Esikoulussa meista henkista kiusaamista, paivakodissa (jossa eskari on) vaittavat kaiken olevan hyvin, mitaan ongelmia ei ole. Suututtaa, neuvoja?
Meillä on eskaripoika, jonka osalta koemme perheessä että yksi eskarikaveri yrittää " henkisesti kiusata" , eskarissa kun on puhuttu, niin sanovat että poikamme on iloinen ja reipas ja mitään ongelmia ei ole. No tilanne ei ole mitenkään kovin paha vielä, mutta minusta 6v ikäisille olisi kuitenkin hyvä vielä puuttua tilanteisiin ja ohjata oikeaan toimintaan. Pelkään että mitä kaikkea vielä myöhemmin tulee, kun tilanne saa jatkua. Voisiko tätä kutsua koulussa tietynlaiseksi kiusaamiseksi (henkisellä puolella), kun yrittää eristää jonkun pois porukasta? Päiväkodin puolella tämä ei ole ongelma ja kaikki on kuulemma hyvin. Meillä kuitenkin tämä koetaan ongelmaksi. Mitä tehdä? Vielä tämä yksi poika ei ole saanut poikaamme kammettua porukasta ulos (valinnanvaraa toiseen porukkaan eskarissa ei ole, koska siellä sitten vielä ongelmaisempia lyöviä yms. lapsia- siis vielä vähemmän kivoja kavereita). Silti se mitä poikamme oppii kaverisuhteista eskarissa tuntuu minusta väärältä. Miksi aikuiset hyväksyvät sen kieltämällä tilanteen? Ilmeisesti vasta sitten puuttuisivat tilanteeseen jos poikamme oireilisi, mutta kun ulospäin näkyvää häiriökäyttäytymistä ei pojallamme ole, niin tilanne on kunnossa päiväkodin näkökulmasta.
Tässä mitä tuo yksi poika on sanonut/puuhaillut eskarissa:
*Sanoi pojallemme että sanoo muille etteivät nämä leiki hänen kanssaan, kun poikamme ei halunnut tehdä mitä hän leikissä käski.
*Tietyssä kaveriporukassa leikitään kuulemma aina tämän pojan leikkejä, muut eivät ehdota leikkejä. Tämä poika on siis " kingi" , jonka hyväksyntää muut hakevat.
*Esim. yhdessä eskarin juhlassa tämä poika sai leikissä hakea muita mukaan leikkiin, haki kaikki muut pojat paitsi meidän ja sitten tytöt. Jätti hakematta vain meidän poikamme, sitten yksi lastenhoitajista kävi kuiskaamassa pojalle jotain, jolloin poikammekin pääsi mukaan leikkiin. Vanhempana tälläistä juhlaa ei ollut kiva olla katsomassa- jäi paha maku suuhun.
*Tämä poika oli retkelle lähtiessä varannut itsellensä parin ja sitten sanoi toiselle pojalle (joka ei siis ollut hänen parinsa) että älä ole meidän poikamme pari- no tämä poika ei ollut.
*On muuten ollut hieman inhottava ja sanonut pojallemme pahasti leikeissä, kun hänellä on ollut joku kaveri mukana. Jos aikuinen ollut vieressä/kuullut, niin on puuttunut tilanteeseen.
Ongelmana on että tämä käytös näyttäisi kohdistuvan vain meidän poikaamme ja luulen tietäväni syynkin. Lähinnä siksi koska poikamme on tämän kaverin isoveljen (ekalla) todella hyvä kaveri ja pikkuveli tuntuu purkavan sitä käytöstä, minkä kohteeksi hän itse on joutunut isoveljensä kontolta, meidän poikaamme - siis pistää vahingon kiertämään pojallemme.
Tuntuu jotenkin että tuolla eskarissa pyritään vahvistamaan tälläistä käytöstä, koska lapset saavat itse päättää ryhmänsä ja muutenkin olla vapaasti kunhan eivät häiriökäyttäydy. Tuntuu että tietynlainen kasvatus on aika vähäistä, vain ongelmiin kiinnitetään huomiota, ei ennaltaehkäisyyn. Meille vakuutetaan vaan että kaikki on hyvin, mitään ongelmaa ei ole, koska poikamme käyttäytyy hyvin ja on iloinen ja leikkii. Keskustellaan, mutta mitään ei tehdä ja tuntuu ettei meitä uskota. Vastaukseksi saa vain ettei aina voi olla vieressä kuuntelemassa mitä joku sanoo. Hieman tuntuu usko meiltä menneen näihin kasvattajiin päiväkodissa. Lohduttaisiko joku onko koulussa yleensä samanlainen vastaanotto jos puhutaan jonkun jättämisestä porukan ulkopuolelle? Yritetäänkö muualla asiaan puuttua mitenkään? Vai onko tämä tälläinen asia, joka on enemmän meidän ja poikamme ongelma, ja meidän pitäisi muuttaa käytöstämme? Ehdotuksia mitä opettaa pojallemme että tämän yhden pojan käytös poikaamme kohtaan muuttuisi?
Kommentit (10)
Hei,
Tuo tosiaan on minunkin mielestäni kiusaamista. Meidän poika aloitti pari vuotta sitten uudessa päiväkodissa eskarissa ja siellä oli hyvin samanlainen kuvio. Vauvasta saakka talossa ollut kingityyppi päätti, ettei poikaani oteta leikkeihin mukaan. Jonkin aikaa poikani oireili, mutta sai sitten sanottua mistä oli kysymys. Samalla tavoin hänet suljettiin leikkien ulkopuolelle yms. Puhuin asiasta eskariopen ja muiden tätien kanssa heti ja he kyllä ottivat jutun asiakseen ja puhuttelivat tämän kingin. Samoin kun olin pari kertaa hakemassa poikaani tarhasta näin tilanteen ja sanoin tälle kingityypille hyvin tiukasti, että ketään ei saa syrjiä leikeissä. Asiaan puuttuminen auttoi ja lopulta tästä kingistä tuli poikani kaveri ja jopa puolustaja tarvittaessa.
Eli ota vaan asia tiukasti puheeksi päiväkodin henkilökunnan kanssa. Ei tuollaista tarvitse lapsen kestää.
Tsemppiä!
Valitettavasti olen todella tiukka itse ja kun päiväkodissa kerrotaan vaan että " leikit sujuvat hyvin ja ongelmaa ei ole" vaikka olemme kerran jo aiemmin käyneet siellä juttelemassa, niin hiillyin todella pahasti ja huusin/vaadin asiaan muutosta. Sain tosin kuulla etteivät tykkää kun urkin päiväkodin asioita pojaltani, mutta tuo ei minua haittaa. Olemme menossa keskustelemaan taas asiasta, lupasivat keskustella, mutta eivät tehdä mitään. Eli keskustelun asetelma on aika epätoivoinen, koska päiväkodissa sanovat ettei ongelmaa ole ja kun halusin keskustella myös tämän pojan ja hänen vanhempien kanssa, niin sanoivat ettei se ole mahdollista. Mitä keinoja minulle siis jää?
Vähän avuton olo, kun ei aikuiset eskarissa usko mitään ongelmaa olevankaan. Se että kerromme mitä poikamme on sanonut ja että ilmaisemme huolestuksemme, ei auta- he tietävät ettei ongelmaa ole ja on vain ylireagoivat vanhemmat.
Nyt olemme sitten ottaneet tavaksi kehua pojan tiukkasävyistä käytöstä puolustaessaan itseään kotona ja sanoneet että toimisi siten myös eskarissa. Pyrimme siis vahvistamaan tätä puolta pojassa, mutta valitettavasti siten myös lisäämme pojan paineita " pärjätä" - itse en tätä haluaisi, mutta jotenkin tuon on pärjättävä itse, jos aikuiset ei auta. Lisäksi tilanne tuon parinmuodostuksen (siis tuon retkellä olleiden parien valinnassa sanoma " älä ole tuon pari" ) jälkeen eskarissa tuo poika on ollut pari päivää kiltisti. Johtui siitä että eskarin jälkeen samainen poika oli tulossa heti hakemaan poikaamme ulos leikkimään (hyvin normaalia, itse tykkää kuitenkin vapaa-aikana leikkiä poikamme kanssa, mutta eskarissa yrittää sulkea pojan ulos porukasta) ja aina hän kysyy " kysy pääsenkö mä teille" (en ole kyllä silti ottanut, koska en tykkää tuosta tyylistä) ja sanoin valmiiksi pojallemme että en ota tuota kaveria meille ja käskin sanoa syyksi tuon mitä oli sanonut/tehnyt eskarissa. Poikamme oli sanonut, joten viesti meni jotenkin edes perille. Lisäksi ulkona oli ollut pieni tilanne jossa kyseinen poika oli purkanut oman epäonnistumisensa mäenlaskukisassa poikaamme tyrkkäämällä kipeästi kylkeen hänen laskiessaan (muut lapset tulivat auttamaan poikaamme - tämän kaverin isoveli myös, joka pitää poikamme puolia ja pikkuveljensä " kurissa" ). No tämän jälkeen samainen poika tuli taas myöhemmin ovellemme hakemaan poikaamme ulos, jolloin minä " ripitin" pojan (nätimmin kyllä mitä olisin omalle pojallemme vastaavassa tilanteessa sanonut ja omillekaan lapsille en tosiaan edes huuda). Sanoin etten voi päästää poikaamme ulos koska hän oli tyrkännyt poikaamme ja myös että kertoo kotona että haluaisin keskustella hänen äitinsä kanssa (kesällä oli jo tilanne kun näin ikkunasta samaisen pojan käyvän poikaamme käsiksi, kun oli ensin viikon härnännyt sanallisesti- silloin soitin äidille, joka vain itki- olin todella ystävällinen, mutta kävi selvästi tilanteen selvittämisessä, että äiti ei selvitä niitä, vaan käyttää poikia viestinviejinä, siksi minunkaan ei auttanut muuta kuin sanoa pojalle että haluan jutella hänen äitinsä kanssa). Sanoin myös että jos ei ole poikamme kaveri eskarissa, vaan kohtelee ikävästi, niin hänellä ei ole asiaa meille leikkimäänkään. Viimeksi jo sanoin näille veljeksille etten ota heitä yhtäaikaa meille leikkimään, koska kinastelevat/tappelevat meillä. Nyt siis en ota toista ollenkaan jos ei käyttydy eskarissa hyvin poikaamme kohtaan. No viesti meni ilmeisesti perille taas hetkeksi, luultavasti tilanne alkaa sitten aikanaan taas vaivaamaan ja en jaksaisi.
Eli nyt siis opetamme poikaamme " kiristämään" kaveria käyttäytymään hyvin ja itse puhuttelemme ja kasvatamme tätä toista poikaa. Tämä on minusta turhauttavaa ja ei oikea tapa, mutta ainoa jäljelle jäävä keino. Luottamus eskarin toimintaan on hieman katkolla. Toivon ja epäilen ja pelkään miten tilannetta koulussa hoidetaan?
Otan todella osaa. Luulisi että nykyään olisi jo sen verran valistuneita hoitotätejä ettei tuollaista enää olisi.
Meidän eskarissa on onneksi nuorehkoja kaikki tädit, mutta esim. yksi tuttuni joka on lähempänä 60v. ja töissä päiväkodissa on juuri sellainen täti, jota en tosiaankaan toivoisi omalle lapselleni. Voin kuvitella tunteesi todella!!
Meillä on poika ekaluokkalainen nyt ja pojilla tuo kiusaaminen tuntuu olevan aika yleistä, ja itse olen ainakin saanut järkytykseksi todeta että peli on todella raakaa poikien kesken. Jatkuvaa kiusaamista ja tönimistä ja varsinkin tuollaista " hyväksikäyttöä" , eli yksikin poika poikani luokalla ei koulussa ole missään tekemisissä minun poikani kanssa mutta illat kyllä lusmuaisi meillä . Hän pompottaa poikani mennen tullen ja nyt olenkin viheltänyt pelin poikki eli tuolla pojalla ei ole mitään asiaa meille!
Ikävintä on se että olen lapseni kasvattanut luottamaan muihin ja oikeudenmukaisuuteen ja nyt varsinkin poika on saanut todeta ettei kannatakaan olla oikeudenmukainen ja reilu vaan pikemminkin hieman ilkeä ja kova muille niin pääsee suosituksi. Mua todella ärsyttää tämä nykymeno....Yritä tässä sitten kasvattaa omia lapsia kun päiväkotiin ja kouluun sullotaan myös kaikki ns. erityislapset joilla käyttäytyminen on todella kamalaa useilla. (En puhu nyt lievistä " häiriöistä" tai puhe tms. jutuista) vaan ihan käytöshäiriröistä. Ei ole mielestäni oikein että ns. tavalliset lapset joutuvat kärsimään nahoissaan kaikenmaailman häiriköiden aiheuttamasta fyysisestä ja psyykkisestä kivusta!
Meni nyt hieman aiheen ohi jo, mutta alkoi vaan niin potuttamaan sun puolesta....samassa veneessää täälläkin ollaan siis enemän tuon ekaluokkalaiseni puolesta. Toki tyttöni eskarissakin on erityislapsia joista kaksi on todella väkivaltaisia ja ilkeitä, käsittämätöntä ettei heille keksitä muuta paikkaa, ei ole oikein integroida ihan mitä vaan ja minne vaan!
Meillä päiväkodissa työntekijät ovat n. 40-50v naisia ja poikamme ryhmässä kaksi erityislastentarhanopettajaa (todella paljon koulutettuja) ja kaksi lastenhoitajaa. No aikuisia on näin paljon koska erityislapset vaativat enemmän. Alkuun kun kävin tutustumassa päiväkotiin minulle kerrottiin että kaikkeen kiusaamiseen puututaan heti ja lasten kanssa jutellaan tilanne ja tarvittaessa vaikka piirretään auki. Tämä kuulosti minusta hyvältä. En osannut edes miettiä tuota päiväkodin toimintaa kyseenalaistaen alkuun, mutta tässä pikkuhiljaa eskarivuoden myötä olen äimän käkenä ja kieltämättä hyvin vihainen olinkin viimeksi. En tiedä miksi eivät sitten puutu, mutta epäilen jotain näistä:
*Onko nykyinen kasvatustrendi että lasten pitää itse saada päättää ja toimia porukassa ilman että aikuiset koko ajan ohjaavat. Olisiko mahdollista että esikoulussa yrittävät opettaa kantapään kautta sopeutumaan elämään, eivät harrasta mitään idealialismia?
*Tai sitten henkilökunta on omasta mielestään niin " ammattilaisia" että he tietävät parhaiten ja koska eivät ole nähneet/kuulleet, niin ovat vakuuttuneita että on vain ylireagoivia vanhempia ja liian herkkä lapsi.
*Myös epäilen että näillä kahdella erityislastentarhanopettajalla on keskenään arvovaltakiista, joka näkyy siinä että toinen kertoo vanhemmille ongelmista ja sanoo että jos on jotain- ihan pientäkin- niin kertokaa eskarissa (tämä meinaa on todennut että poikamme kaipaisi sosiaalisissa tilanteissa lisää rohkeutta, mutta myös sanonut ettei poikien kesken ole mitään ongelmaa/kiusaamista) ja toinen sitten vakuuttaa aina että kaikki on hyvin! Tämä kuka vakuuttaa että kaikki on hyvin, on hallinnollisesti toista erityislastentarhanopettajaa ylempänä, joten luulen että hänen sanansa myös painaa enemmän.
*Tai tyly vaihtoehto olisi sitten että erityislapset vievät ryhmässä niin paljon huomiota että muille ei riitä. Myös kun erityislasten ongelmat ovat isoja ja enemmän on tätä lyömistä ja muuta suoraa toimintaa, niin tekeekö se " sokeaksi" normaalien lasten toiminnalle ja tuollainen joukon ulkopuolelle yrittäminen koetaan mitättömäksi asiaksi. Toisaalta voihan olla että päiväkodin henkilökunta on niin poikki erityislasten kanssa, etteivät jaksa muuta kuin hoitaa, niin että kaikki on päällisin puolin hyvin.
*Onko se ammatillinen " tappio" myöntää että olisi kiusaamista? Se vaatii todella paljon henkistä kanttia suhtautua vanhemmilta tulleeseen tälläiseen asiaan avoimesti, eikä kieltäen. Ja negatiivisen palautteen osalta eivät osaa ottaa vastaan ja käsitellä sitä.
No joka tapauksessa keskustelu on pian edessä ja siitä saadun palautteen perusteella meillä mietitään pojan kasvattamista. Tosin niinkuin aiemmin kirjoitin mietimme tiettyjä toimenpiteitä jo heti asian tultua ilmi. Minusta lapsi ei voi odottaa viikkoa ja sitten asia puidaan joskus jälkikäteen, jos aikuiselle on kuitenkin kerrottu, niin aikuisen asia on käsitellä asia, koska muuten luottamus kertoa näitä asioita menee lapselta. Näiden pojallemme kertomiemme keinojen jälkeen poikamme sai " itseluottamuksensa" takaisin. Oli kuulemma eskarissa sanonut tälle kiusaajalle ettei tällä ole tulemista meille vapaa-aikanakaan jossei ole kiva häntä kohtaan eskarissa! Meillä kilvan kehuttiin poikaa tästä. No kiusaaja onkin ollut pari päivää pojallemme tosi kiva... Poikamme myös totesi että hän on kivempi kaveri kuin tämä kiusaaja! Johon me tietenkin vastasimme, että niin on, koska osaa olla kiva toisille. Jee! Samalle poikamme oli jutellut tämän pojan isoveljen kanssa ja isoveli oli neuvonut mitä sanoa ensi kerralla retkelle lähtiessä- vaikka neuvot eivät olisi parhaita, niin poikamme on oppinut juttelemaan ongelmistaan kavereiden kanssa (ja samalla ajattelin että isoveli tuntee pikkuveljensä " heikoimmat kohdat" parhaiten, joten on hyvä apu). Nyt yritämme taaplata pojan kanssa eskarin loppuun niin että pärjäisi eskarissa ja saavan itseluottamuksensa takaisin. Koulun toivon helpottavan tilannetta. Luulen ainakin että kun luokalle tulee muitakin arvovaltasuhteet muuttuvat ja tulee useampia ryhmiä, joten voi enemmän valita kenen kanssa leikkii ja tulee toimeen. Samalla tiedän että tämä poika, joka on yrittänyt saada poikaamme pois porukasta, on aika huono sopeutumaan uusiin tilanteisiin ja luultavasti hakee taas uudestaan omaa asemaansa ja toivon että löytää jonkun muun lapsen " kohteekseen" . Samalla myös toivon että opettajalla olisi erilainen käsitys tälläisestä tilanteesta. Myös se että luokalla ei ole kuin kaksi erityislasta voi helpottaa ja luulisi että koulussa lapset eivät saa itse päättää niin paljoa ja siten tilanne olisi tasa-arvoisempi oppilaiden kesken.
Olen jotenkin pitänyt poikaamme hieman " tyhmänä" kun ei itse edes tajunnut tälläisen toisen joukosta pois sulkemisen olevan sallittua ja kun ei ole kertonut tilanteista eskarissa. No taitaa olla että minä olen ollut se tyhmä, sillä poikamme on tosiaan tainnut ymmärtää tuon eskarin toiminnan paremmin ja hienovaraisemmin kuin minä. Toivon todellakin että eskarissa osattaisiin ottaa asia muutenkin kuin että " täällä ei ole mitään ongelmaa" , sillä nyt se miten eskarissa puututaan vaikuttaa pitkälti siihen miten opetamme poikaamme toimimaan. Tämä vaikuttaa varmaan myös pidemmällä tähtäimellä siihen oppiiko poika vastaavanlaisten tilanteiden tullessa eteen myöhemmin turvautumaan aikuisiin, vai ei. Nyt yritän että kertoisi edes kotona, koska olisi huomannut sen kannattavan. Se että kertooko mahdollisesti myös esikoulussa/koulussa, riippuu heidän toiminnastaan sieltäpäin.
Tämä tapaus avasi kuitenkin osittain silmiäni ja on varmasti opettavainen meille sekä pojallemme.
onhan henkilökunnan jäsenilläkin esimies, joka ei varmasti voi ohittaa tätä villaisella. Yhteys siis päiväkodin johtajaan tai kaupungin/kunnan varhaiskasvatukseen. Varhainen puuttuminen äärimmäisen tärkeää, Meidän Perhe-lehden kiusaamisjutussa muistaakseni oli, että koulukiusaaminen juontaa usein jo eskarista. Tsemppiä!!!
Keskustelimme siis ryhmän molempien erityislastentarhanopettajien kanssa, koska olin vaatinut molemmat paikalle. Tämä toinen opettaja oli huomannut yhden tilanteen kiusaamisesta, kun oli ilmeisesti seurannut tilannetta tarkemmin, sen jälkeen kun sanoin että luottamus päiväkotiin on katkolla. Toinen erityislastentarhanopettaja oli sitä vastoin ihan ulapalla eikä tajunnut yhtään missä mennään. Tosin kun poika pääsi itku silmässä kertomaan oman käsityksensä eskariopeille, niin eivät enää kieltäneet tilannetta. Mutta äänensä poika sai kuuluviin vasta keskustelussa, kun sanoin että nyt kuunnellaan mitä poika itse sanoo - siis kauniisti ilmoitin, en edes kysynyt. Kukaan ei ollut hänen kanssaan edes keskustellut.
Eli loppujen lopuksi keskustelu auttoi. Nyt ainakin toinen eskariopeista oli päässyt hieman tilanteeseen kärryille, toinen sitten pysyikin hiljaa melkein keskustelun ajan tai sitten vain ärsytimme toisiamme (hän vastasi koko ajan että hän voi vastata, mutta minä en kuitenkaan tyydy hänen vastaukseensa, joka oli lähinnä etteivät he voi tietää/kuulla kaikkea). Joka tapauksessa tämän toisen open kanssa onnistuimme sopimaan mitä asialle tehdään - heillä puututaan tilanteisiin ja opetetaan poikaamme toimimaan oikein ja lisäksi lupasivat informoida paremmin toiminnasta kotiin (mutta muistuttivat jälleen kerran vaitiolovelvollisuudesta, jonka vuoksi eivät voi pahemmin kertoa mitään). Kuulin myös että tämän kiusaajan ja hänen vanhempiensa kanssa oli keskusteltu- kukaan ei vaivautunut vaan informoimaan meitä asiasta.
Eli vihdoin jotain toivoa että " kaikki ei ole vain hyvin" . Tuskin se hetkessä edelleenkään auttaa, mutta nyt on alku josta pääsemme eteenpäin. Mutta tuntuupa että koko asiaa ei olisi edes koskaan huomattu, jossen olisi kiljunut ja vaatinut toimenpiteitä. Koska aikaisemmat yhteydenotot ja keskustelut eivät olleet johtaneet mihinkään. Eli en kyllä edelleenkään luottaisi näihin kasvattajiin eskarissa niin etten itse tenttaisi/keskustelisi pojan kanssa päivän tapahtumista ja tekisi lisäkysymyksiä, erityisesti ihan yksityiskohtaisesti kiusaamisesta.
minulla on esikouluikäinen tyttö. syksy meni aivan hyvin mutta kun kevätkausi alkoi samoin alkoi tyttöni kiusaus. esikouluryhmässä on ns. " dominoiva" lapsi joka määräilee kuka leikkii ja kenen kanssa. hän saa kaikki 2 muuta tyttöä puolelleen ja tyttöni jää yksin.(ryhmässä 4 tyttöä) aika usein tyttäreni tulee koulusta katse maata kohti ja sanoo ettei halua enää mennä kouluun,olen puhunut opettajan kanssa mutta tuntuu toivottamalta. tytärtäni kiusataan joko vaatteiden perusteella tai kun laitoin pieniä lettejä hänen päähänsä, sai hän haukut niskoilleen. Myös tänään häntä pistettiin kynällä käteen ja kysyttiin ottaako kipeää!? kun sanoin opettajalle tästä hän sanoi että tyttärenikin pisti. mutta hän oli tehnyt sen koska puolusti itseään. hän sentään vielä osaa pitää puoliaan. Opettaja sanoi myöskin että tyttäreni on varmaan masentunut.... ja hän on niinkuin muussa maailmassa kun on koulussa niin mietteliäs ja hiljainen sekä väsynyt. kun sanoin että eikö silloin asialle pitäisi jotain tehdä otta koko ryhmä keskusteluun ja puhua että kiusaaminen on loputtava mutta kuulemma hän tekee niin joka päivä! mutta kumminkaan mitään ei tapahdu!? tuntuu turhauttavalta opettaa lapselle ettei ketään saa kiusata ja pyydettävä anteeksi jos tekee jotain vahingossa, kun koulumaailmassa tehdään juuri päin vastoin. minua tavallaan syyllistettiin että se onkin meidän perheessä vika ei koulussa se kuulemma tyttöjen tavallista nahistelua tai sitten kotona on ongelmia. eli minun ei hyödyttänyt olla puhelinyhteydessä opettajaan vaan on otettava " ylempiin" ihmsiin yhteys!
on väärin. Vanhempien velvollisuus on pitää huolta lapsistaan. Nyt siis tiukkana! Ei mitkään vaitiolo- tai muut velvollisuudet estä puuttumista asioihin. Lasten erityisvaikeudet eivät myöskään ole mikään peruste sille, että kiusaamista voitaisiin katsoa läpi sormien. Jos tuntuu, ettei keskustelu opettajien tai muun henkilökunnan kanssa tepsi, sitten vaan yhteys esimieheen. Kiusaamisen on loputtava.
Tituliini, ekaluokan ope
Nyt siis esikoulussa tekevät tilanteelle aina jotain, kunhan joku kertoo heille kiusaustilanteista. Odottavat että poika itse tulee kertomaan- näin juttelivat pojalle, koska eivät heidän sanoin " eivät voi kuulla kaikkea" . Lisäksi minä kotona jatkan sitä linjaa että kyselen yksityiskohtaisesti kotona pojalta päivän kulusta tyyliin " kenen kanssa leikit" , " miksi et leikkinyt sen ja sen kanssa" , " sanoiko joku sinulle jotain" , " kerroitko aikuisille" jne. Eli joudun tenttaamaan poikaa päivän kulusta. Ja heti kun kuulen jotain, laitan viestiä päiväkotiin ja pyydän vastausta. Tämä on stressaavaa pojalle ja tuntuu että minulla on vastuu päiväkodin tapahtumista. Minä en pidä tästä tyylistä, että vastuu on kiusatun- ei kiusaajan! Mutta siltä se tuntuu tällä tavoin toimiessa.
mrs76 meillä tosiaan sama tilanne. 4pojan joukossa 1poika dominoi ja käskyttää kahta muuta ja yrittää sulkea poikaamme ulkopuolelle.
Nyt loppu eskariajan vaadin, kyselen ja olen tarkkana että kiusaaminen saataisiin katki. Uusi keskustelu erityislastentarhanopettajien kanssa pidetään keväällä. Muuten juttelen asiasta poikani tulevan opettajan kanssa, jotta koulun osalta tälläistä ei tulisi.
Kyllä eskaripoettajien tai hoitajien pitäisi ehdottomasti puuttua tuohon! Tuohan on nimenomaan kiusaamista.
Meidän päiväkodissa, tyttömme on eskarissa, on puututtu kovalla kädellä tuollaiseen käytökseen. Eli paria ei saa itse valita/varata etukäteen, ketään ei saa sulkea leikistä pois jne.
Useimmiten ne muutamat villit pojat jotka meidän päiväkodissa harrastavat tuota, joutuvat itse eristyksiin, siis pois leikistä toiseen huoneeseen leikkimään yksin vaikka jollain tai lukemaan kirjoja.
Toivottavasti hoitajat puuttuisivat tuohon teillä!