Miksei koulussa ole kivaa?

Vierailija kirjoitti:

Itse kyllä tykkäsin käydä koulua ja oppia uutta. Lasten tietotulvaa voidaan rajoittaa. Otetaan tietsikat pois kotona ja telkkarista katotaan vain tietyt ohjelmat harkiten. Näin ei tule liikaa tietotulvaa. Väsymykseen yleisin syy on se ettei nukuta tarpeeksi ja ei ole syöty kunnon aamupalaa kotona. Ja ulkoillaanko koulun jälkeen tarpeeksi.

Monet oppilaat ei liiku ulkona tarpeeksi, pelaa tai kattoo telkkaria liikaa eikä syö aamulla hyvää aamupalaa ennen koulua. Tai sitten heillä on liikaa harrastuksia niin että ei jää aikaa lepäämiseen.

 

Olen se 12- ja 8-v. poikien äiti, joka tähän ketjuun jo pari kertaa kirjoitteli. Tuo kuulostaa periaatteessa hyvältä, mutta käytännössä olen todennut, että maailma ei ole mustavalkoinen. Esikoiseni on illanvirkku ja aamuntorkku, eikä siitä muutu, vaikka päälläni seisoisin. Aamuisin ei pysty syömään aamupalaa, kun ei kroppa ole herännyt, eikä ole sitä viikonloppuisinkaan mitenkään oikopäätä ja innoissaan syömässä. Olin ihan järkyttynyt, kun hän ekoja kertoja lähti kouluun ilman aamupalaa, näin sieluni silmin hänet nuokkumassa harmaana pulpetilla ja opettajan kohta ottavan yhteyttä ja otsaani liimattavan "huono äiti"-kyltin. Mitä tapahtui? Ei mitään. Poika oppi koulussa ihan hyvin kuten ennenkin (vaikkei siis ole koulusta kovin innostunut, oppii ok), eikä mikään muuttunut. Me ihmiset vaan ollaan erilaisia. Itse olisin ilman aamupalaa ihan taju kankaalla ja kuopus taas on aamunvirkku. Kuka meistä nyt sitten on paras?

Tietokoneesta taas sanoisin, että peleissä on harmittavaa koukuttavuutta, mistä meilläkin käydään keskustelua vähän väliä. Mutta toisaalta: peli, jota pojat pelaavat, on ihan fiksu ja mielestäni kehittää kyllä ajatteluakin. Miksi he eivät saisi sitä pelata? Ei se tietokone itsessään ole mikään demoni, joka syö pahaa aavistamattomia koululaisia. Jotkut ihmiset ovat jopa alalla töissä, ja tuskin olisivat, jos olisivat saaneet kotoa lähtemiseen saakka käyttää tietokonetta lauantaisin tunnin? Vähän sama kuin lukeminen ennen pilasi silmät ja oli ihan turhaa, nykyisin sitä pidettäisiin lapsille tosi toivottavana harrastuksena. Mutta rajansa toki kaikella harrastamisella.

Jaaha, joululoma alkaa lähestyä, kun tulee tällaisia koulukriittisiä ketjuja. Monissa viesteissä on paljon tottakin, mutta silti tekee mieleni kysyä, kuinka monella teistä kirjoittajista on kokemusta opettamisesta tämän päivän koulussa. Luokkakokoja suurennetaan, joukkoon integroidaan erityisopetukseen kuuluvia oppilaita demokratian nimissä. Oppilasaines on heterogeenistä, sekä taidoiltaan että älyltään. Ja kaiken yllä leijailee edelleen se 70-luvun alun uuden peruskoulun idealistinen henki: kaikki oppivat kaiken (eikä kukaan saa oppia enempää). Kerettiläisenä opettajana olen jo pitkään miettinyt, miksei oppilaita voi jakaa ainakin pariksi alkuvuodeksi tasoryhmiin, jotta esim. lukea ja laskea osaavat saisivat sopivia haasteita. Olin itse luku-, kirjoitus- ja laskutaitoinen kouluun mennessäni ja muistan kyllä, miten tylsää oli, kun piti tankata yhtä ja samaa kirjainta tai numeroa tuntitolkulla. Onneksi opettaja sitten antoi meidän lukutaitoisten valita lukemista luokkakirjastosta, ettemme häiritse toisten opiskelua.

Olen siis itse tehnyt työurani koulussa, tosin isompien oppilaiden parissa, mutta ehdin kyllä huomata muutoksen oppilaissa. Yksi vaikuttava tekijä oli 90-luvun lama. Kotona oli ongelmia ja ne heijastuivat koulutyöhön. Enää ei pätenytkään se, että kun ponnistelee, niin menestyy. Monien vanhemmat olivat ponnistelleet ja yhtäkkiä menettivät kaiken, kun työpaikka kaatui alta tai oma yritys teki konkurssin. Selitä siinä sitten lapsillesi, että kyllä sitä pärjää, kun vain ponnistelee riittävästi. Nykylapset eivät ole oppineet ponnistelemaan. Nykylasten vanhemmat ovat juuri 90-luvun laman ajan lapsia ja nuoria eli monilla on valmiiksi aika negatiivinen kuva maailmasta. Eikä tämä nykytilannekaan kovin kannusta yrittämään.

Olen suurten ikäluokkien lapsi ja aloittanut koulutien 50-luvun puolivälissä. Meidän ikäpolven vanhemmat olivat jo käyneet kansakoulun, harvat enemmän, mutta isovanhemmista osa ei ollut päässyt edes kansakouluun. Isoisäni kävi vain kiertokoulua 1900-luvun alussa, sillä kouluun oli kotoa liian pitkä matka. Meidän sukupolvesta jo useampi pääsi pyrkimään oppikouluun, niin minäkin. Koulunkäynti otettiin vakavasti, sehän oli suuri etuoikeus. Lisäksi monen niskassa häälyi uhka, että jos jäät luokallesi, niin sitten palaat kansakouluun. Muistan kotoa kommentin: "Jos ei oppikoulu maistu, niin tässä on lähellä muutama hyvä karjakkokoulu. Sinne sitten" Tuo lausahdus pani kyllä yrittämään! Ei tuollaisia uhkavaatimuksia tarvitse lapsille esittää, mutta kannustakaa, hyvät vanhemmat, lapsiane ponnistelemaan. Kun huomaa osanneensa ratkaista hankalan tehtävän, niin siitä saatava mielihyvä ja työnilo on juurikin sitä kivaa koulussa.

Vika on nyt kuule sen lapsen asenteessa. Koulussa ei olekaan tarkoitus olla kivaa. Siellä ollaan oppimassa asioita elämää varten. Tietynlainen tylsyyden sietäminen on ehdoton edellytys koulumenestykselle, aina ei voi olla viihdykettä. Tasapainota lapsesi elämä tekemällä itse hänen kanssaan kivoja asioita. 

Koulu on työtä eikä työnteko ole aina hauskaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulusta taitaa puuttua työrauha, meteli ahdistaa jos pitää opetella jotakin uutta. Asia pitää ottaa esille ensin opettajan kanssa ja sitten vanhempainillassa.

 

Siinäpä sitä ongelmaa onkin. Opehan ei saa kieltää lapsia ym. Ressukat saa vielä traumoja.

Höpö höpö, kyllä siellä koulussa kielletään ja vaaditaan koko ajan. Kultamussukkanne eivät vain ole tottuneet siihen että joku muu sanoo että nyt teet tätä ja vaatii kuria. Mussukalle on vaikea totella kun ei vanhemmat vaadi enää mitään. 

Hyvän koulumenestyksen edellytys on se että vanhemmat ensin kasvattavat lapsensa siihen ettei aina voi saada sitä mitä haluaa ja että välillä se on aikuinen joka sanoo miten tehdään ja milloin. Nykyään vanhemmat ostaa 2-vuotiaille iGadejä ja nettiohjelmia lukemaan satuja sen sijaan että opettaisivat ne lapsensa ihmisiksi. 

Tämän takia kouluissa on vaikeaa. Tosin kunnon opettaja saa nämäkin pikkukuninkaat ja kuningattaret kuriin, jos ei hyvällä niin sitten pahalla.

Minä en kestäisi päivääkään koulussa koululaisena. Jatkuva melu, paikallaan istuminen kovilla, epäergonomisilla tuoleilla, kiire aina joko pukemaan että ehtii ulos ja kun on ulos päästy niin hups, on aika tulla jo sisälle. 

Olin työn puolesta alakoulun tiloissa pari päivää, ja se melu varsinkin ruokalassa oli kammottava. Olisi haluttanut ottaa jonain päivänä desibelimittari mukaan ja ilmoittaa työsuojeluun, että melutaso ylittää sallitun rajan. Harmittaa vieläkin että en ottanut, koska myös lapsilla on oikeus meluttomaan ympäristöön. 

Koulurakennus on usein heikosti suunniteltu. Se lähtee siitä että lapsen sopeutuvat ihan mihin vain, oli se sitten huono sisäilma, riittämätön valaistus, kaikuvat tilat, kovat penkit joita ei voi säätää tai lapsen kokoon nähden suhteettoman raskaat reput joita raahata. Ei ihme että niin monella lapsella on päänsärkyä ja hartiat jumissa. Aikuiset nousisivat kapinaan jos heiltä vietäisiin toimistotuolit ja sähköpöydät mut lasten pitää vaan sopeutua, vaikka varsinkin kasvava ja kehittyvä elimistö tarvitsisi runsaasti liikuntaa, mahdollisuutta vaihtaa asentoa useasti tunnin aikana ja kunnollisen, hyvän sisäilman.

Iso ero menneeseen tuntuu olevan se, että ennen vanhemmat parhaimmillaan toivoivat lapsilleen toki hyvää, mutta oikeasti ketään ei käytännössä kiinnostanut, onko lapsi onnellinen (syvempi ilmaus kuin se, että kaikki on jatkuvasti kivaa ja helppoa) ja suurin haave oli, että lapsi ei tuottaisi häpeää ja pystyisi elättämään itsensä. Nykyäitinä minua ihan oikeasti surettaa hirveästi se, että ne kouluun menneet iloiset, asioista kiinnostuneet pojat ovat muuttuneet "selviytyjiksi", jotka raahustavat epämotivoituneina päivästä toiseen. Eivät he metelöi tunneilla, kiusaa muita ja koulumenestyskin on ok eli voi sanoa, että he eivät tuota häpeää vanhemmilleen aiheuta. Mutta kun se ei riitä minulle! Olenko todella sitten niin outo, jos minua harmittaa ja surettaa ilon katoaminen lapsen elämästä (ainakin kouluun liittyen)? Ei koulun tehtävä ole viihdyttää lapsia, mutta mikä se sitten on? Opettaa asioita? Jos olet epämotivoitunut, miten hyvin opit? Itse olin siis se kiltti suorittajatyttö, mitä muistan koulussa opetetuista asioista? Tosi vähän. Jos koulun tehtävä on opettaa, sen pitäisi opettaa järkeviä asioita niin, että ne myös säilyisivät muistissa. (En siis ole ainoa, jonka olen kuullut valittavan "kaiken" unohtamista.) Ei koulun tehtävä minusta voi olla sekään, että opetetaan vaan että kärsimyskin kuuluu elämään, itku pitkästä ilosta ja pulinat pois inisijät.

8- ja 12-v. poikien äiti

Vierailija kirjoitti:

Jaaha, joululoma alkaa lähestyä, kun tulee tällaisia koulukriittisiä ketjuja. Monissa viesteissä on paljon tottakin, mutta silti tekee mieleni kysyä, kuinka monella teistä kirjoittajista on kokemusta opettamisesta tämän päivän koulussa. Luokkakokoja suurennetaan, joukkoon integroidaan erityisopetukseen kuuluvia oppilaita demokratian nimissä. Oppilasaines on heterogeenistä, sekä taidoiltaan että älyltään. Ja kaiken yllä leijailee edelleen se 70-luvun alun uuden peruskoulun idealistinen henki: kaikki oppivat kaiken (eikä kukaan saa oppia enempää). Kerettiläisenä opettajana olen jo pitkään miettinyt, miksei oppilaita voi jakaa ainakin pariksi alkuvuodeksi tasoryhmiin, jotta esim. lukea ja laskea osaavat saisivat sopivia haasteita. Olin itse luku-, kirjoitus- ja laskutaitoinen kouluun mennessäni ja muistan kyllä, miten tylsää oli, kun piti tankata yhtä ja samaa kirjainta tai numeroa tuntitolkulla. Onneksi opettaja sitten antoi meidän lukutaitoisten valita lukemista luokkakirjastosta, ettemme häiritse toisten opiskelua.

Olen siis itse tehnyt työurani koulussa, tosin isompien oppilaiden parissa, mutta ehdin kyllä huomata muutoksen oppilaissa. Yksi vaikuttava tekijä oli 90-luvun lama. Kotona oli ongelmia ja ne heijastuivat koulutyöhön. Enää ei pätenytkään se, että kun ponnistelee, niin menestyy. Monien vanhemmat olivat ponnistelleet ja yhtäkkiä menettivät kaiken, kun työpaikka kaatui alta tai oma yritys teki konkurssin. Selitä siinä sitten lapsillesi, että kyllä sitä pärjää, kun vain ponnistelee riittävästi. Nykylapset eivät ole oppineet ponnistelemaan. Nykylasten vanhemmat ovat juuri 90-luvun laman ajan lapsia ja nuoria eli monilla on valmiiksi aika negatiivinen kuva maailmasta. Eikä tämä nykytilannekaan kovin kannusta yrittämään.

Olen suurten ikäluokkien lapsi ja aloittanut koulutien 50-luvun puolivälissä. Meidän ikäpolven vanhemmat olivat jo käyneet kansakoulun, harvat enemmän, mutta isovanhemmista osa ei ollut päässyt edes kansakouluun. Isoisäni kävi vain kiertokoulua 1900-luvun alussa, sillä kouluun oli kotoa liian pitkä matka. Meidän sukupolvesta jo useampi pääsi pyrkimään oppikouluun, niin minäkin. Koulunkäynti otettiin vakavasti, sehän oli suuri etuoikeus. Lisäksi monen niskassa häälyi uhka, että jos jäät luokallesi, niin sitten palaat kansakouluun. Muistan kotoa kommentin: "Jos ei oppikoulu maistu, niin tässä on lähellä muutama hyvä karjakkokoulu. Sinne sitten" Tuo lausahdus pani kyllä yrittämään! Ei tuollaisia uhkavaatimuksia tarvitse lapsille esittää, mutta kannustakaa, hyvät vanhemmat, lapsiane ponnistelemaan. Kun huomaa osanneensa ratkaista hankalan tehtävän, niin siitä saatava mielihyvä ja työnilo on juurikin sitä kivaa koulussa.

En tiedä, missä koulussa opetat, mutta omat 8v ja 10v OVAT tasoryhmissä äikässä, matikassa ja yllissä. Kumpainenkin, tasoja on kolme. 

Vierailija kirjoitti:

Vika on nyt kuule sen lapsen asenteessa. Koulussa ei olekaan tarkoitus olla kivaa. Siellä ollaan oppimassa asioita elämää varten. Tietynlainen tylsyyden sietäminen on ehdoton edellytys koulumenestykselle, aina ei voi olla viihdykettä. Tasapainota lapsesi elämä tekemällä itse hänen kanssaan kivoja asioita. 

 

Koulu on työtä eikä työnteko ole aina hauskaa. 

Ei ole AINA hauskaa? Nyt meni varmaan viesti huonosti vastaanottajalle. Minun pojallani ei ole koulussa hauskaa, ei kivaa, eikä mukavaa. Tämä on tilanne ollut jo pidemmän aikaa. Vanhempainvartissa kerroin tästä opelle, joka sanoi, että koulu sujuu melko hyvin ja läksyt on tehty useimmiten, kavereitakin on, nyt vain jatketaan oppimista, niin kyllä sitä iloakin löytyy. Äitinä toivon, että elämä ei olisi pelkkää kurjuutta ja lapseni oppisi iloitsemaan uudestaan oppimisesta ja pitämään koulua tärkeänä.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaaha, joululoma alkaa lähestyä, kun tulee tällaisia koulukriittisiä ketjuja. Monissa viesteissä on paljon tottakin, mutta silti tekee mieleni kysyä, kuinka monella teistä kirjoittajista on kokemusta opettamisesta tämän päivän koulussa. Luokkakokoja suurennetaan, joukkoon integroidaan erityisopetukseen kuuluvia oppilaita demokratian nimissä. Oppilasaines on heterogeenistä, sekä taidoiltaan että älyltään. Ja kaiken yllä leijailee edelleen se 70-luvun alun uuden peruskoulun idealistinen henki: kaikki oppivat kaiken (eikä kukaan saa oppia enempää). Kerettiläisenä opettajana olen jo pitkään miettinyt, miksei oppilaita voi jakaa ainakin pariksi alkuvuodeksi tasoryhmiin, jotta esim. lukea ja laskea osaavat saisivat sopivia haasteita. Olin itse luku-, kirjoitus- ja laskutaitoinen kouluun mennessäni ja muistan kyllä, miten tylsää oli, kun piti tankata yhtä ja samaa kirjainta tai numeroa tuntitolkulla. Onneksi opettaja sitten antoi meidän lukutaitoisten valita lukemista luokkakirjastosta, ettemme häiritse toisten opiskelua.

Olen siis itse tehnyt työurani koulussa, tosin isompien oppilaiden parissa, mutta ehdin kyllä huomata muutoksen oppilaissa. Yksi vaikuttava tekijä oli 90-luvun lama. Kotona oli ongelmia ja ne heijastuivat koulutyöhön. Enää ei pätenytkään se, että kun ponnistelee, niin menestyy. Monien vanhemmat olivat ponnistelleet ja yhtäkkiä menettivät kaiken, kun työpaikka kaatui alta tai oma yritys teki konkurssin. Selitä siinä sitten lapsillesi, että kyllä sitä pärjää, kun vain ponnistelee riittävästi. Nykylapset eivät ole oppineet ponnistelemaan. Nykylasten vanhemmat ovat juuri 90-luvun laman ajan lapsia ja nuoria eli monilla on valmiiksi aika negatiivinen kuva maailmasta. Eikä tämä nykytilannekaan kovin kannusta yrittämään.

Olen suurten ikäluokkien lapsi ja aloittanut koulutien 50-luvun puolivälissä. Meidän ikäpolven vanhemmat olivat jo käyneet kansakoulun, harvat enemmän, mutta isovanhemmista osa ei ollut päässyt edes kansakouluun. Isoisäni kävi vain kiertokoulua 1900-luvun alussa, sillä kouluun oli kotoa liian pitkä matka. Meidän sukupolvesta jo useampi pääsi pyrkimään oppikouluun, niin minäkin. Koulunkäynti otettiin vakavasti, sehän oli suuri etuoikeus. Lisäksi monen niskassa häälyi uhka, että jos jäät luokallesi, niin sitten palaat kansakouluun. Muistan kotoa kommentin: "Jos ei oppikoulu maistu, niin tässä on lähellä muutama hyvä karjakkokoulu. Sinne sitten" Tuo lausahdus pani kyllä yrittämään! Ei tuollaisia uhkavaatimuksia tarvitse lapsille esittää, mutta kannustakaa, hyvät vanhemmat, lapsiane ponnistelemaan. Kun huomaa osanneensa ratkaista hankalan tehtävän, niin siitä saatava mielihyvä ja työnilo on juurikin sitä kivaa koulussa.

En tiedä, missä koulussa opetat, mutta omat 8v ja 10v OVAT tasoryhmissä äikässä, matikassa ja yllissä. Kumpainenkin, tasoja on kolme. 

Minun poikani koulussa ei ole tasoryhmiä. Kaikki opettelevat kaiken. Luokassa on joku ADHD -diagnoosilla myös, mutta en tiedä enempää, koska meille vanhemmille ei kerrota. Eikä se tietysti vieraille ihmisille kuulu. Levoton tyyppi kyseessä ja helposti tulee kahnausta toisten kanssa. Olen pojalleni sanonut, että kaikkien kanssa ei tarvitse olla paras kaveri, mutta tapella tai kiusata ei saa. Eikä hän tappele tai kiusaakaan.

-ap

Simpsonien tekijä on osuvasti oivaltanut asian ja tehnyt pari sarjakuvaa jotka kertoo miten on. Koulu on yhtä helvettiä, työ on yhtä helvettiä ja elämä on helvettiä.

Sanon että helvetti vieköön kun elämä ei voi olla helppoa. Saisi olla jatkuvaa nautintoa ja onnellisuuden tunteita.

Koulussa oli ala-asteella mukavaa. Yläasteella joutui pelkäämään, tuleeko turpiin ja kuka haukkuu laudaksi, lehmäksi tai horoksi. Oikeasti: ahdistava tunnelma latisti jokaista koulupäivää. Olin muistaakseni seiskalla, kun kolme poikaa ahdisti nurkkaan ja kokeili, minkä kokoiset rinnat minulla on. Totesivat laudaksi ja siitä sain ikävän lempinimen, jota en viitsi täällä mainita. Minulla ei ollut oikeutta enää edes omaan nimeeni. Paras kaveri alkoi vältellä seuraani välitunneilla, ettei ole "laudan" kaveri. Keskity siinä sitten opiskelemaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vika on nyt kuule sen lapsen asenteessa. Koulussa ei olekaan tarkoitus olla kivaa. Siellä ollaan oppimassa asioita elämää varten. Tietynlainen tylsyyden sietäminen on ehdoton edellytys koulumenestykselle, aina ei voi olla viihdykettä. Tasapainota lapsesi elämä tekemällä itse hänen kanssaan kivoja asioita. 

 

Koulu on työtä eikä työnteko ole aina hauskaa. 

Ei ole AINA hauskaa? Nyt meni varmaan viesti huonosti vastaanottajalle. Minun pojallani ei ole koulussa hauskaa, ei kivaa, eikä mukavaa. Tämä on tilanne ollut jo pidemmän aikaa. Vanhempainvartissa kerroin tästä opelle, joka sanoi, että koulu sujuu melko hyvin ja läksyt on tehty useimmiten, kavereitakin on, nyt vain jatketaan oppimista, niin kyllä sitä iloakin löytyy. Äitinä toivon, että elämä ei olisi pelkkää kurjuutta ja lapseni oppisi iloitsemaan uudestaan oppimisesta ja pitämään koulua tärkeänä.

-ap

Minua häiritsee asenteesi, jonka olet nyt välittänyt lapsillesi. Mielestäsi siis on muiden - ja tässä tapauksessa koulun - tehtävä tehdä lapsesi onnellisiksi. Heillä on kavereita, he pärjäävät koulussa ja jopa menestyvätkin mutta he eivät vain ole onnellisia, ja sinusta vikaa on nyt koulussa, opettajissa ja ehkä kai sitten niissä kavereissakin, kun eivät lapsiasi osaa tehdä onnellisiksi. Minusta vikaa on pahasti elämänarvoissanne. Ihminen itse kun tekee itsensä onnelliseksi. Jos ei osaa olla kiitollinen kavereista ja siitä, että oppii vaikeitakin asioita kohtuullisen helposti, on vikaa asenteessa. Tiedän lukuisia lapsia, joille koulu on painajainen kiusaamisen takia tai siksi, kun ei yksinkertaisesti opi, vaikka kuinka yrittäisi. Tuota taustaa vasten tuntuu oikeasti pahalta kuunnella, miten pikkuprinssit pitäisi tehdä onnellisiksi taikasauvaa heilauttamalla.

Mitä jos opettaisit heidät arvostamaan asioita, joita heillä jo on? Mitä jos kykenisit sanottamaan heidän ahdistuksensa ja kärsimyksensä koulua kohtaan? Mikä mättää? Jos melua on liikaa, voisiko joillakin tunneilla tehdä tehtäviä käytävässä. Jos opetettavat aiheet ovat liian helppoja, voisiko saada lisätehtäviä tai haastavampia tehtäviä. Mitä jos vanhempana aktivoituisit ja pyytäisit apua opettajalta ja erityisopettajalta? Heidän tehtäviinsä kuuluu räätälöidä lapsellesi juuri hänelle sopiva opintopolku. On mielestäni aika liikaa vaadittu, että koko Suomen koululaitos järjestettäisiin sinun lastesi kannalta mielekkääksi, kun kuitenkin on paljon lapsia, jotka tarvitsevat aivan toisenlaista koulua elämäänsä.

Myönnän, että vähättelen lastesi "ongelmia", koska itse asiassa olen samaa mieltä, että kouluissa on liikaa melua, paljon apua tarvitsevia ja liian vähän resursseja erikoistarpeisiin, mutta se ei silti poista sitä tosiseikkaa, että lastesi elämän ei kuuluisi tuntua heistä kärsimykseltä, kun kerran oppi menee melussakin perille ja kavereita riittää. Melun ja liian helppojen tehtävien pitäisi olla pieniä harmin aiheita mutta ei "kärsimystä". Miksi ihminen ei ole onnellinen, jos hänellä on tärkeitä ihmissuhteita ja elämä sujuu mukavasti? Miksi nykyään ei kestetä pienintäkään epämukavuutta vaan niistä luodaan iso kärsimys?

Ymmärtäisin nimittäin sinuakin äitinä paremmin, jos lapsesi ei opi melussa ja jos hän kokee olevansa yksinäinen tai kiusattu. On vaikea ymmärtää, miten koulu voi olla kärsimystä lapselle, joka oppii ja jolla on kavereita. Miksi mikään ei riitä? Miksi kaiken pitää olla täydellistä? Miksi pienikin harmi muokataan isoksi draamaksi? 

Kyllä mulle on koulu ollut aina ankeaa peruskoulussa, sinne oli pakko mennä, liian aikaisin piti herätä, oli huonoja opettajia, ja tylsiäkin tunteja ja kauheita kuten liikunta ja käsityöt. Ja yläasteella ei ollut kaikkien luokkakavereiden kanssakaan aina välit kunnossa, kyllä se stressasi. Ja läksyt on niin syvältä. Aikuisena opiskelu on ihan eri asia, kun saa opiskella sitä mikä kiinnostaa, ja tylsät jututkin on sellaisia että itse tajuaa miten ne auttaa asiassa eteenpäin, tosin huonot opettajat tekevät kaikesta tylsää ja pakkopullaa. Opettajasta yleensä on kiinni lähes kaikki.

Riippuu kyllä todella paljon opettajasta millainen koulupäivä on. Osa opettajista on perinteisiä ns. kirjasidonnaisia ja oppialat istuvat suurimman osan päivästä kuunnellen opettajaa ja tehden kirjoja. Sitten on niitä opettajia, joiden oppilaat pomppivat jumppapalloilla ja makaavat lattialla tehden tehtäviä omaan tahtiin. He myös käyttävät monia erilaisia työtapoja, ryhmä ja paritöitä ja opiskelevat eri paikoissa, käytävillä , pihalla jne. Sitten on jotain siltä väliltä.

Itse yritän tarjota lapsille monipuolisia työtapoja ja erilaisia oppimisympäristöjä. Kirjaopiskelu on max kolmasosa päivästä ja max puolet oppitunnista. Luokassani on kuitenkin työrauha. Itse en myöskään voi sietää jumppapalloja ja kirjatehtävät tehdään pääasiassa pöydän ääressä. Pelit, tabletit, erilaiset ryhmätyöt voidaan kuitenkin tehdä myös muualla. Pulpettien sijaan meillä on ryhmäpöydät.

Ope N45

Lapset on totutettu siihen,että kaiken on aina oltava viihdyttävää ja kivaa. Tylsyyttä tai edes tavallista olemista ei kestetä. Koko ajan tarvitsisi näplätä kännykkää, padia, pleikkaa, telkkaria, roikkua somessa, olla tavoitettavissa jne. Näkeehän sen jo aikuisista vaikka bussipysäkillä, bussissa, odotustilissa.... kaikilla viihdykettä käsissä, sormi viuhtoo näyttöä jne. Ei osata olla hetkeäkän ilman virikettä.

Mitään tylsää tai erityisen pitkäjänteistä työtä ei enää suurimmaksi osaksi osata tehdä eikä edes viitsitä yrittää. Kaikki on "ihan samaa" ja aina pitäisi olla joku sirkustemppu, jotta kiinnostuisivat. Koulun tärkein tehtävä olisikin tänäpäivänä opettaa rehtiä työntekoa ja sitä tylsyydenkin sietämistä. Sitä, että hommat on vain yksinkertaisesti hoidettava hyvin, vaikka ei aina kiinnostaisi. Jos koulu lähtee mukaan siihen jatkuvaan virikekilpaan, saa rimaa koko ajan vain nostaa kun mikään ei kuitenkaan riitä ja kiinnosta kauaa. Kotona tuota pitkäjänteisyyttä ei enää opi, koulussa on viimeinen hetki ennen työelämää. Ei ne mussukat kestä työelämää jos ei koskaan tarvitse tylsistyä ja kaiken pitää aina olla siistiä ja kivaa, jotta viitsii vaivautua tekemään hommat.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mulle on koulu ollut aina ankeaa peruskoulussa, sinne oli pakko mennä, liian aikaisin piti herätä, oli huonoja opettajia, ja tylsiäkin tunteja ja kauheita kuten liikunta ja käsityöt. Ja yläasteella ei ollut kaikkien luokkakavereiden kanssakaan aina välit kunnossa, kyllä se stressasi. Ja läksyt on niin syvältä. Aikuisena opiskelu on ihan eri asia, kun saa opiskella sitä mikä kiinnostaa, ja tylsät jututkin on sellaisia että itse tajuaa miten ne auttaa asiassa eteenpäin, tosin huonot opettajat tekevät kaikesta tylsää ja pakkopullaa. Opettajasta yleensä on kiinni lähes kaikki.

Näinhän se monella on, tosin olen nähnyt 20 yläkoulussa opettamani vuoden aikana myös lukuisia onnistumisen kokemuksia, iloisia kasvoja, ystävyyssuhteita, todella kohteliaita ja mukavia opettajia sekä oppilaita. On näköharhaa väittää kaikkia Suomen kouluja ja olosuhteita surkeiksi. Murrosiässä ja nuorempanakin on oikein jurputtaa koulua vastaan, niin on aina oikeasti tehty! Aina on oltu myös huolissaan nuorten huonosta käytöksestä. Koulussa tapahtuu muutoksia tulevaisuudessa sekä oppisisällöissä että opetusmenetelmässä. Siirrytään entistä enemmän ilmiöiden ja kokonaisuuksien opiskeluun ja tietotekniikkaa käytetään apuvälineenä. Käykää vanhempainilloissa ja keskustelkaa opettajien kanssa kahden kesken, sopien ajasta hänen kanssaan. Tämä palsta ei ole virallinen opetuskanava vaan koulusta saa tiedon, missä mennään.

Koulussa ei tarvitse olla aina kivaa, mutta välillä pitää olla. Jotain on pielessä, jos normaalit lapset ja nuoret eivät halua oppia!!!!

Vierailija kirjoitti:

Kun olin katsomassa kodin ja koulun päivänä opetusta, niin koko luokka istui pöytien ääressä koko tunnin, vain opettaja liikkui ja seisoi välillä. Kovasti puhutaan aktiivisesta koulusta ja siitä, että käytetään monia opetusmenetelmiä. Kissan viikset!

valitettavasti juuri ne kodin ja koulun päivät ovat niitä, jotka pitää suunnitella niin, että tehdään omalla paikalla töitä - miksikö? Luokka on täynnä aikuisia, siellä ei ole silloin tilaa toiminnallisuudelle. 

Meillä oli juuri vastaava päivä ja kyllä se "huoltajat luokassa" -tunti on pakko miettiä niin, että oppilaat eivät pahemmin liiku, koska luokassa ei ole siihen tilaa, kun samassa tilassa on 20-30 aikuista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olin katsomassa kodin ja koulun päivänä opetusta, niin koko luokka istui pöytien ääressä koko tunnin, vain opettaja liikkui ja seisoi välillä. Kovasti puhutaan aktiivisesta koulusta ja siitä, että käytetään monia opetusmenetelmiä. Kissan viikset!

 

valitettavasti juuri ne kodin ja koulun päivät ovat niitä, jotka pitää suunnitella niin, että tehdään omalla paikalla töitä - miksikö? Luokka on täynnä aikuisia, siellä ei ole silloin tilaa toiminnallisuudelle. 

Meillä oli juuri vastaava päivä ja kyllä se "huoltajat luokassa" -tunti on pakko miettiä niin, että oppilaat eivät pahemmin liiku, koska luokassa ei ole siihen tilaa, kun samassa tilassa on 20-30 aikuista.

Meitä aikuisia oli paikalla kolme, kun tyttärellä oli kodin ja koulun päivä! Edellisenä vuonna oli vain yksi isovanhempi, joten ope oli yllättynyt, kun tulikin kolme vanhempaa.

Koulusta puuttuu kuri ja järjestys. Samoin kotoa. Ennen osattiin arvostaa sitä, että sai koulutusta. Kävin oppikoulun, johon piti pyrkiä. Häiriköintiä ei ollut. Opettajia kunnioitettikn ja osaa vähän pelättiin. Jos ei ollut tehnyt kunnolla läksyjä, sai kovat haukut ja seurasi häpeän tunne.

Nykykoululainan sanoo, että mitä välii ja kun ei kino niin ei kino