Kun anoppi ei vaan tykkää... :(

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä mikä minussa on vikana. Olen aina ollut kohtelias, sosiaalinen, hyväkäytöksinen, toisia huomioonottava, ahkera, omatoiminen, perinteisellä tavalla ns. "reipas". Ja silti, kaikista maailman ihmisistä, juuri anoppini tuntuu inhoavan mua sydämensä pohjasta.

En missään, koskaan, ikinä, ole kokenut tulevani niin väärinkohdelluksi ja syrjityksi kuin mieheni kotona. Anoppini tuntuu halveksuvan minua kaikilla mahdollisilla tavoilla. Ja yhteistä historiaa on takana jo 10 vuotta.

Tilanne on korostunut erityisesti nyt viimevuosina, kun kuvioon on tullut muidenkin lasten puolisoita, siis muita miniä- ja vävykokelaita. Nämä uudet tulokkaat, vaikka kuinka peruskivoja ihmisinä ovatkin, ovat melkoisen flegmaattisia, passiivisia ja huonotapaisia, tai he eivät siis ikinä mm. kiitä tai tarjoa apuaan. Lienee hyvin yleistä nykypäivänä?

Näitä anoppi sitten passaa ja heidän seurassaan kujertaa kuin puluparvi lakassa. Itse seuraan show'ta hieman syrjässä enkä ole ollut uskoa silmiäni.

Tuollainenko minunkin olisi pitänyt olla että olisin ollut pidetty? Pikkuhiljaa olen yrittänyt jättäytyä anopin seurasta pois, hyvä että hän on nyt vihdoin saanut haluamaansa seuraa! Minä kun en sellainen ole ollut.

Olet anoppisi vahtakohta. Kiva ihminen. Anoppia ärsyttää kun hän itse ei kykene olemaan koskaan kaltaisesi ihminen. Itsellä vähän sama tilanne, muut miniät ovat suu mutrussa aina, tympääntyneitä ihmisiä. Valittajia!! Mutta jos jollekin niin minulle ollaan ärsyttäviä ja epäkohteliaita. Pistä rajat, älä vaan yhtään mielistele mutta älä myöskään näytä että sua ärsyttäis. Ja viimeinen neuvo-katso anoppia yläpuolelta. Juttele kuin hän olisi 3vuotias lapsi..sillä tasolla sen tyyppiset ihmiset on.

Tuttu juttu täälläkin! Ja perkule miten onkaan aiheuttanut vuosien aikana paljon surua ja itsetunnon rapautumista.

Mieheni, anoppini poikana, on antanut juurikin samanlaisen selityksen kuin kakkonen kirjoittaa. Minä miehen mukaan edustan kaikkea sitä, mitä anoppi itse ei ole koskaan ollut ja mitä anoppi kadehtii. Olen ihan fiksu ja ilmaisukykyinen, sosiaalinen ja kohtelias, anoppi on, no, kaikkea muuta. Sellainen naama väärällään muita haukkuva arvostelija, joka koko ajan esittää parempaa kuin oikeasti on. Anopilla ei ole tippaakaan sosiaalista älyä eikä hänellä ole alkeellisiakaan käytöstapoja.

Minä olen se paha peili, joka näyttää anopille kuvaa itsensä vastakohdasta ja saa epävarmuudet hänessä heräämään. Olemassaoloni muistuttaa häntä hänen surkeudestaan, miehen sanomana. Silti jaksaa ihmetyttää, miten eläkeikäinen, aikuinen nainen voi alentua tuollaiseen harjoittamaansa kiusaamiseen. Mutta kaikkihan eivät kai tässä elämässä aikuistu?

Eikö olisi enemmän kuin perusteltua kieltäytyä tapaamasta?

Jotenkin ihanaa, että kamalien anoppien pojat löytää aina ihanan miniän sukuun ihan kuin maailmankaikkeuden tasapaino olisi siitä kiinni. Onhan se hyvä havaita, että oma elämä on pojan mielestä ollut niin mitätön, että miniän kadehtiminen on kuin kirsikka kermavaahdossa eli viimeinen hetki kokea elävänsä.

Onneksi miniää ei tarvitse nähdä. Voi toivottaa pojalleen onnea ja hyvää elämää ja elää itse omaansa. Silloin ei tarvitse miettiä, että kujerranko minä nyt kuin kyyhkynen ja kelpaanko miniälle. Kun ei tarvitse kelvata! MIniä on pojan valinta, poika sen valinnan kanssa elää. Anopille asia ei kuulu yhtään, eikä anopin tarvitse miniän kanssa olla tekemisissä, jos se on miniälle vaikeaa.

Miksi kiusaat itseäsi käymällä siellä? Itseäni myös anoppi vihaa, on aina vihannut, mutta minäpä en ole 10 vuoteen käynyt ollenkaan siellä, ja se on niin kaikille hyvä. Mies käy lasten kanssa vanhemmillaan, minua ei sinne tarvita huoriteltavaksi ja sätittäväksi kuinka olen hänen viattoman pikku poikansa elämän pilannut.

Anopin harjoittama syrjiminen ei ole meidän yhteisössämme mitään "h*orittelua". Se on hienovaraisempaa suosimista ja sorsimista. Epäoikeudenmukaisia tekoja ja ilkeitä sanoja, Tietyille henkilöille ns. tarjotaan enemmän (tai ylipäätään tarjotaan mitään), palkitaan "huonosta käytöksestä". Hyväntekijöitä taas halveksutaan (tai siis sitä, joka auttaa heitä, hyväksikäytetään loputtomasti ja sitä "kiittämätöntä", jota he joutuvat itse auttamaan, autetaan loputtomasti). Mieheni on ollut se kiltti, kohtelias ja alistuva lapsi = jäänyt aina perheessään paitsioon, mieheni sisarukset taas vaativia, teräväkielisiä ja epäkohteliaita = saaneet kaiken haluamansa ja olleet aina etusijalla.

Anopin minuun kohdistuva arvostelu on kieroa siinä mielessä, ettei useinkaan tiedä, tekeekö anoppi sitä ihan tahallaan vai tahattomasti tyhmyyttään. On toki niitä selviäkin tapauksia, esim.etunimeni ja sukunimeni haukkuminen ("miten kukaan voi nimetä lapsensa noin mauttomalla nimellä?"), vaatevalintojeni ja ulkonäköni negatiivinen arvostelu jne. Mutta sitten on paljon niitä epäselviä tilanteita, jotka osuvat minuun mutta anoppi on voinut möläyttää ne typeryyttään. Loukkaavia nekin sanat ja tokaisut ovat kuitenkin olleet. Olen yrittänyt olla ottamatta itseeni, mutta jääväthän ne usein kaihertamaan. :(

Ei aivan noin kärjitettynä, olen saanut aina hyvää kohtelua anopilta, mutta kuitenkin on etäinen ja jotenkin tuntuu olevan salakateellinen,  mitä meidän pienituloinen korkeakoulutettu perhe kuitenkin talousvaikeuksista huolimatta pärjää! Avun saanti on ollut minimaalista ja meillä on ollut tiukkaa pitkään. Toisen poikansa perhe varakkaampaa duunariporukkaa ja on ehkä työväenluokkaista anoppia ja appea läheisempää. Onko se alemmuudentunnetta vaikka olen aidosti pitänyt ja arvostanut heitä aina? olen keskiluokan tavisperheestä ja itse mitä keskiluokaisin tavis mutta silti! Lisäksi mitä enemmän yuritän touhuta perheemme eteen, esim. jouluna, kun eivät kutsu käymään, sitä etäisemmäksi muuttuvat. Haluaa olla se paras ruuanlaittaja ja perheen matriarkka selvästi. Mustat lampat ovat suosiossa  jne. mutta eivät tällaiset asiansa hoitaneet. Kummallista mutta totta.

Vierailija kirjoitti:

Ei aivan noin kärjitettynä, olen saanut aina hyvää kohtelua anopilta, mutta kuitenkin on etäinen ja jotenkin tuntuu olevan salakateellinen,  mitä meidän pienituloinen korkeakoulutettu perhe kuitenkin talousvaikeuksista huolimatta pärjää! Avun saanti on ollut minimaalista ja meillä on ollut tiukkaa pitkään. Toisen poikansa perhe varakkaampaa duunariporukkaa ja on ehkä työväenluokkaista anoppia ja appea läheisempää. Onko se alemmuudentunnetta vaikka olen aidosti pitänyt ja arvostanut heitä aina? olen keskiluokan tavisperheestä ja itse mitä keskiluokaisin tavis mutta silti! Lisäksi mitä enemmän yuritän touhuta perheemme eteen, esim. jouluna, kun eivät kutsu käymään, sitä etäisemmäksi muuttuvat. Haluaa olla se paras ruuanlaittaja ja perheen matriarkka selvästi. Mustat lampat ovat suosiossa  jne. mutta eivät tällaiset asiansa hoitaneet. Kummallista mutta totta.

Lisään vielä, että anoppi ja appi ehti  kerätä täyden työuran eläkkeet kaikilla herkuilla, on varallisuutta kuten velaton asunto ja kesämökki, ja meidän perhe ei yllä lähellekään samaan koskaan.

Aika lailla kun minä, olen alkanutkin vihaamaan koko emäntää. Jos ei hyvällä, antaa Ämmän olla. Miten kestää joulusyömiset, en tiedä.

Sanotko sä koskaan sille anopille vastaan? Vai miellytätkö vaan?

Sä olit kai se eka joka vei anopilta lapsensa....?

Ole rohkea ja sano, että onpa ikävän tuntuista se kommentointi....et mitään menetä, ku kerran kuitenkin olet jättäytymässä pois noista ikävistä jutuista.

Et varmaan ole ai ka laatuaan, josta anoppi ei tykkää...se on oikeestaan sen anopin ykstotisuutta ja sisitymättömyyttä ja tietynlaista pahuutta. Sä et voi sitä muuttaa, mutta sä voit kertoa. Sä voit voittaa itses. Anoppia sä et voi pakolla miellyttää. Ne on sen omia sisäisiä peikkoja, joita ei osaa käsitellä.

Kun sä kerrot miltä susta tuntuu, niin sä annat mahdollisuuden itselles ja anopille...sen jälkeen se on anopin vuoro..jos osaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei aivan noin kärjitettynä, olen saanut aina hyvää kohtelua anopilta, mutta kuitenkin on etäinen ja jotenkin tuntuu olevan salakateellinen,  mitä meidän pienituloinen korkeakoulutettu perhe kuitenkin talousvaikeuksista huolimatta pärjää! Avun saanti on ollut minimaalista ja meillä on ollut tiukkaa pitkään. Toisen poikansa perhe varakkaampaa duunariporukkaa ja on ehkä työväenluokkaista anoppia ja appea läheisempää. Onko se alemmuudentunnetta vaikka olen aidosti pitänyt ja arvostanut heitä aina? olen keskiluokan tavisperheestä ja itse mitä keskiluokaisin tavis mutta silti! Lisäksi mitä enemmän yuritän touhuta perheemme eteen, esim. jouluna, kun eivät kutsu käymään, sitä etäisemmäksi muuttuvat. Haluaa olla se paras ruuanlaittaja ja perheen matriarkka selvästi. Mustat lampat ovat suosiossa  jne. mutta eivät tällaiset asiansa hoitaneet. Kummallista mutta totta.

Lisään vielä, että anoppi ja appi ehti  kerätä täyden työuran eläkkeet kaikilla herkuilla, on varallisuutta kuten velaton asunto ja kesämökki, ja meidän perhe ei yllä lähellekään samaan koskaan.

Ne on siis testamentanneet työläisinä hankkimansa omaisuuden sille duunariveljelle? Keskimääräine eläke kaikilla herkuilla on naisilla noin 1400 e/kk (väittää tilastokeskus), joten on siinä tuhlaamista! Tuon saadakseen on pitänyt tehdä töitä 35 vuotta niin, että saa koko ajan keskipalkkaa parempaa palkkaa. Aika hyvin työläisiltä.

Meillä anopin kukkoilu loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin. Olen kotoisin Kauhavalta ja kun anoppi alkoi tyylinsä mukaisesti ilkeilemään minulle niin minä mulkaisin häijysti leipäveitsi kädessäni (aamupalalla) ja sanoin, että "ensimmäänen varootus.." Oli hetken hiljaista kun ne ei tienneet kuinka tosissani olin. Kauhun tasapaino on pysynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei aivan noin kärjitettynä, olen saanut aina hyvää kohtelua anopilta, mutta kuitenkin on etäinen ja jotenkin tuntuu olevan salakateellinen,  mitä meidän pienituloinen korkeakoulutettu perhe kuitenkin talousvaikeuksista huolimatta pärjää! Avun saanti on ollut minimaalista ja meillä on ollut tiukkaa pitkään. Toisen poikansa perhe varakkaampaa duunariporukkaa ja on ehkä työväenluokkaista anoppia ja appea läheisempää. Onko se alemmuudentunnetta vaikka olen aidosti pitänyt ja arvostanut heitä aina? olen keskiluokan tavisperheestä ja itse mitä keskiluokaisin tavis mutta silti! Lisäksi mitä enemmän yuritän touhuta perheemme eteen, esim. jouluna, kun eivät kutsu käymään, sitä etäisemmäksi muuttuvat. Haluaa olla se paras ruuanlaittaja ja perheen matriarkka selvästi. Mustat lampat ovat suosiossa  jne. mutta eivät tällaiset asiansa hoitaneet. Kummallista mutta totta.

Lisään vielä, että anoppi ja appi ehti  kerätä täyden työuran eläkkeet kaikilla herkuilla, on varallisuutta kuten velaton asunto ja kesämökki, ja meidän perhe ei yllä lähellekään samaan koskaan.

Ne on siis testamentanneet työläisinä hankkimansa omaisuuden sille duunariveljelle? Keskimääräine eläke kaikilla herkuilla on naisilla noin 1400 e/kk (väittää tilastokeskus), joten on siinä tuhlaamista! Tuon saadakseen on pitänyt tehdä töitä 35 vuotta niin, että saa koko ajan keskipalkkaa parempaa palkkaa. Aika hyvin työläisiltä.

Paljon mahdolista, että testamentti on tehty. En omaisuuden perään huuda yhtään ja oikeasti eläkkeet ovat enemmän kuin 1400 e. Molemmat olleet vähän koukutsta vaativissa kunnan hoimmissa mutta aikoinaan vielä maksettiin kunnon eläkkeet ja päävisät jo 60 vuotiaina eläkkeelle. Toinen osa-aikaeläkkeelle jo aiemmin. Mitään asiaa , pientäkään eivät voi suoraan ja selkeästi ilmaista. Jos minä erehdyn kysymään jotain, olen päsmäävä miniä?! Jumalaita miten rasittavaa tuollaiset on ja vielä muka iloisessa Etelä-Karjalassa. Harvinaisen umpimielistä porukkaa...Pohjanmaalkaiset varmasti iloisemoia ja avoimempia kuin nää täällä!!!!

Vierailija kirjoitti:

Meillä anopin kukkoilu loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin. Olen kotoisin Kauhavalta ja kun anoppi alkoi tyylinsä mukaisesti ilkeilemään minulle niin minä mulkaisin häijysti leipäveitsi kädessäni (aamupalalla) ja sanoin, että "ensimmäänen varootus.." Oli hetken hiljaista kun ne ei tienneet kuinka tosissani olin. Kauhun tasapaino on pysynyt.

Tää on ihan paras 😆

Mun anoppi on ihan kiva. Tekee hyvää ruokaakin.

Ei me kaikesta ajatella samalla tavalla, mutta ei tarvitsekaan. Täytyy kuitenkin kunnioittaa toista ihmisenä!

passiivisaggressiivinen ja umpimielinen anoppi on rippakivi ja tahallaan ei kerro mitään asioita suoraan ja  reilusti. Vituttaa sellaiset ja niitä ilmeisesti riitää näissä kurpissa!!! :) Miniä jätetään joka repliikin jälkeen tilaan, että hetkinen mitä se tarkoitti ja vittuiliko ja mitää mä taas sanoin tai tein väärin?! Kurppa saa nautintoa olemalla piilovittuileva ja kurppa voi olla minkä ikäinen vaan. On niitä vanhoissa naisissakin erityisesti, Oman anopin vittumaisuus halutaan kostaa omalle miniälle?! 

Meillä vähän sama. Miehen kanssa ollut yhdessä iät ja ajat, naimisissa ei kylläkään olla. Mutta tämä "avoppi" on sellainen riivinrauta että oksat pois....! Alussa yritin olla ystävällinen ja oma itseni, sellainen avoin ja reipas mitä yleensä olen. Aika pian kuitenkin huomasin, että en voi anoppia miellyttää vaikka tanssisin päälläni ripaskaa. Hän ei vain pidä minusta, syitä lienee monia. Mielestään en ole riittävän hyvä pojalleen, toisaalta haukkuu myös poikaansa (ulkonäköä, pukeutumista, työtä, elämänvalintoja). Meidän elämämme on anopin mielestä suoraan sanottuna "*erseestä". Tähän välihuomautuksena, että olemme mielestämme aika normaaleja, työssäkäyviä, aikuisia ihmisiä joilla pankkilaina omakotitaloa varten otettu ja asiat reilassa. Emme polta, käytä huumeita tai ryypiskele. Kukaan muu meidät tunteva ei koe, että elämämme olisi täysin hukkaan heitettyä ja arvotonta. Anoppi kuitenkin on sitä mieltä. Vaikea sanoa miksi. En kuitenkaan näistä syistä mielelläni tapaa anoppia. Kerran vuodessakin on liikaa. Kerralla kestän tunnin, ehkä puolitoista. Sitten on päästävä pois. Että hyvää joulua vaan kaikille kohtalotovereille, i feel you sister! Nautitaan elämästä niiden ihmisten kanssa jotka meistä pitävät :) 

Vierailija kirjoitti:

Meillä vähän sama. Miehen kanssa ollut yhdessä iät ja ajat, naimisissa ei kylläkään olla. Mutta tämä "avoppi" on sellainen riivinrauta että oksat pois....! Alussa yritin olla ystävällinen ja oma itseni, sellainen avoin ja reipas mitä yleensä olen. Aika pian kuitenkin huomasin, että en voi anoppia miellyttää vaikka tanssisin päälläni ripaskaa. Hän ei vain pidä minusta, syitä lienee monia. Mielestään en ole riittävän hyvä pojalleen, toisaalta haukkuu myös poikaansa (ulkonäköä, pukeutumista, työtä, elämänvalintoja). Meidän elämämme on anopin mielestä suoraan sanottuna "*erseestä". Tähän välihuomautuksena, että olemme mielestämme aika normaaleja, työssäkäyviä, aikuisia ihmisiä joilla pankkilaina omakotitaloa varten otettu ja asiat reilassa. Emme polta, käytä huumeita tai ryypiskele. Kukaan muu meidät tunteva ei koe, että elämämme olisi täysin hukkaan heitettyä ja arvotonta. Anoppi kuitenkin on sitä mieltä. Vaikea sanoa miksi. En kuitenkaan näistä syistä mielelläni tapaa anoppia. Kerran vuodessakin on liikaa. Kerralla kestän tunnin, ehkä puolitoista. Sitten on päästävä pois. Että hyvää joulua vaan kaikille kohtalotovereille, i feel you sister! Nautitaan elämästä niiden ihmisten kanssa jotka meistä pitävät :) 

Tulipa mieleen, että kyse voi olla monesti kateudesta miniää kohtaan. Kateellinen voi olla mistä vaan ja varsinkin jos miniän perhe on koulutetumpi ja pärjää omillaan. Nainen on monesti susi toiselle naiselle, valitettavasti. Suvun miehet, on sitten millaisia turhapuroja ja lökjäpöksyjä ovat anopien suosiossa vain munien roikkumisen vuoksi. Näin se oikeasti monesti on. Narttumaisuut´ta pahimmillaan!

Nämä kymmenet anoppikeskustelut alkaa olla ammattivalittajan kanssa samaa sarjaa. Kiviäkin kiinnostaa.

Mitä sinä 19 tässä ketjussa kitiset, etkö jo otsikosta osaa päätellä pitää näppejäsi kurissa? Mene takaisin siihen perustamaasi keskusteluun "sata suomen jäkälää ja sammalta".