Vierailija

Eilen itkin ainakin neljä tuntia putkeen ja myös keskusteltiin kumppanin kanssa taas kerran vanhoja haavoja auki. Riita meni taas siihen, että heitin sormuksen nurkkaan ja päätin, että tällaista käytöstä en siedä, enkä halua enää olla yhdessä hänen kanssaan. Sitten itkin vähän lisää niin kauan kunnes oksensin.

Lopulta mieheni teki minulle voileivän ja tarjosi särkylääkkeen. Kävimme nukkumaan ja aamulla asiasta ei puhuttu enää mitään ja koko päivä meni taas ihan kivasti naureskellen.

Odotin, että aamulla selvitettäisiin kesken jäänyt riita loppuun, mutta kumppanini ei osoittanut mitään suuttumisen merkkejä, aivan kuin mitään riitaa ei olisi koskaan ollutkaan.

Tämä ei tosiaan ole ensimmäinen kerta, kun riidat vain ns. lakaistaan maton alle odottamaan seuraavaa tunteiden"siivouspäivää". Onko tämä miten yleistä ja miten olette ratkaisseet ongelman?

Kommentit (18)

Vierailija

Meillä täsmälleen sama tilanne. Ja itse olen ainoa kuka ne käsittelemättömät asiat ottaa esille. Minkäänlaista rakentavaa keskustelua en saa miehen kanssa aikaiseksi vaan riitelyksi menee ja jossain vaiheessa käydään nukkumaan ilman minkäänlaista ratkaisua ja aina seuraavana päivänä mies esittää kuin kaikki olisi kunnossa. Mietin vain että ehkä ero on ainoa ratkaisu kun mihinkään homma ei etene eikä mies halua asioista keskustella.

Vierailija

Jos sinä olit se, joka heitti sormuksen nurkkaan, miksi jäit odottamaan mieheltäsi suuttumisen merkkejä (?), etkä aloittanut keskustelua tilanteestanne itse? Ettekö osaa keskustella asioista kuin riitelemällä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Joo ei tuosta tod näk mitään tule pitemmän päälle. Itse olin neljän vuoden jälkeen jo niin katkeroitunut,joten ajattelin että parempi olla yksin ja jätin miehen. Tuli kuulemma tavallaan yllätyksenä, no ehkä tulikin kun ei ikinä suostunut keskustelemaan asioista vaikka yritin... Nyt kuulemma jälkeenpäin katuu ettei keskustellut, minulla tunteet jo hävinneet. Minä 22v ja eksä 25v, ei lapsia.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Jos sinä olit se, joka heitti sormuksen nurkkaan, miksi jäit odottamaan mieheltäsi suuttumisen merkkejä (?), etkä aloittanut keskustelua tilanteestanne itse? Ettekö osaa keskustella asioista kuin riitelemällä?

Ilmeisesti ei osata keskustella riitelemättä, sillä siihen se lopulta aina menee. Mies alkaa tiuskia, jos vähän mainitsen parisuhteen epäkohdista. Sitten puolestaan minä suutun ja heitän sormuksen nurkkaan ja sanon jotain ei niin tahdikasta. And the rest is history. Minua ihan oikeasti pelottaa aloittaa keskustelu yhtään mistään, kun homma ei vaan toimi. Auttaisiko pariterapia? Kokemuksia?

Vierailija

Itse ole oppinut  tuon kaavan lapsuuden perheestä ja kesti kauan ennenkuin olen oppinut, että asiat on mahdollista selvittää puhumalla. Ongelmana oli se, että riidan syyt tuntuvat tunnereaktioon nähden usein niin naurettavilta, että itselle helpompi vaihtoehto on mököttää ja unohtaa asia.

Mutta pidemmän päälle puhuminen kannattaa. Jos miehesi on samanlainen kuin minä olin, on sinun vain itse oltava asiassa aloitteellinen.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sinä olit se, joka heitti sormuksen nurkkaan, miksi jäit odottamaan mieheltäsi suuttumisen merkkejä (?), etkä aloittanut keskustelua tilanteestanne itse? Ettekö osaa keskustella asioista kuin riitelemällä?

Ilmeisesti ei osata keskustella riitelemättä, sillä siihen se lopulta aina menee. Mies alkaa tiuskia, jos vähän mainitsen parisuhteen epäkohdista. Sitten puolestaan minä suutun ja heitän sormuksen nurkkaan ja sanon jotain ei niin tahdikasta. And the rest is history. Minua ihan oikeasti pelottaa aloittaa keskustelu yhtään mistään, kun homma ei vaan toimi. Auttaisiko pariterapia? Kokemuksia?

Sinähän se suhteessa olet, joka uhkailee erolla joka riidan yhteydessä... Sun pitää joko oikeasti erota, tai sitten opetella keskustelemaan/riitelemään niin, että sanot vain asioita, joita oikeasti tarkoitat.

Vierailija

Mulla on vähän sama. Mies ei suostu keskustelemaan ongelmista vaan heittäytyy aina puolustuskannalle. Olen itse tosi vahvasti sellainen ihminen, että haluan selvittää asiat keskustelemalla, mutta asioita esille tuodessani keskustelu tuntuu aina miinakentältä kun mies lähtee mielenosoituksellisesti sarkastiselle "aha, no niin se sit varmaan menee" "no kaipa niin sitten" "no jos sä niin sanot" "juujuu näinpä juuri" -linjalle eikä oikeasti suostu KESKUSTELEMAAN. Mua alkaa ahdistaa, kun yritän purkaa sydäntäni ja kaikki mitä sanon kimpoilee vaan takaisin, mieheltä ei saa mitään oikeaa kantaa mihinkään, käyttäytyy kuin hyökkäisin häntä kohtaan henkilökohtaisesti ja minä turhaudun siihen, että hän sivuuttaa kaikki tunteeni täysin eikä tunnu lainkaan kiinnostuneelta oikeasti korjaamaan ja hoitamaan asioita. Lopulta tilanne menee itkuksi, yleensä molempien osalta. Häpeillen voin myöntää uhkailleeni myös erolla ja sanoneeni tunnemyrskyissä ilkeitäkin asioita, kun olen yrittänyt saada miehestä edes jotain, ihan mitä vaan, reaktiota irti.

Tilanteet ei koskaan oikein ratkea vaan päättyvät vaan siihen, että olemme molemmat liian väsyneitä ja surullisia tappelemaan tai pahimpina kertoina siihen, kun olen oikeasti niin ahdistunut etten saa henkeä ja tekisi mieli repiä hiukset päästä ja haluan vain miehen syliin itkemään rauhassa.

Vierailija

Meillä lakaistiin kaikki maton alle juuri tuollaisen käytöksen takia. Joka riidan yhteydessä alkoi jättämisellä ja pettämisellä uhkaileminen. Ei se ollut kovin rakentava pohja riidellä ja sopia kiristettynä "ase ohimolla". Jos riita ei ole sovittavissa normaalilla neuvottelulla, ilman uhkailua, pitäisiköhän vaan jättää se siihen.

Vierailija

Mitä ihmeen vanhoja haavoja teillä on, ja miksi ne pitää repiä auki? Joka ikisessä parisuhteessa on ajan mittaan ikäviä asioita, ei niitä kannata kaivella. Sehän on sama kuin ihan itse pahoittaisi oman mielensä ja syyttäisi siitä sitten toista.

Ja sitten vielä se tärkein; olitteko kännissä? Asiat selvitetään selvin päin. Ei laskuhumalassa.

Vierailija

Tää ei välttämät mitenkään teidän tilanne mut kerronpahan. Miehelle mikään ei koskaan ollut oikeasti ongelma, mitään ei tarvinnut selvittää ja vasta todella riitelemällä hän saattoi alkaa puhumaan vaikeista asioista. Vasta pitkään eron jälkeen ymmärsin ettei hän oikeasti pitänyt asioita ongelmina koska hän oli ne asiat luonut ja hallitsi niitä. Joo, oli todella sairas suhde.

Vierailija

Jos olisimme olleet kännissä, olisi se voinut olla hyvä mainita jo aloitusviestissä, mutta kun emme olleet. Oksensin vain sen takia, koska olin itkenyt niin paljon ja voin myös henkisesti pahoin. Ap

Vierailija

Voisi yrittää oman käyttäytymisen muutosta. Oman asennoitumisen ja reagoimisen muutosta. Miksi sinä menet niin epätoivoiseksi että olet valmis heittämään hanskat tiskiin? Etkö pysty vaikuttamaan asioihin? Mihin pystyt vaikuttamaan?

Kun yksi muuttuu, niin ympärillä olevatkin muuttuu...se tavallaan on pakko.... Asiat ei ole pysyviä. Niihin pitää vaan uskaltaa vaikuttaa. Pysyt vaikuttamaan omaan elämääsi. Menet uhrin asemaan...heität sormuksen nurkkaan, itket. Saat empatiaa ja sen leivän. Ja sitten vielä odotat sen hysterian jälkeen, etä toinen ottaa asian puheeksi...ei ehkä uskalla...olisi tukossa uusi hysteerinen kohtaus? Tai olisitko valmis rauhallisesti puhumaan? Tai menkää johonkin kivaan paikkaan tai kävelylle, missä juttelette. Älä aja itseäsi sellaiseen nurkkatilanteeseen hysterioimaan. Pidä itsesi turvassa...sellaien paikka ja tilanne, missä sinulla on byvä olla olis paras paikka käsitellä.

Nuo hysteriat on tunteita vanhoista ja toimivat kaavan mukaan. Muuta totuttua.
Terapia varmaan hyvä.
Sinulla on empaattinen mes. Puhumaan voi oppia. Ette kumpikaan kuulosta osaavan sitä.

Joskus voi tulla eteen eri polut. Seuraavassa suhteessa voi osata toisin.
Ne hysteriat on sun omia juttuja..voi atomien tuntoja purat noin. Onko sinulla kontrolliin tarve? Pitääkö lähimmäisen juuri Käyttäytyä niinkuin sinä haluat?

Vierailija

Olet ns. vaikea ihminen. Sinulla on paljon vaikeita haavoja sielussasi, ja ne johtuu aina muista. Miehen syy, äitis syy, ystävän syy... Luulet varmaan tosissasi että mies peloissaan muuttuu, kun oikein erolla uhkaat. Ehkä ensimmäisellä uhkauskerralla pelästyikin, nyt hän on jo tottunut uhkailuihin, ja tietää että kun olet saanut kiukut kiukuteltua, sinut pitää ruokkia ja laittaa tutimaan.

Jatka toki samalla linjalla, jos se tuntuu sinusta toimivalta ratkaisulta. Tai sitten voisit yllättää, ja ihan lähteä suhteesta. Mutta ethän sinä lähde, kun kelle sinä sitten poraat, ja ketä sitten kiristät erolla? Niinpä, ei kannata olla itsenäinen, jos ei ole pakko.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla