Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Perheen perustamisen järjettömyydestä
02.12.2015 |
Olen nelikymppinen mies ja tajusin juuri eilen illalla, että miten järjetöntä on ollut hankkiutua parisuhteeseen ja vielä tehdä siihen lapsiakin.
Onhan ne ihania, omat lapset - enkä niitä vaihtaisi enää, enkä toki vaimoakaan.
Mietin vain sitä, miten paljon helpompaa kaikki olisi yksin.
Saisi päättää kaiken ihan yksin - tai olla päättämättä. Siitäkään ei kukaan syyllistäisi tai jos jostain tekemättä jättämisestä koituisi seurauksia, ainoa kärsijä olisi ihan vaan itse.
Asuntolainaa ei tarvitsisi olla niin paljoa, ei tarvitsisi kuluttaa aikaansa vaimon sukulaisten kissanristiäisissä, ei tarvitsisi valvoa öisin lasten takia, voisi nukkua vaikka päivällä, voisi ostaa (tai olla ostamatta) ruuaksi mitä haluaa ja sitä voisi syödä koska haluaa, ei tarvitsisi olla vastuussa tai huolissaan lapsistaan ja niiden kehityksestä, yms.
Voisi jopa olla henkisesti riippumattomampi työpaikastaan (tai siis palkkatuloistaan), kun elätettävänä olisi vain oma napa. Eikä tarvitsisi tosiaan puntaroida onnistumistaan kasvattajana ja miettiä onko pilannut jollain valinnallaan tai valitsematta jättämisellään lapsensa elämää.
Miksi näistä asioista ei oikeastaan missään ja koskaan puhuta?
Aina vaan ylistetään sitä perhettä ja idylliä ja nuoret ihmiset menevät siihen mukaan, kun vanhemmat painostavat ja niin kuuluu tehdä. On yleisesti hyväksyttyä olla naimisissa ja hankkia se 1,7 lasta, farmariauto, omakotitalo ja kultainennoutaja. Kaikki muu on erilaisuutta ja outoa.
Mutta loppujen lopuksi uskon, että olisin omillani paljon tyytyväisempi.
Paremmin nukkunut, vähemmän stressaantunut, oman elämäni herra, jolla voisi olla jopa jotain intohimoja ja kiinnostuksenkohteita.
Nyt on tilalla perheenisä, joka miettii selvitäänkö taloudellisesti, kestääkö korvienväli itsellä tai vaimolla tai lapsilla, kuoleeko ne auton alle koulumatkalla vai raiskaako joku ne, vai kiusataanko lapsia tai onko niillä nyt tarpeeksi henkistä ja materiaalista hyvää ja saakohan ensi yönä nukuttua ja tuleekohan meidän työpaikalla irtisanomisia ja seksiä ei ainakaan taida saada lähiaikoina, kun vaimo on kireä, kiireinen ja kipeänäkin vielä. Ei jaksa harrastaa mitään, eikä olisi aikaakaan, kun pitää käydä töissä ja ruokkia lapset ja käydä kaupassa ja nyt puuttuu sitä ja tätä ja huomiseksi pitää ostaa lapselle harrastukseen semmoista ja tämmöistä ja maailmaltakin kuuluu pelkkiä huonoja uutisia, samoin kuin kotimaastakin, tulevaisuus vaikuttaa silkalta paskalta, mutta silti pitäisi lastensa huoltajana osata tehdä järkeviä valintoja ja yrittää rakentaa heille hyvää tulevaisuutta.
Yksin yksiössä ei tarvitsisi tuosta kaikesta tulevastakaan niin stressata.
Nuoret miehet. Harkitkaa perheen perustamista tarkkaan, vaikka ympäristö sitä tuntuisikin vaativan, niin muodostakaa oma käsityksenne ja tehkää vasta sitten ratkaisunne.
Kommentit (189)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö sulle tule mitään myönteisiä asioita mieleen, kun mietit perhettäsi?
Totta kai perheen perustaminen tuo vastuuta ja velvollisuuksia, mutta kyllä se antaa myös iloa ja onnellisuutta, parisuhde läheisyyttä ja kumppanuutta.
Yksin yksiössä asuessa kukaan ei odottaisi minua kotiin, kukaan ei ikävöisi minua, kukaan ei tuntisi halua ilahduttaa minua koskaan. Enkä minä tuntisi näitä ketään kohtaan.
Lapsettomuus ei tarkoita yksin yksiössä asumista eikä parisuhteettomuutta.
T. Vapaaehtoisesti lapseton ja parisuhteessa
Jos luit aloitusviestin loppuun niin huomasit, että ap puhui yksin yksiössä asumisesta.
Niin puhui, eli hän teki saman virheen kuin sinä; näki vaihtoehtoina vain yksin asumisen tai lapsiperhe-elämän. Hassua unohtaa se "rusinat pullasta" vaihtoehto, jossa saa sekä lapsettomuuden vapauden että välttää yksin asumisen huonot puolet.
Mutta ap:llehan oli kaikki muut riesa, lapset JA vaimo. Hän halusi olla yksin ja itsellinen.
Jokainen parisuhteessa oleva tai ollut kyllä tietää, ettei se aina niin auvoista ole. Ja olen muuten aina inhonnut rusinoita, pullassa, maksalaatikossa ja muuallakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun mies ainakin sanoo, että minä "pelastin" hänet juhlimisesta ja riekkumisesta. On tosin ollut tylsiä aikoja tämän 17 vuoden aikana. Kun lapset olivat pieniä, oli aina kiire. Nyt lapset kouluikäisiä ja meille jää enemmän aikaa. Käydään yhdessä treenaamassa, sienessä ja tehdään viikonloppu matkoja. Lainat alkaa myös olemaan loppusuoralla, ja lapsia voi komentamaan kerämään tavaroita. Kotityöt on helpottunut.
Mutta kyllä minäkin muistin sitä aikaa kun lapsia piti hakea päiväkodista, käydä kaupassa, pestä kuraisia vaatteita. Oli se rankkaa, mutta nyt on kivaa kun lapset ovat kotona kun tullaan töistä. Yhdessä syödään ja vietetään aikaa. Nyt se on kivaa. Puhut univeloista, niitäkin oli, mutta nyt ne nykkuvat joten viikonloppusin herään rauhassa ja voin jopa syödä aamupalan ennenkuin he nousevat.
En kaipaile takaisin sinkkuelämään, ja ei minukaan mies kaipaile. Meillä on turva toisistaan ja onhan meillä kahdet tulot, joten rahaa jää nyt enemmän käteen kuin sinkkuaikana. Kaipailet omaa aikaa kotona, nyt minä sitä saan. Jos ottaa kirjan käteen niin saan rauhassa lukea sitä. Toista oli vielä kolme vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai niin, joku epäili että olisin yksiössäni mieluiten ilman vaimoa ja lapsia ja välttelisin vielä töitäkin.
Tarkoitin sillä työjutulla sitä, että pystyisi olemaan henkisesti aika riippumaton siitä työpaikastaan ja palkastaan. Siis tarpeen vaatiessa sanomaan "haistakaa pitkät" ja lähtemään, jos siltä tuntuu, ilman että tarvitsee niellä kiukkuaan ja jäädä, koska tarvitsee palkkansa perheen elatukseen.
AP
Kuinka moni sinkkukaan nykypäivänä voi sanoa haistakaa pitkät työpaikalle? Jos tykkää vähän korkeammasta elintasosta kuin se viitisensataa mitä jää pitkäaikaistyöttömällä elämiseen, niin kyllä se vaan pakko työpaikasta pitää kiinni. 600 000 suomalaista tutkimuksen mukaan ovat vailla lisää töitä, ja nyt on tullut vielä maahanmuuttajia ties miten paljon kärkkymään myös töitä.
Ja nämä maailman huonot uutiset ei varmasti kuulosta yhtään paremmalta vaikka perhettä ei ole.
En nimenomaan hakenutkaan mitään luksusta tai edes elintasoa. Yksin riittäisi toimeentulokin. Vastuu vaikkapa mahdollisesta veneen alle joutumisesta ja suoranaiseen kurjuuteen suistumisesta on oman itsen kyseessä ollessa helpompi kantaa, verrattuna siihen, että tyrii koko perheen köyhyyteen.
Mulle riittäisi sellainen henkinen vapaus työn suhteen, että olisi edes teoriassa mahdollista haistattaa ja lähteä. Nyt ei kyllä ole ja se on yksi asioista, joka rassaa.
AP
Ap otsikoi ehkä tarkoituksella noin provosoivasti. Se vaikuttaa osaltaan vastausten sävyyn. Olisiko sana järkevyys ollut parempi? Sillä ei voine oikein sanoa, että perheenperustaminen olisi pääsääntöisesti järjetöntä? Nyt otsikon mukaan pitäisi puhua perheenperustamisen järjettömyydestä, ei siitä onko se järkevää vai ei. Ei-järkevä ei ole sama asia kuin järjetön.
Kyllä mulle kieltämättä lapsettomana tuo hieman lohtua, että vaikka ihminen typeryydellään tuhoaisi koko maapallon niin ainakaan mun jälkeläiset ei jää siitä kärsimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luulen että aika moni haikailee aina sitä mitä ei ole. Moni nelikymppinen sinkku haaveilee siitä, miten lapset kömpii sunnuntaiaamuisin sänkyyn. Teillä ilmeisesti aika pienet lapset, joten jo parin vuoden sisään elämä varmasti helpottuu.
;-)) Oon kohta viiskymppinen sinkkunainen ja vielä ei oo vauvakuume iskennyt, enkä koskaan ole kaivannut lapsia kömpimään sänkyyni - en sunnuntaisin, enkä lauantaisin.
Mutta ap:n aloituksesta: juu, taitaa vanha sanonta siitä ruohosta, joka aina on vihreämpää siellä aidan toisella puolella pitää paikkansa. Ihmetyttää noin ylipäänsä se, että jotain elämäntyyliä pitää hehkuttaa ja glorifioida - milloin perhe-elämää, milloin sinkkuutta. Tulee väkisin mieleen, et sitä hehkuttamista suosii sellainen porukka, joka itse on epäileväinen ja ehkä tiedostamattaan kateellinen sille kuvitellulle toiselle porukalle, jolla on asiat niin paljon paremmin.
Minä voisin miettiä, millaista elämäni olisi, jos olisin aikoinaan perustanut perheen sen yhden nörtin kanssa, sen josta tuli monimiljonääri. Tai mitä jos olisin lähtenyt sen lupaavan taiteilija-alun kanssa vakavampaan suhteeseen, olisiko tämä ikuinen lupaus vielä hengissä vai olisinko ny leski. Onhan niitä jännä jossitella ja luoda rinnakkaismaailmoita. Sopii kirjailijoille ja lauluntekijöille.
Vierailija kirjoitti:
Tuon tiedät vain siksi, että sulla on se vaimo ja lapset. Saanko arvata, lapsesi ovat alta 5v? :) eli olet n 35veeksi viettänyt sinkkuelämää ja pariskuntaelämää ja sitten Kaboom! Syntyi eka lapsi ja vaimon biologisen kellon tikittäessä kohta perään toinen. Ja soppa alkoi olla valmis.
Jos olisit sinkku, pistäisit kaiken energiasi vaimon ja sitä kautta lasten hankkimiseen. Sinusta tuntuisi kurjalta viettää illat yksin, kun kavereilla on perheet.
Itse olen 3 lapsen äiti, joista viimeisin on 10v nuorempi kuin edellinen, eli iltatähti. Musta lasten kanssa olo on parasta mitä on, vaikkakin olen usein väsynyt. Ei tätä homma ole golfailut ja useat ameriikan matkat voittaneet.
Musta tuntuu, että miehet ajattelee useiammin noin kuin sinä. Sitä kutsutaan kypsymättömyydeksi ja laiskuudeksi. Älä nyt kuitenkaan loukkaannu, en tarkoita, ettetkö saisi haluta helppoa elämää. Kyllä mäkin sitä haluan, mutten liitä lapsiani siihen ajatukseen.
/Mia
Lisään vielä, että vapaaehtoinen lapsettomuus tuo tullessaan myös vapaaehtoisen lapsenlapsettomuuden. Viidenkympin jälkeen, jolloin useimmilla miehilläkin on jo lapsentekoikä mennyt, voi olla vielä 30 tai jopa 40 v elinaikaa jäljellä. Niiden vuosien aikana joutuu kohtaamaan ne ajatukset, että muilla on lapsenlapsia ja minulla ei. Muiden lapset käy katsomassa muita sairaita vanhuksia, minua ei käy katsomassa kuin vanha siskoni (jos sellaista edes on, minulla ei ole) jne. Vaikka ne ovat nyt kaukaisia ajatuksia, niin edessä ne ovat kuitenkin. Ja ei ne ehkä niin kaukaisia olekaan, sillä eihän siitä kauaa ole, kun Ap olit 10 v. Tasan saman ajan kuluttua olet 70 v. Seitsenkymppisenä sulla ei enää ole työntekoa. Millä ajattelit aikasi silloin kuluttaa? Moni seitenkymppinen on jo tosi huonokuntoinen apua tarvitseva. Kuka sua auttaisi, jos ei omat lapset?
Enkä tarkoita, että lapset pitää tehdä oman vanhuuden mukavuuden turvaamiseksi. Tämä on nyt vain yksi melko merkityksellinen näkökulma asiaan. Jos vanhuksilta kysyttäisiin, mikä on mukavinta, niin aika moni vastaisi, että se kun lapset/lapsenlapset käy.
/Mia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon tiedät vain siksi, että sulla on se vaimo ja lapset. Saanko arvata, lapsesi ovat alta 5v? :) eli olet n 35veeksi viettänyt sinkkuelämää ja pariskuntaelämää ja sitten Kaboom! Syntyi eka lapsi ja vaimon biologisen kellon tikittäessä kohta perään toinen. Ja soppa alkoi olla valmis.
Jos olisit sinkku, pistäisit kaiken energiasi vaimon ja sitä kautta lasten hankkimiseen. Sinusta tuntuisi kurjalta viettää illat yksin, kun kavereilla on perheet.
Itse olen 3 lapsen äiti, joista viimeisin on 10v nuorempi kuin edellinen, eli iltatähti. Musta lasten kanssa olo on parasta mitä on, vaikkakin olen usein väsynyt. Ei tätä homma ole golfailut ja useat ameriikan matkat voittaneet.
Musta tuntuu, että miehet ajattelee useiammin noin kuin sinä. Sitä kutsutaan kypsymättömyydeksi ja laiskuudeksi. Älä nyt kuitenkaan loukkaannu, en tarkoita, ettetkö saisi haluta helppoa elämää. Kyllä mäkin sitä haluan, mutten liitä lapsiani siihen ajatukseen.
/Mia
Lisään vielä, että vapaaehtoinen lapsettomuus tuo tullessaan myös vapaaehtoisen lapsenlapsettomuuden. Viidenkympin jälkeen, jolloin useimmilla miehilläkin on jo lapsentekoikä mennyt, voi olla vielä 30 tai jopa 40 v elinaikaa jäljellä. Niiden vuosien aikana joutuu kohtaamaan ne ajatukset, että muilla on lapsenlapsia ja minulla ei. Muiden lapset käy katsomassa muita sairaita vanhuksia, minua ei käy katsomassa kuin vanha siskoni (jos sellaista edes on, minulla ei ole) jne. Vaikka ne ovat nyt kaukaisia ajatuksia, niin edessä ne ovat kuitenkin. Ja ei ne ehkä niin kaukaisia olekaan, sillä eihän siitä kauaa ole, kun Ap olit 10 v. Tasan saman ajan kuluttua olet 70 v. Seitsenkymppisenä sulla ei enää ole työntekoa. Millä ajattelit aikasi silloin kuluttaa? Moni seitenkymppinen on jo tosi huonokuntoinen apua tarvitseva. Kuka sua auttaisi, jos ei omat lapset?
Enkä tarkoita, että lapset pitää tehdä oman vanhuuden mukavuuden turvaamiseksi. Tämä on nyt vain yksi melko merkityksellinen näkökulma asiaan. Jos vanhuksilta kysyttäisiin, mikä on mukavinta, niin aika moni vastaisi, että se kun lapset/lapsenlapset käy.
/Mia
No joo, totta tavallaan, mutta kyllä elämä on tässä ja nyt, eikä jossain kymmenien vuosien päässä.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tehnyt tuon ap:n haikaileman valinnan ja olen onnellinen. Olen 41-vuotias nainen, ja olen tietoisesti valinnut parisuhteettomuuden ja lapsettomuuden. Nyt lopulta ihmiset alkaa jo uskoa että olen tosissani, kun vielä 10 vuotta sitten kaikki olivat sitä mieltä että kunhan "se oikea" tulee kohdalle, mieli muuttuu ja kohta sitä ollaan maha pystyssäkin vaikka niin on vapaaehtoisesta lapsettomuudesta puhuttu.
Nautin tosiaan valtavasti vapaudestani. Viikonloppuisin nukun pitkälle yli puolenpäivän. Jos minun tekee mieli joskus juoda kännit, juon. Kukaan ei ole asiasta naputtamassa eikä tarvi miettiä että lapset näkee. Saan pelata tietokonepelejä, joita rakastan, vaikka tuntikausia. Voin uppoutua kirjan maailmaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Voin syödä mitä haluan, ei tarvi miettiä toisten makuja eikä terveellisyyksiä. Elän mukavaa, hedonistista, ylellistäkin elämää. Hyvätuloisena sinkkuna se on erittäin helppoa. Mitään erityistä en harrasta enkä tee, minä olen luonteeltani erakko ja arjen nautiskelija, en kaipaa kodin ulkopuolista tekemistä.
Totta on myös tuo henkinen vapaus stressistä. Minulla on hyväpalkkainen työ it-alalla, mutta en pelkää yhtään sen menettämistäkään, vaikka YT:t on meidänkin firmassa pyörineet viime vuosina ahkeraan. Minä vastaan vain itsestäni, terveestä aikuisesta ihmisestä, ja tiedän että aina jotenkin pärjään, silti vaikka joutuisin työttömäksi. Stressi olisi paljon pahempi, jos täytyisi miettiä lastenkin pärjäämistä ja mahdollisen vähävaraisuuden sosiaalisia haittoja lapsille tai muuta sellaista.
Minä olen myös niin erakko luonne, että en tosiaan kaipaa ketään arkeeni seuraksi. Viihdyn parhaiten yksin, omien touhujeni kanssa. Koskaan en koe oloani yksinäiseksi enkä tylsäksi. Seksiä kaipasin joskus nuorempana, mutta nykyisin riittää mainiosti oma apu siinäkin. Nuorempana kävin hakemassa yhden illan panoja baarista kun siltä tuntui, nyt en 10 vuoteen ole viitsinyt. En jaksaisi nähdä vaivaa, kun sen orgasmin saa minuutissa omassa suihkussa paljon helpommalla.
Introverttiys on aliarvostettua ja aliymmärrettyä, minkä huomaa täälläkin saamistasi kommenteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon tiedät vain siksi, että sulla on se vaimo ja lapset. Saanko arvata, lapsesi ovat alta 5v? :) eli olet n 35veeksi viettänyt sinkkuelämää ja pariskuntaelämää ja sitten Kaboom! Syntyi eka lapsi ja vaimon biologisen kellon tikittäessä kohta perään toinen. Ja soppa alkoi olla valmis.
Jos olisit sinkku, pistäisit kaiken energiasi vaimon ja sitä kautta lasten hankkimiseen. Sinusta tuntuisi kurjalta viettää illat yksin, kun kavereilla on perheet.
Itse olen 3 lapsen äiti, joista viimeisin on 10v nuorempi kuin edellinen, eli iltatähti. Musta lasten kanssa olo on parasta mitä on, vaikkakin olen usein väsynyt. Ei tätä homma ole golfailut ja useat ameriikan matkat voittaneet.
Musta tuntuu, että miehet ajattelee useiammin noin kuin sinä. Sitä kutsutaan kypsymättömyydeksi ja laiskuudeksi. Älä nyt kuitenkaan loukkaannu, en tarkoita, ettetkö saisi haluta helppoa elämää. Kyllä mäkin sitä haluan, mutten liitä lapsiani siihen ajatukseen.
/Mia
Lisään vielä, että vapaaehtoinen lapsettomuus tuo tullessaan myös vapaaehtoisen lapsenlapsettomuuden. Viidenkympin jälkeen, jolloin useimmilla miehilläkin on jo lapsentekoikä mennyt, voi olla vielä 30 tai jopa 40 v elinaikaa jäljellä. Niiden vuosien aikana joutuu kohtaamaan ne ajatukset, että muilla on lapsenlapsia ja minulla ei. Muiden lapset käy katsomassa muita sairaita vanhuksia, minua ei käy katsomassa kuin vanha siskoni (jos sellaista edes on, minulla ei ole) jne. Vaikka ne ovat nyt kaukaisia ajatuksia, niin edessä ne ovat kuitenkin. Ja ei ne ehkä niin kaukaisia olekaan, sillä eihän siitä kauaa ole, kun Ap olit 10 v. Tasan saman ajan kuluttua olet 70 v. Seitsenkymppisenä sulla ei enää ole työntekoa. Millä ajattelit aikasi silloin kuluttaa? Moni seitenkymppinen on jo tosi huonokuntoinen apua tarvitseva. Kuka sua auttaisi, jos ei omat lapset?
Enkä tarkoita, että lapset pitää tehdä oman vanhuuden mukavuuden turvaamiseksi. Tämä on nyt vain yksi melko merkityksellinen näkökulma asiaan. Jos vanhuksilta kysyttäisiin, mikä on mukavinta, niin aika moni vastaisi, että se kun lapset/lapsenlapset käy.
/Mia
Miksi se on niin vaikea ymmärtää, että vapaaehtoisesti lapsettomalle ne lapsenlapset eivät ole yhtään sen toivotumpia kuin lapset?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon tiedät vain siksi, että sulla on se vaimo ja lapset. Saanko arvata, lapsesi ovat alta 5v? :) eli olet n 35veeksi viettänyt sinkkuelämää ja pariskuntaelämää ja sitten Kaboom! Syntyi eka lapsi ja vaimon biologisen kellon tikittäessä kohta perään toinen. Ja soppa alkoi olla valmis.
Jos olisit sinkku, pistäisit kaiken energiasi vaimon ja sitä kautta lasten hankkimiseen. Sinusta tuntuisi kurjalta viettää illat yksin, kun kavereilla on perheet.
Itse olen 3 lapsen äiti, joista viimeisin on 10v nuorempi kuin edellinen, eli iltatähti. Musta lasten kanssa olo on parasta mitä on, vaikkakin olen usein väsynyt. Ei tätä homma ole golfailut ja useat ameriikan matkat voittaneet.
Musta tuntuu, että miehet ajattelee useiammin noin kuin sinä. Sitä kutsutaan kypsymättömyydeksi ja laiskuudeksi. Älä nyt kuitenkaan loukkaannu, en tarkoita, ettetkö saisi haluta helppoa elämää. Kyllä mäkin sitä haluan, mutten liitä lapsiani siihen ajatukseen.
/Mia
Lisään vielä, että vapaaehtoinen lapsettomuus tuo tullessaan myös vapaaehtoisen lapsenlapsettomuuden. Viidenkympin jälkeen, jolloin useimmilla miehilläkin on jo lapsentekoikä mennyt, voi olla vielä 30 tai jopa 40 v elinaikaa jäljellä. Niiden vuosien aikana joutuu kohtaamaan ne ajatukset, että muilla on lapsenlapsia ja minulla ei. Muiden lapset käy katsomassa muita sairaita vanhuksia, minua ei käy katsomassa kuin vanha siskoni (jos sellaista edes on, minulla ei ole) jne. Vaikka ne ovat nyt kaukaisia ajatuksia, niin edessä ne ovat kuitenkin. Ja ei ne ehkä niin kaukaisia olekaan, sillä eihän siitä kauaa ole, kun Ap olit 10 v. Tasan saman ajan kuluttua olet 70 v. Seitsenkymppisenä sulla ei enää ole työntekoa. Millä ajattelit aikasi silloin kuluttaa? Moni seitenkymppinen on jo tosi huonokuntoinen apua tarvitseva. Kuka sua auttaisi, jos ei omat lapset?
Enkä tarkoita, että lapset pitää tehdä oman vanhuuden mukavuuden turvaamiseksi. Tämä on nyt vain yksi melko merkityksellinen näkökulma asiaan. Jos vanhuksilta kysyttäisiin, mikä on mukavinta, niin aika moni vastaisi, että se kun lapset/lapsenlapset käy.
/Mia
Ei se lasten tekeminenkään lastenlapsia takaa. Minun vanhempani hankkivat 2 lasta, mutta lastenlapsettomiksi jäävät, koska sekä minä ja veljeni ollaan jo nelikymppisiä eikä kumpikaan ole koskaan halunnut eikä halua lapsia.
Mutta eipä se minun seitsenkymppisiä vanhempia tunnu tosiaan haittaavan. Hyvin kiireisiä ja meneviä ovat, luulen että nauttivat siitä ettei tarvi lastenlapsia hoitaa. Ei nämä nykyajan vanhemmat ihmiset enää ole mökissään kököttäviä perinteisiä mummuja, joiden elämän ainoa ilo on odottaa lapsia ja lastenlapsia kylään. Nämä matkustelevat, remontoivat, surffaavat netissä, pelaavat tietokoneella (joo, jopa mun äiti opetteli eläkkeellä pelaamaan tietokoneella ja on nykyisin innokas rooli- ja actionpelaaja)...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totta kai tajuan, että ihmisellä on taipumusta etenkin vähän synkemmällä hetkellä haikailla ja kaivata sen perään, mitä itsellä ei ole. Kuvitellaan, että toisella on paremmin kuin itsellä. Ihan peruskauraa.
Niistä ystävistäni, joilla oli omina sinkkuaikoinani perhe (ja joita silloin kadehdin osin), muutamilla on käynyt vähän ohraisemmin, on tullut avioeroa, mielenterveysongelmaa, alkoholia ja viikonloppu-isyyttä.
Eli tunnistan tuonkin, että parisuhteella on varmaan miestä suojeleva vaikutus. Hyvä.
Mutta toisaalta nämä kaverit tuntuvat nykyään taas osittain kahdehtivan minun elämääni, jota tuossa avauksessa itse pidän ainakin osittain ahdistavana.
Ei ole ihmisellä helppoa :)
Joku arveli, että lapseni ovat aika pieniä ja että kyllä sitä suvantovaihetta sieltä pukkaa elämässä, kunhan muksut kasvavat. Varmaan niinkin. Se on mahdollista.
Toisaalta pitäisi elää elämäänsä päivä kerrallaan, eikä niin että "sitten kun".
Toisaalta nyt kouluikäisten lasteni kanssa olen kyllä jo herännyt siihenkin, että tämä murehtiminen loppuu todennäköisesti vasta omaan hautaan tai Alzheimeriin. Itseni tuntien tunnen vastuuta ja huolta lasteni pärjäämisestä, vaikka nämä olisivat nelikymppisiä, niinkuin itse nyt.
En usko, että aiheeseen on olemassa mitään oikeita ratkaisuja, mutta on mielenkiintoista lukea tämän avaukseni herättämiä ajatuksia. Kiitos niistä!
AP
Ymmärrän AP:ta. Olen 41v vapaaehtoislapseton nainen, joka on tavallaan saanut kokeilla molempia elämäntyylejä (tai kaikenlaisia elämäntyylejä). Miehelläni on nyt aikuiset lapset eli sain bonuslapset elämääni kun he olivat teinejä. Toisen kanssa tuli jopa asuttua saman katon alla muutama vuosi. Minulla on lapsiin hyvät välit, mutta en kaipaisi heitä, jos heitä ei olisi. Kun mieheni oli asumuserossa perheestään pari vuotta yksinään (seurustelimme tällöin), hän sanoi eniten kummastelleensa sitä, kuinka vähän hän kaipasi lapsiaan!
Lapset viihtyvät meidän kanssa ja meillä ja ovat aina tervetulleita, mutta meistä ei ikinä saa vanhempia, jotka ruikuttavat perään, että "kun ette ole aikoihin käyneet" tai että suustamme ikinä pääsisi mitään sellaista kuin "tulisitte nyt jouluksi" yms. millä omat vanhempamme ovat aikoinaan syytäneet meihin huonoa omatuntoa. Eikä meillä ole mitään aikomusta sekaantua mahdollisesti tulevien lastenlasten elämään. Kerran vuodessa voidaan ottaa hoitoon jos ei ketään muuta löydy (samoin kuin lapsen koiran kanssa nyt). Mieheni on sanonut, että hän on oman määränsä vaippoja vaihtanut tässä elämässä (kuten minäkin, tasan yhden :)). Ei siis haittaa ollenkaan, jos lapset eivät hankkisi lapsia itse. Me elämme omaa elämäämme, emme heidän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapseton tuttu luuli juuri, että meillä olisi kauheaa, kun lapset tuovat murheita tullessaan. Luuli olevansa itse onnekas.
Murheemme eivät ole olleet ylivoimaisia. Ne on saatu ratkaistua yksi kerrallaan. Mitä tämä lapseton oikein tahtoo elämältään? Minä ainakin olen onnellinen, kun saan autettua lapsiani eteenpäin elämässään ja kun mitään peruuttamattoman pahaa ei heille ole päässyt tapahtumaan. Että voin siirtää elämänkokemustani lapsilleni ja heidän ei tarvitse kokea kaikkea niin kantapään kautta. Kasvavat fiksuiksi aikuisiksi.
Olen 46 ikäinen suurperheen äiti, nykyään yksinhuoltaja. Minä kaipaan joskus sitä yksinäisyyttä ja vain omana itsenäni oloa.. Olen viettänyt lapsiperhe-elämää yli puolet elämästäni ja tukiverkkoja ei pahemmin ollut, exä harrasti ahkeraan, joten minä elin siinä pyhässä kolminaisuudessa kotityöt, perhe, virkatyö.. ja sitten jäi vain kaksinaisuus oma yritys ja koti..
Nyt eronneena minulla on jopa lapsivapaita viikonloppuja ja niistä minä nautin. Jopa jouluja ilman lapsia..sitä ihanuutta hyvän konjakin ja suklaan seurassa..en kaipaa niihin muuta.
Mutta nyt olen seurustellut jo jonkin aikaa poikamiehen kanssa, jolla ei ole lapsia ollenkaan. Ja hän kaipaa ja nauttii minun perheeni hälinästä ja elämästä.. Se tuntuu oudolta..
Hän tulee mielellään meille pitkiksi viikonlopuiksi ja on vain kotona meidän kanssa..
Ilmeisesti ihmiselle saattaa kuitenkin joskus se perheen kaipuu tulla.
Minä taas nautin hänen luonaan siitä hiljaisuudesta ja ruuan laitosta pitkällä kaavalla. Siisteydestä ja vapaudesta..
Näin on minulle tullut tällä iällä tuota kaipaamaani hiljaisuuttakin ja toiselle sitä perhe-elämää..
Kaikkea muuta olen kyllä elämästäni katunut, mutten lapsia, vaikka terveys siinä menikin..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon tiedät vain siksi, että sulla on se vaimo ja lapset. Saanko arvata, lapsesi ovat alta 5v? :) eli olet n 35veeksi viettänyt sinkkuelämää ja pariskuntaelämää ja sitten Kaboom! Syntyi eka lapsi ja vaimon biologisen kellon tikittäessä kohta perään toinen. Ja soppa alkoi olla valmis.
Jos olisit sinkku, pistäisit kaiken energiasi vaimon ja sitä kautta lasten hankkimiseen. Sinusta tuntuisi kurjalta viettää illat yksin, kun kavereilla on perheet.
Itse olen 3 lapsen äiti, joista viimeisin on 10v nuorempi kuin edellinen, eli iltatähti. Musta lasten kanssa olo on parasta mitä on, vaikkakin olen usein väsynyt. Ei tätä homma ole golfailut ja useat ameriikan matkat voittaneet.
Musta tuntuu, että miehet ajattelee useiammin noin kuin sinä. Sitä kutsutaan kypsymättömyydeksi ja laiskuudeksi. Älä nyt kuitenkaan loukkaannu, en tarkoita, ettetkö saisi haluta helppoa elämää. Kyllä mäkin sitä haluan, mutten liitä lapsiani siihen ajatukseen.
/Mia
Lisään vielä, että vapaaehtoinen lapsettomuus tuo tullessaan myös vapaaehtoisen lapsenlapsettomuuden. Viidenkympin jälkeen, jolloin useimmilla miehilläkin on jo lapsentekoikä mennyt, voi olla vielä 30 tai jopa 40 v elinaikaa jäljellä. Niiden vuosien aikana joutuu kohtaamaan ne ajatukset, että muilla on lapsenlapsia ja minulla ei. Muiden lapset käy katsomassa muita sairaita vanhuksia, minua ei käy katsomassa kuin vanha siskoni (jos sellaista edes on, minulla ei ole) jne. Vaikka ne ovat nyt kaukaisia ajatuksia, niin edessä ne ovat kuitenkin. Ja ei ne ehkä niin kaukaisia olekaan, sillä eihän siitä kauaa ole, kun Ap olit 10 v. Tasan saman ajan kuluttua olet 70 v. Seitsenkymppisenä sulla ei enää ole työntekoa. Millä ajattelit aikasi silloin kuluttaa? Moni seitenkymppinen on jo tosi huonokuntoinen apua tarvitseva. Kuka sua auttaisi, jos ei omat lapset?
Enkä tarkoita, että lapset pitää tehdä oman vanhuuden mukavuuden turvaamiseksi. Tämä on nyt vain yksi melko merkityksellinen näkökulma asiaan. Jos vanhuksilta kysyttäisiin, mikä on mukavinta, niin aika moni vastaisi, että se kun lapset/lapsenlapset käy.
/Mia
Yleisesti ottaen lapsettomat vanhukset eivät ole sen yksinäisempiä tai onnettomampia kuin lapsellisetkaan, koska heillä on tyypillisesti laajemmat perheen ulkopuoliset sosiaaliset verkostot.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen kyllä tuollaisen miehen joka asuu yksin yksiössä ja ei käy töissä koska ei nää sille mitään tarkoitusta ja rahalle tarvetta. Pelaa lähinnä videopelejä päivät. Hänen elämästään en kyllä kadehdi mitään. Monesti sitä ei näe oman elämänsä hyviä asioita ennen kuin ne menettää.
Jos tämä mainittu videopelaaja on itse tyytyväinen oloihinsa niin onko se silloin sinulta pois?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon tiedät vain siksi, että sulla on se vaimo ja lapset. Saanko arvata, lapsesi ovat alta 5v? :) eli olet n 35veeksi viettänyt sinkkuelämää ja pariskuntaelämää ja sitten Kaboom! Syntyi eka lapsi ja vaimon biologisen kellon tikittäessä kohta perään toinen. Ja soppa alkoi olla valmis.
Jos olisit sinkku, pistäisit kaiken energiasi vaimon ja sitä kautta lasten hankkimiseen. Sinusta tuntuisi kurjalta viettää illat yksin, kun kavereilla on perheet.
Itse olen 3 lapsen äiti, joista viimeisin on 10v nuorempi kuin edellinen, eli iltatähti. Musta lasten kanssa olo on parasta mitä on, vaikkakin olen usein väsynyt. Ei tätä homma ole golfailut ja useat ameriikan matkat voittaneet.
Musta tuntuu, että miehet ajattelee useiammin noin kuin sinä. Sitä kutsutaan kypsymättömyydeksi ja laiskuudeksi. Älä nyt kuitenkaan loukkaannu, en tarkoita, ettetkö saisi haluta helppoa elämää. Kyllä mäkin sitä haluan, mutten liitä lapsiani siihen ajatukseen.
/Mia
Lisään vielä, että vapaaehtoinen lapsettomuus tuo tullessaan myös vapaaehtoisen lapsenlapsettomuuden. Viidenkympin jälkeen, jolloin useimmilla miehilläkin on jo lapsentekoikä mennyt, voi olla vielä 30 tai jopa 40 v elinaikaa jäljellä. Niiden vuosien aikana joutuu kohtaamaan ne ajatukset, että muilla on lapsenlapsia ja minulla ei. Muiden lapset käy katsomassa muita sairaita vanhuksia, minua ei käy katsomassa kuin vanha siskoni (jos sellaista edes on, minulla ei ole) jne. Vaikka ne ovat nyt kaukaisia ajatuksia, niin edessä ne ovat kuitenkin. Ja ei ne ehkä niin kaukaisia olekaan, sillä eihän siitä kauaa ole, kun Ap olit 10 v. Tasan saman ajan kuluttua olet 70 v. Seitsenkymppisenä sulla ei enää ole työntekoa. Millä ajattelit aikasi silloin kuluttaa? Moni seitenkymppinen on jo tosi huonokuntoinen apua tarvitseva. Kuka sua auttaisi, jos ei omat lapset?
Enkä tarkoita, että lapset pitää tehdä oman vanhuuden mukavuuden turvaamiseksi. Tämä on nyt vain yksi melko merkityksellinen näkökulma asiaan. Jos vanhuksilta kysyttäisiin, mikä on mukavinta, niin aika moni vastaisi, että se kun lapset/lapsenlapset käy.
/Mia
No joo, totta tavallaan, mutta kyllä elämä on tässä ja nyt, eikä jossain kymmenien vuosien päässä. [/
Voimakas vastuu lapsista kestää vain sen noin 20 v, tämän jälkeen voi olla se 30-40 v aikaa elä yksin tai kumppaninsa kanssa.
Yhtä hyvin voisi yläasteikäinen sanoa, että elämä on tässä ja nyt, en jaksa käydä koulua kun ei huvita, mitäs sitä tulevaisuudesta.
Se homma on niin, että siten makaa kuin petaa. Kyllä minä ainakin vähän pohdin tulevaisuuttani. Mutta mulla onkin kokemusta siitä, mitä on kun on pieni suku ja ei sisaruksia. Se on yksi syy, miksi halusin tehdä lapsia useamman kuin yhden. Jos minulla ei olisi lapsia, olisin täällä maailmassa melkein yksin, jos mies lähtisi. Monet kaverisuhteet kun kestää vain hetken, elämäntilanteen mukaan. Jos Apllä on iso suku ympärillä tai hän on erakkoluonne, niin mikäs siinä. Silloin perheettömyydestä haaveilu on järkeenkäypää.
/Mia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon tiedät vain siksi, että sulla on se vaimo ja lapset. Saanko arvata, lapsesi ovat alta 5v? :) eli olet n 35veeksi viettänyt sinkkuelämää ja pariskuntaelämää ja sitten Kaboom! Syntyi eka lapsi ja vaimon biologisen kellon tikittäessä kohta perään toinen. Ja soppa alkoi olla valmis.
Jos olisit sinkku, pistäisit kaiken energiasi vaimon ja sitä kautta lasten hankkimiseen. Sinusta tuntuisi kurjalta viettää illat yksin, kun kavereilla on perheet.
Itse olen 3 lapsen äiti, joista viimeisin on 10v nuorempi kuin edellinen, eli iltatähti. Musta lasten kanssa olo on parasta mitä on, vaikkakin olen usein väsynyt. Ei tätä homma ole golfailut ja useat ameriikan matkat voittaneet.
Musta tuntuu, että miehet ajattelee useiammin noin kuin sinä. Sitä kutsutaan kypsymättömyydeksi ja laiskuudeksi. Älä nyt kuitenkaan loukkaannu, en tarkoita, ettetkö saisi haluta helppoa elämää. Kyllä mäkin sitä haluan, mutten liitä lapsiani siihen ajatukseen.
/Mia
Lisään vielä, että vapaaehtoinen lapsettomuus tuo tullessaan myös vapaaehtoisen lapsenlapsettomuuden.
Ja se onkin yksi vapaaehtoisen lapsettomuuden hyvistä puolista, kiitos kun muistutit ;).
Alue: Aihe vapaa
Tuon tiedät vain siksi, että sulla on se vaimo ja lapset. Saanko arvata, lapsesi ovat alta 5v? :) eli olet n 35veeksi viettänyt sinkkuelämää ja pariskuntaelämää ja sitten Kaboom! Syntyi eka lapsi ja vaimon biologisen kellon tikittäessä kohta perään toinen. Ja soppa alkoi olla valmis.
Jos olisit sinkku, pistäisit kaiken energiasi vaimon ja sitä kautta lasten hankkimiseen. Sinusta tuntuisi kurjalta viettää illat yksin, kun kavereilla on perheet.
Itse olen 3 lapsen äiti, joista viimeisin on 10v nuorempi kuin edellinen, eli iltatähti. Musta lasten kanssa olo on parasta mitä on, vaikkakin olen usein väsynyt. Ei tätä homma ole golfailut ja useat ameriikan matkat voittaneet.
Musta tuntuu, että miehet ajattelee useiammin noin kuin sinä. Sitä kutsutaan kypsymättömyydeksi ja laiskuudeksi. Älä nyt kuitenkaan loukkaannu, en tarkoita, ettetkö saisi haluta helppoa elämää. Kyllä mäkin sitä haluan, mutten liitä lapsiani siihen ajatukseen.
/Mia