Vierailija

Olen vahinkolapsi toisessa polvessa. Äitiäni ei pitäisi olla, eikä minuakaan pitäisi olla. Tämän asian oivaltaminen on vaikuttanut negatiivisesti minäkuvaani ja koen olevani turha ja epähaluttu. Sekä minun että äitini perhe-elämät ovat olleet tietyillä tavoilla myrskyisiä. Nyt kun olen itse lastenhankintaiässä en tiedä, pystynkö tarjoamaan mahdollisille lapsilleni vakaan lapsuuden.
Onko teillä muilla "vahingoilla" minkälaisia kokemuksia? Oletteko pystyneet hankkimaan lapsia ja tarjoamaan heille ns. normaalin kasvualustan? Oletteko edes halunneet lapsia vai jättäneet lapset hankkimatta? Luulen, että vauvakuume on lähtöisin geeneistä ja hyvästä perheympäristöstä, eikä minulla ole kummankaan kautta taipumusta siihen.

Kommentit (11)

Vierailija

Olin vahinko, ja lyhyesti: sen huomasi. En halua omia lapsia, en ole saanut minkäänlaista "lapset ovat ihania" aivopesua vaan koen että lapset ovat vain vaivaksi ja harmiksi - niinkuin itsekin selvästi vanhemmilleni olin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Meillä on lapsenteko käynnissä, enkä koe vahinkolapseuteni vaikuttaneen elämäni mihinkään osa-alueeseen millään tavalla. En liitä noita asioita toisiinsa.

Vaikka vanhempani eivät suunnitelleet minua, niin he kuitenkin päättivät pitää minut. Olin tärkeä ja rakastettu, vietin onnellisemman lapsuuden kuin moni "haluttu" ikätoverini.

Enkä edes näe miten olen käytännössä jotenkin vähemmän suunniteltu kuin kukaan muukaan - eihän kukaan suunnittele saavansa vammaista tai ilkeää lasta, mutta silti niitä syntyy jatkuvasti ja silti niitäkin rakastetaan. Eräälle tutulle pariskunnalle taas on syntymässä jo viides poika, sillä vaimo haluaa epätoivoisesti tyttölapsen. Aina on joutunut pettymään ja ei kun uutta tulille. Tuollaisen perheen lapsi en haluaisi ikinä olla. :/

Vierailija

Ei se ole minuun vaikuttanut millään lailla. Äitini edellinen synnytys (kahdeksan vuotta minua vanhempi isosisko) oli todella vaikea, äidillä pysähtyi sydän ja hän oli vähällä kuolla. Siksi hän ei halunnut uudestaan raskaaksi, minä olin vahinko.
Minusta on täysin ymmärrettävää, ettei hän halunnu siskon jälkeen enempää lapsia. Kyllä hän minua rakasti ja rakastaa yhä siitä huolimatya, että raskaus oli vahinko. En siten ole "ottanut itseeni" vanhinkoraskautta, kyllä niitä varsinkin ennen kunnon ehkäisyä tapahtui usein (sisko on syntynyt 1959 ja minä 1967).
Ehkä ajattelisin toisin, jos minua ei olisi rakastettu lapsena ja hoivattu hyvin. Valtaosa vahinkolapsista onneksi tulee rakastetuksi ihan siinä missä toivotutkin lapset. Ikävää, jos sinulla ei ole samanlaista kokemusta.
Minulla itselläni on kaksi lasta, syntyivät erittäin toivottuina ja pitkän yrittämisen ja lapsettomuushoitojen jälkeen.

Vierailija

Minulla sama tilanne kuin ap:llä. Äitini lapsuus ollut järkyttävä, eikä omassanikaan ollut juuri kehumista. En halunnut lapsia, ennenkuin tapasin mieheni, halusin lapsia juuri hänen kanssaan. Lapsemme ovat jo aikuisia ja todennäköisesti saaneet paremman lapsuuden, kuin minä tai äitini.

Vierailija

Ennen vanhaan varmaankin suurin osa lapsista oli vahinkolapsia. Tarve lisääntymiseen lienee geeneihin ohjelmoitua. Se, että ihminen haluaa seksiä merkitsee itse asiassa geeneihin koodattua tarvetta lisääntyä.

Vierailija

Minä olen pitkälle päälle parikymppiseksi sitä mieltä, etten ikinä halua lapsia, koska "lapset pilaavat elämän". Sitten miehen serkku tuli raskaaksi ja hän vaikutti olevan selvästi onnellinen raskaudestaan. Pari vuotta pohdin, onko äitini sanomisessa sittenkään perää.

Päätimme miehen kanssa yrittää lasta ja tulinkin pian raskaaksi. Raskausaika sujui fyysisesti hyvin, mutta mietin, miten tämän voisi vielä perua. Vauva oli ihana ja pari vuotta myöhemmin teimme toisen lapsen.

Lapset ovat jo täysi-ikäisiä ja he ovat ehdottomasti parasta elämässämme.

Vierailija

Olen ensimmäisen polven vahinkolapsi, jo mummoiässä. En saanut nuorena koskaan vauvakuumetta, pikemminkin vauvat yököttivät pulauttelullaan ja kuolaamisellaan. Näen kaksi selvää syytä siihen, miksi en koskaan sitonut itseäni toiseen ihmiseen enkä lisääntynyt. Yksi syy oli huono äitisuhde. Toinen oli se, että en tiennyt isästäni silloin vielä mitään. Pelkäsin, että törmään jossakin vaiheessa ehkä velipuoleeni tai muuhun läheiseen sukulaiseen isän puolelta ja alamme suunnitella yhteistä tulevaisuutta. No niin ei käynyt, ei ollut edes mahdollista, sillä myöhemmin selvisi, että isän ensimmäinen liitto oli lapseton ja toisesta liitosta syntyneet lapset ovat huomattavasti minua nuorempia. Minulla on ollut varhaisessa lapsuudessa useita hylkäämiseksi tulkittavia kokemuksia ja kyllä nekin ovat minuun jälkensä jättäneet. Minun on vaikea vieläkin sitoutua ihmisiin, työhön ja tehtäviin olen aina sitoutunut täysillä.

Vierailija

Ei kyllä vaikuta itseeni mitenkään. Olen alkoholistivanhempien vahinkolapsi. Pidän itseäni selviytyjänä. Synnyin vaikka minua ei toivottu. Selvisin siitä lapsuudesta. Nautin elämästä ja otan siitä kaiken irti. Se että sain oman paremman perheen ja lapsia joita saan rakastaa on niskalenkki elämästä. Olen voiton puolella.

Vierailija

Olen vahinkolapsi siinä mielessä, etten ole suunniteltu. Siinä mielessä en ole vahinkolapsi, että äitini halusi pitää minut.

Sattuneesta syystä äitini kasvatti minut yksin, ja myös suhde isovanhempiin muotoutui läheiseksi. Joskus elämä kolhi rankastikin, eikä äitini tehnyt aina parhaita ratkaisuja itsensä suhteen, mutta koskaan en epäillyt hänen rakkauttaan. Vaikka mitä olisi sattunut, olin varma siitä, että minua rakastettiin (ja rakastetaan).

No, kaikesta tästä huolimatta en halua omia lapsia. Omalla lapsuudellani ei ole asian kanssa mitään tekemistä, vaan sillä, millainen tämä maailma on nykyään. Velkataakka ja ympäristökriisi painaa päälle. Haluan säästää mahdolliset lapseni tältä kaikelta. Toisaalta minulla on myös oma lehmä ojassa: en pidä lapsista ja tykkään elämästäni lapsettomana. Taustani ei siis kuitenkaan ole syy valintaani.

Vierailija

Olen sitä ikäluokkaa, jossa useimmat lapset ovat kai olleet vahinkoja. Ei ollut juurikaan mahdollisuutta asiaan vaikuttaa. Mutta eipä sillä  mitään vaikutusta ole ollut. Kyllä meidän perheessä rakastettiin meitä lapsia. Ja niin se nykyäänkin menisi, jos vain annettaisiin niiden vahinkojenkin syntyä. Ihmeen paljon niitä kyllä tuntuu tulevan ottaen huomioon ehkäisyn mahdollisuuden. Kyllä lapsella kuitenkin on oikeus syntyä. On ihan itsestä kiinni tuleeko lapsesta kuitenkin toivottu. Ja ellei itselle kelpaa, niin rakastavia perheitä kyllä löytyy.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla