Mies 29v + 1v miettii: viattomuuden saaminen takaisin

Tuntuu että olisi mukava olla seitsemän vuotta nuorempi; tunne siitä että kaikki on edessä ja vielä mahdollisuus samaistua jopa peruskoulua päättäviin nuoriin. Into kaikkea uutta kohtaan ja ruusuisia kuvitelmia ja ennen kaikkea villiä uteliaisuutta erilaisia uravalintoja kohtaan sekä mukavanlainen tunne maailman pienuudesta; jos joku tyttö tykkää minusta netissä, niin hän ei ehkä ajattelekaan muita. Tunne siitä että etäystävyydet ovat erikoisia, kestäviä ja ainutlaatuisia.

Tässä ajassa on kerennyt tapahtua paljon perusturvallisuuden tunnetta järkyttävää ja kyynistävää. Tuntuu ettei paluuta samaan viattomuuten enää ole ja olisi aika aloittaa eläminen toisten kautta tai toisia tukien paremminkin. Viime vuosina on ikään kuin tullut henkisesti kollektiiviseksi isäksi nuoremmalle sukupolvelle tai paremminkin tunne siitä, että roolit ovat jotenkin vaihtuneet ja olenkin sitten ruvennut ottamaan sellaista roolia sellaisessa ympäristössä, missä on lukioikäisiä. Ehkä olen sitten liian vanha löytääkseni enää samanlaista löytämisen iloa ja odotuksen riemua tulevaisuuden suhteen, puhumattakaan siitä tunteesta että elämä tulee aina olemaan turvallisuudessaan samanlaista; isovanhemmat aina hengissä ja vanhemmat terveitä, yhteiskunnalla ja viranomaisilla ymmärrystä suuntaansa etsivää ihmistä kohtaan jne. Niitä vuosia tulee ikävä.

Vaikeutena tässä on kai se että sen orvon etsijän rooli on helppo omaksua kunhan on vain tarpeeksi nuori, mutta viisaan tukihenkilön roolia ei noin vain oteta, vaan siihen on karsintaa. Kypsyväkin ihminen tarvitsee kuitenkin identiteetilleen täytettä; hän ei voi jäädä tyhjän päälle muistelemaan omaa hellää vihreyttään.

-Mies 29v + 1v-