Seksuaalisesti hyväksikäytetyiltä vääristyy omat ja toisten rajat
Minulla on muutama tällainen seksuaalisesti hyväksikäytetty naispuolinen ystävä. Heitä molempia on hyväksikäytetty teini-iän paikkeilla. Nyt he ovat jo reilusti päälle kaksikymppisiä naisia. Olen havainnut molemmilla tällaista käytöstä, ettei osata kunnioittaa toisen ihmisen kehollisia ja seksuaalisia rajoja. Eikä myöskään omia. Nämä ystäväni voivat tulla läpällä koskettelemaan seksuaalisesti vihjaillen, läpsäisevät takapuolelle, kokevat oikeudekseen voida kommentoida toisen rintoja avoimesti ja härkästi, katselevat häpeilettömästi toisen ihmisen kehoa, esim. sukupuolielinten kohdalle, eikä ymmärretä antaa jokaiselle ihmiselle kuuluvaa tilaa oman kehon ja seksuaalisuuden suhteen. Itse olen saanut kokea näiltä ystäviltäni tällaista käytöstä, vaikka olenkin heidän NAISpuolinen ystävänsä. On tuntunut ahdistavalta ja oudolta ottaa tällaista käytöstä vastaan. Joskus olen tästä heille huomauttanut, mutta he eivät itse näe tässä mitään ongelmaa, ovat sinuita asian kanssa ja ajattelevat toista epäkunnioittavasti toljottaessaan toisen olevan vain epävarma itsestään, jos häiriintyy tästä hänen toiminnastaan. Olenkin alkanut miettimään, että jatkossa minun täytyy ehkä jossain vaiheessa ottaa vakavasti puheenaiheeksi tämä ja kysyä ovatko itse huomanneet itsessään tätä ja kerroin heille myös, ettei se ole todellakaan soveliasta käytöstä ja he rikkovat siinä tietämättään toisten rajoja, kun omansa on niin vääristyneet. Onko muilla kokemusta vastaavasta? Siitä, kuinka rajat hämärtyy seksuaalisen hyväksikäytön jälkeen? Tämä on taas yksi esimerkki toisen ihmisen seksuaalista hyväksikäyttöä harrastaville, ettei se todellakaan kannata tai sillä toiminnalla todellakin on vahingollisia ja kauaskantoisiakin seurauksia.
Kommentit (5)
Tuo tapahtuu varmaan kaikenlaisen hyväksikäytön (seksuaalinen, emotionaalinen, taloudellinen, fyysinen) seurauksena: rajat hämärtyvät. Siksi se juuri on hyväksikäyttöä. Luultavasti se on siinä, kun täysin asialliset tilanteet on kokeneempi ihminen seksualisoinut ja muuttanut muunlaiset kontaktit seksuaalisiksi kontakteiksi.
Minä olin tuollainen. Isäsuhde osin seksuaalinen, hyvin etäinen, sadistinen.
Teini-iässä hain huomiota, sillä keinolla millä sain hyväksyntää. Seksistä puhuessa sain isän huomiota. Häntä kiinnosti aina olinko saanut munaa.
Hyväksikäyttöjä, raiskauksia.
Omanarvonnostaminen myöhemmin välittävässä normaalissa parisuhteessa. Minua kuvottaa liiallinen seksin korostaminen. Flirttaan mielelläni miehelleni, mutta ahdistun, jos hän osoittaa huomiota minun ollessani alasti.
Olen pahoillani. Ystäväsi tuskin ymmärtävät.
He näkevät sen ehkä niin, että he ovat avoimia, vilpittömiä ja kehuvia.
Ensin pitää tulla hetki, kun menee pohjalle ja alkaa avaamaan silmänsä.
Eksääni oli seksuaalisesti hyväksikäytetty lapsena. Todellakin raja hämärtyi ja kerran sitten päätti, että hänen oikeutensa on saada seksiä koska vain. Sanottakoon, että minun mielipiteelläni ei ollut merkitystä. Kehtasi vielä ihmetellä, miksi "järkytyin" siitä niin paljon, eihän se niin paha juttu ole. Juu, raiskauksesta vaan "järkyttyy" vähän ja sitten voi taas olla rakastava toista kohtaan.
Hänellä oli mt-ongelmia rankan lapsuuden takia, mutta tuollaista tekoa en voinut enää antaa anteeksi ja pistää mt-ongelmien piikkiin.
Minua on hyväksikäytetty lapsena ja jonkin verran voin samaistua asiaan. Olen huomannut itsessäni sellaista käytöstä parisuhteessa, että en usein ymmärrä sitä miksi toista ei saisi kosketella hänen nukkuessaan ja usein suurin helposti, jos mies ei ainakaan minulle tai torjuu lähentely-yritykseni. Vasta jälkeenpäin aina tajuan, että ei se kai hirveän sallittavaa käytöstä ole, mutta en ikinä siinä hetkessä. Kavereitani tai ketään muita en kylläkään koskettele. Hyvä, kun harvojen annan edes halata ja koen hirveän ahdistavana, jos joku tulee liian lähelle.