilastot auta yhtään. Ja sitähän ei etukäteen voi tietää. Joten pelko on ihan aiheellinen,[/quote]
Voi kuule, älä nyt demonisoi asioita. Ystäväni sai 3.asteen repeämän emättimestä ilmeisesti peräsuoleen, mutta parantui hyvin. Hän synnytti viime marraskuussa alateitse uudelleen, koska halusi niin. En itseasiassa tiedä miksi halusi, mutta sanoi että on parantunut oikein hyvin. Vain hyvin pieni osaa saa mitään suuria repeämiä (olisiko joku 0,5%) ja heistäkin valtaosa paranee hyvin. Mutta kyllä sektioissa ja alateissä on täysin katastrofaalisia juttuja tapahtunut. Se on kuitenkin sama kuin pelkäisi, että ajaisi autolla kolarin -ajattele voit kuolla ja vammautua, mutta riski on aika pieni... [/quote]
Ei se mitään demonisointia ole. Se on fakta, että hyvin pahasti voi käydä, ja joillekuille käykin.
Joku varautuu íkäviin asioihin etukäteen, toinen ei halua niitä ajatella, koska niiden todennäköisyys on hänen mielestään pieni. Se ei poista sitä, että tilastot ovat vain tilastoja ja että oma kokemus on ainoa, jolla on yksilölle itselleen merkitystä.
Mitäpä sanoisit, jos ensin psyykkaat toista kestämään synnytyksen sanomalla, että ei mitään peruuttamattoman ikävää tapahdu, ja sitten kuitenkin tapahtuu? Sanotko, että paska tsägä? Se on silloin liian myöhäistä. Vielä sadannennen kerran: jokainen synnytys on yksilöllinen, etkä voi ystäväsi tai omalla kokemuksellasi etukäteen taata kenellekään hyvää kokemusta. Monet pelkäävät, ja se on ihan ok, ja lääketieteen on otettava se pelko huomioon ja kehitettävä parempia ja parempia tapoja synnyttää ilman kipuja ja riskejä. Se lienee mahdollista ihmiskunnalta, joka on lentänyt kuuhun ja keksinyt ydinaseen,.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
.[/quote]
Kuten toisessa ketjussa mainittiin, vain alle 1% alatiesynnytyksessä on äidille vakavia haittoja ja sektiossa niitä on noin 10%. Tämä tietenkin johtuu myös siitä, että jos on kerran synnyttänyt onnistuneesti alateitse, synnyttää hyvin todennäköisesti uudelleen onnistuneesti. Sektiossa taas on joka kerran samat riskit, jotka itseasiassa kasvavat jokaisella sektiokerralla esim. kohdun ohenemisen ja heikkenemisen seurauksena.
Tuollaista riskien liioittelua kutsutaan synnytyspeloksi. Se on lääketieteellinen tila, jota on mahdollista hoitaa. Synnytyspelkoon ovat taipuvaisia naiset, joilla on esim. masennusta, ahdistushäiriötä ja syömishäiriöitä taustallaan. Synnytyspelkoon liittyy ajatus siitä, että ei osaa synnyttää ja vahingoittaa vauvaansa./quote]
Nämä ns tutkimukset jaksavat naurattaa tarkoitushakuisuudellaan. Vieläkään naisia ja naisten tunteita ei oteta vakavasti. On aivan luonnollista pelätä tulevaa mahdollisesti hirveää kipua (ja intiimialueen paljastamista täysin vieraille ihmisille). Koskahan aletaan nähdä pelko ihmisen normaalina reaktiona tulevaan todennäköisesti valtavan kivuaaliseen kokemukseen? Sitä se kuitenkin on.
Vierailija kirjoitti:
Naiset ovat synnyttäneet satojen tuhansien vuosien ajan.
Satojen tuhansien vuosien ajan hirveää kipua ja naisten kokemusten vähättelyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Synnytys on oikeasti valtavan upea kokemus, kivusta huolimatta. Se voimaannuttaa, siinä ollaan jonkun ikiaikaisen ja primitiivisen äärellä. Kolme synnytystä takana, joista kaksi luomuna - ei sitä tarvitse pelätä, sen voin sanoa! Se on myös matka naiseuteen ja omaan itseen. Rohkeasti, luottakaa itseenne ♡
Juuri näin.
a.p, joka on syöksysynnyttänyt ilman kivunlievitystä.
Kokemus kasvatti ihmisenä kummasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synnytys on oikeasti valtavan upea kokemus, kivusta huolimatta. Se voimaannuttaa, siinä ollaan jonkun ikiaikaisen ja primitiivisen äärellä. Kolme synnytystä takana, joista kaksi luomuna - ei sitä tarvitse pelätä, sen voin sanoa! Se on myös matka naiseuteen ja omaan itseen. Rohkeasti, luottakaa itseenne ♡
Juuri näin.
a.p, joka on syöksysynnyttänyt ilman kivunlievitystä.
Kokemus kasvatti ihmisenä kummasti.
Uskallan myös väittää, että valmisti myös äitiyteen.
Vierailija kirjoitti:
.
Kuten toisessa ketjussa mainittiin, vain alle 1% alatiesynnytyksessä on äidille vakavia haittoja ja sektiossa niitä on noin 10%. Tämä tietenkin johtuu myös siitä, että jos on kerran synnyttänyt onnistuneesti alateitse, synnyttää hyvin todennäköisesti uudelleen onnistuneesti. Sektiossa taas on joka kerran samat riskit, jotka itseasiassa kasvavat jokaisella sektiokerralla esim. kohdun ohenemisen ja heikkenemisen seurauksena.
Tuollaista riskien liioittelua kutsutaan synnytyspeloksi. Se on lääketieteellinen tila, jota on mahdollista hoitaa. Synnytyspelkoon ovat taipuvaisia naiset, joilla on esim. masennusta, ahdistushäiriötä ja syömishäiriöitä taustallaan. Synnytyspelkoon liittyy ajatus siitä, että ei osaa synnyttää ja vahingoittaa vauvaansa./quote]
Nämä ns tutkimukset jaksavat naurattaa tarkoitushakuisuudellaan. Vieläkään naisia ja naisten tunteita ei oteta vakavasti. On aivan luonnollista pelätä tulevaa mahdollisesti hirveää kipua (ja intiimialueen paljastamista täysin vieraille ihmisille). Koskahan aletaan nähdä pelko ihmisen normaalina reaktiona tulevaan todennäköisesti valtavan kivuaaliseen kokemukseen? Sitä se kuitenkin on.
Tuo oli kyllä kans, ei tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun pelkopoliklinikalla sai lukea noita lippusia ja lappusia, joissa kerrottiin että olen siellä koska pelkään vahingoittavani vauvaa synnytyksessä, olen masentunut, en tunne osaavani hoitaa vauvaa, olen epävarma äitiydessäni... Todellisuudessa olin siellä siksi, että ensimmäinen synnytys aiheutti hermovaurioita, jotka vielä kaksi viikkoa synnytyksen jälkeenkin tuntuivat siltä kuin joku iskisi puukolla alapäätä. Kivun ja sen aiheuttaman hankalan toipumisen takia halusin sektion toisella kerralla. Mutta ei kun on parempi selittää se jollain keittiöpsykologialla.
Vierailija kirjoitti:
Jos joskus olen raskaana, aion vaatia sektion. Hormonikierukankin asennus sattui niin paljon, etten varmasti kestäisi synnytystä.
Ja miksi alapeukut? Tiedän kyllä sektion riskit, mutta tiedän myös sen, etten varmasti tule kestämään synnytyskipuja. Jos oksennan ja pyörryn jo noin pienessä toimenpiteessä, niin mitenköhän menisi synnytys? Ei kovin hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joskus olen raskaana, aion vaatia sektion. Hormonikierukankin asennus sattui niin paljon, etten varmasti kestäisi synnytystä.
Ja miksi alapeukut? Tiedän kyllä sektion riskit, mutta tiedän myös sen, etten varmasti tule kestämään synnytyskipuja. Jos oksennan ja pyörryn jo noin pienessä toimenpiteessä, niin mitenköhän menisi synnytys? Ei kovin hyvin.
Oletpa mukavuuden haluinen.
Mieti vielä lastentekoa pari vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joskus olen raskaana, aion vaatia sektion. Hormonikierukankin asennus sattui niin paljon, etten varmasti kestäisi synnytystä.
Ja miksi alapeukut? Tiedän kyllä sektion riskit, mutta tiedän myös sen, etten varmasti tule kestämään synnytyskipuja. Jos oksennan ja pyörryn jo noin pienessä toimenpiteessä, niin mitenköhän menisi synnytys? Ei kovin hyvin.
Oletpa mukavuuden haluinen.
Mieti vielä lastentekoa pari vuotta.
No enhän mä nyt moneen vuoteen oo lapsia hommaamassakaan. En muuten olisi vaihtanut pillereitä kierukkaan.
Sairaus ei ole sama asia, se ei kuulu ns normaaliin elämään, vaan jokin kehossa meni pieleen, ja ihminen sairastui. Yritä nyt ymmärtää, mitä eroa on sairaudella ja raskaudella.