Perheellisten ystävien yhteydenpito vähentynyt

Miten muilla on vuosien mittaan yhteydenpito vanhoihin ystäviin? Itse olen muuttanut vuosia sitten pois ja vanhoja, nykyään perheellisiä ystäviä on jäänyt kotipaikkakunnalle. Jo parisuhteiden myötä yhteydenpito alkoi harveta ja valitettavan usein naisilla tuntuu miesystävästä tulevan elämän keskipiste, kunnes eron myötä on taas aikaa ystäville. Välimatka rajoittaa toki myös yhteydenpitoa sekä että ystävillä on jo perhettä. Se että toisilla on perhettä, ei ole minulta pois ja olen aidosti onnellinen siitä, mutta aikaa myöten alkaa harmittamaan tietty yksipuolinen yhteydenpito. Ystävät ovat olleet ns. sydänystäviä, mutta jotenkin on nyt liukunut sitten oletusmoodiin, että kyläilen heillä kotipuolessa käydessäni. Toinen heistä käy välillä Helsingissä ja toki aikataulu voi olla joskus tiukka, mutta hän ei ole kertaakaan käynyt luonani vaikka olen asunut Helsingissä jo 20 vuotta. Toinen on vieraillut luonani 2 kertaa. Olen alkanut ottaa loukkauksena, kun se olen minä jonka odotetaan ottavan yhteyttä. Minusta se on jo asenteesta tms kiinni, jos ei edes kerran vuodessa, kahdessa saa järkättyä että tulee Helsinkiin, tyttöjen illan tms merkeissä. Itse olen tähän mennessä ollut aina aloitteellinen ja kyläillyt ja ottanut ylimääräisiä lomapäiviä ja ollut rundilla kotipuolessa ollessani. Jotenkin loukkaa kun ystävän Helsingissä piipahtaessa muiden tuttavien luona, kurssilla tai työn myötä, ei ole aikaa käydä edes kahvilla tai syömässä. Miten muut näette, olenko itsekäs vai mikä olisi oikein tällaisessa tilanteessa? Olen kuitenkin kovin surullinen tästä asiasta ja painaa kovasti. Ystäväni ovat olleet minulle kovin tärkeitä. Nyt tuntuu että tämä kaatuu minun syykseni, kuin olisi vain minun vastuulla pitää yhteyttä. Itse siis elävät kiireellistä perhearkea joten toki ymmärrän ettei aikaa juuri jää.