Syönkö itseni hengiltä?!
Havahduin vasta siihen, että olen lihonut viimeisen 2 vuoden aikana n. 45 kg. Sitä ennen olin jo normaalipainon ylärajalla eli tämä 45 kg on ylipainoa. En jaksa tehdä mitään, olo on koko ajan väsynyt ja vetämätön. Liikkuminen alkaa olla vaikeaa, en pysty enää esim. kumartumaan. Olen ihan koukussa roskaruokaan. Syön kyllä salaatin töissä lounaaksi mutta illalla ja kotona menee hampurilaisia, suklaata, pitsaa;pastaa, leivoksia, perunalastuja... Teen 12-16 h töitä päivässä enkä ehdi oikein valmistaa terveellisiä aterioita itse. Viikonloput olen niin poikki viikon univajeesta, että nukun vain. Sanomattakin lienee selvää, että en myöskään kauheasti liiku. Päivittäiset askeleet ovat keskimäärin 3-4000. Alan olla ihan epätoivoinen ja pelkään terveyteni puolesta, mutta en saa pysyviä muutoksia tehtyä vaikka kuinka yritän!
Kommentit (8)
Et osta niitä herkkuja. Totuttele syömään ns. tavallista kotiruokaa, jota saat syödä aluksi niin paljon kuin haluat. Pakkaa ja tee ruuat valmiiksi annoksiksi. Laita musiikit korville ja kävele joka päivä 30 min. Siitä se lähtee.
Olin normaalipainoinen vielä kesällä. Kunnes lihoin tähän mennessä 20kg. Mielenterveys paskana.
Joten ymmärrän sua ap.
Itsellä tuli 9kk 30kg, ihan puhtaasti syömällä. Ahmimishäiriö, josta nyt kolmen ja puolen vuoden jälkeen alan toipua.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä tuli 9kk 30kg, ihan puhtaasti syömällä. Ahmimishäiriö, josta nyt kolmen ja puolen vuoden jälkeen alan toipua.
Miten olet toipunut? Epäilen, että minullakin voisi olla joku tuollainen. Ruoka on kuin huumetta.
Vierailija kirjoitti:
Et osta niitä herkkuja. Totuttele syömään ns. tavallista kotiruokaa, jota saat syödä aluksi niin paljon kuin haluat. Pakkaa ja tee ruuat valmiiksi annoksiksi. Laita musiikit korville ja kävele joka päivä 30 min. Siitä se lähtee.
Joo, mutta kun ei ole aikaa tehdä sitä ruokaa kuin yleensä viikonloppuisin. :( Ostan kaupan salaattibaarista usein salaatin lounaaksi (kasviksia, kanaa tai lohta, vähän fetaa) ja illalla ei tee mieli vetää toista salaattiannosta...
Ap
On sitä suht terveellistä valmisruokaakin saatavana. Ap vain valitsee väärin.
Vierailija kirjoitti:
vähennä työmäärää, 8 h päivässä riittää. ja syö lämmin ateria lounaaksi.
vähän epäilen kyllä provoksi...ihminen joka aiemmin ollut normaalipainoinen tuskin lihoo tuosta vain noin paljoa.
Niinpä niin, sinä ylläoleva kirjoittaja. Sinua epäilen kyllä provoksi... Ihminen jolla on normaalit aivot ymmärtää, että ylipainoa voi kertyä vaikka kuinka paljon, ja eri syistä.
Ap:lle lämpimät terveiset ja onnea elämänmuutokseen ❤️
vähennä työmäärää, 8 h päivässä riittää. ja syö lämmin ateria lounaaksi.
vähän epäilen kyllä provoksi...ihminen joka aiemmin ollut normaalipainoinen tuskin lihoo tuosta vain noin paljoa.