Noloin tilanteesi appivanhempien nähden?
Minulle iski kerran anoppilassa kyläillessä vatsatauti. Istuin pöntöllä, kun oksennus yllätti ja lensi kaaressa kuivumassa olevien pyykkien päälle. Appivanhemmat olivat ihanan ymmärtäväisiä, mutta vieläkin yli kymmenen vuoden jälkeen iskee valtava häpeä aina, kun näen heidän pyykkitelineensä täynnä pyykkiä.
Kommentit (27)
Asuimme yhden kesän appivanhempien luona toisella paikkakunnalla (kesätöiden takia). No, lähtöpäivä opiskelupaikkakunnalle koitti, olimme pakanneet laukut jo valmiiksi, ja appiukko tuli avuksi kantamaan laukut autoon. Yhtäkkiä alkoi kuulumaan outoa pärinää. Siinä appiukon kanssa ihmeteltiin, että mistä se ääni tulee. Sitten tajusin sen tulevan sellaisesta kauppojen muovisesta kestokassista, jossa minulla oli tavaraa - ja jossa sattui olemaan myös kiihotinkuulani. Paniikissa työnsin käteni kassiin ja yritin käsikopelolla löytää sitä säädintä, ja naama punaisena selitin kummastuneelle appiukolle jotain pattereilla toimivasta ikivanhasta hiuskihartimesta!! Voi luoja että hävetti. En tiedä, uskoiko appiukko ontuvan selitykseni, mutta asiasta ei ole jälkeenpäin puhuttu.
Tähän mennessä nolointa on ollut, kun olimme anoppilassa kiitospäivän päivällisellä. Heillä tarjoilu toimii vähän liikaakin. Lasia täytetään nimittäin saman tien, jos se vähänkin näyttää siltä, että siitä on juotu. Käytän alkoholia harvoin ja sen vuoksi minulla kihahtaa saman tien päähän. Kävi sitten klassisesti niin, että päädyin kesken jälkiruuan oksentamaan ruokailutilan vieressä olevaan vessaan. En muista yhtä ainoaa kertaa, jolloin olisin ollut niin humalassa. Kaiken huipuksi meidän oli tarkoitus lähteä myöhemmin isommalla porukalla keilahalliin, mutta olin niin heikossa hapessa, että mieheni joutui viemään minut kotiin.
Nykyisin en pitäisi tapahtumaa yhtä nolona, mutta tuolloin emme tunteneet kunnolla ja annoin itsestäni kyllä sivistyneen vaikutelman.
Vierailija kirjoitti:
Näitä tarinoita olisi hauska lukea! Mulla ei ole käynyt mitään noloa appivanhempien _nähden_, mutta kerran istuessamme mieheni kanssa iltaa heillä kävi nolosti. Olin juonut muutaman siiderin ja tunsin, kuinka juoma kihahti päähän ja olo muuttui huteraksi. Päätin käväistä vessassa viereisessä huoneessa, jos liikkuminen piristäisi. Pääsin vessaan ja sain oven kiinni ja säpsähdin rymähdystä. Huomasin jalkojeni pettäneen ja romahtaneeni ovea vasten, päässä pyöri. Kuulin keskustelun jatkuvan viereisessä huoneessa, enkä edelleenkään tiedä kuulivatko he kolahdusta. Jos kuulivat, luulivat mun olleen varmaan ihan humalassa kun niin kolistelin :D
Periaatteessa voivat nähdä tilanteen erittäin valoisana: jos miniä tulee kaatokänniin jo parista sidukasta, niin ei taida kovin usein juoda :D
Anoppi tuli kerran meille yöksi niin, ettei mies ollut kotona. Otettiin sitten anopin kanssa vähän viiniä, ja vähän lisää viiniä. Siinä kolmannen pullon aikana puhe kääntyi seksiin (wtf??? en puhu seksistä edes ystävien kanssa), josta molemmilla oli paljon sanottavaa. Viimeinen muistikuvani illasta on, kun anoppi toisteli ettei ikinä saa tyytyä huonoon seksiin, ei ikinä. Mies oli seuraavana päivänä tyytyväinen, kun löysi meidät molemmat hiljaisina krapulassa, ja varsinkin sitten kun kahdestaan ollessa kerroin hyvin sensuroidun version illan tapahtumista. Anopin kanssa illanvietosta vaietaan edelleen, joten en tiedä hävettääkö anoppia yhtä paljon kuin minua.
Olin tavannut miehen isän kerran ja äidin pari kertaa nopeasti, kun menimme ensimmäistä kertaa heidän luo viettämään iltaa. Siellä tarjoiltiin viiniä ja saunakaljaa. Joskus olut saa vatsani sekaisin ja niin kävi sillä kertaa. Olin toivonut, että talossa olisi kaksi vessaa, toinen jossain talon perukoilla, mutta ei ollut kuin yksi. Aivan keittiön ja olohuoneen yhteydessä. Toimitus ei ollut todellakaan mikään äänetön ja kestikin kauan, välillä kuulin kun tuleva anoppin ja oma mieheni yrittivät jotain keskustella. Naama punaisena tulin vessasta ulos ja jatkoimme keskustelua. Hieman vähän tämän jälkeen alkoi uudestaan tuntua, että pitää mennä vessaan, mutta oltiin onneksi juuri lähtemässä ja miehen isä sanoi heittävänsä meidät kotiin, josta kiitin kaikkea mitä voi kiittää, sillä siinä talossa en olisi toista kertaa ripulilla käynyt ja omassa pihassa piti laittaa juoksuksi että kerkeää vessaan. :D
Olin kylässä appivanhemmillani ja aamulla tuli vessahätä. Avasin oven ja menin käytävälle, jossa vessa on. Samalta käytävältä näin, kuinka appiuko oli jo tullut keittämään kahvia keittiöön aamutakki päällä. Ilmeisesti herralla oli ns. morning glory, sillä avoimen aamutakin sisältä näin selvästi valtavan seisovan kullin. Appiukko katsahti minuun, hymyili kujeilevasti ja veti aamutakin kiinni. Hämmentävän näyn jälkeen jatkoin matkaani vessaan, jonne siis alun perin olinkin menossa. Jostain syystä näky tuosta isosta kullista tulee aina mieleeni appiukkoni nähdessäni. En tiedä, mitä hän mahtaa minusta ajatella. En ole moista kullia koskaan nähnyt sitä ennen enkä jälkeen. Vaikka myös meihelläni on keskitasoa isompi, mietin usein, miltähän tuntuisi ratsastaa appiukollani, joka on muutenkin aika kuuma tapaus ikäisekseen.