Unohdetut julkkikset - kuka on jäänyt mieleen?
Mietin aina välillä, mitä mahtaa kuulua Hyvät, pahat ja rumat -ohjelman Simo Rantalaiselle. Sarasvuon juontajapari oli ohjelman aikaan skarppi, mutta ilmeisesti kiinnostui sittemmin liikaa päihteistä ja hävisi jonnekin. Mitähän hänen elämäänsä kuuluu nykyään?
Samoin muistelen välillä upeaäänistä Janitaa, laulajaa, joka varhaisteininä keikkui listojen kärjissä, mutta katosi sitten otsikoista. Vieläköhän hän tekee musiikkia?
Kenen julkisuudesta kadonneen kuulumiset sinua kiinnostaisivat? Kuka on jäänyt mieleen?
Kommentit (2641)
Sam Inkinen. Oli lehdissä useinkin.
Sam Inkinen oli 1990-luvun taitteessa paljon julkisuudessa yhtenä silloisen juppikulttuurin äänekkäistä edustajista. Noin 20-vuotiaasta Inkisestä käytettiin muun muassa nimityksiä ihmelapsi, tietokonenero, hyperajattelija, viestintäkonsultti ja mediaguru.
Laulaja Costi. Marraskuun poika oli kappale. Muuta en muista enkä tiedä olleen.
Vierailija kirjoitti:
Laulaja Costi. Marraskuun poika oli kappale. Muuta en muista enkä tiedä olleen.
Costi vieraili myös muiden artistien levyillä. Don Huonojen Kissaihmiset ja CMX:n Ainomieli ovat varmaan tunnetuimmat kappaleet. En muista, oliko muitakin.
Lenita olisi vielä kiinnostava nähdä ja hänen tämän päivän aatteensa kuulla. Olisi sen verran parantunut, että voisi tulla julkisuuteen kertomaan jotain tai sanomaan mielipiteensä maailman asioista.
Toivottavasti nämä nykyiset jannikat, chacit, siepit, erkut ym jäävät tykkääjiensä muistoksi asap.
Helge Heguli Herala, lienee jo postunut keskuudestamme. Valehtelijoiden Klubi oli hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laulaja Costi. Marraskuun poika oli kappale. Muuta en muista enkä tiedä olleen.
Costi vieraili myös muiden artistien levyillä. Don Huonojen Kissaihmiset ja CMX:n Ainomieli ovat varmaan tunnetuimmat kappaleet. En muista, oliko muitakin.
Niin olikin kun tarkemmin muistelen.
Ensimmäinen tenavatähti Daralee sekä Timo Turunen. Sekä samasta ohjelmasta joku pirteä tyttö kempeleestä.
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäinen tenavatähti Daralee sekä Timo Turunen. Sekä samasta ohjelmasta joku pirteä tyttö kempeleestä.
Eikös Timo Tourunen ollut jossakin vaiheessa Tangomarkkinoillakin kilpailijana? Tästäkin on toki jo vuosia kun silloin Yle vielä näytti tuon kilpailun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäinen tenavatähti Daralee sekä Timo Turunen. Sekä samasta ohjelmasta joku pirteä tyttö kempeleestä.
Eikös Timo Tourunen ollut jossakin vaiheessa Tangomarkkinoillakin kilpailijana? Tästäkin on toki jo vuosia kun silloin Yle vielä näytti tuon kilpailun.Mitä viimeksi Timosta kuulin niin työskenteli ainakin musiikinopettajana kotikulmilla Joensuussa, mutta tuostakin aikaa kun kuulin ja Daralee ainakin asunut Englannissa vuosia. Myös hänestä nähnyt tuoreehkon lehtihaastattelun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tanskalainen malli/näyttelijä Brigitte Nielsen oli naimisissa 80-luvulla Sylvester Stallonen kanssa. Iso ja rintava nainen, pitempi kuin Stallone. Brigitte ja laulaja Sabrina taisivat olla ensimmäisiä silikoneilla julkisuuteen tulleita.
Marilyn Monroe tuli ennen kumpaakaan.
Marilynillä ei todellakaan ollut silikonirintojs!
Vierailija kirjoitti:
Se yksi missi tai perintöprinsessa jostakin 1990-luvulta ei ole tainnut olla esillä missivuoden jälkeen. Oli suomenruotsalainen, paremmista oloista ja hyvin elitistinen, ei osannut oikein suomea ja oli todella kalpea. Ulrika Western taisi olla nimi. Myös sellaisen missin kuin Taina tai Taija Jurmu suunnilleen samoilta ajoilta on jäänyt vaivaamaan. Tällä oli suuria suunnitelmia, ilmeisesti uraa urheilun taustavaikuttajana ja liike-elämässä suunnitteli ja aikoi naimisiin silloisen poikaystävänsä kanssa, mutta ilmeisesti tuli ero ja jotain muutakin tapahtui ja hävisi julkisuudesta.
Ulrika wester ei ollut paremmista piireistä. Avioitui Tanskaan on kai personal trainer ja nykyinen nimi jörgensen.
Viimeksi kun näin Taija jurmusta juttua luki lakimieheksi Lapin oikiksessa
Pekka Himanen: vedätti valtiolta aikoinaan isot rahat jostain puppuraportista.
Mervi Kunnasmaa
Emma Lahtivirta
Eero-Juhani Saraste
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti nämä nykyiset jannikat, chacit, siepit, erkut ym jäävät tykkääjiensä muistoksi asap.
Jos edes heidän!
Laulaja Heli Ruotsalainen
Ilmeisesti toimii nykyään baarimikkona?
Ei ilmeisesti laula enää niin usein?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laulaja Sheidi eli Heidi Nikkari:
Laulaako hän enää?
Hänen kohtalonsa kyllä kiinnostaa myös. Ei löydy googlellakaan kun vanhempia artikkeleita hänestä. Muistan lukeneeni, että sai joskus vakavamman verenmyrkytyksen, selvitä taisi jos ei sitten siksi lopettanut musiikin parissa.
Joo, hän selvisi siitä vakavasta verenmyrkytyksestä ja palasi esiintymislavoille, mutta ei ole vuosiin kuulunut enää mitään hänestä?
Marilyn Monroe tuli ennen kumpaakaan.