Vaikka mä oisin miten kauhea tahansa, niin mies ei jätä
Tosin kauheuteni johtuu suurelta syyltä lapsuudenkokemuksista jossa tukenani ei ollut ketään ja äitini oli kauhea despootti. Mietin vain, että tavallaan olen siis holhottava, tarttisin sitä tukea ja apua nyt. Luulin, että mies osaisi auttaa ja tukea, mutta tilanne on mennyt siihen, että olemme erillisiä ja mies hoitaa ison osan arjesta. Eroakaan en varsinaisesti pelkää, tulisin kyllä toimeen itsellisenä, ainakin taloudellisesti. Henkisestä puolesta en sitten niinkään tiedä. Mies ei ole kyllä uhkaillut erolla, mutta väkisinkin sitä alkaa kaikkea tässä miettiä, että onko suhde hyvä, jos toinen tekee kaiken yksin ja toinen on jotenkin pause-nappula päällä syväjäädytystilassa ja lamaantuneena vierellä.
Niin tai on vastuussa käytöksestään?
Kyllä kai sitä on... Tai siis on, tiedän sen paperilla. Teoriassa. Käytäntö on miljoona kertaa vaikeampaa. On vaikeaa olla hyvä, kun se menisi teatteriksi silloin kun kuitenkin tuntee olonsa loukatuksi ja vihastuu. Yksin on vaikeaa oppia hyväksi. Siihen tarvitaan toista ja hänen palautettaan. Kun puhuin ettei mies ole puhunut niin se tarkoittaa juuri sitä, ettei hän ole antanut palautetta miltä käytökseni tuntuu. Hän on kaihtanut sillä riitaa :(( Sanoin, että haluan tietää mitä hän tuntee. Siitä on alkanut pienimuotoinen puhuminen.
Ap