Erityislapsi ja joulu, harmittaa kyllä vietävästi =(

Mitä ne on ne sun pakolliset erityiset joulutekemiset? Eikö kukaan voi auttaa sinua niissä? Eikö lapsen isä voi olla lapsen kanssa, jotta sinä saat tehtyä ne asiat? Voitko sopia lapselle ulkoiluttajan joka päiväksi parin tunnin ajaksi samaan kellonaikaan (mummi, kummi, kaveri, palkattu apu)?

Halaus sinulle. Ymmärrän niin, mitä käyt läpi.

T: Toinen erityislapen äiti

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen ap:n lapsi on?

Otan osaa, kyllä minä huokaisin helpotuksesta kun alkoi loma ja lapset eivät kuulu siihen. Töissä lasten kanssa pohdin usein miten vanhemmat kestävät joitain lapsia ihan vapaaehtoisesti arjessaan, joka päivä. Ja toiset lapset taas ovat jokapäiväinen ilo...

Tasan ei käy onnen lahjat lasten suhteen, muuta ei voi sanoa!

Tämä menee nyt täysin ohi aiheen, mutta olen lto ja yksi kaveri ei meinannut millään ymmärtää kun sanoin, etten automaattisesti tykkää kaikista lapsista. Pitäisi kuulemma vaihtaa alaa. En minä kyllä yhtään lasta vihaakaan, mutta on se aika tabu että jotkin lapset kokee rasittaviksi tai kemiat ei kohtaa. Onneksi päiväkodissa on aikuisia kuitenkin muitakin (usein aina joku tykkää siitä rasavillistäkin ihan aidosti), ja onneksi aikuisena ihmisenä kykenen käsittelemään omat tunteeni itsekseni. Kovasti haluaisin kyllä tavat ihmisen, joka aidosti tykkää kaikista lapsista ja työskentelee lasten parissa. Mutta ap:lle tsemppiä, minusta tuo lukujärjestys johon on merkitty itsenäinenkin toiminta, voisi olla ehkä hieman auttava ratkaisu teille.

Otan osaa ap, tiedän mistä puhut. Meilläkin on ollut noita jouluja... ja meillä sentään on aika helppo tapaus, asperger-poika.

Koeta karsia pois kaikki, mikä ei ole välttämätöntä. Se joulu on kumminkin ennen kaikkea levon ja yhdessäolon juhla. Mä tiedän, omien perinteiden jättäminen sivuun ON vaikeaa, tuntuu siltä että joulu ei ole mikään joulu. Mutta parempi sekin kuin että pinna kireänä reuhtoo ja raivoaa sille erityiselle ja muulle perheelle.

Ahaa nyt luinkin aiemman viestisi. Eikö lapsi pysty olemaan hetkeäkään esim. isän tai muun aikuisen kanssa? Vai jaksavatko esim. mummot ym. lasta, voisiko heitä pyytää avuksi?

24

Pitäiskö teidän nyt vaan lopettaa se valittaminen? Kaikki äidit rakastaa lapsiaan ehdottomasti ja nauttii yhteisistä lomista. Aika saastoja olette, surettaa lastenne puolesta. 

I know the feeling. Meillä lievästi kehitysvammainen tyttö 17 v. Ja nyt tosi hankala puberteetti. Kaikki tutuista rutiineista poikkeamat kaoottisia. Mennään ulos kävelylle, kauppaan, kylään tm. Ja alkaa kauhea huuto, kiroilu, tavaroiden paiskominen. Kun on huutaen puettu ja ovesta ulos päästy: bling; saattaa hetkessä muuttua ihan iloiseksi ja myönteiseksi. Joskus räyhääminen kest pitempään. Kaikki siirtymävaiheet tosi hankalia. Netti on aivan myrkkyä ja huumetta: 15 min youtube-videota katselee ja jos siitä pitää yllättäin irrottautua, en voi edes kuvailla. Heti aamusta kun on saatu hereille pitää jommankumman ( jumalalle kiitos, meitä on kaksi!) vanhemmista viedä häntä ulos muutamaksi tunniksi. Pitkäkestoinen kävely ulkona 1-2 h tasoittaa ja jotenkin väsyttääkin häntä ja sitten loppupäivä on parempi. Kaikkeen audiovisuaaliseen uppoaa niin syvälle, että ei saada siitä

Maailmasta lainkaan pois ja sitten häiriintyy myös uni ja menee todella hysteeriseksi ja aggressiiviseksi. Omaishoitajana ja avustajana pitää toisen vanhemman koko ajan olla. Jatkuvaa kannustusta ja myönteistä palautetta tarvitsee, sen turvin saatetaan pärjätä. Vaikea vain jaksaa muistaa tuo myönteisyyden voima, kun tyttö koko ajan niin rasittavasti käyttäytyy. Tosi raskasta terveelle pikkusisarellekin. Ja se jatkuva suru, huoli ja murhe tulevasta: Miten tällainen nuori ikinä elämässä pärjää, kun kyydistä putoavat jo älynlahjoiltaan normaalitkin . Lomalta kaikki kaivataan töihin ja kouluun.

Vierailija kirjoitti:

I know the feeling. Meillä lievästi kehitysvammainen tyttö 17 v. Ja nyt tosi hankala puberteetti. Kaikki tutuista rutiineista poikkeamat kaoottisia. Mennään ulos kävelylle, kauppaan, kylään tm. Ja alkaa kauhea huuto, kiroilu, tavaroiden paiskominen. Kun on huutaen puettu ja ovesta ulos päästy: bling; saattaa hetkessä muuttua ihan iloiseksi ja myönteiseksi. Joskus räyhääminen kest pitempään. Kaikki siirtymävaiheet tosi hankalia. Netti on aivan myrkkyä ja huumetta: 15 min youtube-videota katselee ja jos siitä pitää yllättäin irrottautua, en voi edes kuvailla. Heti aamusta kun on saatu hereille pitää jommankumman ( jumalalle kiitos, meitä on kaksi!) vanhemmista viedä häntä ulos muutamaksi tunniksi. Pitkäkestoinen kävely ulkona 1-2 h tasoittaa ja jotenkin väsyttääkin häntä ja sitten loppupäivä on parempi. Kaikkeen audiovisuaaliseen uppoaa niin syvälle, että ei saada siitä

Maailmasta lainkaan pois ja sitten häiriintyy myös uni ja menee todella hysteeriseksi ja aggressiiviseksi. Omaishoitajana ja avustajana pitää toisen vanhemman koko ajan olla. Jatkuvaa kannustusta ja myönteistä palautetta tarvitsee, sen turvin saatetaan pärjätä. Vaikea vain jaksaa muistaa tuo myönteisyyden voima, kun tyttö koko ajan niin rasittavasti käyttäytyy. Tosi raskasta terveelle pikkusisarellekin. Ja se jatkuva suru, huoli ja murhe tulevasta: Miten tällainen nuori ikinä elämässä pärjää, kun kyydistä putoavat jo älynlahjoiltaan normaalitkin . Lomalta kaikki kaivataan töihin ja kouluun.

Harmi ettette rakasta tyttöä, ette nauti ajasta hänen kanssaan. :(

Tämä toinen äiti ei saanut yhtään sympatiaa.

http://www.vauva.fi/keskustelu/2462194/olenko_mielestanne_huono_aiti?changed=1450720251

Vierailija kirjoitti:

 

Ja se jatkuva suru, huoli ja murhe tulevasta: Miten tällainen nuori ikinä elämässä pärjää, kun kyydistä putoavat jo älynlahjoiltaan normaalitkin .

NIIN-PÄ. Ja kuka pitää tuosta huolen, kun meistä vanhemmista aika jättää. Meillä on assi syvästi assi, ja tuskin tulee koskaan pärjäämään täysin itsenäisesti. Mutta kun asperger katsotaan niin lieväksi poikkeamaksi, ettei tukitoimia saa mistään. Saati esim. tuettua asuntoa. Pelottaa, miten saadaa lapsen asiat hoidettua, nyt hän on 13-vuotias.

Vierailija kirjoitti:

I know the feeling. Meillä lievästi kehitysvammainen tyttö 17 v. Ja nyt tosi hankala puberteetti. Kaikki tutuista rutiineista poikkeamat kaoottisia. Mennään ulos kävelylle, kauppaan, kylään tm. Ja alkaa kauhea huuto, kiroilu, tavaroiden paiskominen. Kun on huutaen puettu ja ovesta ulos päästy: bling; saattaa hetkessä muuttua ihan iloiseksi ja myönteiseksi. Joskus räyhääminen kest pitempään. Kaikki siirtymävaiheet tosi hankalia. Netti on aivan myrkkyä ja huumetta: 15 min youtube-videota katselee ja jos siitä pitää yllättäin irrottautua, en voi edes kuvailla. Heti aamusta kun on saatu hereille pitää jommankumman ( jumalalle kiitos, meitä on kaksi!) vanhemmista viedä häntä ulos muutamaksi tunniksi. Pitkäkestoinen kävely ulkona 1-2 h tasoittaa ja jotenkin väsyttääkin häntä ja sitten loppupäivä on parempi. Kaikkeen audiovisuaaliseen uppoaa niin syvälle, että ei saada siitä

Maailmasta lainkaan pois ja sitten häiriintyy myös uni ja menee todella hysteeriseksi ja aggressiiviseksi. Omaishoitajana ja avustajana pitää toisen vanhemman koko ajan olla. Jatkuvaa kannustusta ja myönteistä palautetta tarvitsee, sen turvin saatetaan pärjätä. Vaikea vain jaksaa muistaa tuo myönteisyyden voima, kun tyttö koko ajan niin rasittavasti käyttäytyy. Tosi raskasta terveelle pikkusisarellekin. Ja se jatkuva suru, huoli ja murhe tulevasta: Miten tällainen nuori ikinä elämässä pärjää, kun kyydistä putoavat jo älynlahjoiltaan normaalitkin . Lomalta kaikki kaivataan töihin ja kouluun.

Tsemppiä <3

sorry, siis 30=25

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

I know the feeling. Meillä lievästi kehitysvammainen tyttö 17 v. Ja nyt tosi hankala puberteetti. Kaikki tutuista rutiineista poikkeamat kaoottisia. Mennään ulos kävelylle, kauppaan, kylään tm. Ja alkaa kauhea huuto, kiroilu, tavaroiden paiskominen. Kun on huutaen puettu ja ovesta ulos päästy: bling; saattaa hetkessä muuttua ihan iloiseksi ja myönteiseksi. Joskus räyhääminen kest pitempään. Kaikki siirtymävaiheet tosi hankalia. Netti on aivan myrkkyä ja huumetta: 15 min youtube-videota katselee ja jos siitä pitää yllättäin irrottautua, en voi edes kuvailla. Heti aamusta kun on saatu hereille pitää jommankumman ( jumalalle kiitos, meitä on kaksi!) vanhemmista viedä häntä ulos muutamaksi tunniksi. Pitkäkestoinen kävely ulkona 1-2 h tasoittaa ja jotenkin väsyttääkin häntä ja sitten loppupäivä on parempi. Kaikkeen audiovisuaaliseen uppoaa niin syvälle, että ei saada siitä

Maailmasta lainkaan pois ja sitten häiriintyy myös uni ja menee todella hysteeriseksi ja aggressiiviseksi. Omaishoitajana ja avustajana pitää toisen vanhemman koko ajan olla. Jatkuvaa kannustusta ja myönteistä palautetta tarvitsee, sen turvin saatetaan pärjätä. Vaikea vain jaksaa muistaa tuo myönteisyyden voima, kun tyttö koko ajan niin rasittavasti käyttäytyy. Tosi raskasta terveelle pikkusisarellekin. Ja se jatkuva suru, huoli ja murhe tulevasta: Miten tällainen nuori ikinä elämässä pärjää, kun kyydistä putoavat jo älynlahjoiltaan normaalitkin . Lomalta kaikki kaivataan töihin ja kouluun.

Harmi ettette rakasta tyttöä, ette nauti ajasta hänen kanssaan. :(

Kiitos myötäelämisestä, kannustuksesta ja ystävällisistä sanoista tälle väsyneelle, mutta edelleen kaikkensa lapsensa parhaaksi tekevälle äidille. Itse olet varmasti hyvä ja rakastettava ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

I know the feeling. Meillä lievästi kehitysvammainen tyttö 17 v. Ja nyt tosi hankala puberteetti. Kaikki tutuista rutiineista poikkeamat kaoottisia. Mennään ulos kävelylle, kauppaan, kylään tm. Ja alkaa kauhea huuto, kiroilu, tavaroiden paiskominen. Kun on huutaen puettu ja ovesta ulos päästy: bling; saattaa hetkessä muuttua ihan iloiseksi ja myönteiseksi. Joskus räyhääminen kest pitempään. Kaikki siirtymävaiheet tosi hankalia. Netti on aivan myrkkyä ja huumetta: 15 min youtube-videota katselee ja jos siitä pitää yllättäin irrottautua, en voi edes kuvailla. Heti aamusta kun on saatu hereille pitää jommankumman ( jumalalle kiitos, meitä on kaksi!) vanhemmista viedä häntä ulos muutamaksi tunniksi. Pitkäkestoinen kävely ulkona 1-2 h tasoittaa ja jotenkin väsyttääkin häntä ja sitten loppupäivä on parempi. Kaikkeen audiovisuaaliseen uppoaa niin syvälle, että ei saada siitä

Maailmasta lainkaan pois ja sitten häiriintyy myös uni ja menee todella hysteeriseksi ja aggressiiviseksi. Omaishoitajana ja avustajana pitää toisen vanhemman koko ajan olla. Jatkuvaa kannustusta ja myönteistä palautetta tarvitsee, sen turvin saatetaan pärjätä. Vaikea vain jaksaa muistaa tuo myönteisyyden voima, kun tyttö koko ajan niin rasittavasti käyttäytyy. Tosi raskasta terveelle pikkusisarellekin. Ja se jatkuva suru, huoli ja murhe tulevasta: Miten tällainen nuori ikinä elämässä pärjää, kun kyydistä putoavat jo älynlahjoiltaan normaalitkin . Lomalta kaikki kaivataan töihin ja kouluun.

Harmi ettette rakasta tyttöä, ette nauti ajasta hänen kanssaan. :(

Kiitos myötäelämisestä, kannustuksesta ja ystävällisistä sanoista tälle väsyneelle, mutta edelleen kaikkensa lapsensa parhaaksi tekevälle äidille. Itse olet varmasti hyvä ja rakastettava ihminen.

Älä kommentoi kusipääprovoja. Riidanhaastajaa ei kannata koskaan ruokkia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

I know the feeling. Meillä lievästi kehitysvammainen tyttö 17 v. Ja nyt tosi hankala puberteetti. Kaikki tutuista rutiineista poikkeamat kaoottisia. Mennään ulos kävelylle, kauppaan, kylään tm. Ja alkaa kauhea huuto, kiroilu, tavaroiden paiskominen. Kun on huutaen puettu ja ovesta ulos päästy: bling; saattaa hetkessä muuttua ihan iloiseksi ja myönteiseksi. Joskus räyhääminen kest pitempään. Kaikki siirtymävaiheet tosi hankalia. Netti on aivan myrkkyä ja huumetta: 15 min youtube-videota katselee ja jos siitä pitää yllättäin irrottautua, en voi edes kuvailla. Heti aamusta kun on saatu hereille pitää jommankumman ( jumalalle kiitos, meitä on kaksi!) vanhemmista viedä häntä ulos muutamaksi tunniksi. Pitkäkestoinen kävely ulkona 1-2 h tasoittaa ja jotenkin väsyttääkin häntä ja sitten loppupäivä on parempi. Kaikkeen audiovisuaaliseen uppoaa niin syvälle, että ei saada siitä

Maailmasta lainkaan pois ja sitten häiriintyy myös uni ja menee todella hysteeriseksi ja aggressiiviseksi. Omaishoitajana ja avustajana pitää toisen vanhemman koko ajan olla. Jatkuvaa kannustusta ja myönteistä palautetta tarvitsee, sen turvin saatetaan pärjätä. Vaikea vain jaksaa muistaa tuo myönteisyyden voima, kun tyttö koko ajan niin rasittavasti käyttäytyy. Tosi raskasta terveelle pikkusisarellekin. Ja se jatkuva suru, huoli ja murhe tulevasta: Miten tällainen nuori ikinä elämässä pärjää, kun kyydistä putoavat jo älynlahjoiltaan normaalitkin . Lomalta kaikki kaivataan töihin ja kouluun.

Harmi ettette rakasta tyttöä, ette nauti ajasta hänen kanssaan. :(

Kiitos myötäelämisestä, kannustuksesta ja ystävällisistä sanoista tälle väsyneelle, mutta edelleen kaikkensa lapsensa parhaaksi tekevälle äidille. Itse olet varmasti hyvä ja rakastettava ihminen.

Älä kommentoi kusipääprovoja. Riidanhaastajaa ei kannata koskaan ruokkia.

Kiitos opastuksesta! Mutta onpa kamalaa kielenkäyttöä.

Vierailija kirjoitti:

Tämä toinen äiti ei saanut yhtään sympatiaa.

http://www.vauva.fi/keskustelu/2462194/olenko_mielestanne_huono_aiti?changed=1450720251

En jaksanut lukea, kun ketjuissa on niin paljon asiattomia ja ajattelemattomia kommentteja. Mutta tuo linkin lapsi asuu siis laitoksessa, ja silloin lapsi on yleensä syvästi kehitysvammainen ja todella iso hoivan tarve. Ei pysyviä laitoshoitopaikkoja noin vain vanhemmat valitse. Mutta toki vähän ikävä sävy kirjoituksessa. Mutta tosi vaikea provokaatioksi uskoa. Vammainen lapsi on niin iso suru ja tragedia, että vaikea kuvitella kenenkään provoja siitä kirjoittavan. Kaikki myötätunto erityislasten perheiden puolella.