Muita joilla tämä ongelma vanhempien kanssa?

Kuten sanoit, olet vielä niin nuori ja lapsuudestasi on vielä liian vähän aikaa, sitten kun tulet äidiksi alat kaipaamaan omia vanhempiasi...normaali kehityskaari...

Keittiöpsykologi kertoo: sua hävettää että olet kasvanut isoksi tytöksi. Koet että saat vanhempiesi rakkautta vain olemalla pieni lapsi, siksi ns. isot asiat pelottavat koska sehän tarkoittaisi sitä että olet tarpeeksi iso keskustelemaan niistä.

Vierailija kirjoitti:

Keittiöpsykologi kertoo: sua hävettää että olet kasvanut isoksi tytöksi. Koet että saat vanhempiesi rakkautta vain olemalla pieni lapsi, siksi ns. isot asiat pelottavat koska sehän tarkoittaisi sitä että olet tarpeeksi iso keskustelemaan niistä.

Mutta eikö ap sanonut että tätä on ollut jo kotona asuessa, oletattavasti siis jo lapsena? Itselläni on samanlaista, esim. kun vanhemmat kyseli ihastuksista tai pojista en vastannut mitään. Menin vain lukkoon ja lähdin pois. Nolotti. En ymmärtänyt miten kaverit pystyivät juttelemaan vanhemmilleen noista, itse en edes pystynyt sanomaan sanoja poika tai mies.

Kuulostaa tutulta mutta en tiedä syytä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keittiöpsykologi kertoo: sua hävettää että olet kasvanut isoksi tytöksi. Koet että saat vanhempiesi rakkautta vain olemalla pieni lapsi, siksi ns. isot asiat pelottavat koska sehän tarkoittaisi sitä että olet tarpeeksi iso keskustelemaan niistä.

Mutta eikö ap sanonut että tätä on ollut jo kotona asuessa, oletattavasti siis jo lapsena? Itselläni on samanlaista, esim. kun vanhemmat kyseli ihastuksista tai pojista en vastannut mitään. Menin vain lukkoon ja lähdin pois. Nolotti. En ymmärtänyt miten kaverit pystyivät juttelemaan vanhemmilleen noista, itse en edes pystynyt sanomaan sanoja poika tai mies.

Niin, silloin kun ihastuksista kysellään ollaan jo kasvettu sen pikkulapsuusajan yli. Sehän siinä hävettää, kun alkaa kiinnostaa ne pojat, murrosikä iskee ja tajuaa ettei ole enää 4-vuotias jota kohdellaan kuin 4-vuotiasta.

Monesti vanhempien käytös (ehkä tiedostamatta) muuttuu kun lapsi kasvaa. Kun lapselta aletaan odottamaan enemmän vastuuta, jää halailu ja lässyttäminen. Lapsi säikähtää mitä hän on tehnyt väärin ja ymmärtää syyn: hän on kasvanut, eikä kelpaa enää samanlaisena kuin pienenä. Toiset lapset kasvaa mukana tässä, toiset jää vanhempien seurassa pikkulapsiksi, jotka eivät voi keskustella kehityksestään eli niistä ihastuksista ja muista asioista mitkä murrosikään kuuluu. Jokainen varmaan tietää sen ihmistyypin, joka aikuisenakin taantuu mennessään vanhemmilleen kylään: ei osaa enää laittaa itselleen voileipää eikä uskalla kiroilla.

Nauran kun ajattelenkin aloittajaa lapsineen, joista ei ole uskaltanut kertoa vanhemmilleen. Siis miten joku voi luulla, että se kertominen on oikeasti jotenkin vaikeaa? Raskaudesta kertomisen vaikeuden vielä jotenkin ymmärrän, mutta että salaisi vanhemmiltaan sen, että saa lapsia on minusta suoraan sanottuna jo törkeää. Joku kostofantasia aloittajan kaltaisille ehkä? "Hähähää, en kerrokaan teille, saatte olla syrjässä, senkin homekalkkikset"?

Toisin sanoen et ole missään tekemisissä vanhempiesi kanssa tai et tapaa heitä koskaan, sillä kai ne nyt huomaisivat mahasi kun olet raskaana tai jos menisit käymään heillä niin kai he kysyisivät että kenen vauva sulla on mukana? Kieltäisitkö silloin että no tämä on minun lapseni?

Hävettääkö sua että vanhemmat saa tietää sun harrastaneen seksiä vai mikä ongelma? Minne sä jatkossa kätket miehesi ja lapsesi jos käyt vanhempiesi luona? Vai ettekö te juttele mistään, edes säästä?

Itse tunnen yhden naisen joka katkaisi kaikki välit vanhempiinsa, muutti kauas pois ja vaihtoi kaikki puhelinnumerot ja sähköpostit kun tuli raskaaksi etteivät hänen vanhempansa saisi tietää siitä. Onhan näitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keittiöpsykologi kertoo: sua hävettää että olet kasvanut isoksi tytöksi. Koet että saat vanhempiesi rakkautta vain olemalla pieni lapsi, siksi ns. isot asiat pelottavat koska sehän tarkoittaisi sitä että olet tarpeeksi iso keskustelemaan niistä.

Mutta eikö ap sanonut että tätä on ollut jo kotona asuessa, oletattavasti siis jo lapsena? Itselläni on samanlaista, esim. kun vanhemmat kyseli ihastuksista tai pojista en vastannut mitään. Menin vain lukkoon ja lähdin pois. Nolotti. En ymmärtänyt miten kaverit pystyivät juttelemaan vanhemmilleen noista, itse en edes pystynyt sanomaan sanoja poika tai mies.

Niin, silloin kun ihastuksista kysellään ollaan jo kasvettu sen pikkulapsuusajan yli. Sehän siinä hävettää, kun alkaa kiinnostaa ne pojat, murrosikä iskee ja tajuaa ettei ole enää 4-vuotias jota kohdellaan kuin 4-vuotiasta.

Kyllä minulle vittuiltiin jokaisesta poikapuolisesta kaverista jo ennen kuin olin 4v. Hävetti ihan hirveästi kun heti kun leikin jonkun naapurin pojan kanssa tai edes puhuin jollekin pojalle niin kuului "oletkos sinä ihastunut tuohon poikaan? Menettekö aikuisina naimisiin? Hehehehe".

Meillä muodostui uudenlainen suhde kun olin noin kolmekymppinen. Nykyään puhumme etenkin isäni kanssa aika syvällisiäkin, uskonnosta, maailman tilanteesta, filosofiasta jne. Olemme puhekumppaneita sen takia että tykkäämme toisistamme ihmisinä, ei sen takia että olemme sukua. 

Mutta ymmärrän hyvin ap:n tilanteen, kesti monta monta vuotta kasvaa ohi vanhempi- lapsisuhteesta aikuisten väliseen suhteeseen. Molemmin puolin. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä muodostui uudenlainen suhde kun olin noin kolmekymppinen. Nykyään puhumme etenkin isäni kanssa aika syvällisiäkin, uskonnosta, maailman tilanteesta, filosofiasta jne. Olemme puhekumppaneita sen takia että tykkäämme toisistamme ihmisinä, ei sen takia että olemme sukua. 

 

Mutta ymmärrän hyvin ap:n tilanteen, kesti monta monta vuotta kasvaa ohi vanhempi- lapsisuhteesta aikuisten väliseen suhteeseen. Molemmin puolin. 

Jostain tämänkaltaisesta tässä on varmaan kysymys, mutta on silti outoa että tämä koko elämän kestänyt epämukavuus katoaisi jossain vaiheessa... mutta sen kai näkee sitten joskus.

-AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keittiöpsykologi kertoo: sua hävettää että olet kasvanut isoksi tytöksi. Koet että saat vanhempiesi rakkautta vain olemalla pieni lapsi, siksi ns. isot asiat pelottavat koska sehän tarkoittaisi sitä että olet tarpeeksi iso keskustelemaan niistä.

Mutta eikö ap sanonut että tätä on ollut jo kotona asuessa, oletattavasti siis jo lapsena? Itselläni on samanlaista, esim. kun vanhemmat kyseli ihastuksista tai pojista en vastannut mitään. Menin vain lukkoon ja lähdin pois. Nolotti. En ymmärtänyt miten kaverit pystyivät juttelemaan vanhemmilleen noista, itse en edes pystynyt sanomaan sanoja poika tai mies.

Niin, silloin kun ihastuksista kysellään ollaan jo kasvettu sen pikkulapsuusajan yli. Sehän siinä hävettää, kun alkaa kiinnostaa ne pojat, murrosikä iskee ja tajuaa ettei ole enää 4-vuotias jota kohdellaan kuin 4-vuotiasta.

Kyllä minulle vittuiltiin jokaisesta poikapuolisesta kaverista jo ennen kuin olin 4v. Hävetti ihan hirveästi kun heti kun leikin jonkun naapurin pojan kanssa tai edes puhuin jollekin pojalle niin kuului "oletkos sinä ihastunut tuohon poikaan? Menettekö aikuisina naimisiin? Hehehehe".

Tämä oli jo lapsena ihan hemmetin ärsyttävää ja sukulaiset tekee tuota edelleen suvun lapsille. Katja-Sirkun pikku Väinö-Aatuli-Pekkarilli sanoi Marjatan siskontytölle "moi"? Joo, ne on varmasti ihastuneet toisiinsa! Tekisi mieli sanoa ensi kerralla että "panetkos sinä naapurin herraa kun kerran lainasit sen ruohonleikkuria viime kesänä"...