Lue keskustelun säännöt.
Yhteenmuutto vasta avioliiton jälkeen
12.01.2016 |
Olemme poikaystäväni kanssa uskovaisia ja aiomme muuttaa yhteen vasta naimisiinmenon jälkeen. Onko täällä muita, jotka ovat tehneet näin? En suoraansanottuna ymmärrä mikä tarve ihmisillä on "testata" kumppania ennen avioliittoa asumalla yhdessä. Monet perustelevat tämän esim. sillä, että mitäpä jos kumppani paljastuukin sotkuiseksi tms. Lakkaisitko rakastamasta kumppaniasi, jos hän onki sotkuinen? :D Jos lakkaat, niin rakkaudesta ei ole koskaan kyse ollutkaan. Jokainen tehköön miten itse haluaa, mutta mielestäni ainakasn uskovaisille ei ole soveliasta asua yhdessä ennen avioliittoa.
Kommentit (18)
Minä ja mieheni teimme näin. Avioelämää on kohta vuosikymmen takana ja hyvin pyyhkii :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvä keskustelunaihe, mutta annan sellaisen vinkin elämää varten, että tuollainen tuomitseva suhtautuminen ja sen avulla itsensä jalustalle nostaminen ei ole kenellekään eduksi.
Olet oikeassa, ehkä kirjoitin viestini vähän turhan tuomitsevaan sävyyn, vaikka ei ollut tarkoitus. Varsinkin viimeisen lauseen. Sillä tarkoitin enemminkin korostaa sitä, että toisaalta ymmärrän jos esim. ei-uskovaiset tekevät näin. Ap.
Varmasti joillain voikin pyyhkiä hyvin, teillä on käynyt tuuri. Totuus kuitenkin on, että ihmisen, hänen arvomaailmansa ja tapansa oppii tuntemaan vain, kun hänen kanssaan jakaa kodin ja arjen. Itse kunnioitan avioliittoa liikaa, jotta voisin solmia sen pelkän ihastuksen tai rakastumisen perusteella.
Onneksi en ole uskovainen. Yhdessä on asuttu pian 16 vuotta, avioliitosta on 2 otteeseen puhuttu ja yhteen ääneen todettu ettei se kiinnosta eikä ole tarpeen. Ekalla kerralla ostettiin okt, otettiin lainaa ja tehtiin testamentti. Tokalla kerralla sain perintöä ja päivitettiin testamentti.
Tuossa välissä saatiin lapsi, silloin ei kummallakaan avioliitto käynyt edes mielessä.
Jos se "rakkaus" loppuu eikä rakkaudesta ole silloin alunperinkään ollut kysymys, niin eikö se olisi hyvä tietää etukäteen? Ettei "rakkaus" olekaan Rakkautta?
Muuten olen sitä mieltä, että tehkää mitä tahdotte, ja hienoa että vaikutatte etukäteen miettineen noita sitoutumiskysymyksiä. Mutta jos kuitenkin käy niin, ettei yhteistä kiikkustuolivanhuutta tulekaan, niin ole armollinen itsellesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelisin kyllä, että keskustelette poikaystäväsi kanssa todella perinpohjaisesti läpi sen, mitä ajattelette ja miten tulette hoitamaan käytännön parisuhteenne sekä fyysisellä että psyykkisellä tasolla. Ihan että miten kotityöt käytännössä tullaan jakamaan, millaiset ajatukset lasten kasvatuksesta on, mitä raha merkitsee teille ja kuinka aiotte sitä keskenänne käsitellä (palkat, tilit, säästäminen, vakuutukset...). Puhumattakaan siitä, että miten itse parisuhteenne tulisi toimimaan, eli siihen liittyvät odotukset, hellyys, seksuaalisuus, toisen huomioonottaminen jne. Uh, nyt rupesi itselläni päätä särkemään, kun pitäisi kirjoittaa tiiliskiven kokoinen romaani asioista, joista kannattaisi puhua... :/
En ole omakohtaisesti havainnut, että kaikki harrastaisivat tuollaista kuvailemaasi "testaamista", mutta kun parisuhde pääsee rakentumaan pikkuhiljaa, niin listaamani asiat yleensä tulevat siinä luonnollisella tavalla esiin, eikä se ole paha asia. Siksi esim. itse en odottanut avioitumista ennen yhteisen elämän aloittamista aviomieheni kanssa, mutta toisaalta en kuulu mihinkään uskonnolliseen ryhmäänkään joka sellaista olis vaatinut.
No ihan yksinkertaisesti, vaikka provohan tämä(kin) on. Sinä et tunne poikaystävääsi, et tunne hänen tapojaan, arvojaan, elämätyyliään, et tiedä miten hän harrastaa seksiä. Menet käytännössä TUNTEMATTOMAN ihmisen kanssa yhteen asumaan.
Entäs jos hän alkaa sängyssä kuvottamaan sinua? Ei peseydy koskaan?
On asioita, jotka eivät pajastu ennenkuin asutaan yhdessä.
Mutta ihan sama, avioliitto ei ole vankila, pääseehän siitä helposti eroon. Mutta
just tätä ihmettelen: kun avioero tuntuu olevan uskovilla kauhistus, heidän juuri olisi syytä selvittää paljon tarkemmin tulevan kumppanin ominaisuudet ENNEN papin aamenta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, en tosiaankaan tiedä mitään poikaystävästäni :D Tustuahan, ja keskustella asioista ei pysty ennen kuin asuu yhdessä.
Me oltiin oltu jo pari vuotta naimisissa, kun muutettiin yhteen, eikä asialla ollut mitään tekemistä uskonnon kanssa. Tunsimme luonnollisesti toistemme tavat oikein hyvin ennen yhteen muuttoa, eikä mitään yllätyksiä tullut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen toista kertaa avioliitossa, ja molemmilla kerroilla muutimme yhteen vasta vihkimisen jälkeen. Tällä toisella kerralla olimme aviossa puolisen vuotta, ennenkuin sopiva asunto löytyi.
Ekalla kerralla olin aviossa 20 vuotta, avioon 1,5 v seurustelun jälkeen. Vaikka olisimme olleet avoliitossa viisi vuotta, olisin silti mennyt naimisiin. Avioliittomme kariutui miehen sivusuhteeseen, ja tämä on vähän pidempi juttu.
Tällä toisella kerralla mies on osiittautunut upeammaksi kuin luulin. Mitään yllättävää ei tullut. Seurustelimme pari vuotta.
Ihmisestä pystyy paljon päättelemään jo silloin, kun tämä asuu yksin. Mutta ihminen muuttuu. Jos ei ensi vuonna, niin kymmenen vuoden päästä. Muutos voi olla huonompaankin. Avioliitto on aina riskipeliä. Toinen riskikohta suhteelle on lapsen saaminen. Esim narsismi näkyy käsittääkseni vasta sitten.
Itse luulen, että nämä avoliiton puolustajat ovat niitä, jotka muuttavat yhteen heti parin kuukauden seurustelun jälkeen. Silloin et voi vielä tuntea ihmistä, ja mitä tahansa voi tapahtua yhteenmuuton jälkeen, koska yhteenmuutto tuo suhteeseen arjen niin radikaalisti.
Miten niin testata? Muutimme yhteen vuoden seurustelun jälkeen, eikä meillä ole aikomustakaan mennä naimisiin, vaikka suunnitelmissa on viettää loppuelämä yhdessä.
Miksi olet itse testannut poikaystävääsi tapaamalla hänet, minusta on kamalan pinnallista testata kumppanin ulkonäkö ennen aviota. Eroaisitko, jos alttarilla odottaisi ruma mies?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me muutimme yhteen vasta avioliiton jälkeen. Itse emme ole uskovaisia, perheemme tosin on ja ehkä pieni paine tuli sieltä. Joka tapauksessa se tuntui hyvältä ratkaisulta. Seksiä meillä oli ennen avioliittoa, mutta seurusteluaika kaiken kaikkiaan aika lyhyt.
Nyt olemme olleet 18v naimisissa ja menee paremmin kuin koskaan ennen. Lapset (3) on tehty ja kumppaninkin "outoudet" ja "kummalliset tavat" tulleet tutuksi ja niiden kanssa on oppinut elämään. Eipä sitä itsekään varmaan niin täydellinen paketti ole joka suhteessa.
Mikä uskonto tämä on jossa saa muuttaa yhteen vasta avioliiton jälkeen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avioliiton jälkeen muutetaan yleensä erilleen. Ensin asumusero ja sitten lopullinen ero koeajan jälkeen
Juu aion tehdä näin, jos ikinä parisuhteeseen hairahdan :).
Tunnen useita pareja jotka ovat muuttaneet yhteen vasta häiden jälkeen ja heillä se on toiminut yhtä paria lukuunottamatta hyvin. Joillekin toki yhdessä asuminen aikaisemminkin on hyvä juttu mutta kaikilla meillä on erilaiset tarinat.
Jos miehessä on väkivaltaisia puolia, ne tulevat yleensä esille ensimmäisen kerran jonkin sitoutumisaskeleen jälkeen, kuten yhteenmuutto, kihlaus, häät, ensimmäisen lapsen syntymä tms. Etukäteen ei voi tietää mitään. Siksi on pääasia pitää myös avioeroa mahdollisuutena, jos käy huono tuuri. Eli asennoitua niin, ettei jää uhriksi huonoon suhteeseen.
Anoastaan uskovaiset tuntuvat tekevän tuota, että muuttavat yhteen vasta häiden jälkeen.
Mutta heillä se tuntuu muutenkin menevän niin, että otetaan ensimmäinen joka löytyy, ei siis juuri seurustella ennen kuin päädytään että tämän kanssa olen. Sen ensimmäisen poika/tyttöystävän kanssa mennään viimeistään puolen vuoden päästä kihloihin ja siitä puolen vuoden päästä naimisiin. Eli seurustelua on häihin mennessä takana vasta vuosi. Ja erotahan ei voi, kun se on syntiä ja häpeällistä.
Siinä saa olla melkoinen luottamus toista kohtaan, kun on aiemmin vain tapailtu eikä eletty yhdessä, ja toisen tavat saattavat tulla yllätyksenä. Ei siis pelkästään se että puoliso on sotkunen, vaan se, millainen ihmnen hän todellisuudessa on ja miten hän käyttäytyy toista kohtaan kun eletäänkin yhdessä ja elo muuttuu arjeksi eikä ole enää sitä uutuudenviehätystä ja pakkoa esittää jotain kohteliasta ja kivaa.
Itse en tuohon uskaltaisi, vaan haluan ensin tutustua toiseen ennen kuin sitoudun häneen avioliitolla.
Uskovaisilla ei myöskään ole ehkäisy käytössä, joten moni nainen muuttuu avioliiton myötä synnytyskoneeksi. Jos menee naimisiin kesken opintojen, niin opinnot venyvät kun tulee raskaaksi vaikka olisi halunnut valmistua ensin ja tehdä lapsia vasta sitten. Ja kun niitä lapsia on alettu tehdä, niille ei loppua näy. Moni tekee lapsen vuoden välein, kun luulee että imetys suojaa raskaudelta. Muutama kuukausi synnytyksen jälkeen naisilla on usein hormoniryöppy jolloin tulee helposti raskaaksi jos ei ehkäisyä käytä. Ja sitten kahden lapsen ikäero on aika tarkkaan vuosi.
Yhdellä kaverilla tuli ensimmäinen lapsi kesken opintojen, toinen valmistuttuaan, ja kolmas aika tasan vuosi tuon toisen jälkeen, Ja hänestä näki että on aika rankkaa ja ihan näin tiheästi ei tarvitsisi lapsia tulla. Mutta ei saa valittaa, ei saa käyttää ehkäisyä. Keskeytetty yhdyntäkin on epävarma, ja etusijalla on kuitenkin perheen pään tyytyväisyys, ei naisen terveys.
Ja sitten nainen ei tee sillä tutkinnollaan mitään, kun on vain lasten kanssa kotona, ja aina tulee uusi lapsi. Kaverillani on 8 sisarusta (yhteensä lapsia siis 9), ja hän on sanonut että heidän äitinsä on täysin pudonnut kelkasta ja tutkintonsa on vanha, ja joutuisi opiskelemaan aika paljon jotta pääsisi takaisin työelämään tekemään ammattiaan vastaavaa työtä. Lasten kanssa kotona ollessa ei ole ammattitaitoa pitänyt yllä, ja ei kuulemma edes aio palata töihin jos ei ole pakko. On kotona ja mies töissä, lapsista vanhin jo 27 v ja nuorin esikoulussa.
Tuo kaverini teki kandin ennen kuin ensimmäinen lapsi syntyi, gradun vauvan kanssa ollessa. Sitten oli äitiyslomalla, ja kun toinen lapsi syntyi, lisäkouluttautui jotta voisi tehdä laajemmin opettajan töitä. Mutta on itse sanonut ettei tiedä pystyykö töitä juuri tekemään, jos lapsia tulee parin vuoden välein.
Toki tiedän sellaisiakin naisia jotka palaavat töihin lasten välissä eikä ammattitaito mihinkään katoa vaikka tekisikin 12 lasta. Ja kun nuorinkin on koulussa, niin voi olla taas täysillä töissä. Päivähoitoonhan ei ole varaa kaikkia lapsia laittaa, joten mies saa todellakin tehdä töitä elättääkseen perheensä.
Sitä olen usein miettinyt, että jos syntyy erityislapsi joka vaatisi oikeasti paljon apua ja tukea, eli olisi vakavasti sairas tai vammainen, niin mitä noille lapsille tehdään? Laitetaanko heti laitokseen, vai pidetäänkö kotona? Tuosta ei juuri puhuta. Kumpi on vähemmän hävettävämpää uskovaisten piirissä; Se että hoitaa vammaisia lapsia itse ja jättää lisääntymättä jos ei jaksa hoitaa enempää lapsia kun joku vaatii niin paljon enemmän kuin terve lapsi, vai se että laittaa vammaisen lapsen synnäriltä suoraan laitokseen ja pitää itsellään vain terveet lapset? Miten yleensä toimitaan?
Ihan hyvä keskustelunaihe, mutta annan sellaisen vinkin elämää varten, että tuollainen tuomitseva suhtautuminen ja sen avulla itsensä jalustalle nostaminen ei ole kenellekään eduksi.