Lue keskustelun säännöt.
Koska kertoa parantumattomasta sairaudesta miehelle?
29.12.2015 |
Olen tapaamassa kivan miehen, jonka kanssa viestitelty jo vähän aikaa. Mulla on kuitenkin parantumaton sairaus, joka vaikuttaa jokapäiväiseen elämään, vaikka täysin normaalisti periaatteessa voinkin elää ja monet tuttavani eivät tästä sairaudesta tiedä. Milloin tulisi kertoa tapailukumppanille? Minua jännittää, että hän ajattelee minun olevan sairas ja kiinnostus lopahtaa. Pelottaa... Onko teidän kumppanillanne jokin krooninen sairaus, miten reagoitte heidän kertomiseensa ja miten se tapahtui?
Kommentit (22)
Jos tyyliin astma tai diabetes, kerro vaan jo alkuvaiheessa.
Jos esim krooninen sydän/keuhko/suolistosairaus, kerro kun suhde vakiintuu.
Jos vaikuttaa lastensaantiin, kerro kun tulee puhe perhekoosta ja lasten hankinnasta.
Itselläni on krooninen sydänsairaus (pahuksen geenit!) ja asuin jo nykyisen kanssa yhdessä kun sain diagnoosin. Kerroin heti kun voin. Toki oli ollut paikalla kun jouduin lanssilla sairaalaan ja tiesi oireista. On ollut tukena koko ajan. Sairaus ei näy, mutta minulla on tahdistin, joka rajoittaa jonkin verran. Mies on tästäkin tietoinen ja tulee uimahallille uimakaveriksi, vaikka ei suuremmin rakasta uimista, koska en voi mennä yksin uimaan (jos tahdistin iskee, voi mennä taju, uidessa se on sattumoisin varsin vaarallista).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avomiehelläni oli bipolaarinen. Jossakin vaiheessa hän sen kertoi ja selvitti miten se arkeen vaikuttaa - muistaakseni asia tuli ilmi hyvin aikaisessa vaiheessa seurustelua. Onnellisina elettiin kunnes kuolema meidät erotti.
Siinä kohdassa kun vastaan tulee ensimmäinen sellainen asia, jota et voi tai joka sun pitää sairauden takia tehdä.
Mun omat sairaudet on kehittyneet tai puhjenneet vasta parisuhteen aikana. Mieheni on näkövammainen. Tiesin sen alusta lähtien, koska näkyihän se päälle (mies näkee kyllä yhtä jos toista, varsinkin oikeanlaisilla silmälaseilla - ikääntyessään yhä vähemmän - mutta kyllä se vammaiseksi luokitellaan) Mua ei kuitenkaan pelottanut juuri siksi, että näin koko ajan livenä, mihin se vaikuttaa ja mihin ei.
Jos se on joku mielisairaus, niin sinun olisi jo pitänut kertoa.
Kiitos rohkaisevista kommenteista. Pelkään jotenkin hirveästi kertoa, sillämies on vaikuttanut tosi kivalta. Mietin vain että hän saisi jonkun terveenkin yksilön, että mitä minun kanssani sitten jäisi. Parisuhteessa tämä näkyy niin paljon enemmän kuin ystävyydessä ja ystävillekin on ollut välillä tylsää kertoa. En vain haluaisi olla erilainen. Toisaalta useimmat ystäväni eivät muista koko sairauttani normaalisti, eli otan tämän itse varmaankin aivan liian raskaasti. Ketään entistä mies/poikaystävääkään ei ole muistaakseni haitannut, mutta he ovat aina tulleet poikaystäviksi kaveripohjalta, eli tällaista tutustumisvaihetta ei ole ollut samalla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja lisään vielä että toivoisin, että kertominen tapahtuisi sellaisessa vaiheessa, että mies olisi jo tarpeeksi ihastunut persoonaani, ettei hän alkaisi liikaa ajatella sairauttani. Mistä vain tiedän milloin se on? Pari kertaa pitäisi varmaan nähdä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kantsi kertoa, ennen kuin tuntenu kuukausia.
Vierailija kirjoitti:
Onko se fyysinen vai psyykkinen?
Sairaus on fyysinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en kertonut mutta en myöskään piilotellut rannekkeitani.
Mun miehellä on MS-tauti, itselläni selkärankareuma. Me tavattiin netissä ja viestiteltiin ja soiteltiin ennen varsinaista tapaamista.
Mies oli silloin(ja on edelleenkin) työkyvyttömyys eläkkeellä. Kun kysyin mesessä mitä hän tekee työkseen hän kertoi olevansa MS-taudin talia eläkkeellä. Kyllähän se vähän säikäytti mutta sitten googlettelin ja kyselin lisää, ja mietin että enhän itsekkään ole mikään maailman tervein ihminen ja kiinnostus oli niin kova että päätin että haluan tavata joka tapauksessa. ja sillä tiellä ollaan.
Minusta asiasta kannattaisi kertoa mahdollisimman pian, suhde sit etenee jos etenee, mutta eipähän tuhlaannu aikaa suhteessa jolla ei ole onnistumisen mahdollisuuksia, sillä jos sairaus on liikaa toiselle, se on liikaa sitä myös myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta kyllä itseni kohdalla esim vaikuttaisi jos saisin kuulla sairaudesta jo kun tunnen toisen paremmin vs se että kuulen ennen kuin olen edes tavannut. Kun ei vielä tunne toista niin on helpompi pelästyä ja jatkaa matkaa. Kun tuntee toisen niin ajattelee ihmistä enemmän kokonaisuutena, jossa jotkin virheet eivät haittaa.
Tilanne voisi olla verrattavissa siihen, että treffi-ilmoituksessa mies kertoisi olevan intohimoinen death metal -fani. Jos en tuntisi miestä, se määrittäisi liikaa ja ajattelisin, että ehkä meillä on liian eroava musiikkimaku, jotta ottaisin yhteyttä. Jos taas tapaisimme ja jossain vaiheessa kävisi ilmi, että mies kuuntelee esim. ainoastaan death metallia, en jättäisi enää tutustumista siihen, eikä asia varmaan hetkauttaisi pätkääkään.
-ap
Moi! Toivotan sinulle paljon voimia, terveyttä ja toivoa :) Ja olet lämpimästi tervetullut paikkakuntasi Healing Roomiin juuri sellaisena kuin olet, saamaan rohkaisua ja voimistumista elämääsi http://www.healingrooms.fi/?sid=118
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ainoastaan kaksi asiaa, jotka vaikuttaisivat päätökseeni olla menemättä treffeille ja nämä ovat pedofilia ja saatananpalvonta. Ei mua mikään muu asia, kuten esim fyysinen sairaus saisi kääntymään pois.
Mä en ole koskaan ajatellut sairauksien olevan este millekään. Päinvastoin yksikin tyttö kiinnostui musta juuri niiden takia :D Mikä sairaus sulla on jos se noin paljon rajoittaa?
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole koskaan ajatellut sairauksien olevan este millekään. Päinvastoin yksikin tyttö kiinnostui musta juuri niiden takia :D Mikä sairaus sulla on jos se noin paljon rajoittaa?
No ehkä kaikki on vaan mun pään sisällä, sairauden kun ei tosiaan pitäisi rajoittaa mitään elämässäni, olen vaan niin epävarma. Mikään asia ei oikeastaan elämässä ole sellainen, mitä en voisi sairauden takia tehdä. Tarvitsisin ehkä vain positiivista kannustusta, että kelpaan myös sairauteni kanssa!
Kyllä sä kelpaat kun et itse tee siitä liian suurta numeroa. Mikään pakko sitä ei ole edes kertoa, joskus tulee esille sitten ihan normaalina asiana.
Mä kerroin kun oltiin tapailtu kuukauden verran. Olin myös miettinyt, että koska ja miten kerron, mutta sitten kun keskustelu liippasi tarpeeksi läheltä, mainitsin sen ihan ohimennen "joo, mullakin on..." Ollaan toki myöhemminkin asiasta tarkemmin puhuttu, kun mies halusi ymmärtää mistä on kyse. Mulla on siis krooninen suolistosairaus ja selkärankareuma, mutta voin niin hyvin lääkkeiden avulla ettei se käytännössä elämääni vaikuta, enkä ajattele olevani sairas. Halusin kuitenkin kertoa aikaisessa vaiheessa ettei toiselle jää olo, että olisin sitä koittanut salata. Tsemppiä, sanoisin että ei ole sun arvoinen mies jos homma siihen kaatuu.
Minulla on tällainen tauti,mikä kulkee mukana eikä suurempaa huomiota vaadi, kunhan elän kohtuudella. Olen kertonut siitä aina ennen tapaamista, mutta olen jo hiukan iäkkäämpi eli keski-ikäinen, joten tässä iässä on vähän itsekullakin kremppoja.
Pakkeja en ole saanut näiden omituisuuksien perusteella, mutta ontuminen on ollut monelle ylitsekäymätön asia.