millainen suhde sinulla on anoppiisi?

Hyvä suhde. Näemme n. kerran viikossa.

Hyvä ja läheinen suhde. Puhumme melkeinpä mistä tahansa maan ja taivaan välillä. Joskus käydään yhdessä ostoksilla tai jossain kiinnostavassa paikassa tai tapahtumassa. Meillä on samanlainen maku monessa asiassa.

Erinomainen. Anoppi kuoli ennen syntymääni. Eikös tää ole jokaisen toiveuni :-)

Mahtava. Anoppini ei ole koskaan puhunut minulle sanaakaan, eikä käynyt meillä. Sukujuhlissa hän ei edes tervehdi minua. Kertaalleen väkisin onnittelin häntä kätellen hänen täyttäessä 70v, hän vastasi käden puristukseen ja otti äkkiä ritolat toiseen huoneeseen. Ihana ihminen 😊

Tulin erinomaisesti toimeen tulevan anoppini kanssa. Valitettavasti hän kuoli ennen häitämme. :(

Hyvissä väleissä, nähdään melkein kerran viikossa. Vaikea kuvitella että saataisiin keskenämme riita aikaiseksi. Mieheni sisko on sitten iha oma lukunsa, hän ajaa tätä "kamalan" anopin virkaa melko oivallisesti.

Mies ei ole ollut tekemisissä äitinsä kanssa vähän yli kymmeneen vuoteen, koska ei halua. Siksi minäkään en ole tekemisissä. En ole koskaan edes nähnyt häntä. Olemme olleet miehen kanssa yhdessä 4 vuotta.

Hyvä. Pystymme keskustelemaan asiallisesti, avunanto toimii molemmin puolin. Ihmisinä olemme melko erilaisia enkä kutsuisi meitä ystäviksi, mutta hyvä anoppi-miniä-suhde meillä on ja olemme läsnä toistemme arjessa. Kunnioitan häntä puolisoni äitinä ja lastemme isoäitinä, hän on hyvä ja lämmin isovanhempi.

Tosi hyvät välit, ollaan paljon tekemisissä keskenämme töissä ja vapaa-ajalla. Periaatteessa voisin puhua anopille mistä vain, mutta yritän välttää joistakin parisuhdeasioista puhumista. Ongelmia ei ole koskaan ollut. Anoppi on ihana, paljon läheisempi kuin äitini. <3

Hyvä suhde. En kuvailisi läheiseksi, mutta jutellaan herkistäkin asioista. Ollaan molemmat kiinnostuneita henkimaailman asioista.

Anoppini on ihan kamalan ujo ihminen ja meni 1,5v. ennenkuin se alkoi puhumaan miulle :D Muutakin kuin "joo" tai "ei".

Hieno, lämmin, arvostava. Asuttiin samassa pihapiirissä 10 vuotta ja tehtiin osittain työtä yhdessä. Lisäksi meillä on rakas yhteinen harrastus, purjehdus. Ollaan menty kahdestaan paatilla Visbyhyn anopin siskon syntymäpäiville ja takaisin. Ainoa vika hänessä on, että lellii lapsia ja syöttää koirille liikaa herkkuja.

Mukavan etäinen. Tapaan anoppiani n. kerran vuodessa, jutellaan lähinnä säästä.

Hän on tuurijuoppo, joka ottaa yhteyttä lähinnä silloin, jos jotain tarvitsee.

Voisi luulla oikein mukavaksi ihmiseksi, jos ei tietäisi millainen oikeasti on ja on ollut. Mies mulle sanoikin jo ennen ensitapaamistamme, että välit kannattaa pitää neutraaleina eikä edes yrittää luoda mitään syvempää suhdetta. Olemme vain kuin hyvänpäiväntuttuja, kuulumiset vaihdetaan pinnallisesti ja sitten taas lähdetään eri teille.

Nähään muutaman kerran vuodessa ja ei paljoa puhuta kielimuurin takia.

Aivan kamala. On haukkunut minua alusta lähtien. On myös harvinaisen tyhmä ihminen, täysin kouluttamaton. Onneksi asumme eri maissa, emmekä tapaa kuin 2 krt vuodessa. Muutoin en hänen kanssaan keskustele - mies skypettää viikonloppuisin nukkuessani. On surkea isoäiti myös, ei halua hoitaa lapsia ollenkaan. Kun tulee kylään, ei laita tikkua ristiin, vaan minun pitäisi palvella ja laittaa ruoat 6 krt päivässä. Juu, anoppi on sairas läski, joka ei muuta tee, kuin syö tai suunnittele mitä syödä seuraavaksi. Mitään hyvää sanottavaa hänellä ei ole kestään muusta kuin itsestään. Kaikki hän haukkuu ja tuomitsee. Että sellanen tyyppi.

Meillä oli aluksi ihan ok välit anopin kanssa, sitten järjestäessämme häitä ja naimisiin mennessä anopilta alkoi löytyä jos jonkinmoista mielipidettä, miten hänen poikansa häät tulisi järjestää. No enpä ollut kuuliainen miniä, vaan pistin hanttiin ja aika selväsanaisesti kerroin hänelle oman paikkansa. Tästä veti herneet nenään ja haukkui kaikki hääjärjestelymme jo ennakkoon (sanoin jo ettei hänen tarvitse häihin tulla, jos kaikki on niin huonosti, mutta tuli kumminkin). Häiden jälkeen oltiin vuoden verran hyvin viileissä väleissä, mutta sitten alkoi lähentyä, kun kuuli että saamme lapsen (ensimmäisen lapsenlapsi). Nyt olemme todella hyvissä väleissä, näemme useamman kerran viikossa, on todella läheinen lapsille. Tuo hääkonflikti oli mielestäni näin jälkikäteen ihan hyvä, sillä meidän ei tarvitse tapella esim lasten kasvatusperiaatteista, kun anoppi tietää olla puuttumatta. Muutenkin voidaan suoraan sanoa toisillemme, jos jokin asia ärsyttää eikä tarvitse kyräillä. Enemmän olen tekemisissä anopin kanssa kuin mieheni äitinsä kanssa.

Luulin että meillä oli hyvät välit, että oltaisiin melkein ystäviä. Pidin anoppia oikein perinteisenä kunnon ihmisenä joka oli ystävällinen ja hyväntahtoinen ja avulias ja antelias, lapsirakas, sanalla sanoen ihan tavallinen ihminen mutta silti esimerkki siitä mikä on ihmiskunnassa hyvää. Taisin ottaa anopin melkein äidin korvikkeeksi kun minulla ei oikein ollut sellaista äitiä jolle olisin voinut puhua asioistani, sen sijaan äiti puhui omista aikuisten asioistaan mulle ja olin äidin uskottu ja terapeutti. Joten etsin idiootti kun olen anopista äitihahmoa ja kerroin hänelle kaikenlaisia omia asioitani joista en edes kavereille puhunut. Aargh miten tyhmä voi olla. Sitten tuli meidän elämän ja anopin ja apen ajatusten välille eturistiriita ja yhtäkkiä kaikki kääntyi ympäri.  Anoppi rupesi tekemään tahallaan kiusaa ja tästä asiasta en ole vieläkään toipunut, en ehkä toivu koskaan. Menetin uskoni kaikkiin ihmisiin ja luottamukseni siihen että kykenen ylipäätään arvioimaan ihmisiä.