Äidin kanssa taas välirikko:
Pyysin, ettei äitini kävisi täällä yökylässä koko ajan (käy joka toinen viikonloppu), sillä minulla ja miehellä on vain silloin käytännössä yhteistä aikaa eikä mies jaksa sitä, että sukulaiseni pyörivät täällä koko ajan. Äitini on sellainen, jolle ei saa sanoa mitään vastaan, omassa kodissakin on kuljettava kuin hiiret ettei äitiä vaan ärsyttäisi. (Lapsuuteni oli yhtä helvettiä.)
Ihan ystävällisesti toivoin, että antavat meille hieman enemmän omaa aikaa.
No, äiti katkaisi välit. Lapsella on kohta syntymäpäivä, ei aio tulla sinnekään vaan kuulemma lähettää postissa paketin, ja lapsi tietenkin olettaa mummon tulevan (kun on kuitenkin täällä koko ajan). Mutta mummolle ei kelpaa hieman etäämpi kanssakäyminen, vaan hänen täytyy saada tulla tänne kuin kotiinsa.
Äitini ei ymmärtänyt perustelujani, ja syytti minun ajaneen hänet " itsemurhan partaalle" .
Oikeastaan minä vihaan äitiäni.
Kommentit (2)
Täysin sama tilanne meillä päällä.
Kerro lapselle, että mummo ei nyt käy usein, kun hänellä on kiire tms. Kannattaa kuitenkin puhua siitä, kun lapset kyllä vaistoaa ja ihmettelee.
Siksi ettei mummo ymmärrä koskaan mitään muuta kuin oman kantansa.