Lue keskustelun säännöt.
Raskaus ja negatiiviset tunteet
10.01.2016 |
En tunne olevani sittenkään vielä valmis. Jotenkin olin sinisilmäisesti ajatellut että kaikki järjestyy, rahaa tulee "jostain" ja lastenhoitovastuu jaetaan niin että pystyn työskentelemään tai opiskelemaan ainakin osa-aikasesti. Nyt mies on ilmoittanut ettei osallistu vauvan hoitoon ollenkaan. Muutenkin olen alkanut miettiä että eikö todellakaan olisi parempaa isää löytynyt lapselle. Osittain toivon keskenmenoa, näin aikaisessa vaiheessa se ei varmaan vielä surettaisi kovin paljoa. Aborttikin olisi viikkojen puolesta vielä mahdollinen, mutta sitä en voi, en usko että antaisin itselleni anteeksi. Mitään äidillisiä tunteita tai riemua raskaudesta en ole kokenut tähän mennessä. Paitsi jos äidilliseksi tunteeksi lasketaan tämä kova huoli lapsen jäämisestä auton alle tai joutumisesta kidnapatuksi/raiskatuksi/tapetuksi jossain vaiheessa elämäänsä tässä julmassa maailmassa. Jo kuukautisia odottaessani, ennen plussausta, rupesin miettimään että ei hitto, olen tainnut olla tehdä typerästi. Aina minulle on uskoteltu että äitiys on parasta elämässä ja autuaaksi tekevä asia, lapsettomana olen jotenkin vajaa. Miksi minusta tuntuukin onnen sijasta ahdistavalta? Minulla on huijattu olo.
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toi nyt kuuluu asiaan. Sua auttaisi varmasti kirjallisuus, kuten kirja "raskausajan kriisit". Kaikilla on joskus tunne että mitä olen mennyt tekemään.
Sulla ja miehellä on nyt molemmilla kriisi, molemmat ilmaisee sitä ettei uskalla eikä halua ottaa vastaan muutosta. Se on tietynluonteisille ihmisille ihan automaattinen reaktio, ei haluta luopua vanhasta. Kyllä se siitä ajan kanssa. Raskaus kasvattaa aikuisuuteen, siihen että omien päätösten kanssa pitää elää, niitä ei voi alkaa maksattaa muilla eikä varsinkaan lapsella. Ei kannata panikoida, pärjäät varmasti hienosti lapsen kanssa.