Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Sain tänään töissä jonkin "kohtauksen" ja mietin, täytyykö tästä huolestua vai onko normaalia. Täyttäessäni juomia kappiin ja nostellessani juomalavoja mua alkoi suunnilleen vartin kuluttua huimaamaan. Sitä tapahtuu nykyään usein, ja olen pistänyt sen huonon kunnon piikkiin. Jatkoin hyllytystä normaalisti, mutta sitten tuli mukaan sydämentykytys. Siis rintaa puristi, ja sydän hakkasi lujaa. Päätin huilata kaapin täytöstä ja siirryin tiskin taakse tekemään paperitöitä. Sydän ei kuitenkaan rauhoittunut. Pyörrytti ja henkeä ahdisti. Olo alkoi helpottua vasta kahden tunnin kuluttua. Onko tämmöinen normaalia silloin tällöin? En muista ennen saaneeni noin selviä sydämentykytyksiä.

Olen semiterve parikymppinen nainen. Veriarvot ovat täydelliset, liikuntaa en juurikaan harrasta lukuunottamatta hyötyliikuntaa tietenkin. Olen lievästi alipainoinen, ollut koko ikäni. BMI n. 17,5. Syön säännöllisesti ja monipuolisesti. Viime vuosina on ollut paljon stressiä, mikä ajoittain vaikuttaa nukkumiseenkin. Nyt joulun aikana olen kuitenkin nukkunut poikkeuksellisen paljon (vähintään 12 tuntia vuorokaudessa). Sain joskus vuosi sitten paniikkikohtauksia, mutta ne harvenivat itsekseen. Ahdistusta on toisinaan, nyt ei ole ollut vähään aikaan.

Olen polttanut tupakkaa noin askin kuussa viimeisen kahden vuoden aikana. Tänään oli niin huono olo, että päätin lopettaa. Ei ole fyysistä riippuvuutta siihen, niin se ei ole vaikeaa. Suvussani on sydänsairauksia. En viitti turhaan soitella lääkärille, niin siksi kysyn eka täältä.

Kommentit (10)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Mulla on kilpirauhasen vajaatoiminnassa ollut just tuollainen meininki, hoikkuus mukaanluettuna. Tosin nämä oireet taitavat olla tyypillisempiä liikatoiminnassa. Kalium oli myös matalalla, joten silläkin on voinut olla oma osuutensa.

Vierailija

Tämä nyt ei ole mikään lääkärin vastaus, mutta miten olisi matala verensokeri. Yhdistettynä siihen huonoon kuntoon (fyysinen työ vaikuttaa helposti).

Mahdollisesti myös yhdistettynä matalaan verenpaineeseen?

Vierailija

Nostan vielä. Unohdin sanoa, että kädet puutui, enkä saanut sormia nyrkkiin. Se oli tavallaan fyysisesti vähän kuin paniikkikohtaus, mutta tunsin sydämen hakkaavan kovempaa. Ja se tuli fyysisestä työstä ja helpotti, kun lepäsi.

Mulla on aina ollut alhainen verenpaine. Alhaista verensokeria en epäile, koska söin eilen hyvin, myös ennen töitä. Eikä ollut sellainen hutera olo, mikä tulee verensokerin heittelystä.

-ap

Vierailija

Itse hakeuduin samainlaisten oireiden takia sydämen ultraääneen ja syykin löytyi: hypertrofinen kardiomyopatia. Lueppas siitä ja mieti vastaako omia oireita. Tuo sairaus on semmonen et se mullekki puhkes vasta noin 13-vuotiaana. Sitä ennen oystyin harrastaan liikuntaa, nyt en jaksa muutakuin kävellä. Ja mulla ne on rytmihäiriöitä mitä tulee, on asennettu tahistin niitä varten.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mene lääkäriin, äläkä etsi netistä mikä voisi ehkä mahdollisesti olla vikana.

Varmaan menenkin, ainakin jos tää toistuu. Mutta en mä turhaan halua sinne mennä. Voi olla, että vain liioittelen tuntemuksiani.

-ap

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla